Olet täällä

Avoimen saatavuuden haasteet

LiiteKoko
PDF icon netn161-12.pdf756.98 KB

Tieteessä avoin julkaiseminen on 2010-luvun keskeisiä kiistakysymyksiä. Useimmat tunnustavat sen hyödyllisyyden, mutta ansaintalogiikan ratkaiseminen on vaikeaa. Millaisia trendejä on nähtävillä? Miten avoin julkaiseminen etenee Suomessa? Millaisia kehitysmuotoja se saa tulevina vuosina?

Open access (OA) ei ole aivan uusi juttu suomalaisille. Jo vuosia kotimaisia tutkijoita on kehotettu tallentamaan tutkimuksiaan avoimille alustoille kuten eri yliopistojen tutkimustietokantoihin. Tiedelehtien raskaiden vertaisarviointiprosessien tilalle on haaveiltu myös nopeita, avoimesti saatavilla olevia journaaleja. Muutos on silti toistaiseksi ollut hidasta. Esimerkiksi jo vuonna 2005 Ilkka Niiniluoto kirjoitti Tieteessä tapahtuu -lehdessä näin:

”Tieteellisten seurain valtuuskunnan tulisi kehittää julkaisupalvelujaan niin, että seurat voivat tehdä realistisia suunnitelmia verkkojulkaisemisen edistämisestä. Suomessa jaettava valtionapu tieteellisille seuroille on periaatteiltaan uusittava niin, että se tukee myös OA-lehtiä.”Ilkka Niiniluoto, Tieteellinen julkaisutoiminta murroksessa. Tieteessä tapahtuu 4/2005, 4 (3–4).

Vuotta 2015 voidaan kuitenkin hyvällä syyllä sanoa jonkinlaiseksi OA-virstanpylvääksi suomalaisessa tiedemaailmassa. Suomen Akatemia ja Helsingin yliopisto ovat aloittaneet täydellä teholla avoimien aineistojen edistämisen, Erkon säätiön myöntämä apuraha Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle ja SKS:n yhteistyösopimus Helsingin yliopiston kirjaston kanssa lisäävät avoimia aineistoja merkittävästi tulevina vuosina, ja Kansalliskirjaston digitaalinen aineisto kasvaa hyvää vauhtia. Yliopistojen paheneva rahapula yhtäältä uhkaa näitä hankkeita mutta toisaalta pakottaa digitaalisen aineiston hankkimiseen painetun sijaan.

Mitä open access on?

Suomenkielisessä Wikipediassa open access määritellään seuraavasti: ”Open access (engl. ’vapaa pääsy’, ’avoin saatavuus’) termillä tarkoitetaan tieteellistä julkaisua, joka on luettavissa internetistä ilmaiseksi ja esteettömästi”. OA-julkaisu on siis luettavissa missä vain verkkoyhteyden päässä, ja se on avoin kaikille, ei vain esimerkiksi yliopiston verkkotunnusten haltijalle. Siten avoin julkaiseminen auttaa myös kirjoittajaa saavuttamaan laajemman yleisön ja edistää tutkimuksen vaikuttavuuttaMartin Paul Eve, Open Access and the Humanities. Contexts, Controversies and the Future. Cambridge University Press, Cambridge, 2014, ix.. OA voi koskea kaikkia tieteellisen julkaisun muotoja, mukaan lukien sekä vertaisarvioidut että vertaisarvioimattomat akateemiset tutkimusartikkelit, konferenssi-esitelmät, tutkielmat, kokoomateokset ja monografiat sekä aineistotOpen access.; Wikipedia; ks. myös Peter Suber, Open Access Overview.. OA-liikkeen pääpaino on tällä hetkellä artikkeleissa, sillä niistä ei tarvitse maksaa rojalteja, ja valmistuskustannukset ovat huomattavasti pienemmät kuin monografioissaEve 2014, x. Monografioiden OA-julkaisemista ks. Eve 2014, luku 4. . Nykyisessä muodossaan OA määritellään Budapestin (2002), Berliinin (2003) ja Bethesdan (2003) aloitteissa tai julistuksissaKs. Budapest Open Access Initiative; Berlin Declaration on Open Access to Knowledge in the Sciences and Humanities; Bethesda Statement on Open Access Publishing. Wikipedia; ks. myös Eve 2014, 21..

OA alkoi fysiikan tutkijoiden piiristä 1990-luvulla mutta on yleistynyt vasta 2000-luvulla internetin kasvun myötä. Huomattiin, että verkkojulkaisun levikki on moninkertainen painettuihin lähteisiin verrattuna – vaikuttavuushan katsotaan yleisesti akateemisen julkaisun tärkeimmäksi tekijäksi. Menestyksekkäin OA-julkaisu on luultavasti Wikipedia, josta on muodostunut rajoitteistaan huolimatta maailman käytetyimpiä tietolähteitä. Nykyään verkossa on miljoonia OA-sivustoja ja julkaisujaOA-luetteloista, ks. esim. Open Access Directory, DOAB – Directory of Open Access Books ja ROAD – Directory of Open Access Scholarly Resources.. Filosofian alalla lähes kaikki tuntevat sellaiset OA-julkaisut kuin Stanford Encyclopedia of Philosophy, Internet Encyclopedia of Philosophy sekä Logos-ensyklopedia. Myös enemmän tai vähemmän avoimet artikkelitietokannat PhilPapers ja Academia.edu ovat hyvin filosofien tiedossa.

Open access on siis tieteen tulosten saattamista avoimeen jakeluun internetin välityksellä, ja sen tarkoituksena on parantaa tulosten saatavuutta, näkyvyyttä ja vaikuttavuuttaNiklas Alén, Avoimet kirjat – menevätkö kaupaksi? Luentokalvot (pdf).. Perusajatus on helppo ymmärtää, mutta vaatii tutkimuskäytäntöjen tuntemista nähdä, mikä asiassa herättää intohimoja.

Ensinnäkin suurin osa tutkijoista julkaisee tuloksensa tieteellisissä painetuissa lehdissä, joita kustantavat erilaiset kaupalliset kustantamot kuten Elsevier, Taylor & Francis ja Springer tai tieteelliset seurat. Tiedemaailmassa toistaiseksi tunnetuimmat ja arvostetuimmat aikakausjulkaisut ilmestyvät nimenomaan ensisijaisesti painettuina, ja niiden valmistaminen vaatii alan ammattilaisten asiantuntemusta ja rahoitusta. Toisaalta monet tieteelliset aikakausjulkaisut pyörivät vapaaehtoisvoimin. Niiden päätoimittajat, toimituskunnat ja ”työläiset” eli vertaisarvioijat eivät saa työstään joko minkäänlaista korvausta tai voivat saada erisuuruisia palkkioita tai vain alennuksia kustantajan tuotteista ja parhaassa tapauksessa muutaman kirjan vaivansa palkaksi.

Etenkin suurten kustantajien painetut tieteelliset monografiat ovat kalliita, mutta niiden painosmäärät ovat ällistyttävän pieniä, tyypillisesti 200–250 kappalettaEve 2014, 15.. Kirjoittajia painostetaan usein myös ostamaan omia teoksiaan alennettuun hintaanKs. Anonymous academic, Academics are being hoodwinked into writing books nobody can buy. The Guardian. 4.9.2015..

Koska tutkijoiden on omissa tutkimuksissaan viitattava korkeatasoiseen tuoreeseen tutkimukseen, yliopistokirjastojen on huolehdittava siitä, että julkaisut ovat joko painettuina tai sähköisessä muodossa (useimmiten molemmissa muodoissa) saatavilla niiden kokoelmista. Tutkijoiden on julkaistava ja kirjastojen hankittava, mikä tekee tiedekustantamisen parhaimmillaan erinomaisen tuottoisaksi toiminnaksi. Joidenkin kansainvälisten kustantajien voittomarginaalit ovat suuria: esimerkiksi Elsevier tuotti 37 prosenttia voittoa vuonna 2012Eve 2014, 34.. Joillakin aloilla voidaan puhua jopa mikromonopoleista, ja tiedekustantamisen kansainväliset jätit muodostavat oligopolin. On tosin huomattava, että monet muut tiedekustantajat toimivat hyvin pienillä voittomarginaaleilla. Suurista voitoista voi olla myös hyötyä sikäli, että kustantaja voi niiden turvin ottaa enemmän riskejä ja kustantaa monialaisemmin tutkimustaEve 2014, 36..

Tämä kaikki on herättänyt paljon närää. Miksi tutkijoiden olisi tehtävä ilmaista työtä kustantajien voiton maksimoimiseksi? Miksi pitäisi odotella artikkelinsa ilmestymistä vuosikaudet monografioista puhumattakaan? Miksi on julkaistava vain parhaaksi katsotuissa lehdissä, joissa kilpailu on tappavan kovaa? Miksi joidenkin kustantajien kirjat (malliesimerkki Springer) ovat niin kalliita, että tavallisilla tutkijoilla ei ole rahaa ostaa niitä?Turhautuminen suurien julkaisijoiden politiikkaan on johtanut myös aineiston laittomaan julkaisemiseen. Ks. Fiano MacDonald, Researcher illegally shares millions of science papers free online to spread knowledge. Science alert 12.2.2016.

Tiedejulkaisemisen ongelmat ovat siis rakenteellisia, ja koska käsikirjoitustulva parhaisiin lehtiin jopa moninkertaistuu vuosittain, pikaista muutosta ei ole odotettavissa. Yhä enemmän onkin haettu vastausta avoimesta julkaisemisesta, ja vähitellen on syntymässä vertaisarvioitujen OA-lehtien verkostoFilosofian alan vertaisarvioidut OA-julkaisut, ks. Kate Norlock, OA Journals with Peer Review. Feminist Philosophers 3.1.2016.; Filosofisia OA-monografioita OAPENin haulla..

Avoimen julkaisemisen suurimmat haasteet liittyvät yhtäältä arvostukseen ja toisaalta lehtien ammattimaiseen toimittamiseen. Useimmat tutkijat, mutta eivät suinkaan kaikkiOA:n on mainittu mm. edistävän plagiarismia ja antavan epätoivottua materiaalia ääriliikkeille. Erilaisista argumenteista avointa saatavuutta kohtaan ks. Eve 2014, 30–34. , suhtautuvat periaatteessa myönteisesti OA-julkaisemiseen edellä mainituista syistä. Heidän meritoitumisensa kuitenkin edellyttää julkaisemista arvostetuissa lehdissä, jotka vain harvoin ovat avoimia julkaisuja. OA-julkaisut tehdään usein talkootyönä muiden töiden ohessa, eikä saatavilla ole välttämättä esimerkiksi graafisen ilmeen suunnittelijoita, vaikka itse tieteellinen asiantuntemus olisikin huippuluokkaa. Siten OA-julkaisut saattavat näyttää harrastelijamaisilta, mikä vaikuttaa niiden arvostukseen. Tässä suhteessa monet internetin tarjoamat työkalut ovat kuitenkin avuksi, ja ongelmaa voidaankin pitää näennäisenä. Kustantajien huolena on sekä rahoitus että voittomarginaalien pieneneminen. OA tuntuu silti olevan kustantajille pienempi huoli kuin yliopistorahoituksen väheneminen.

Arvostus kasvaa kuitenkin vasta vuosien myötä, ja esimerkiksi rahoittajien reagointi muuttuvaan julkaisutilanteeseen voi olla hidasta. Uusi OA-julkaisu, kuten filosofiassa Ergo, saattaa saada tutkijayhteisön hyväksynnän muutaman vuoden toiminnan jälkeen, mutta institutionaalinen arvostus tulee aina huomattavasti myöhemmin. Kilpailu kymmeniä vuosia ilmestyneen arvostetun painetun julkaisun kanssa ei ole helppoa. Jotkin lehdet, kuten Philosopher’s Imprint, tunnetaan jo hyvin tutkijoiden keskuudessa . On myös huomattava, että uusia OA-julkaisuja ei välttämättä indeksoida yhtä hyvin kuin jo asemansa vakiinnuttaneita julkaisuja, mikä näkyy viittausmäärissä. Siihen varsinkaan nuoremmilla tutkijoilla ei ole varaaYrsa Neuman, När vetenskapen släpps ut. Ikaros. 3–4/2014, 24 (23–25)..

OA:ssa on siis vielä paljon haasteita ainakin monografioihin orientoituneissa humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä. Kukaan ei tiedä, miten suuri rooli avoimella julkaisemisella voi olla tulevaisuudessa, sillä yhtenäistäviä kansainvälisiä käytäntöjä ei ole olemassa. Tällä hetkellä eri maissa on voimassa yli 600 erilaista OA-säännöstöäEve 2014, 76, 79..

Viime vuosien suuntauksia

Perinteinen kustannusmalli on aiheuttanut suurta huolta tiedemaailmassa yliopistorahoituksen supistuessa. Kansainvälinen rintama on jo tiivistynyt avoimen saatavuuden edistämiseksi ja suurten kansainvälisten kustantajien oligopolin murtamiseksi. Odotukset kohdistuvat vuoden alusta alkaneeseen Alankomaiden puheenjohtajakauteen Euroopan unionissa. Alankomaat pyrkii myös valtion tasolla käymään hintaneuvottelut uusiksi muun muassa Elsevierin kanssa, joka on alkuaan alankomaalainen yritys. Esimerkiksi Euroopan johtavien tutkimusyliopistojen ryhmittymän LERUn piirissä on kerätty nimiä adressiin, joka vaatii toimia tilausmaksujen kohtuullistamiseksi ja avoimen saatavuuden edistämiseksi.

Yliopistomaailman kiristyvä rahoitus eri maissa myös uhkaa suoraan perinteistä kustannusmallia. Esimerkiksi lehtipakettien hintojen jatkuva nousu saattaa johtaa hintakilpailuun, jolloin eri kustantajat kilpailevat kultaisen reitin kirjoittajamaksujen halpuudellaEve 2014, 76.. Kenties nähdään lehti- ja e-kirjapakettien alennusmyynti. Tällä hetkellä perinteinen kustannusmalli on pyörinyt vaivatta omalla painollaan ja tahkonnut voittoa satumaiset määrät suurimmille kustantajille.

Vastareaktioiksi voidaan katsoa myös OA-lehtien nopea kasvu ja erilaiset yritykset luoda niille toimivia bisnesmallejaErilaisista kustannusmalleista ks. Kristiina Lähdesmäki, Avoin julkaiseminen. Strategiat, periaatteet ja käytännöt jännitteessä. Signum. 5/2015, 10–16.. Yksi malli humanististen ja yhteiskuntatieteiden puolella on nopeasti kasvava Open Library of Humanities (OLH), jonka päärahoittajana toimii alkuun Andrew W. Mellonin säätiö. OLH:n ajatuksena on saada kirjastot mukaan rahoittamaan vertaisarvioitua OA-julkaisemista, jolloin kirjastot saavat oikeudet useisiin korkeatasoisiin OA-lehtiin kohtuullista maksua vastaan ja kirjoittajat voivat julkaista OLH-lehdissä ilman kirjoittajamaksuja. Palvelu käynnistyi virallisesti syyskuun lopussa 2015, ja mukana on rahoittajina yli 180 yliopistoa, mukaan lukien Helsingin yliopisto Laura Hiisivuori, Helsingin yliopisto mukaan humanististen alojen avoimeen kirjastoon. HULib News 10.12.2015.. Aloitusvaiheessa mukana on seitsemän OA-lehteä, mutta määrän oletetaan kasvavan nopeasti. Suunnitelmissa on myös monografioiden kustantaminen.

Toinen OLH:n perustajista, kirjallisuustieteilijä Martin Paul Eve, tunnetaan muun muassa teoksestaan Open Access and the Humanities (2014). Eve vieraili marraskuussa 2015 Tieteen termipankin ja Monitieteisen humanistisen termityöhankkeen järjestämässä työpajassa Open Access and New Forms of Academic Collaboration: A Humanities Perspective. Työpajan keskusteluissa nousi esiin julkaisukäytäntöjen murrosta kuvaava tapahtumaketju. Tunnettu kielitieteellinen journaali Lingua koki syksyllä 2015 kriisin, kun koko sen toimituskunta erosi vastalauseena Elsevierin kustannuspolitiikalle. Hieman myöhemmin sama tekijäjoukko siirtyi OLH:lle perustamaansa lehteen Glossa, joka on tarkkaan ottaen Lingua eri nimellä. Tempaus sai saman tien kolme seuraajaaFour subscription journals to flip to fee-free OA with the OLH in January 2016. OLH 27.9.2015. Vuonna 2012 joukko matemaatikkoja myös asetti Elsevierin boikottiin The Cost of Knowledge -kampanjassaan, Neuman 2014, 24. Ks. myös Reetta Eiranen, Anna tutkimuksesi lentää vapaana. Open Library of Humanities käsillä olevasta lehdestä..

Avoimeen julkaisemiseen kytkeytyy läheisesti muutaman viime vuoden aikana suorastaan iskusanaksi humanistisissa tieteissä vakiintunut digital humanities. Yleisnimityksenä sillä tarkoitetaan muun muassa laskennallisten menetelmien soveltamista suuriin humanistisiin aineistoihin, niin kutsuttuun big dataan, mutta sen piiriin voidaan lukea myös humanistisissa tieteissä jo perinteisemmin harjoitettua sähköisten korpusten ja digitaalisten julkaisukanavien hyödyntämistäEsimerkiksi big datasta historiantutkimuksessa: Anni Jakobsson, Historiankirjoitus uusiksi avoimen tieteen menetelmin – digitaaliset ihmistieteet nostavat päätään. CSC 30.3.2015.. Digital humanities eli ”digitaaliset ihmistieteet” poikkeavat siis lähtökohtaisesti kattavuudeltaan open accessista, mutta toisaalta esimerkiksi tiedonlouhinnan edellytyksenä on avoimen aineiston eli raakadatan saatavuus. Helsingin yliopiston kirjasto avasikin raakadatansa yleiseen käyttöön tammikuussa 2016Finna.fi seurasi pian esimerkkiä,.

Digihumanismille on tyypillistä tutkimuksen tekeminen yhteistyönä ja usein monitieteisesti. Lisäksi sen tulokset ja joskus myös proseduuri ovat avoimesti saatavilla, jolloin tutkimukseen voi joko osallistua valikoitu tutkijoiden joukko (niche-sourcing) tai sitten asianharrastajia joukkoistetaan ilman osallistumisrajoituksia (crowdsourcing). Esimerkkinä voi mainita Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Aleksis Kiven arkiston, jonka käsikirjoitusten digitointiin saatiin mukaan aktiivinen joukko tekemään pohjatyötä Kiven teosten kriittisten editioiden toimittamisessa. Toinen esimerkki on Tieteen kansallinen termipankki, jossa kunkin alan tutkijat voivat asiantuntijaoikeuksin kartuttaa alansa termitietoja: määritelmiä, käsitehistoriaa ja muita selitteitä, käännösvastineita ja niin edelleen. Kuka tahansa kirjautunut käyttäjä voi niin ikään käydä termipankin wikialustalla keskustelua ja siten vaikuttaa termisivun sisältöön.

Erityisesti tiedonlouhinta on uusi tapa tehdä humanistista tutkimusta. Tiedonlouhinnan hankkeet ovat saaneet hyvin rahoitusta viime vuosina sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Muun muassa Suomen Akatemia on perustanut oman Digitaaliset ihmistieteet -rahoitusohjelmansa. Kuluvana vuonna suurien digitaalisten tietoaineistojen ennustetaan mullistavan yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.

Open accessin kehityskulkuja Suomessa

Suomessa OA-julkaisutoiminta alkoi varsinaisesti 2000-luvulla, ja vuoteen 2008 mennessä useimmilla yliopistoilla oli jonkinlainen julkaisuarkisto. Opetusministeriön mietinnössä vuodelta 2005 tutkijoiden toivottiin tallentavan julkaisunsa yliopistojen julkaisuarkistoihin (niin sanottu vihreä reitti)Ks. tilastoja kansainvälisestä OA-julkaisujen ja rinnakkaistallentamisen määrästä Wikipediassa. Harras toive ei kuitenkaan ole ollut kovin tehokas, ja kehotukset ovat vähittäin muuttuneet vaatimuksiksi yliopistojen rahanjaon perustuessa yhä enemmän julkaisumääriin. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa rinnakkaistallennus tuli pakolliseksi vuonna 2010, samoin ammattikorkeakouluissa. Muissa yliopistoissa rinnakkaistallentaminen on ollut vain suositus, mutta tilanne todennäköisesti muuttuu jatkossa.Open Accessin historiasta Suomessa, ks. Open access. Wikipedia; paljon suomenkielistä tietoa OA:sta tarjoaa Suomen Open Access -työryhmän verkkosivu.

Vähitellen myös Suomessa on käynnistynyt avoimia verkkolehtiä, vaikka niiden määrä on vielä vähäinenKs. Avoin tiede ja tutkimus -hanke. Lista suomalaisista avoimista verkkolehdistä löytyy Tieteellisten seurain valtuuskunnan verkkosivuilta; laajempi lista avoimista suomalaisista aineistoista löytyy Wikipediasta.. Ehkä tunnetuin yleistieteellinen OA-lehti on Tieteessä tapahtuu, joka on saatavilla sekä painetussa muodossa että verkkojulkaisuna . Filosofian alalla ahkerin verkkojulkaisija on tämä lehti eli niin & näin, jonka jokaisessa numerossa on vain verkossa julkaistavia kirjoituksia, ja osa teksteistä julkaistaan heti avoimena verkossaVerkossa olevaa artikkelitietokantaa myös laajennetaan säännöllisesti, ks lehden juttuarkisto.. Lisäksi kaikki sisältö on avoimesti saatavilla vuoteen 2012 asti . Lisäksi on mainittava Ikaros, joka tuli avoimeen julkaisumuotoon mukaan vuodesta 2010 . Pitkälti Suomessa toimitettu on myös täysin avoin journaali Nordic Wittgenstein ReviewKs. Markku Roinila, Avointa saatavuutta kohti – Esimerkkinä Scandinavian Journal of Disability Research käsillä olevasta lehdestä..

OA on muutenkin alkanut näkyä yhä selvemmin tutkijan arjessa. Esimerkiksi Suomen Akatemia on sitoutunut Avoimen tieteen ja tutkimuksen tiekartta -ohjelmaan ja edellyttää tutkimusprojekteissa tehtäviltä tutkimuksilta julkaisujen tallentamista joko rinnakkaistallenteena tai kultaisen reitin OA-julkaisuina, jota varten on myös myönnetty erillisrahoitusta. Rinnakkaistallentaminen on tullut tutuksi useimmille paitsi yliopistojen julkaisuarkistojen myös OA-tietovarantojen kautta (filosofeille tutuimmat lienevät PhilPapers ja Academia.edu).

Kansalliskirjastossa on avoimen materiaalin saatavuutta edistetty vahvasti viime vuosina. Kotimaisia aikakaus- ja sanomalehtiä, arjen painatteita, varhaisimpia äänitteitä sekä pienehkö määrä kirjoja ja karttoja on digitoitu. Avointa materiaalia pääsee nykyään myös selaamaan kätevästi Finna.fi-palvelussa, joka sisältää museoiden, kirjastojen ja arkistojen sekä painettuja että avoimia aineistoja. Finna-haun voi rajata koskemaan vain avoimia aineistojaHakusana ”filosofia” toi 4 727 hakutulosta. Ks. myös Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanke..

Kotimaiset tiedelehdet ja avoin julkaiseminen

Nähtäväksi jää, miten kotimaisten tieteellisten lehtien tilanteeseen vaikuttavat sellaiset rahoituksen vähenemisen aiheuttamat ratkaisut kuin Helsingin yliopiston kirjaston päätös jättää säästösyistä tilaamatta Elektra-aineisto, jonka kuitenkin tällä erää pelasti Kansalliskirjasto jatkaessaan tilausta Helsingin yliopiston kirjaston puolesta . Vuoden 2016 rahoitusleikkausten osalta kirjasto on ollut pakkoraossa, koska suurten kansainvälisten kustantajien tilauspaketit ovat voimassa ja tulevat neuvoteltaviksi vasta tämän vuoden aikana. Mikäli Elektraa ei jatkossa pystytä tilaamaan ja malli leviää muihin yliopistoihin, se merkinnee nykymuotoisen Elektra-järjestelmän purkautumista ja pakottaa kotimaisia lehtiä avoimeen julkaisuun. Ratkaistavaksi jää tällöin, kuinka lehtien talous järjestetään, kun ne menettävät Elektran kautta saatavat tekijänoikeuskorvaukset, niin kutsutun Kopiosto-maksun.

On jo olemassa ennakkotapauksia siitä, kuinka kotimaiselle tieteelliselle aikakauslehdelle käy, kun se siirtyy avoimeen julkaisuun. Suomen kielen tutkimukseen keskittyvä kielitieteellinen aikakauslehti Virittäjä on ollut avoimesti saatavilla vuoden viiveellä vuodesta 2001 alkaen. Elektra-korvausten menettäminen on ajanut lehden hiljalleen pahenevaan taloudelliseen kriisiin huolimatta siitä, että sen palkkalistoilla on vain osa-aikainen toimitussihteeri ja toimituksen palkkiot ovat hyvin pienet työmäärään nähden. Suomalaisille tieteellisille lehdille tyypilliseen tapaan lehteä toimitetaan oman työn ohella luottamustoimena. Lehden tilaajamäärä on viimeisen kymmenen vuoden ajan laskenut nelisen prosenttia vuodessa. Virittäjän kokemuksen perusteella siis avoin julkaiseminen laskee tilaajamääriä, eikä tilaamisen motiiviksi näytä riittävän korkeatasoisen tieteellisen lehden olemassaolon turvaaminen.

Sisällöllisesti lehti on kielitieteen kentällä arvostettu ja Julkaisufoorumin luokituksen 2-tasoa, mikä on jatkuvasti lisännyt tarjottavien kirjoitusten määrää ja laventanut tarjonnan aihepiirejä. Lehteä siis luetaan ja käytetään tutkimuksessa ja opetuksessa, sitä arvostetaan, ja toimitus on hukkua vertaisarvioinnin pyörittämiseen ja toimitustyöhön. Tämä kaikki ei kuitenkaan riitä takaamaan korkeatasoisenkaan lehden olemassaoloa. Virittäjän talous on tällä hetkellä ainakin vuodeksi pelastettu Koneen Säätiön apurahan turvin.

Lehden lukijoista suuri osa on vielä toistaiseksi halunnut lehtensä myös paperisena, vaikka sen voi kotimaisten tieteellisten lehtien OJS-järjestelmässä tilata myös pelkästään sähköisenä. Täydelliseen reaaliaikaiseen avoimeen julkaisuun siirtymisen estää se, että valtionavun saamiseksi julkaisijalla täytyy olla huomattava omarahoitusosuus. Tämä onnistuu sellaisilta tieteellisiltä seuroilta, jotka järjestävät muuta toiminta kuten konferensseja, joiden osallistumismaksussa voidaan kompensoida suurehkoakin jäsenmaksua ja jäsenmaksutuloilla taas rahoittaa julkaisemista. Virittäjää julkaiseva Kotikielen Seura on kuitenkin 1870-luvulta juontuvan historiansa kuluessa erikoistunut kutsumaan suomen kielen tutkimuksesta kiinnostuneita kielitieteilijöitä ja maallikoita nimenomaan avoimiin ja ilmaisiin teemapäiviinsä ja kokouksiinsa esitelmiä kuuntelemaan.

On siis ilmeistä, että avoin julkaiseminen tarvitsee toisenlaisen rahoituspohjan. Sen suunnittelemiseksi vaaditaan rahoittajatahojen, tiedekirjastojen ja TSV:n yhteistä neuvottelua. Vastuuta ei voi sälyttää yksin yksittäisten seurojen harteille, sillä muutos ei onnistu pelkästään niiden toimintoja uudistamalla. Keskeinen kysymys on, luodaanko Suomeen kirjastokonsortiotyyppinen OA-rahoitusjärjestelmä ja kenties sentyyppinen keskitetty jakelukanava kuin jo edellä mainittu Open Library of Humanities. Voisiko ehkä OJS:n pohjalta kehittää sellaisen?Mallin kehittämistä on selvitetty TSV:n ja Kansalliskirjaston Kotilava-projektissa, ks. Jyrki Ilva & Johanna Lilja, Kotimaiset tieteelliset lehdet ja avoin julkaiseminen: selvitys mahdollisista rahoitusmalleista. Tieteellisten seurain valtuuskunta, Helsinki 2014. Ks. myös Aino Kukkonen, Tiedelehtien loppuja tai avoimia alkuja käsillä olevasta lehdestä.

Oma kysymyksensä on myös se, kuinka kauan tieteellisten julkaisujen korkeatasoinen toimittaminen onnistuu harrastepohjalta, kun vaativiakaan luottamustoimia ei välttämättä katsota meriiteiksi tehtävien ja rahoituksen haussa. Jos luettavuuden ja korkeatasoisen tekstin vaatimukset halutaan täyttää, ei toimittamisen tarve katoa, vaikka julkaisut olisivat avoimesti saatavilla pelkästään verkossa.

Vertaisarvioinnissa tullaan varmasti yhä enemmän kehittämään ja kokeilemaan vaihtoehtoisia tapoja julkaisua edeltävälle arvioinnille. Samalla on varmistettava, etteivät Julkaisufoorumi ja sen kaltaiset laadunarviointijärjestelmät estä uusien ja tiedeyhteisöä toivon mukaan vähemmän kuormittavien arviointikäytänteiden kehittämistä. Tutkimustoiminta ei kuitenkaan tehostu, jos tutkijoilla on edessään erilaisten viimeistelemättömien kirjoitusversioiden kasvava linkkimeri, jonka kommentoinnin ja arvioinnin tason selvittämiseen täytyy uhrata erikseen aikaa. Hyvin toimitetuilla teksteillä on arvonsa, johon tiedeyhteisön kannattaisi uhrata myös resursseja.

Kotimaiset kirjankustantajat ja avoin saatavuus

Monografioiden ja kokoomateosten avoin julkaiseminen on kansainvälisestikin vielä pienimuotoisempaa kuin journaalien. Kehityksen kärjessä on Cambridgen yliopistossa toimiva Open Book Publishers. Sen julkaisut myös osoittavat hypertekstijulkaisun edut: mahdollisuuden linkittää tekstiä aineistonäytteisiin, tietokantoihin, arkistoihin ja museoihin. Maailmanlaajuinen avoin saatavuus monikymmenkertaistaa lukijamäärät vuoden sisällä verrattuna painetun tiedekirjan myyntiin, kertoi Open Book Publisherin johtaja Rupert Gatti vierailuluennollaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa viime keväänä. Rahoitusrakenteensa OBP ratkaisee monitahoisella kustannusmallilla. Taustalla on pääosin kirjastoista koostuva tilaaja- ja tukijakonsortio. Käsittelymaksuja kerätään niiltä, joiden tutkimusrahoitukseen ne on sisällytetty. Lisäksi tiedostojen lataaminen tai paperiniteen ostaminen tarvepainatuksena on maksullista siinä missä online-version lukeminen on ilmaistaTarkempaa tietoa tiedekirjojen avoimesta kustantamisesta ja sen rahoitusvaihtoehdoista on koonnut Niklas Alén SKS:n teettämään tuoreeseen raporttiin: SKS:n Avoin tiede -projekti. Raportti open access -julkaisemisesta. SKS, 27.8.2015.

Kirjankustantajat ovat lähteneet varsin varovaisesti avoimen julkaisemisen kokeiluihin huolimatta siitä, että saatujen kokemusten mukaan avoin saatavuus ei välttämättä vähennä painetun teoksen myyntiä. Syynä tähän ovat huomattavat taloudelliset riskit. Kustannustoiminta vaatii yleensä palkatun henkilökunnan, ja yksittäisen teoksen tuotantokulut ovat useita tuhansia euroja. Niin kutsutut kaupalliset kustantajat eivät saa valtionapua. Ei-kaupallisista kustantajista avoimen julkaisemisen on saanut taloudellisestikin toimimaan ainakin Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura. Edelläkävijä avoimessa julkaisemisessa on Suomessa ollut Tampere University Press.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura aloittaa avoimen kirjankustantamisen kokeilun kuluvana vuonna Avoin tiede ja kulttuuriperintö -hankkeessaanApuraha kattaa myös aineistojen saattamista avoimiksi ja avoimen opetusmateriaalin tuottamista, ks. Kansallinen kulttuuriperintö kaikkien saataville. SKS, 4.11.2015.. Julkaisualustan tekniset ratkaisut toteutetaan Jane ja Aatos Erkon säätiön apurahalla, ja joitakin suomenkielisiä tiedejulkaisuja päästään pilotoimaan Helsingin yliopiston kirjaston myöntämän määrärahan turvin. Laajamittaisempi avoin julkaiseminen alkaa englanninkielisen Studia Fennica -sarjan kuudesta alasarjasta (Anthropologica, Ethnologica, Folkloristica, Historica, Linguistica ja Litteraria). Sarjan kansainvälinen levittäminen on tähän asti ollut tappiollista, joten sen avaaminen ei muodosta suurta taloudellista riskiä, ja avoimen julkaisemisen etu kansainvälisessä levittämisessä on ilmeinen.

Suomenkielisten tiedekirjojen muuttaminen avoimiksi julkaisuiksi sen sijaan edellyttää toimivaa ansaintalogiikkaa, jos kustantamista ylipäänsä halutaan jatkaa. Pilotin alkuvaiheessa yksittäisen teoksen käsittelymaksuksi on arvioitu 6000 euroa. Kirjoittajilta tämä peritään vain siinä tapauksessa, että heidän tutkimusrahoitukseensa sisältyy käsittelymaksu (niin sanottu kultaisen reitin malli). Humanistisilla aloilla rahoitus tulee monenlaisista eri lähteistä ja on yleensä niukkaa, joten käsittelymaksujen varaan kustantamista ei voi rakentaa. Ne myös eriarvoistaisivat tutkijoita kohtuuttomasti.

Suomalaiset kustantajat eivät tee juuri voittoa tieteellisellä kustantamisella, vaan pikemmin kannetaan huolta siitä, että kustannustoimintaa voidaan ylipäänsä ylläpitää. Pelkkien käsittelymaksujen varaan avointa julkaisemista ei voida rakentaa, eikä tuottoja voi odottaa kattavasti tarvepainatuksesta ja latausmaksuista. Toimiva järjestelmä tarvitsisi ytimekseen tukikonsortion, jonka keskeinen osuus olisi tiedekirjastoilla. Kirjastojen hankintakulujen virran kääntäminen ei todennäköisesti tähän riitä, vaan OA-julkaiseminen tarvitsee oman rahoitusmallinsaHelsingin yliopiston kirjastolla on ollut erilaisia OA-hankkeita. Ks. Helsingin yliopiston kirjasto tukee avointa julkaisemista. HULib News 3.12.2015. Ks. myös Digitaalinen kirjasto Eritreaan. HULib News 7.12.2015 .

Avoin saatavuus ja yliopisto-opetus

Monissa yliopistoissa, kuten Helsingissä ja Jyväskylässä, opettajia kehotetaan nykyään valitsemaan kurssikirjoiksi kirjastojen tilauspaketteihin kuuluvia e-kirjoja, sillä painetun materiaalin ostamiseen ei välttämättä ole rahaa, ja e-kirjoja voivat lukea monet opiskelijat yhtä aikaa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston kirjastossa on tällä hetkellä yli 35 000 e-lehteä, yli 500 000 e-kirjaa, satoja e-hakuteoksia ja kolmisensataa viite- ja kokotekstitietokantaaTämän artikkelit esimerkit koskevat lähinnä Helsingin tieteellisiä kirjastoja. Katsaus Suomen muihin yliopistoihin löytyy osana juttukokonaisuutta.. Siten OA-materiaali saattaa nurinkurisesti lisääntyä nimenomaan rahapulan takia. Silti on odotettavissa, että opiskelijat joutuvat tulevaisuudessa käyttämään myös itse rahaa kurssikirjoihin yliopistorahoituksen supistuessa, ainakin jos haluavat lukea painettuja kirjoja .

Tämä kehityskulku on vääjäämättä ongelmallinen, sillä se pakottaa opettajat suosimaan suurten kustantajien kirjapaketteihin kuuluvia kurssikirjoja. Lisäksi on huomattava, että monissa humanistisissa tieteissä kuten filosofiassa myös vanhemmat teokset ovat edelleen relevantteja. Pian ollaan tilanteessa, että opettajan on mietittävä, valitseeko kurssikirjaksi kurssiin liittyvän klassikon vai uudemman mutta huonomman teoksen, joka sattuu kuulumaan kirjaston e-kirjapakettiin. Toisaalta käytännön tilanne filosofian opettajien keskuudessa vaikuttaa olevan se, että opettaja ei ole kovin hyvin tietoinen kurssikirjojen saatavuudesta eikä itse käytä aktiivisesti e-aineistoa.

Tässä yhteydessä ei voi myöskään täysin ohittaa sitä seikkaa, että näytöltä lukeminen ei sovi kaikille. Monien tutkimusten mukaan taustavalollinen näyttö kuten tabletti voi sekoittaa unirytmiä, ja silmä väsyy siihen nopeammin kuin painettuun kirjaan.Ks. esim. Maddie Crum, Sorry, Ebooks. These 9 Studies Show Why Print Is Better. Huffington Post 27.2.2015. Toisaalta voidaan väittää, että tulevat opiskelijasukupolvet ovat jo niin digiorientoituneita, että opiskelijat lukevat e-kirjoja mieluummin joka tapauksessa. Tämäkin väite on kuitenkin kumottu monta kertaa, ja viime aikoina on itse asiassa ollut havaittavissa kasvua painettujen kirjojen ja nimenomaan kurssikirjojen myynnissä.

 

Teeman muut tekstit

Markku Roinila, OA-julkaisemisen peruskäsitteitä
Markku Roinila, Avointa saatavuutta kohti – Esimerkkinä Scandinavian Journal of Disability Research
Markku Roinila, Kokemuksia OA-lehden toimittamisesta – Esimerkkinä Nordic Wittgenstein Review
Markku Roinila, Filosofien avoimet tallennusalustat
Tiina Käkelä-Puumala, Avoimen tiedon ihanne ja akateeminen arvonmuodostus
Aino Kukkonen, Tiedelehtien loppuja ja avoimia alkuja
Janne Vanhanen, Rinnakkaistallentaminen suomalaisissa yliopistoissa
Janne Vanhanen, Suomalaisten yliopistojen avointa julkaisemista koskevia linjauksia ja tietokantoja rinnakkaistallennukseen
Reetta Eiranen, Anna tutkimuksesi lentää vapaana. Open Library of Humanities
Markku Roinila, Janne Vanhanen & Juuso-Ville Gustafsson, Open access ja digihumanismi nyt ja tulevaisuudessa, haastatteluita
Ensimmäinen erä: kirjastojen kuulumisia
Toinen erä: kustantajien ajatuksia
Kolmas erä: digihumanismin kuulumisia

Teemapaketin on koostanut Tieteen termipankin yhteydessä toimiva Monitieteinen termityöhanke. Kiitämme Suomen kulttuurirahastoa hankkeen tukemisesta.

 

Viitteet & Kirjallisuus

Jaa tämä