Olet täällä

Opettaja ihmisiksi olemisesta

Opettaja ihmisiksi olemisesta

niin & näin 1/13

 

Reilun vuoden aikana Opettaja-lehdessä on käyty sananvaihtoa uskonnolle sopivasta paikasta kouluissamme. Jokusen vastineen kirvoitti jo vuoden 2011 viimeinen numero. Pääkirjoituksessa Hannu Laaksola puolusti joulujuhlien kirkkokäyntejä osana suomalaista tapakulttuuria, ja tätä nykyä opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajana toimiva Sari Sarkomaa (kok) lausui lehden haastattelussa kannatuksensa koulun tapahtumien uskonnollisille elementeille. Varsinaisen hälyn nostatti kuitenkin katsomusaineiden uudistuspaineisiin keskittynyt juttu ”Minne matka, uskonnonopetus?” Opettajan numerossa 44–45/12. (Kaikki tässä mainitut kirjoitukset ovat luettavissa lehden verkkosivuilla.)

Kirjoituksessa ääneen pääsi uskonnon didaktiikan professori Arto Kallioniemi, joka puoltaa kaikille oppilaille yhteistä uskontotietoa. Helsingin eurooppalaisessa koulussa samoilla tunneilla uskontoa ja elämänkatsomustietoa opettava Mikko Kuha painotti yhteisopetuksen käytännöllisyyttä ja tarpeellisuutta. Kallistuma oli selvästi uskontotietoon päin, mutta totesipa Opettaja myös, etteivät Opetusalan Ammattijärjestö OAJ tai Uskonnonopettajien liitto tavoittele katsomusaineiden uudistuksia.

 

”Voidaan kysyä, onko ateistilla sen suurempaa oikeutta indoktrinoida lastaan ateistiksi kuin teistilläkään teistiksi. Maailmaan ei ole syntynyt yhtään luterilaista vauvaa – eikä yhtään sufi-lasta sen puoleen. Kaikki uskomusjärjestelmät siirtyvät sukupolvelta toiseen kasvatuksen ja koulutuksen kautta.”
– Esa Hämäläinen, Opettaja 53/12

 

Koulun maailmankatsomuksellisen opetuksen ja kasvatuksen arvasi kiinnostavan ainakin opettajia, joten herännyt kirjoittelu ei tullut yllätyksenä. Keskustelua-palstalla seurannut mielipiteenilmoittelu tarjosi kuitenkin lähinnä uskontokiistoille tuttuja maneereita. Opettajan mielipidesivuilta olisi toivonut löytävänsä jotain opetustyön arkeen kiinnittyvää, muutakin kuin uskonkäsitysten tuottamia refleksejä. Liekö sitten syynä, että vain harva kirjoittajista oli peruskoulun tai lukion opettaja.

 

”Länsimainen sivistys ja kristillinen menneisyys eivät ole synonyymeja.”
– Maria Joensuu, Opettaja 4/13

 

Vuoden mittaan ilmestyi 11 mielipidekirjoitusta ja kannanottoa. Niissä viitattiin kristinuskon elimelliseen rooliin suomalaisessa kulttuurissa ja ehdotettiin nykyisten oppiaineiden tilalle Raamattuun perustuvaa ”uskontietoa”. Väliin ihmeteltiin evankelis-luterilaisen kirkon etuoikeutta päivänavauksiin ja juhliin sekä penättiin ateistien ihmisoikeuksia. Muistuteltiin kristinuskon hirmuisesta historiasta ja ehätettiin pian kumota sellaiset muistuttelut turhan yksioikoisina.

Pian alkuperäisen jutun jälkeen numerossa 47/12 kolmen uskontokunnan johtomiehet kehaisivat yhdestä suusta vallitsevaa opetuksen järjestelmää ja alleviivasivat eriytetyn oman uskonnon opetuksen tärkeyttä. Jos kunkin oppilaan omasta katsomuksesta tai uskonnosta lähtevästä opetuksesta luovutaan, käy kuulemma niin kuin Ruotsissa ja Venäjällä eli kehnosti.

 

”Naapurimaissamme sekä idässä että lännessä nähdään pakollisen yhteisen vakaumusopetuksen tuloksia, jotka eivät ole rohkaisevia. Se, ettemme Suomessa ole nähneet uskonnoilla perusteltua väkivaltaa, johtunee suomalaisten hyvästä uskonnollisesta yleissivistyksestä, jonka omasta uskonnosta lähtevä opetuksemme on kyennyt antamaan.”
– Anas Hajjar (Suomen Islamilaisen Neuvoston puheenjohtaja), Heikki Huttunen (Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri) & Daniel Weintraub (Helsingin Juutalaisen Yhteiskoulun rehtori), Opettaja 47/12

 

Samalta aukeamalla uskonmiesten julkilausuman kanssa löytyi FETO:n puheenjohtajan vastine. Ukri Pulliaisen teksti onnistui olemaan konkreettinen ja vieläpä liittymään katsomusainekeskusteluun. Pulliainen eritteli kansijutussa ohimennen ääneen päässeen Arno Kotron esiin nostamaa huomiota siitä, että ET kattaa uskontoja paljon laajemman alan.

Opetussuunnitelman mukaan ET:n tunneilla opetellaan muun muassa keskustelemaan ja argumentoimaan, ymmärtämään uskontojen lisäksi kattavammin muita kulttuureja ja aatteita sekä mallaamaan erillisten oppiaineiden segmentoitunutta tietoa maailmankatsomukselliseen perspektiiviin. Tätä ei Pulliaisen mukaan voi puhtaasti tietoaineeksi kaavailtu uskontotieto tarjota, ja siksi uskontotieto olisi heikko vaihtoehto nykyiselle katsomusaineopetukselle.

Pulliainen vaati elämänkatsomustiedon avaamista kaikille oppilaille, mitä voidaankin pitää vähintään kohtuullisena. Mutta voidaan myös kysyä, eikö koulun tulisi tarjota kaikille oppilaille yleisiä ajatteluvalmiuksia ja avaimia myös uskontoihin lukeutumattomien aatteiden ymmärtämiseen? Eivätkö filosofian taidot olisi tarpeellisia kaikille kansalaisille? Opetusalan ammattilaisten mielipiteenvaihdon lukeminen laittaa toivomaan, että tällaisten kykyjen opetteleminen olisi pakollista ainakin opettajaksi aikoville.

 

”Miten kävisi eritoten pienten koululaisten arvokasvatuksen, jos tavoitteena olisi neutraaliuteen pyrkivä tietoaine, jossa esitellään ikään kuin ’samalta viivalta’ eri uskontoja ja niiden erilaisia tulkintoja asioista? Suomalainen koululaitoshan on sitoutunut muun muassa ihmisoikeusetiikkaan, niin kuin on elämänkatsomustietokin. Jos taas uskontotiedolle kaavaillaan kasvatuksellisia normatiivisia sitoumuksia, mitä ne ovat ja miten ne perustellaan?”
– Ukri Pulliainen (Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien FETO ry:n puheenjohtaja), Opettaja 47/12

 

Ks. Filosofia, uskonto ja elämänkatsomustieto koulussa -teemapaketin (niin & näin 1/13) verkkosivu.

Jaa tämä