Näkymättömät kokemukset ja rakenteet – Kriittisiä näkökulmia terveyteen, sairauteen ja lääketieteeseen

”Rajat oppialojen välillä on otettava uuteen tarkasteluun, sillä pandemiaan vastaamisen mutkikkuus edellyttää monialaista tietoa ja tieteidenvälistä yhteistyötä. Samoin maiden rajojen täytyy antaa myöten, jotta solidaarisuus ja yhteistoiminta voivat toteutua. Edelleen rajat inhimillisen maailman ja ei-inhimillisten eläinten välillä on piirrettävä uudelleen niin, että ihmiskeskeisyys ja ihmisten ensisijaisuus hellittävät vähemmän ulossulkevien näkemysten tieltä.” Näin toteaa Brasilian terveysministeriön … Lue lisää

Eettisiä näkökulmia päihderiippuvuudesta toipumisen tutkimukseen ja sen vaikutuksiin

Vakavista päihdeongelmista kärsivät voivat joutua yhä haavoittuvaisempaan asemaan, jos palveluita koskevassa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa käytetään puutteellista tai heikkoa tutkimusnäyttöä. Filosofinen käsitteellinen analyysi voi auttaa hahmottamaan tutkimuksen ongelmakohtia – teoreettisista taustaoletuksista ja käsitteiden valinnoista alkaen. Esimerkiksi ’toipumisen’ ja ’retkahduksen’ käsitteiden kriittinen tarkastelu osoittaa, että riippuvuuksien tutkimuksessa ja hoidossa tarvitaan monipuolista ymmärrystä inhimillisestä toiminnasta. Tutkimusnäytön ohjaamilla päätöksillä hoitokäytännöistä on eettisiä seurauksia sekä yksilöille että yhteiskunnalle. Lue lisää…

Mihin hoitopäätökset perustuvat?

Lääketieteellinen tutkimus on edennyt nopeasti etenkin toisen maailmansodan jälkeen, ja hoitopäätösten taustalla on sekä perustutkimuksen että soveltavan tutkimuksen keksintöjä. Viime vuosikymmeninä hoitopäätöksiä on pyritty perustelemaan ensisijaisesti isoilla potilasjoukoilla tehtyjen satunnaistettujen tutkimusten tuloksilla, koska näistä saatua näyttöä pidetään yleisesti luotettavimpana. Näytön hierarkkisuus – eli sen luokittelu, kuinka vahvoja erilaiset tieteelliset todistusaineistot ovat – ei kuitenkaan ole yksiselitteinen asia, ja hoitopäätösten taustalla on … Lue lisää

Ruumiin maailmoista

Kohunäyttely Body Worlds rantautui Suomeen toissavuonna. Verrattuna maailmalla siitä käytyihin kiistoihin julkinen sananvaihto jäi täällä laimeaksi ja kritiikittömäksi. Siksi suomalaisilla tiedekeskusvierailla ei ollut parhaita valmiuksia pohtia esille pannun ruumisspektaakkelin tieteellisyyttä, laillisuutta ja eettisyyttä. Päällimmäisiksi nousivat mielikuvat elämän ja kuoleman tutkivasta ja kasvattavasta kommentoimisesta. Sen jälkeenkin on tapahtunut ja tulkittu lisää: on aika hahmotella koko tarinaa. … Lue lisää