niin & näin -lehti perustettiin keväällä 1993. Ensimmäisenä ilmestymisvuonna 1994 lehteä julkaistiin kolme numeroa, sen jälkeen lehti on ilmestynyt neljästi vuodessa. Viime vuosi oli siten lehden 30. vuosikerta ja nyt käsillä on 120. numero. Juhlistamme merkkivuotta tämän numeron lisäksi muun muassa avaamalla uudet verkkosivumme, joilla julkaistaan jatkossa myös keskustelutallenteita. Ensimmäisessä keskustelussa muistelimme lehden historiaa kolmen entisen niin & näin -päätoimittajan kanssa.
Tuukka Tomperi (TT): Olen päätynyt keskustelun juontajaksi siksi, että olen viimeinen yhä mukana oleva toimituksen alkuperäisjäsen, mutta teidän aikanne lehden parissa on käytännössä lähes yhtä pitkä. Muistatteko vielä ensikohtaamistanne tai ensimmäistä mielikuvaa niin & näin -lehdestä?
Jarkko S. Tuusvuori (JST): Muistan hyvin, se tapahtui Helsingin yliopiston filosofian laitoksella. Kävin siellä jatko-opiskelijana harvoin, mutta osuin paikalle kerran niin, että kävellessäni käytävää kuului Esa Saarisen avoimena olevasta työhuoneesta huhuilua ja jokin ensin hahmottumaton kysymys, johon kuitenkin nyökkäsin. Puhelimen luuri korvalla Esa kysyi saman tien oman puhelinnumeroni ja ilmoitti nimen ja numeron eteenpäin. Myöhemmin kävi ilmi, että Tampereelta etsittiin täydennystä johonkin uuteen hauskaan hankkeeseen. Tämä oli ensimmäinen kontakti.
TT: Muistan tämän stoorin. Mikko Lahtinen, ensimmäinen päätoimittaja ja lehden perustamisen primus motor, soitti Esa Saariselle ja kyseli Helsingistä lupaavia nuoria filosofeja, jotka voisivat ryhtyä toimitusneuvoston jäseniksi. Esa ehdotti Jarkkoa, joka sattui olemaan juuri hollilla, ja lisäksi Sami Pihlströmiä ja Susanna Lindbergiä saman puhelun aikana. Ja kaikki teidät pyysimme mukaan, ja erittäin hyvä, että pyysimmekin.
JST: Sami ja ja Susanna eivät sattuneet olemaan silloin paikalla, joten heillä oli ilmeisesti muita näyttöjä…
Tere Vadén (TV): …kuin läsnäolo…
JST: …kuin läsnäolo. Mutta jos keksitään Esalle jokin muukin motiivi, luulen että hän ajatteli, että tällä hahmolla voisi olla kykyä jonkinlaiseen yleisymmärrettävyyteen. Se saattoi olla Esan peruste, jos sellaista oli. Mutta hyvä ajoitus oli kuitenkin varmasti olennaista.
TT: Kuten kaikissa lajeissa.
Ville Lähde (VL): Olen saattanut törmätä niin & näiniin Tampereen filosofian laitoksen käytävillä, kun Kimmo Jylhämö tai Tuukka olette jotakin siitä kertoneet. Mutta varsinainen ensikohtaaminen oli Tampereen Ylioppilastalolla Pop-diskossa. Tunsimme tosin Tuukan kanssa jo hyvin entuudestaan muun muassa roolipelien parista. Tuukka kehui kakkosseminaarityötäni Herbert Marcusesta ja sanoi, että sen voisi julkaista lehdessä. Tämä kertoo ehkä lehden senaikaisesta professionalismista.
TV: Jalkatyötä tehtiin juttuja hankittaessa. Muistan ainakin jonkin kokouksen juuri Yo-talolla. Se on saattanut olla ihan ensimmäinen toimitusneuvoston kokous tai toinen, kolmas, aivan alkua kuitenkin. Muistan, että aika lailla jännitti mennä tapaamaan kaikenlaisia tyyppejä. Filosofian laitos tietysti oli aika pieni ja kaikki opiskelijat tiesivät toisensa, mutta itse en kovin hyvin tuntenut kokoontunutta porukkaa.
TT: Muistan itse lehden ajalta, jolloin sitä ei vielä ollut olemassa eli tietysti jo ideointivaiheesta lähtien. Yhdistyksen kokouksessa -93 keväällä Tampereen yliopistolla päätettiin virallisesti perustamisesta ja ensimmäisestä toimituskunnasta, minkä jälkeen päästiin myös kokoamaan toimitusneuvostoa. Tere ja Jarkko tulitte heti ensimmäisen numeron ensimmäiseen toimitusneuvostoon, eli olette olleet alusta asti mukana, ja Villekin muutaman vuoden päästä siitä.
Ensimmäistä muistikuvaa en pysty palauttamaan, mutta ideointikokouksista muistan esimerkiksi sen, jossa keksimme lehden nimen. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole jälkeenpäin muistanut, kuka nimeä ehdotti. Siinä mielessä se oli hyvin niikkärin henkeen sopiva kollektiivinen keksintö. Pallottelimme pitkään erilaisia nimiehdotuksia ja lopulta vitsailtiin kaksiosaisista nimistä tyyliin ”Sivilisaatio ja barbaria”, ”Humanismi ja terrori”, ”Taide ja kehystys”. Sisällölliset nimet tuntuivat aina liian mahtipontisilta, joten päädyttiin miettimään leikillisempiä tai sanaleikkeihin perustuvia nimiä, kuten Tel Quel, aut aut tai Enten Eller. Ja sitten joltain ehkä vähän vatvomiseen turhautuneenakin tuli tämä niin & näin, ja se tarttui heti, sillä nopeasti tajuttiin, että sehän on mainio ehdotus, jos sitä tosiaan ajattelee vakavasti tarkoitettuna ehdotuksena.
Oma ensimmäinen ehdotukseni nimeksi oli ”Filosofia. Aikakauslehti”, joka ei onneksi saavuttanut lainkaan suosiota, mistä olen ollut jälkikäteen tyytyväinen.
VL: Kun lehteä esittelee tuntemattomille ihmisille esimerkiksi kirjamessuilla, nimihän aiheuttaa monille reaktiona oletuksen, että se on ”niin tai näin”. Jolloin pääsee korjaamaan, että ”niin ja näin”. Ei vastakkainasetteluja hakeva vaan monialainen ja moninäkökulmainen lehti, mistä pääsee hyvin esittelypuheisiin. Se on toimiva nimi.
”Nimihän aiheuttaa monille reaktiona oletuksen, että se on ’niin tai näin’. Jolloin pääsee korjaamaan, että ’niin ja näin’. Ei vastakkainasetteluja hakeva vaan monialainen ja moninäkökulmainen lehti.”
JST: Hieman epäilyksiä nimi herätti alkuvaiheessa, mutta kun pari numeroa oli ulkona, niin kaikki olivat jo tottuneet varmaankin siihen esteettiseen kokonaisuuteen, että on kaksi samanmittaista sanaa, jotka sointuvat yhteen, ja hieno &-merkki välissä. Mutta sitä ennen yksi ja toinenkin taisi vähän kysellä, miltä se kuulostaa ja onko se fiksu vai ei.
Alkumytologiaan lisään vielä sellaisen anekdootin, että ehdotin tamperelaisille – puhelimitse varmaankin – tapaamista Helsingissä Eliel-kahvilassa. Tamperelaiset olivat menneet Engeliin ja minä olin yksin Elielissä, ensimmäinen kokous Helsingin päässä vietettiin näin. Elielissä otettiin sitten uusiksi kuukautta myöhemmin, leppoisalla ja luovalla tavalla päästiin liikkeelle.
TV: Sittemmin niin & näinistä on tullut käsite ja konglomeraatti, joten asiaa ei enää tule miettineeksi, mutta alkuun nimi saattoi tosiaan tuntua vähän oudolta. Ja samalla muistaa sen, että vaikka se oli vähän omituinen, niin asiaa ei tarvinnut ajatella niin vakavasti, koska opiskelijalehtien nimet ovat omituisia ja pianhan se kuitenkin loppuu. Eli ei niin & näinillekään mitään pitkää tulevaisuutta ennusteltu – eikä ehkä ajateltu, että yhä 30 vuoden päästä ollaan naimisissa tuon nimen kanssa.
TT: Näin se on, monet ulkopuoliset kuvittelivat, että tämä jatkuu muutaman numeron ja sitten se on ohi. Muistan nimen tausta-ajatuksesta hyvin sen, että meillä hyvin vahvasti heti alussa tavoitteena inklusiivisuus, laaja-alaisuus, makasiinimaisuus, katto korkealla ja seinät leveällä. Toimitus ei halunnut sitoutua mihinkään koulukuntaan, perinteeseen, ei mihinkään sisältötyyppiin tai genreen, ei välttämättä edes filosofiaan tarkasti rajattuna akateemisena oppialana. Halusimme tehdä filofishenkistä tiede- ja kulttuurilehteä, jolla on ovet avoimina kaikille hyville jutuille.
Amatöörit anarkistit
Lehden varhaishistoriasta kiinnostuneet löytävät lisää muistelua numerosta 1/2014, jolloin juhlistettiin 20 vuotta ja 80 ilmestynyttä numeroa. Ensimmäinen ja pitkäaikanen päätoimittaja oli politiikantutkija, filosofi ja aatehistorioitsija Mikko Lahtinen, joka toimi päätoimittajana vuodesta 1994 vuoteen 2006 eli noin 13 vuosikertaa. Vuoden 2006 lopusta lähtien päätoimitusvastuu on jaettu ensin kahdelle päätoimittajalle, joista ensimmäiset olivat Jarkko S. Tuusvuori ja Tere Vadén, ja heitä seurasivat Ville Lähde ja Antti Salminen. Sittemmin päätoimituskollektiiviin on kuulunut viisikin henkeä samaan aikaan. Kukin vastaa yhdestä numerosta kerrallaan. Lehden laajuudesta johtuen työmäärä numeroiden huolehtimisessa kokoon on hyvin suuri, joten vastuun jakamisen käytäntö on ollut välttämätön.
Myös muilta osin toimituskunnassa on jaettu vastuualueita ja monet ovat tulleetkin toimituksen jäseniksi juuri vastatakseen tietystä tehtävästä. niin & näin -lehden tekeminen on aina ollut hyvin yhteisöllistä. Samalla se on ollut toimittamisen ja kustantamisen koulu toimituksen jäsenille.
TT: Sinähän olit Ville esimerkiksi pitkään artikkelitoimittaja ennen päätoimittajavastuuta.
VL: Se oli oikeastaan ensimmäinen pestini, kun siirryin neuvostosta virallisesti toimituskuntaan 2003. Ja jos pysytään varhaisemmissa vaiheissa ja anekdooteissa, palaa mieleen Tampereen rautatieaseman lähellä sijainnut espanjalaistyyppinen ketjuravintola, jossa toimitus 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa usein kokousti.
Muistan, miten siellä huomattiin tarve saada paremmin koordinoitua ja järkeistettyä meille tarjottujen artikkeleiden arviointi- ja toimitusprosessi. Usein kokoukseen tuli iso nivaska kirjekuoria, joita availtiin ja ryhdyttiin katsomaan tekstejä miettien, kuka mihinkin perehtyisi tarkemmin. Ja ne saattoivat jäädä lojumaan pitkäksi aikaa. Niin sitten 2004 otin homman hoteisiini, ja se oli siitä lähtien sokkovertaisarviointia aina kahdella arvioijalla. Välillä joku muukin hoiti vastuuta hetken, mutta lopulta se siirtyi minulta eteenpäin vasta kun Kaisa Kortekallio otti tehtävän vuonna 2019.
TT: Ennen tätä keskustelua juttelimme keskenämme, ettei ehkä kannata kaikkein rajuimpia tai krouveimpia tapauksia muistella lehden historian vaiheista. Villen muistelussa päästiin jo lähelle, kun tulee vaikutelma, että meille lähetetyt jutut jätettiin lojumaan jonkin ravintolan pöydälle ja myöhemmin haeskeltiin sieltä. Ei ihan niinkään, mutta kieltämättä toiminta on professionaalistunut merkittävässä määrin vuosikymmenten aikana.
Muistan senkin, kun alkuvaiheessa toimittiin hyvin ruohonjuuritasolla – jos kohta toimitaan yhä – ja tämä oli vielä enemmän harrastustoimintaa kuin nykyään, niin muun muassa lehden tilauslaskut postiteltiin mainitusta ravintolasta nimeltään Sevilla. Järjestäydyttiin saman pöydän ympärille linjastoksi, ja joku taittoi laskuja, joku työnsi kuoreen, joku liimasi kuoret kiinni ja joku laittoi postimerkin. Näin alussa, kunnes Heikki Suominen, joka oli pitkään meidän talouden- ja asiainhoitaja, siirtyi käyttämään lapsityövoimaa, eli hänen lapsensa kotona pienellä palkkiolla tekivät postitustyötä.
Ammattimaistumisesta puhuttaessa voisi tässä kohden kysyä, mitä te itse teette tällä hetkellä. Olitte kaikki toki filosofeja jo silloin aikoinaan kun 90-luvulla tulitte mukaan, ja olette kaikki väitelleet filosofiasta. Mutta mitä teette nykyään?
TV: Omalla kohdallani siihen kytkeytyy niikkäri yhtenä punaisena lankana. Niin sanottu elannon hankinta on vienyt monenlaisiin opetus- ja tutkimustehtäviin Suomessa ja Ruotsissa, yliopistoissa ja muualla, ja joskus aiheet ovat olleet aika kaukanakin filosofiasta. Niikkäri on ollut itselleni filosofinen lanka, jonka kautta olen pysynyt kiinni filosofiassa ja seurannut, mitä siellä tapahtuu ja mitä ihmiset tekevät. Tällä hetkellä olen tutkijana BIOS-tutkimusyksikössä, jossa ekologiset kriisit ja vastaavat teemat ovat keskeinen tutkimuskohde. Filosofistakin kulmaa siihen saa mukaan, mutta ydinfilosofia tapahtuu elämässäni yleensä tavalla tai toisella niin & näinin kautta. On joskus ihanaa, kun on pöyhinyt jossakin erityistieteen viidakoissa ja sitten saakin jotain Kantia tai muuta raikasta vettä.
JST: Minä olen ntamo-kustantaja nykyään leipätöikseni, siis yrittäjä. Sen ohessa edelleenkin vapaa toimittaja, tutkija, kääntäjä, kirjottaja, puhuja. Kun tätä ajattelee nyt niin & näinin yhteydessä, niin totta kai opin kustantajan metkut jo kun perustimme kirjasarjan vuonna 2002. Tietenkin myös lehden tekeminen on julkaisemista. Siinä on oppi ja kokemus saatu nykyisiin hommiin. Teren puheenvuoroon viitaten on varmaan paljon samaa, että niin & näin edustaa itselleni kytkyä filosofiaan, tavalla tai toisella tutkivaan otteeseen, ja vaikkapa juuri klassikoihin tai vaikeisiin teksteihin ylipäätään. Sitten taas toisaalta niin & näin on minulle aina ollut hallitsevasti ja leimallisesti yhteiskuntakriittinen hanke, monialaisia tiedejuttujakin piiriinsä sulkeva yhteiskuntakriittinen yleiskulttuurilehti. Kaikki nämä puolet ovat olennaisia, mutta yhteiskuntakritiikin ajatus on itseni pitänyt voimakkaimmin kiinni toiminnassa. Sen lisäksi tietysti, että se on ollut jatkuva kirjoittamisen ja ajattelemisen ja lukemisen kohentaja ja opettaja.
TT: Me lehden parissa työskennelleet tosiaan kartutimme ammattitaitoa tämän alan työskentelystä ja monille toimitus on ollut ponnahduslauta muualle. Varmasti lehden linjaksi valittu monialaisuus, yleiskulttuurisuus ja yhteiskunnallinen keskustelevuus ovat osin selityksenä sille, miksi monet lehden piirissä toimineista ovat saaneet valmiuksia ammatteihin kustannuskentällä. Yhtenä esimerkkinä juuri se, että sinä Jarkko jatkat Leevi Lehdon perustamaa ntamo-kustantamoa.
JST: Niin, meistähän on moni muukin kirjojen julkaisemisen alalla nykyään, kuten Tommi Wallenius, Kimmo Jylhämö ja Sami Syrjämäki.
TT: Kimmo Jylhämö oli tosiaan Voiman päätoimittaja pitkään ja samaan aikaan yhä taittoi niin & näin -lehteä, oli alkuvuosista lähtien ollut toimituksen jäsen. Nykyään hän on Vastapaino-tiedekustantamon toimitusjohtaja. Ja Tommi Wallenius, joka oli lehden alkuperäinen toimitussihteeri ja Mikko Lahtisen kanssa keskeisin primus motor lehden perustamisessa, on nykyään tuottajana Vastapainossa. Sami Syrjämäki, erittäin pitkäaikainen toimituksen jäsen, on nykyään Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisupäällikkö.
TV: Onhan se melkoinen koulu, kun ajattelee, millainen tekstimassa on virrannut, vaikkei ajattelisi edes koko historiaa vaan muutamankin vuoden jaksoa. Se määrä, mikä luetaan, editoidaan ja taittokunnostetaan, antaa vääjäämättä tekstinkäsittelyn opin. Kun yliopistoissa piti alkaa tunnistaa omia osaamisalueita ja vahvuuksia, olen aina sanonut, että yksi ydinosaamisalueeni on tekstin tiivistäminen. niin & näinistä on tullut oppi, että mitä tahansa tekstiä voi lyhentää.
VL: Tätä ei välttämättä meidän lukijat hoksaa, kun rontti 140-sivuinen järkäle kolahtaa eteisen lattialle.
JST: Olin sanomassa samaa, että editoiminen niin & näinissä monesti tarkoittaa kyllä myös pidentämistä, mutta ehkä niin, että lyhennetään ensin ja…
TV: …pidennetään sitten.
JST: Monesti ajattelee niin & näiniä omana intellektuaalisena kotinaan aika abstraktissa tai yleisessä mielessä, mutta sieltä on jäljitettävissä juuri hyvin konkreettisia polkuja ja syy–seuraus-suhteita, joissa asiat ovat edenneet. Esimerkiksi vaikka mainittu lehden perustajiin kuulunut Kimmo Jylhämö toimi myös Kultti ry:n eli Kulttuurilehtien liiton toiminnanjohtajana aikansa. Ja kun Leevi Lehto mainittiin, niin minähän haastattelin häntä niin & näin -lehteen aikoinaan. On monia selviä sysäyksiä ja impulsseja taustalla.
TT: Ja monet lehden myöhemmistä ja nykyisistäkin toimituksen jäsenistä ovat olleet aktiiveja myös muissa lehdissä.
VL: Omallakin kohdallani kaikki mitä nykyään teen juontaa pitkälti niin & näiniin. Lehti mahdollisti kaiken sen, mitä nykyään teen, ja oli myös monen sattuman kautta ammatillisen ja henkisen ja myös poliittisen relevanssin pelastaja itselleni. Väittelin 2009, ja yritin jatkaa akateemista filosofista uraa, mikä ei onnistunut. En saanut rahoitusta, eikä silloin ollut myöskään ympäristönäkökulmasta tehdylle filosofialle juurikaan kantavuutta, etenkään jos aiheeseen halusi ottaa tiettyä materiaalis-ekologista ja yhteiskuntafilosofian monitieteistä näkökulmaa, kuten itseäni kiinnosti. niin & näin antoi tässä epätietoisuuden vaiheessa tilaisuuden, ja kirjoitin paitsi lehteen yhteiskunnallisia esseitä myös paljon meidän Filosofia.fi-sivuston blogiin, joka oli jonkin aikaa aktiivinen alusta. Päätoimittajuus 2010–2012 tuli juuri siihen kohtaan, jolloin olin ikään kuin henkisesti, ja taloudellisestikin, työttömänä jonkin aikaa. Olin itse asiassa vuoden ajan niin & näinin historian ainoa täyspalkallinen päätoimittaja, koska Koneen säätiö myönsi Media Fellow -apurahan, jonka avulla pystyin välttämään työttömyyden kriittisessä kohdassa.
niin & näinin kirjasarjassa julkaistiin 2013 teokseni Niukkuuden maailmassa, ja nykyiset työkaverini Teren mainitsemassa BIOS-tutkimusyksikössä löysivät minut sen kirjan ansiosta. Kaikki keskustelut, joiden myötä päädyin BIOSiin ja tekemään sitä, mitä nyt teen, voidaan oikeastaan jäljittää aika suoraan niin & näiniin. Kaksi vuotta myöhemmin 2015 Savukeitaalta ilmestyi kirjani Paljon liikkuvia osia, johon tiivistin kymmenen vuoden aikana kirjoittamieni tekstien, juuri näiden yhteiskunnallisten puheenvuorojen sanomat. Eli sekin oli suoraan jäljitettävissä niin & näiniin. Olen syvässä kiitollisuudenvelassa tälle omituiselle yhteisölle.
TT: Tässä on kuvaavaa myös se, miten lehden toimituksen sisällä on aina ollut monia konkreettisia ristikkäisiä yhteyksiä ihmisten välillä. Te olette Tere ja Ville molemmat nykyään tutkijoina merkittävässä monitieteisessä BIOS-tutkimusyksikössä, joka saa rahoitusta Koneen säätiöltä ja muistakin lähteistä. Ja monet meistä ovat kirjoittaneet ja tehneet yhdessä kaikenlaista myös lehden ulkopuolella. Tämäntyyppinen monia kytkentöjä sisältävä yhteisöllisyys ja monenkeskinen ystävyys on ollut aivan olennainen taustatekijä, jonka ansiosta niin & näin on voinut pysyä hengissä ja kasvaa.
”Yhteisöllisyys ja keskinäinen ystävyys on ollut aivan olennainen taustatekijä, jonka ansiosta niin & näin on voinut pysyä hengissä ja kasvaa.”
TV: niin & näin -toiminnan kestävyys on itse asiassa kummallinenkin juttu. Miten yhteisöllisyys toimii ja miten esimerkiksi päätöksenteko toimii, miten homma on pysynyt kaikki nämä vuodet niin hyvin kasassa. On jotenkin syntynyt sellainen henki, joka siirtyy läpi erilaisten toimituksen ja päätoimittajien vaihdosten ja institutionaalisten muutosten. Se voisi olla sosiaalipsykologisessa mielessä jännittävä tutkimuskohde, koska sitähän koetetaan tutkimuksellisestikin tunnistaa, miten tällaiset ihanteelliset tapaukset saattavat onnistua.
TT: niin & näin -yhteisö tutkimuskohteeksi sosiologeille: miten anarkismi saadaan toimimaan?
TV: Juuri siitä näkökulmasta.
Mikä niin & näin?
TT: Miten te nykyään näette niin & näin -toiminnan kokonaisuudessaan, millainen olio se on? Ehkä se on meille itsellemmekin hämärää, mitä kaikkea se merkitsee.
VL: Voisin aloittaa tällä kirjamessujen esittelyjuttelulla: ”onkos meidän lehti teille tuttu?” Houkuttelen ihmisen pöydän ääreen ja selitän, että niin & näin on 30 vuotta toiminut, neljästi vuodessa ilmestyvä, laajalle yleisölle suunnattu yhteiskunnallinen tiede- ja kulttuurimakasiini, jossa julkaistaan vertaisarvioitua tutkimusta filosofiasta ja muilta tieteenaloilta ja sen rinnalla populaaria keskustelua, elokuvaesseitä, kuvataidetta ja niin edelleen. Siinä yhdistyy oikeastaan kansainvälisestikin ainutlaatuisella tavalla tieteellinen, taiteellinen ja poliittinen keskustelu. Ja filosofia on yhteensitova liima, ei ensisijassa akateeminen oppiala vaan kriittisen ajattelun ja itseymmärryksen näkökulma.
TV: Se oli niin hyvä myyntipuhe, että ihan tyrmistyin.
TT: Villen puhe tehoaa messupöydällä ja näköjään myös niin & näin -studiossa. Meille lehti tulee sentään vielä ilmaiseksi, mutta ehkä me harkitsemme lahjatilauksia.
niin & näinistä oliona tulee mieleen tämä eksistentiaalinen slogan, että sen oleminen edeltää olemusta. Puhumme itse usein ”hydrasta” sen takia, että niikkärillä on monta päätä ja sen lonkerot lisääntyvät. Sitä on vaikea puristaa mihinkään kuvaukseen. Minulle se on ennen kaikkea juuri tämä kollektiivi, yhteisö, joka toivon mukaan aina uudistuu. Jos yhteisöllisyyttä ei olisi, niin mitään tästä ei olisi olemassa. Meillä ei ole mitään vahvaa instituutiota takanamme. Olen kutsunut tätä usein bändiksi, tosin kooltaan se on jo big band, joka uudistaa itse itseänsä ja tekee kaikenlaista mitä osallistujat haluavat tehdä.
TV: Toinen tapa, jolla sitä voi kuvata on juuri näiden päiden tai orgaanien kautta. Lehti on selkäranka tai selkäjänne, se on vanhin osa ja tukevin juttu, jonka ympärillä muu pyörii. Ja sitten siihen on tullut muita päitä, kuten kirjojen julkaiseminen ja nettisivustot, lehden sivut ja Filosofia.fi. Ja monenlaista muutakin, tapahtumien järjestämistä, kuten Filosofian illat Tampereen pääkirjasto Metsossa, ja osallistumista moniin muihin tapahtumiin. Ja kaikki tämä liittyy juuri siihen, että miten anarkismi on saatu toimimaan. Eli on paljon do-ocracy-meininkiä, että jos joku haluaisi tehdä jotain filosofista niin & näin -manttelilla eikä se olis ihan kamalaa, niin sitä varmasti saisi tehdä. Se toteutuu jo lehden sisälläkin, mutta lisäksi on mahdollista kehitellä uusia rönsyjä. Tämä juuri on yhteisöllistä elävyyttä mahdollistanut koko ajan.
VL: Ja tässähän me parhaillaan poksautellaan juuri yhtä uutta hydran päätä olevaksi.
JST: Nykyisten tekijöiden näkökulma olisi tässä totta kai olennainen, miten he ovat voineet nähdä tässä ikääntyneessä instituutiossa jotain sellasta, joka toteuttaa heidän pyrkimyksiään tai on mielekästä. Meille vanhemmille se voi olla jopa vähän arvoituksellista, kuinka niin on päässyt käymäänkään. Mutta kun nyt olemme tässä tänään suorastaan leiriytyneet eräänlaisen alkumyytin äärelle, niin muistan olleeni vaikuttunut siitä, kun tulin Tampereelle alussa näihin tapaamisiin, miten lähes jokaisella oli jokin oma hanke menossa. Ei mitään opiskeluihin liittynyttä vaan esimerkiksi jokin riippumaton käännöshomma, jota tehtiin kaiken muun ohessa. Ja sitten lehti alusta pitäen todella hahmotettiin monialaiseksi ja juuri makasiinimaiseksi kuten Tuukka mainitsitkin. Se oli hyvä yhdistelmä, että saattoi upota omiin harrastuksiinsa ja sitten oli riittävän moniulotteinen juttu, jota tehtiin yhdessä.
Ja kun nyt ajattelee viime vuosikymmenten muutoksia, niin olemme siirtyneet yhä palveluvaltaisempaan yhteiskuntaan, jossa myymme toisillemme käsitteitä ja sanoja, ja tavaroita valmistavat yhä harvemmat. Tässä ajassa on jotenkin makeata, että tuotetaan kuitenkin edelleen painatteita ja kokonaisia esineitä, hiottuja ja parhaamme mukaan muotoiltuja, parhaista aineksista hartaasti tehtyjä kokonaisuuksia – tai kiirehdin sanomaan, että nykyinen niin & näin -toimitus tekee ja minä vilkuttelen itse taustalla, mutta pidän sitä hienona. Jostain tällaisesta muodostuu mysteeri, jonka joku onnellinen sosiaalipsykologi pääsee selittämään, kuinka siinä on onnistuttu.
On olennaista, että lehdessä on monta osastoa ja siinä toteutuu monta tyylilajia ja lajityyppiä, sillä on monta lonkeroa, joilla se ottaa ajasta kiinni ja pystyy aikaansa selittämään, tulkitsemaan ja kuvastamaan, saa joskus tehdä sitä kepeämmin ja joskus taas ottaa tiukempaa otetta siitä ja puristaa aikalaistilanteesta esiin jotakin, mitä ei ole muuten niin helppo huomata.
VL: Itselleni yksi suosikki siitä, miten niin & näin on pystynyt muokkaamaan itseään ja synnyttämään uusia osastoja, uusia ulottuvuuksia, on pitkien elokuvaesseiden julkaiseminen. Minnekään muualle en olisi voinut kääntää julkaistavaksi edesmenneen opettajani professori Chuck Dyken höyrypäisen hienoa viisiosaista pitkien lännenelokuvaesseiden sarjaa. Mutta niin & näinissä ajateltiin, että ”totta kai me haluamme tämän”. Se palautti myös henkilökohtaisesti kiinnostukseni elokuviin ja antoi kanavan kirjoittaa lisäksi scifistä vuosien tauon jälkeen. niin & näinin myötä olen alkanut taas kirjoittaa paitsi scifi-elokuvista myös -kirjoista. Se oli elähdyttävä eliksiiri itselleni.
TT: Siitä on kiittäminen myös Tytti Rantasta, joka on elokuva-alan ihmisiä ja työkseen tekemisissä elokuvien kanssa. Tytti liittyi toimitukseen nimenomaan kohottaakseen meidän elokuvaprofiiliamme. Jaakko Belt päätoimittajana ryhtyi Tytin kanssa visioimaan, miten elokuvaa pidetään esillä lehdessä. Siitä lähtien se on ollut vahva osuus lehdestä ja hieno esimerkki siitä, miten uutta versoo, kun joku on halukas sitä tekemään.
VL: Jarkko, Tytti ja Jaakko ovat kolmestaan tehneet myös Sodankylän elokuvajuhlilta lukuisia reportaaseja vuosien mittaan.
TT: Niin, Sodankylä-rapsat, kuten niitä kutsumme, ovat myös kuuluneet lehden vakijuttuihin.
VL: Ja Sodankylä-tarinat, jotka eivät ole aina päätyneet lehteen asti.
TT: Eivät kaikki ainakaan. Tämäkin kuvastaa yhteisöllisyyttä ja vapautta tehdä. Ja myös Jarkon mainitsemaa kepeyttä. En missään tapauksessa olisi näin kauan kuin 31 vuotta jaksanut olla mukana, ellei olisi huumorin ja jatkuvan yhteisöllisen vitsailun henkeä.
JST: On hauskaa kun sanot noin, ja Tere taas huomautti aiemmin, että niin & näin on paikka, jossa voi pulahtaa Immanuel Kantiin. Nämä ovat yhtä aikaa totta, ja sen toteutuminen on vähintäänkin pieni ihme.
TV: Ehkä ne tasot sopivat lehteen juuri eri tavalla siksi, koska se ei ole esimerkiksi ison tieteellisen seuran lehti tai vastaava, joten ei ole puolustettavana mitään territoriota tai jotain, mikä saisi puristamaan mailaa liiaksi. Silloin voidaan olla sisällöissä aika vapaita ja toiminnassa jopa kepeitä.
”niin & näin ei ole ison tiedeseuran lehti, joten ei ole puolustettavana mitään territoriota, mikä saisi puristamaan mailaa liiaksi. Silloin voidaan olla sisällöissä aika vapaita ja toiminnassa jopa kepeitä.”
VL: Muistan kun siirryin vuosien 2012–2013 taitteessa pois päätoimittajan pallilta ja alkoi kolmen, neljän tai jopa viiden päätoimittajan kierto, siinä missä aiemmin pestiä hoidettiin kahdestaan. Kuulin useasta suunnasta viestiä, että niin & näinillä on menossa suuri linjanmuutos tai strateginen käänne. Ja yritin selittää, että ei, vaan meillä on neljä erilaista ihmistä päätoimittamassa ja joka numero on siksi erinäköinen. Ihmisillä oli halu luoda tarinaa niin, että jo yksi numero edusti pysyvämpää linjan muutosta. Parin vuoden jälkeen ihmiset tajusivat, että sehän vain häröilee ihanasti eri suuntiin.
TV: Varsinkin alkuun oli myös vastakulttuurimaista ajatusta, että pitäähän tällainenkin lehti olla, joka tarjoaa mahdollisuuden pohdiskella todella hartaasti vaikka aivan klassikoista alkaen myös yhteiskuntakriittisiä aiheita. Pidetään tätä mahdollisuutta elossa ja käynnissä, siinä on ollut jonkinlainen ”näytetään niille” asenne tai ylpeyden aihe.
Teemat lehtenä lehden sisällä
JST: Jossain vaiheessa lehteen alkoi tulla isompia teemapaketteja. Teemakokonaisuus on ollut ikään kun lehti lehden sisällä ja saattanut koostua hyvinkin erityyppisistä jutuista – vakavampaa ja kepeämpää, haastattelua ja artikkelia, käännöstä ja milloin mitäkin. Taisin liimautua lehteen oikeastaan enemmän tällaisten pakettien kehittelijänä ja tekijänä kuin toimittajana vuosien varrella.
En olisi edes muistanut, koska muodollisesti tulin toimituksen jäseneksi, se ei ole tuntunut varsinaisesti tärkeältä. Eikä liioin päätoimittajuus, niin hauska ja hieno asia kuin se olikin ja Teren kanssa ilo ja kunnia olla siinä postissa. niin&näinistyminen tapahtui juuri toiminnassa mukana olemisen, kaikenlaisen notkumisen ja näiden teemapakettien kokoamisen myötä, kohtalokas ajautuminen sellaiseen, josta ei pääse eikä haluakaan päästä irti.
TT: Sinut tunnetaankin nimenomaan näiden isojen teemapakettien kehittelijänä, ja toit kaikkein vahvimmin lehteen sen idean, että meidän kannattaa tehdä monipuolisia teemoja, joissa aihetta valotetaan monin sisällöin, usealta kannalta ja usealla eri tyylilajilla. Mainittakoon vaikka koko historian pisin lehti, joka on pop-teemainen numero 1/2009.
JST: Siinä oli poikkeuksellisen laaja kirjoittajakunta, ja teematoimittajina olivat mukana Tommi Uschanov ja Markku Roinila, joilla on molemmilla pop-toimittajataustaa, vaikka ovat myös filosofeja.
En ole koskaan muistellut, mitä malleja tai herätteitä teemapakettien idealle mahdollisesti oli, mutta ainakin Magazine Littéraire oli sellainen. Katselin jostain niiden mainoksesta kiinnostavia teemapaketteja vuosien varrelta. Sieltä sai tilata vanhoja numeroita, lähinnä myivät niitä vain Ranskaan, mutta kirjoitin niille ja kysyin, että kai niitä tänne Suomeenkin saisi. Ne lähettivät sitten ehkä 40 lehteä, eivätkä koskaan muistaneet laskuttaa. Siinä hervottomassa kasassa oli jos jonkinlaista kiinnostavaa, mikä ilman muuta oli yksi sytyke näille n&n -paketeille.
VL: Teemapaketeista on hyvä nostaa esiin, että yhtäältä niissä on ollut klassisen filosofisia tai yhteiskuntatieteellisiä teemoja, vaikkapa epistemologia-teema, jonka aikoinaan toimitin, tai islamilainen filosofia -teema. Mutta sitten myös teemapakettien kautta niin & näinissä luotiin valmiutta nopealla tahdilla osallistua keskusteluun jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Oli vaikkapa 9/11-teemapaketti, terrorismi-teemapaketti ja luonnonkatastrofit-teema Tapaninpäivän tsunamin jälkeen. Ensimmäinen itse toimittamani iso teemapakettini oli ympäristöfilosofia. Sillä tavallaan tietysti myös paalutettiin tieteenalaa, mutta se oli myös pyrkimystä osallistua ajankohtaiseen keskusteluun ympäristökysymyksistä. Teemat ovat olleet hieno väline monenlaisiin tarkoituksiin.
TT: Lehti toimii yhtä paljolti teemapaketti-idean kautta, eli teemme paljon juttujen hankintaa. Meille vapaasti lähetettyjä juttuja enemmän on niitä, jotka olemme varta vasten pyytäneet johonkin tiettyyn teemaan tai osastoon. Kirjoittajat itse ratkaisevat silloin, pyrkivätkö kirjoittamaan vertaisarvioitavan tekstin vai esimerkiksi esseistisempää tai lyhyempää tekstiä.
JST: Teemapakettien tekemisen yksi erityinen hienous oli varmaankin se, että saattoi lähestyä ketä hyvänsä kirjoittajaa kirjoituspyynnöllä. Se oli myös journalistinen koulu ilman muuta, että kenelle tahansa kotimaiselle tai ulkomaiselle aiheen oletetulle asiantuntijalle saattoi esittää kysymyksen, että meillä olisi tällaista vireillä, millä tavalla voisitte lähteä mukaan. Ja hämmästykseksemme näihin vastataan useimmiten myöntävästi. Se laajentaa verkostojamme ja siinä oppii kokonaisuuksien hahmottamista. Tuleepa vastaan mikä tahansa ongelma tai ilmiö, huomaa heti miettivänsä, että keneltä kaikilta voisi kysyä kommenttia. Minkä tahansa asian hahmottaa välittömästi monisärmäiseksi ja monenlaista asiantuntijuutta edellyttäväksi.
”Teemapakettien tekemisen yksi erityinen hienous on se, että saattaa lähestyä ketä hyvänsä kirjoittajaa kirjoituspyynnöllä. Se on myös journalistinen koulu, että kenelle tahansa asiantuntijalle saattaa esittää kysymyksen, että meillä olisi tällaista vireillä, millä tavalla voisitte lähteä mukaan.”
VL: Siinähän on jännä kuvio, että kuten varmasti monet meidän lehden seuraajat tietävät, tiedemaailmassa paine julkaista ulkomailla korkean prestiisin journaaleissa on niin iso, että ihmisillä ei ole aikaa eikä kannusteita kirjoittaa kotimaisilla kielillä. Mutta teemapaketit ovat osoittaneet, että halua on sittenkin, kunhan joku pyytää ja tökkii ja auttaa. Joskus käy myös niin, että jos sattumalta tarjotaan vaikka kolme artikkelia samasta aihepiiristä vuoden aikana, siitä syntyy teemapaketti orgaanisesti. Yleensä kuitenkin juuri teematoimitus houkuttelee kirjoittajia pois akateemisen maailman pakoista ja kannustaa kirjoittamaan laajalle yleisölle, mitä ihmiset eivät välttämättä itse ryhtyisi tekemään.
TT: Se myös antaa yksittäisille lehtinumeroille pidemmän elämän, kun ne koostavat jotakin aihetta koskevaa keskustelua. Lukijallakin on enemmän syytä tarttua juuri tiettyyn numeroon kuin vain etsiä yksittäisiä artikkeleita artikkelitietokannasta. Jos muuten nyt toteuttaisitte lehteen jonkin teemapaketin, mitä aihetta se käsittelisi?
VL: Jos joskus tulisi synergiaa ja olisi aikaa ja energiaa, niin hiukan BIOS-työhön nojaten sellainen olisi ”nälkä”-teema, nälkä sekä tämän päivän että historiallisena kysymyksenä. Ja toisena ”väestö”, koska väestökysymykset kytkeytyvät niin moniin politiikan teorian, politiikan retoriikan, taloustieteen sitkeisiin myytteihin, oletuksiin, tapoihin perustella tulevaisuutta, hakea menneisyydestä oppeja ja varoituksia.
JST: ”Ranskan vallankumous” tietenkin olisi herkkua, ja vaikkapa ”tee”.
TV: Vastaan tällaisella nollavastauksella, että jos olisi jokin mielessä, niin tekisin sen.
Messukohtaamiset
niin & näin -lehteä julkaisee Eurooppalaisen filosofian seura, ja lehti on ollut yhdistyksen tärkein toimintamuoto perustamisestaan lähtien. Muutakin toimintaa on silti aina ollut. Kirjojen kustantaminen aloitettiin vuonna 2002. Se on nykyisen toiminnan olennainen osa, jonka kantava voima on Tapani Kilpeläinen kirjasarjan päätoimittajana ja aktiivisena kääntäjänä.
Myös verkkojulkaiseminen alkoi hyvin varhaisessa vaiheessa, sillä lehdellä oli jo 1990-luvun puolivälin paikkeilla ensimmäiset nettisivut aikana, jolloin niitä ei Suomessa ollut kaikilla isoillakaan instituutioilla. Nykyään koko lehden arkisto kahden vuoden embargolla on vapaasti luettavana verkkosivuilla, jotka juuri avautuivat uudistetussa asussa. Filosofia.fi-verkkoportaali avattiin 2007.
Vuosien varrella on ollut tietysti myös monenlaista seminaaritoimintaa ja yleisötilaisuuksia. Esimerkiksi Tampereen kaupungin pääkirjaston Metson Filosofian illat on merkittävä ja pitkäaikainen, alkuperältään niin & näin -lehteä vanhempi perinne, jonka järjestämisestä lehden toimitus on ollut vastuussa 1990-luvun puolivälistä eteenpäin.
TT: Niikkäristä puhuttaessa juontuu itselleni erityisesti mieleen myös messuille osallistuminen, mikä on ollut yllättävän keskeinen ja hauska osa toimintaa. Kun lehti perustettiin, Tampere-talossa käynnistettiin samoihin aikoihin vuosittainen ”Suuri Filosofiatapahtuma”, joka alkuvuosina keräsi toista tuhatta maksavaa asiakasta. Filosofiatapahtuman myyntipöydät olivat olennainen reitti, jolla pystyimme alkuvuosina levittämään tietoa lehdestä. Sittemmin Turun ja Helsingin kirjamessuista tuli erityisen tärkeitä foorumeita lehden levikin nostamisessa ja osittain myös opetus- ja kasvatusalan Educa-messuista.
VL: Olen itse asiassa törmännyt niin & näiniin messuilla jo 90-luvulla silloin, kun itse myin perustamaani ympäristöaktivistien Muutoksen kevät -lehteä Kultti ry:n eli Kulttuurilehtien liiton messuosastolla. niin & näin olikin messuilla alkuvuosina samalla Kultin jäsenosastolla. Muistelisin, että vakituinen messuilla ja muissa isoissa tapahtumissa käyminen oman myyntipöydän kanssa alkoi vuonna 2009. Jarkko taisi olla Tieteen päivillä Helsingissä 2009 raskaan rupeaman ja teki siihenastisen tilausten hankkimisen ennätyksen. Ja ehkä vuodesta 2010 lähtien myyntitapahtumia on kiertänyt päävastuussa meidän yhteyspäällikkö Jukka Kangasniemi ja jo sitä vähän ennen Jukan edeltäjä Mervi Ahonen. Laskin aikoinaan, että parhaimmillaan ja pahimmillaan minulta ja Jukalta kului erilaisissa myyntitapahtumissa yhden kuukauden päivät vuodessa, vuosina 2012–2017 kovimman messupanostuksen aikoihin.
TT: Hurjaa jalka- ja puhetyötä on ollut lehden esitteleminen ja kirjojen myyminen messuilla, niin sanottu ”klousaaminen” – kuten Jarkko toi sanastoomme diilien klousaamisen: always be closing.
JST: Myyntitykit-elokuvastahan se. Messut ovat testi, että pystymmekö kertomaan toiminnastamme niin, että se uppoaa ihmisiin. Ja jos joku on kiinnostunut niin & näin -toiminnasta ja -tekijöistä, me olemme paikalla tavattavissa. Jos joku haluaa tulla jututtamaan ja vaikka vähän vänkäämäänkin, niin kyllähän siihen täytyy vastata ja samalla kokeilla, että kuulostavatko juttumme omissakaan korvissamme uskottavilta kaiken kansan keskuudessa ja messujen tarjonnan keskellä. Siten voi koetella, että tehdäänkö lehteä tosiaan laajaa yleisöä varten. Olen aina ajatellut, että lehti on tarkoitettu kenelle hyvänsä, ja tätähän perusteella juuri sillä, että lehdessä julkaistaan monenlaisia myös helposti lähestyttäviä lajityyppejä jokaisessa numerossa.
”Messut ovat testi, että pystymmekö kertomaan toiminnastamme niin, että se uppoaa ihmisiin. Ja jos joku on kiinnostunut niin & näin -toiminnasta ja -tekijöistä, me olemme paikalla tavattavissa.”
VL: On ollut elähdyttävä kokemus vuosikausia juuri messuilla, että hyvin epätodennäköiseltä lukijalta tuntuva ihminen päätyy tekemään lehden tilauksen täysin innoissaan. Sitä ei näe ulospäin eikä kuule puheesta, mistään ei voi päätellä, kenestä tulee uusi niin & näinin innostunut lukija. Jostainhan kertoo se valtava kirjo niin sanottuja kiinnostuneita maallikoita lukijakunnassamme. Näppituntumalta akateemisten alojen ihmiset ja toimittajat, taiteilijat ja vastaavat muodostavat puolet lukijakunnasta ja toinen puoli on ihan keitä tahansa.
TT: Opettajat ovat yksi iso ryhmä myös ja toki tilaajissa on paljon yliopistolaisia eri tieteenaloilta. Mutta näin isossa tilaajamäärässä, joka meilläkin on liikkunut 1 900:n ja 2 000:n välissä jo vuosia, on oltava hyvin moninainen joukko ihmisiä ja paljon aivan tavallisia maallikoita.
On aina ollut valtavan kivaa tavata messuilla ihmisiä, jotka tulevat antamaan palautetta ja keskustelemaan kirjoista tai lehdestä, se on korvaamatonta. Se on suora palautteen saamisen muoto ja yhteys lukijoihin. Toisena messujen tärkeänä puolena on tavattoman kiva tavata meitä itseämme, muita kollektiivin tyyppejä, koska me emme kovin usein enää kaikki yhdessä tapaa toisiamme kasvokkain.
JST: Kuulin itse asiassa ensimmäisen kerran Teren suusta sen kysymyksen, että onko lehti tuttu, joskus juuri Kultin osastolla kauan sitten. Ja Turun messuilla olimme ehkä ensimmäisen kerran Mervi Ahosen ja Tapani Kilpeläisen kanssa varmaankin jo vähän ennen myöhempää vakiintumista.
VL: Se oli varmastikin 2008–2009, ja ensin oli muutama harjoitteluvuosi, jolloin Sami Syrjämäki, sinä ja Mervi loitte pohjan messutoiminnalle.
Ammattilaistuminen
TT: Jos siirrytään lehden tekemiseen käytännössä, olisi kiinnostava kuulla, oliko teillä päätoimittajina mielessänne jokin johtolanka, millaista lehteä haluatte tehdä. Oliko teillä jokin idea ihanne-niikkäristä?
TV: Minulla oli ihan karkean teknisiä, kuten että 120 sivua pitäisi olla maksimipituus. Siihen kuului toisaalta kustannusteknisiä ja rahajuttuja mutta myös ajatus toimituskunnan jaksamisesta, että lehti ei saisi liikaa paisua. Sitten muistan myös vahvasti Jarkon ajatuksena, että pyritään löytämään aiempaa enemmän naispuolisia kirjoittajia. Näiden yleisten periaatteiden lisäksi ei muuta kuin vain laatu edellä.
JST: Varmaan minun ja Teren päätoimittaja-ajalta juontavat paljolti lehden rakenne ja palstatyypit, kuvataiteen käyttö ja monet muut asiat. Mutta on ehkä tähdellistä sanoa ääneen, ettei ollut mitään erityistä johtolankaa, kuten Terekin totesi viittamalla vain tekniseen katsantoon. Se on jännä kysymys. En osaa selittää mistä se johtuu, mutta tuntuu jälkikäteenkin vieraalta, että päätoimittajana olisi ajatellut tehdä numeroita niistä asioista, joista itse olen kiinnostunut. Paras selitys on se, että lehden tekemisen katse on ollut aina jo valmiiksi ryhmän katse ja niin & näinin katse, jolloin se oma katsanto ei muodostu ohjaavaksi periaatteeksi vaan toteutuu mutkan kautta. Kun kaikki on valmista, niin lopulta varmastikin erottaa jotkin omat painotuksensa ja ideansa, vaikkei ole rakennellut kokonaisuuksia harrastamistaan asioista. On aina ollut selviö ajatella, että tuossa on maailma ja tässä on niin & näin, ja katsotaan, miten ne vuorovaikuttavat. Jotenkin sitä on ohjaillut hyvää lopputulokseen, mutta se on aina perustunut orgaaniseen rakentumiseen.
TV: Jos yksityiskohtaisesti mennyttä ajattelee, niin Mikko oli ollut hyvin pitkään päätoimittajana, ja lehdellä oli siten jo tietty momentum, suunta tai ura. Ajattelin siinä vaiheessa paljon jatkuvuutta, pidin tärkeänä, että lehti jatkuu ja toiminta pysyy uomissaan ja kunnollisena.
JST: Kääntöpuoli on tietenkin se, että jos niitä vaiheita ajattelisi kunnolla jälkikäteen, niin on saattanut muutama vuosi mennä niin, että on käyttänyt suunnilleen kaiken valveillaoloaikansa lehden tekemiseen. Onhan työmäärät olleet varmasti hirmuisia. Mutta sitä on tehty, koska se on tuntunut mielekkäältä ja homma on vetänyt mukanaan, sosiaalinen ulottuvuus on ollut palkitsevaa ja antoisaa, ja oppimisen kokemus on ollut koko ajan mukana.
TT: Niinpä. Ei nyt ehkä pidä sillä tavalla nostalgisoida, että niin & näin -lehti vei meiltä parhaat nuoruusvuotemme…
TV: …mutta se myös antoi elämän…
TT: …mutta kieltämättä niitä tuntimääriä ei laskettu ja tolkuton määrä aikaa on tullut vietettyä talkoopohjaisesti tämän homman äärellä eri areenoilla.
Kollektiivisuuden merkitys välittyy teidänkin ajatuksistanne. Muistan itse historian nähneenä, miten ratkaisevan tärkeä oli siirtymävaihe laajapohjaisempaan toimitukseen. 2000-luvun alussa oli joitain vuosia, jolloin Mikko Lahtinen päätoimittajana, Kimmo Jylhämö taittajana ja AD:na ja minä toimitussihteerin nimikkeellä kannoimme päävastuun numeroiden kokoamisesta. Sen tiedosti alati, miten monella tavalla silloin oli vielä vajavaista se, mitä kykenimme ja ehdimme tekemään.
Toimituksellisen ammattimaistumisen yhdistän vahvasti siihen kauteen, jolloin te tulitte päätoimittajiksi ja jota Ville ja Antti jatkoivat, jolloin samalla toimituksen koko kasvoi merkittävästi. Nythän meitä on ollut parikymmentä jo pitkään. Noina siirtymävaiheen vuosina tajusin, että vaaditaan jo hyvin iso porukka toimitukseen, jotta jaksetaan koota näin laajaa lehteä pitkäjänteisesti huolella.
TV: Se on yksi ihmeistä, miten aktivisti- tai vapaaehtoisburnout on kuitenkin pääosin vältetty.
TT: Kovia paikkoja on ollut etenkin päätoimittajilla vuosien varrella, mutta onneksi ei mitään pahempaa.
JST: Villen artikkelityöskentely oli varmaankin esityötä toimituskäytäntöjen vakiinnuttamiseen. Samoin kirja-arvio-osastolla oli järjestelmällistä ja johdonmukaista toimintaa eikä pelkää villiä ja vapaata, boheemia meininkiä. En ehkä kutsuisi sitä ammattimaistumiseksi, tuskin ainakaan ajattelimme niin Teren kanssa, mutta pyrimme helpottamaan meidän kaikkien toimintaa eri tavoin.
TT: Esimerkiksi hyvin perusteelliset kirjoittajaohjeet ovat ennen kaikkea teidän kahden jäljiltänne Ville ja Jarkko.
VL: Siinä vaiheessa, kun vastuu siirtyi minulle, koostimme Jarkon kanssa olemassa olleita näkymättömiä käytäntöjä ja teimme niitä eksplisiittisiksi. Koska mukaan tuli paljon uusia ihmisiä, ei voitu enää olettaa, että tieto siirtyy hiljaisena tietona eteenpäin. Kodifioitiin tietyt vakiintuneet tavat vaikkapa käyttää kieltä, merkitä muotoiluja ja niin edelleen, jotta kuka tahansa meistä pystyy välttämään virheitä, jotka olivat sitä ennen yleisempiä. Jarkko oli tehnyt päätoimittajana paljon näkymätöntä korjaamistyötä, mitä saatiin vähitellen ohjeilla vältettyä enemmän.
JST: Muistan, kun olin Euroopan suurimmalla sahalla kesäduunissa, työnjohtaja opetti ne tehtävät ja alueen niin, että kuljettiin kuulosuojaimet päällä meluisten tehdassalien halki, enkä kuullut sanaakaan siitä, mitä hän sanoi. Eikä sen esittelykierroksen jälkeen ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tehtaalla pitäisi tehdä, vaikka oli uskoakseni melko olennaista, että linjalta tulee oikeannäköistä tavaraa ulos eikä vääränlaista mene sisään. Saattaa olla, että tämän kokemuksen pohjalta on joissakin asioissa halunnut kertoa muille vähän huolellisemmin, miten joku juttu tehdään. Voisi ajatella, että nämä ovat olleet onnellisia siirtymäkohtia n&n:ssäkin, kun on saatu keskusteltua ja ylöskirjattua olennaisia asioita.
TT: Tietenkään emme ole olleet ammattimaisia siinä mielessä, että kukaan olisi saanut täysipäiväistä palkkaa. Ainoastaan yhteyspäällikkö Jukka Kangasniemi, joka hoitaa toimistoa, varastoa ja talousasioita, on kuukausipalkattu. Päätoimittajat saavat ainoastaan lehtikohtaisen korvauksen, joka sekään ei ole suuri työmäärään nähden, ja kaikki muut saavat vain hyvin pieniä symbolisia kannustinpalkkioita.
Mutta ammattimaistumista on tapahtunut siinä mielessä, että jos katsotaan meidän nykyisiä toimintatapoja ja vaikka juuri editointi-, kirjoittaja- ja taittokunnostusohjeita, niin prosessi on koetettu tehdä sellaiseksi, että se kestää, väittäisin, minkä tahansa kansainvälisenkin vertailun laadultaan. Eihän se aina tietenkään toteudu täysin, mutta on kuitenkin esimerkiksi tavoitteena, että jokainen meille tuleva teksti, olipa se minkätyyppinen tahansa, olisi kolmen eri toimittajan käsiteltävänä tavalla tai toisella ainakin niin, että yksi editoi, toinen taittokunnostaa ja kolmas oikolukee. On koetettu lisätä silmiä, jotka tarkastelevat jokaisen jutun, jotta voitaisiin karsia virheitä ja heikkouksia. Vaivaa nähdään sen eteen, että juttuja toimitetaan ihan toisessa mitassa kuin mitä olen kokenut, että laadukkaissakaan tiedelehdissä maailmalla tehdään.
Toimittaminen
TT: Kun keskustellaan lehden tekemisestä konkreettisesti, miten te näette tällaisen lehden toimittajan tehtävän? Mitä on tällaisen lehden tiedetoimittaminen, kulttuuritoimittaminen, artikkelitoimittaminen? Tere mainitsi jo muun muassa tiivistämisen olennaisuudesta, mutta teillä on muutenkin valtava kokemus toimittamisesta kaiken kaikkiaan. Silloin kun Ville pitkään hoiti artikkelitoimittajuutta, muistan hyvin, että sinun kirjoittajille kirjoittamasi palautteet olivat merkittävästi pidempiä kuin vertaisarviolausunnot, joita niihin saatiin. Siinä on näkynyt, miten merkityksellistä lehden toimittaminen voi olla.
Nykyään tiedelehtien toimittaminen on kiireessä pelkistynyt vertaisarviointihumpaksi, jossa saadaan lyhyet vertaisarviolausunnot ja toimitukset eivät useinkaan tee juuri mitään sen lisäksi, ehkä korkeintaan teknistä editointia. On suoraan sanottuna mennyt surkeaksi, millä tasolla nykyään pystytään tekemään kansainvälisiäkään tiedelehtiä. Mitä toimittaminen kaikkiaan voi olla tämänkaltaisessa lehdessä parhaimmillaan?
TV: Jos aloitetaan siitä, mistä Jarkko jo mainitsi, että käytetään ryhmäkatsetta maailmaa seurataessa, niin siitä herää mieleen teemaideoita, joihin pitäisi tarttua. Pitää siis seurata, mitä maailmalla kirjoitellaan ja tapahtuu. Sitten pitää miettiä, ketkä voisivat kirjoittaa mistäkin aiheesta, keitä kirjoittajia ylipäätään on, jotka osaavat kirjoittaa suomeksi tai muillakin kielillä, sillä tekstejä voidaan myös kääntää. Vasta tämän jälkeen ollaan siinä, että ryhdytään kokoamaan jotakin teemaa tai pyytämään muuten juttuja, mikä on yhdenlaista diplomatiaa, sähköpostien laatimista ja puheluiden soittamista ja niin edelleen. Ja vasta sitten päästään vaiheeseen, jossa edessä on teksti ja sitten ratkotaan tekstuaalisia kysymyksiä, kuten pitääkö pidentää tai lyhentää. Ja silloin toimittamisessa voidaan syvällisestikin ryhtyä ylösrakentamaan juttua uudelleen tai vain hiomaan, mikä tilanne milloinkin on. Eli on monta porrasta ennen kuin ollaan edes varsinaisessa tekstissä kiinni.
”Toimittamisessa on monta porrasta ennen kuin ollaan edes varsinaisessa tekstissä kiinni.”
VL: On vähän vaikeakin vastata suoraan siihen kysymykseen, minkälaista toimittajan työ on tai päätoimittajan työ oli. Paljon tosiaan oli juuri edellä puhuttua toimitusprosessin ja kirjoitusprosessin johdonmukaistamista ja logistiikan hiomista. Mutta kokonaiskuva on todella laaja, sillä kun aloitin päätoimittajana, ryhdyin suunnilleen samoihin aikoihin yhdistyksen puheenjohtajaksi. Samalla vastuullani oli edelleen vertaisarviointitoimittaminen ja sitten vielä vahvasti messuilla pyöriminen. Elin kaksi vuotta tehden käytännössä pelkästään niin & näin -asioita, joten se kolonisoi kodin ja vapaa-ajan liki täydellisesti. Meidän rytmityksemme meni vielä siten, että Antti päätoimitti kaksi numeroa, minä päätoimitin neljä numeroa ja sitten Antti päätoimitti kaksi. Vuosi 2011 oli vitsikkäästi sanoen suunnilleen my Vietnam näissä asioissa. Satuin vielä kääntämään yhden Herbert Marcusen kirjan siinä vaiheessa. Se nimenomaan osoitti, että työtaakan jakaminen on välttämätöntä. Neljän numeron päätoimittaminen yhteen menoon oli lähes mahdoton yhtälö, koska olimme tehneet juuri sen siirtymän parempaan koordinointiin ja laadun tavoitteluun. Pelkästään päätoimittajan vastuut aikatauluttamisessa ja kommunikoinnissa ovat valtavat, puhumattakaan muusta tekemisestä siihen päälle.
JST: Voi aloittaa ajattelemalla sitä, että nykyään ihmisillä on tapana lukea paljolti vain yksittäisiä juttuja, jotka joku jossain jakaa, ja vähemmän luetaan toimitettuja kokonaisuuksia. Tästä voisi puhua pitkällisestikin, mutta ainakin voisi sanoa, että niin & näininkin toimittajille on edelleen ihan hyvä vaikka lukea Hesari aina joskus kannesta kanteen ja katsoa, miten se on kaiken kaikkiaan tehty. Sitä lukevat huomaavat, että kielenhuoltohan siellä on kovastikin miedontunut viime vuosina eli siis huonontunut. Siihen ei satsata lähellekään niin paljon kuin joskus aikoinaan. Sama pätee oikolukuun, ja esimerkiksi kun tavutuksia tehdään automaattisesti, yhdyssanat menevät väärästä kohtaa poikki ja niin edelleen. Moni syystäkin murehtii näitä ilmiöitä, mutta ehkä tärkeämpää on kuitenkin katsoa suuntaa-antavasti, miten niin sanotussa valtamediassa tehdään kokonaisuuksia ja minkälaisia kokonaisuuksia tehdään niin & näin -lehden tapaisissa toimituksissa.
Yleisperiaate on sinänsä simppeli, lehden tehtävä ja kustantamoidenkin tehtävä on muokata saatu käsikirjoitus tai pyydetty juttu hieman paremmaksi käsittelyn aikana. Jos se ei parane, julkaisutaho on väärä ja ehkä jokin toinen putiikki saisi sen paremmaks. Joillekin kirjoittajille tämä voi olla herkkä asia, jos ajattelee, että juttu on täydellinen silloin, kun nostaa mustekynänsä paperilta. Mutta useimmiten kaikki ovat lopuksi tyytyväisiä, että on jaksettu viettää tekstin kanssa aikaa vähän pidempään. Monesti jopa jokin tekninen pilkun paikkojen säätö voi johtaa siihen, että samalla ajatellaan kirjoitusta vielä kertaalleen ja keksitään jokin hyvä lisäpointti. Kaikki tällainen huolekkuus ja ajanvietto tekstin äärellä on juuri klassista toimittamista. Toisaalta vähintään yhtä tärkeätä on jo mainittu maailman seuraaminen, valpaana pysyminen ja kekseliäisyys siinä, keitä kaikkia voitaisiin hyödyntää tai kuulla jossakin aiheessa.
TT: Toimittaminen on totisesti laaja-alaista. Palaa mieleen ilmaus ”pastoraalinen lämminhenkisyys”, jonka taisin joskus 20 vuotta sitten lanseerata ja joka jäi elämään n&n-käytössä. Kuvasin sillä paimentavaa tapaamme suhtautua teksteihin. Jos oli vähän köykäisempi teksti, niin keräsimme pari muuta saman aiheen tekstiä ympärille ja paketoimme sen pieneksi teemaksi. Teksti ei ehkä olisi seissyt yksinään, mutta jonkin erityisen näkökulman luojana jossakin pienemmässä tai isommassa paketissa se toimi varsin hyvin.
Ennen kaikkea meille on ollut tärkeätä, että editointi- tai arviointikäytännöt eivät olisi sellaisia, joissa tekstiä vain kritisoidaan, vaan sen sijaan koetetaan miettiä, että jos tekstissä on aineksia, niin miten siitä saisi rakennettua paremman – juuri kuten kaikki jo eri tavoin sanoitte. Se on itselleni ollut hirmuisen tärkeä kokemus, jonka myötä olen 30 vuodessa oppinut jo kauan sitten todella arvostamaan sitä, jos joku käyttää aikaansa minun tekstini parissa ja osaa tehdä ehdotuksia siitä, miten sitä kannattaisi parantaa. Se on valtavan hienoa. Kirjoittajissa on tässä suhteessa suuria eroja eikä kirjoittajan ikä välttämättä korreloi siihen, kuinka hyvä hän on ottamaan vastaan palautetta. Samalla kun on oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan palautetta, on tietysti myös alkanut arvostaa kirjoittajia, jotka osaavat suhtautua palautteeseen.
Jos ajattelee taas kerran vaikka ulkomaisten tiedelehtien vertaisarviokäytäntöjä, niin toisinaan näkee aivan onnettomia arviolausuntoja, jotka sisältävät pelkästään kritiikkiä ja sitäkin lyhyesti – kerrotaan vain, mitä puutteita on havaittu. Se on hyvin helppoa, kuten jokaisen kokeneen vertaisarvioijan pitäisi tietää. Mutta on paljon vaikeampaa sanoa, miten puutteita voisi korjata järkevästi ja viedä tekstiä eteenpäin. Sellaisiin arvioihin suhtautuu aina ilolla ja arvostuksella, jos niitä saa osakseen.
Kirjoittaminen ja ajattelu
TT: Olette paitsi toimittaneet ja päätoimittaneet, myös itse kirjoittaneet todella paljon, ettekä suinkaan pelkästään niin & näin -lehdelle ja -kirjoille vaan erittäin monessa muussakin muodossa ja muille julkaisijoille. Millainen rooli niikkärillä on ollut kehityksessänne kirjoittajina?
JST: Ilman muuta ratkaiseva ja kaiken ahmaiseva, superiööri jopa siihen mittaan, että täytyy varmaan joskus erikseen miettiä, mitkähän muut tekijät ovat ylipäätään olleet tärkeitä kirjoittajan tiellä. On varmasti muitakin, mutta kaikki ne jäävät niin & näinin varjoon niin pahasti, ettei niitä erota. Ainakin itselleni se on ollut kaikki kaikessa.
TV: Tätä on vaikea mitenkään kuvailla kokonaisuudessaan. Neljä numeroa ilmestyy vuodessa, niissä on x-määrä juttuja, ja kuten Tuukka sanoi, jutut kulkevat useiden toimittajien silmien edestä. Sitten on kokouksia, joissa puhutaan jutuista, näkee editointeja, näkee taittokunnostuksia, pohditaan juttuja ja pohditaan teemoja, kuka niihin voisi kirjoittaa. Tässä kaikessa kuulee niin valtavan määrän erilaisia kommentteja teksteistä vaikka vain yhden numeron puitteissa, lähtien aiheesta ja tyylistä aina kielioppiin ja pilkutukseen ja kaikkeen. Lehden toimittaminen on jatkuvaa kirjoittajakoulutusta ja isossa mitassa — jokainen lehti on runsaasti yli sata sivua neljä kertaa vuodessa. Ei sen isompaa kirjoittajakoulutusta ole tullut omalla kohdalla vastaan. Ja vieläpä se, että tämä kollektiivi katsoo juttuja niin erilaisista näkökulmista ja eri tasoilla, että siinä tulevat kaikki tekstin puolet käsitellyiksi.
VL: Omassa akateemisessa elämässäni opettajani, työtoverini ja ystäväni Yrjö Haila sekä jo mainittu edesmennyt Chuck Dyke ovat olleet täysin korvaamattomat. He ehkä ennen kaikkea ovat opettaneet ajattelemaan kirjoittamisen kautta. Mutta kaikki muu and plenty more on tullut niin & näinin myötä. Yksilöinä vaikka juuri te Jarkko ja Tuukka, tai nuoremmasta polvesta Beltin Jaakko, olette opettaneet kritiikin kautta tekemään parempaa tekstiä. Jaakko on ehkä ainutlaatuisen affirmatiivisen lempeä, mutta etenkin te muut neljä olette myös tiukkoja ja tylyjä silloin, kun tarvitaan, ja lempeitä silloin, kun tarvitaan. Se on ollut niin tärkeätä, että en osaisi mielestäni kirjoittaa ilman mainittuja kahta ihmistä ja niin & näiniä. Olin kirjottanut jo hyvin paljon ennen näitä kokemuksia, mutta tekstit olivat vielä silloin huonompia ja myös ajattelu oli huonompaa. Ja sivuhuomiona voin sanoa, että Terellä ja minulla jatkuu BIOSin puitteissa samankaltainen yhteisöllinen kirjoittaminen ja toistemme työn hiominen. Vaikka työrytmi voi olla vähän hetkisempi, niin on siinä jotain samanlaista ja ehkä tämä niin & näin-anarkia on lonkeroitunut sinnekin.
TT: Yhteiskirjoittamisen hankkeita on tosiaan myös ollut aina niikkärin puitteissa. Esimerkiksi Tereltä ilmestyi nyt juuri Antti Salmisen kanssa, joka on edelleen yksi päätoimittajista ja toimitti juuri viime vuoden eli 2023 nelosnumeron, teidän kirjatrilogianne kolmas osa niin & näin -kirjoissa.
TV: Olemme varmasti kaikki saaneet monenlaista palautetta monilta tahoilta, mutta on jännä ajatella, mistä löytyy sellainen Villen kuvaama tylyyden ja lämmön yhdistelmä ja juuri tekstin kohtelu tekstinä. Se on varmaankin oma ammattitaitonsa, joka ei välttämättä enää niin paljon näy tai jolle ei ole paikkaa ihan kaikissa nykykäytännöissä, tekstin kohtelulle tekstinä.
TT: Sanoisin samoin, että jos ajattelen vaikka nyky-yliopistoa, missä itsekin olen töissä, niin siinä maailmassa laadukkaan tekstin tuottamisen taidon arvostaminen on heikentynyt. Tuotetaan pääosin esimerkiksi konekäännettyä ja ammattikielentarkastajan lopulta omaan malliinsa tyylittelemää englanninkielistä bulkkitekstiä, jossa ei ole enää väliä millään muulla kuin niin sanotulla sisällöllä. Sen tyyppinen kovien tieteiden kirjoitustapa on lyönyt läpi myös humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä. On kadotettu omat perinteemme siitä, miten tärkeätä kirjoittaminen on ollut ajattelun esittämiselle tai ajattelun harjoittamiselle itsessään.
TV: Yhteiskirjottaminen liittyy myös juuri toimittajuuteen. Kun oikein kunnolla toimitetaan, päädytään niille rajoille, että kuka oikeastaan on kirjottanut ja miten. Ja siitä on luonteva jatkumo siihen, että kirjoitetaan tosissaan useamman ihmisen kesken. Se on myös jollain tavalla filosofinen kysymys, kuka kirjoittaa ja miten kirjoitetaan.
VL: Tuo mihin Tuukka viittasit suhteessa akateemisiin käytäntöihin oli itselleni keskeinen osa niikkärin pelastavaa voimaa. En koskaan kokenut oloani kotoisaksi akateemisen disipliinin kirjoittamisessa, enkä edelleenkään tunne oloani mukavaksi, kun pitää kirjoittaa johonkin journaaliin. Sellainen tekstimuoto ja tiettyjen striktien, tylsien, tekstistä hengen vievien konventioiden seuraaminen on aina ollut kummallista. Chuck Dyke tappeli koko uransa niitä konventioita vastaan ja julkaisi vain, jos konventiot antoivat myöten hänen idiosynkratioilleen. Itselleni niin & näin antoi tilan siihen, ja se antoi myös tilan kirjoittaa niin, että tekstejä todella luetaan. Onhan sekin olennainen pointti, että niin & näinissä jutun saattaa helposti lukea tuhat tai kaksi tuhatta ihmistä, kun jossain journaalissa sen hyvässä lykyssä lukee 70 ihmistä.
JST: Ajattelen Saksanmaalla kansalaisyhteiskuntaa ja julkista keskustelua viritelleitä ja perustaneita hahmoja Heinrich Heinea ja Ludwig Börneä. He tiettävästi riitaantuivat lopullisesti siksi, että Börne tiuskaisi: ”Heine on ainoastaan kiinnostunut siitä, miten jokin asia sanotaan parhaiten, eikä itse asia ole enää niin tärkeä.” n&n on ehkä välttänyt tämäntapaisen umpikujan. Asiat ja esittämisen tavat ovat pysyneet yhtä tärkeinä ja löytäneet aina sopivasti vaihtuvan asentonsa. niin & näin on opettanut näkemään, miten samaa asiaa voidaan lähestyä hyvin monella eri tavalla ilmaistuissa kokonaisuuksissa. Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa katsoa tekstiä ja punnita, onko siinä asiaa vai ei. Toisaalta esittämisen tapoja on sallittu monenlaisia, ja ajateltu, että jokainen kirjoittaja saa ilmaista tyylillään tai jossain tekstissään etsiä uutta tapaa ilmaista viestiään.
”niin & näin on opettanut näkemään, miten samaa asiaa voidaan lähestyä hyvin monella eri tavalla ilmaistuissa kokonaisuuksissa. Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa katsoa tekstiä ja punnita, onko siinä asiaa vai ei.”
TT: Itseäni on hyvin varhaisesta vaiheesta asti mietityttänyt kysymys filosofian ja tekstien vaikutuksista. Se on sittemmin osittain kytkeytynyt siihen, että olen tehnyt paljolti työtä opettajankoulutuksen, kasvatuksen, pedagogiikan ja opetuksen kehittämisen parissa. Jo selvästi näitä töitä kuitenkin edeltää kiinnostus siihen, miten filosofia vaikuttaa. Tarkoitan tällä vaikka aivan sitä peruskysymystä, joka tulee jo filosofian historiassa tutuksi, että miksi Platon käytti dialogimuotoa. Miksi hän käytti tällaistä tyylilajia, mikä sen merkitys oli. Silloin olennaista ei ole vain sisältö vaan myös se, millaisia efektit ovat lukijassa tai kuulijassa, miten tuo efekti johtaa filosofoimaan, miten se saa aikaan jotakin. Tässäkin mielessä tekstit ovat hyvin erilaisia.
Lukijan ja tekstin välinen vuorovaikutus on minusta filosofiassa aivan olennaisen tärkeätä, ja se on ollut sitä vielä 1900-luvulla hyvin moninaisissa perinteissä. Jos ajatellaan erilaisia filosofian perinteitä, lähtien vaikka jostakin myöhäisromantiikasta tai varhaiseksistentialismista, kuten Kierkegaardista eteenpäin, ja tullaan 1900-luvulle aina Wittgensteiniin ja arkikielen filosofiaan, analyyttiseen filosofiaan tai eksistentiaaliseen fenomenologiaan, niin huomataan, että vaikka nämä perinteet ovat harjoittaneetkin hyvin erilaisia tyylejä, niiden monet filosofit ovat miettineet, miten asiat kannattaa ilmaista, jotta se ikään kun tuo filosofian esille.
Ja osittain juuri tähän liittyen jaan tismalleen saman kokemuksen teidän kanssanne siitä, että niikkäri on ollut minulle ylivoimaisesti tärkein kirjoittamisen koulu. En olisi oikeastaan missään suhteessa elämässäni siinä, missä nyt olen, ilman niikkäriä. Sen vaikutusta ja merkitystä ei voi mitenkään liioitella. Kirjoittamisen osalta asian yhtenä puolena on, että siinä missä monilla kirjailijoilla ja myös akateemisilla kirjoittajilla saattaa olla joku hovikriitikko, jolle he joko antavat ihan konkreettisesti luettavaksi omia tekstejään tai joita he pitävät mielessään kirjoittaessaan ajatellen, että mitä hän siitä sanoisi, eräänlainen ideaalilukija siis, niin niikkärissä on hauskaa se, että on moninainen yhteisö, jossa on monia ideaalilukijoita. Kirjoittaessaan miettii vääjäämättä sitä, että on ainakin viisi kuusi ihmistä, jotka suhtautuvat eri tavalla siihen, mitä kirjoitan. Se on todella hedelmällistä. Niikkärin toimitus on aina koostunut hyvin erityyppisistä tekijöistä, hyvin eritaustaisista, eri suunnalta tulleista ja myös persoonaltaan varsin erilaisista henkilöistä, mikä on valtava rikkaus.
TV: Jotain tällaista tavoittelin edellä – että kuulee jo niiden viiden kuuden ihmisen kommentit päässään tekstiä tehdessä. Se juuri on kollektiivista.
Kansanvalistuksen jokeri
TT: Miten hahmotatte nykyään niin & näinin paikan suomalaisella ja miksei kansainväliselläkin lehtikentällä? Onko sillä jokin asemointi? Onko sillä jokin erityistehtävä vai miten se erottuu muista? Tämä on ehkä Jarkolle erityisen läheinen kysymys, sillä olet kirjoittanut valtavan laajan historiikin suomalaisista kulttuurilehdistä. Jouduit todella perkaamaan läpi koko suomalaisen aikakaus- ja kulttuurilehdistön kentän historian. Jokainen muukin meistä on kuitenkin taatusti miettinyt paljon, mikä lehden erityislaatu on. Omaa häntää voi tietysti nostaa muistamalla, että olemme olleet aika onnekkaita siinä, miten paljon lehti on saanut ulkoista arvostusta ja palkintoja. Mutta hahmottuuko teille jotenkin niikkärin tehtävä?
JST: On nykyisen toimituksen hienoutta, että he ovat todella pystyneet käyttämään lehden historiaakin hyödykseen ja ilokseen. Salmisen Antin lisäksi muiden muassa Jaakko Belt, Anna Ovaska, Tytti Rantanen ja Kaisa Kortekallio ja kumppanit ovat ottaneet siitä otuksesta irti sen, mitä siitä lähtee ja varmasti tulevat ottamaan erilaisin tavoin tästä eteenpäinkin. Ainakin historia on rikkaampi kuin meistä kukaan kerralla muistaakaan. Nytkin nousee heti mieleen vaikka Marjo Kylmäsen rooli aivan lehden alkuvaiheessa. Hän esimerkiksi toi feministisen filosofian toimitukseen ja lehteen jonakin täysin selviömäisesti asiaan kuuluvana, mikä oli omiaan korostamaan sitä vaikutelmaa, että ollaan tekemässä yhteiskuntakriittistäkin hanketta aina samalla, kun perehdytään joihinkin filosofian opillisiin kysymyksiin tai tiettyihin ongelmiin.
Teren tässä istunnossa esittämä kommentti siitä, että n&n on ollut vapaan kansalaisseuran hanke, tuntuu erityisen olennaiselta. Aika moni tiedelehtihän tehdään vähän enemmän ikään kuin laitostyönä eikä siinä tavoitella yleisen kulttuurilehden roolia. Toki toimituksissa varmasti mietitään lehden luonnetta, mutta ainakin ulkopuolisesta näyttää, että sitä ei tarvitse miettiä kovin paljon ja sinänsä tehtäväksi riittää tietyn alan merkittävien artikkeleiden ja keskustelupuheenvuorojen julkaiseminen ja niiden kanavoiminen hyvin käytännöin. Meillä taas ajan ilmiöiden tulkitseminen, selittäminen ja niihin osallistuminen on ollut olennainen tehtävä.
VL: Omat juureni ovat 90-luvulta lähtien ympäristöaktivismissa ja kansalaisaktivismissa. Tavallaan olen nykyisin BIOS-työssä palannut takaisin sille uralle, joka on ollut aina itselleni eräänlainen henkinen tai moraalinen keskus. Siinä vaiheessa kun olin kolme tai neljä vuotta aktiivisin niin & näin -työssä, olin oikeastaan korpivaelluksella erossa ympäristöaiheista, ja löysin niin & näinin myötä muunlaista henkistä keskusta, kaikenlaista yleistä, yhteiskunnallista ja kulttuurista keskustelua, kuten polarisaation ja yksinkertaistamisen purkamiseen ja dialogiin kuuluvat aiheet, joita käsittelin monissa teksteissä.
Osittain BIOSin myötä olen yhä enemmän siirtynyt ehkä harmaan eminenssin rooliin toimituksessa. Se on enemmän juuri nuoremman ja aktiivisemman niin & näin -polven kysymys, mitä niin & näin nyt merkitsee. Minulle se merkitsi monia erilaisia asioita kriittisessä elämänvaiheessa. Toisaalta edelleen löytyy toisinaan esimerkiksi ajankohtaiskriittisiä poliittisia puheenvuoroja, jotka valitaan meidän käännösesseiksi ja jotka haluan kääntää. Niitä kääntäessä tunnen toteuttavani täysin omaa moraalispoliittista ydintehtävääni.
TT: Tuohan on yksi tyypillinen lehden tekemisen osa. Moni meistä, kuten Ville ja minä muun muassa, lukiessamme London Review of Booksia tai Guardianin long readejä ja vastaavia, koko ajan mietimme takaraivossa, että olisiko tämä hyvä käännösteksti, onko tässä ajankohtaisuutta, onko yleistajuisuutta ja kiinnostavuutta. Niitä on paljon poimittu vuosien varrella näistä ja muista lähteistä lehteen.
VL: Vaikeutta ajatella, mikä on niin & näinin paikka, tehtävä ja mahdollisuudet juuri nyt, lisää kuitenkin se, että elämme niin kauheaa aikaa. Tietty koordinoitu hyökkäys sivistystä, dialogisuutta, ymmärtämisen tärkeyttä, tieteellisyyttä vastaan tulee monelta puolelta. niin & näinin kaltaisen yhteisön kyky ja mahdollisuudet toimia vastavoimana sille muistuttaa ympäristöaiheissakin kokemaani optimismin ja pessimismin, synkkyyden ja ärhäkän toivon tuntemusten vaihtelua, joka aaltoilee melkein tunneittain.
TV: En tunne niin hyvin suomalaista enkä muutakaan lehtikenttää, että osaisin niin & näinin sijoittaa siihen kartografisesti. Mutta jo aiemmin kävi mielessä, että haluan laittaa huutomerkin ja kursiivin siihen, mitä Tuukka sanoi lehden alusta ja Filosofiatapahtumasta. Filosofialle oli nostetta siinä hetkessä 90-luvulla, mikä oli hieno juttu, filosofia oli in. niin & näin sai alkunsa aivan perustavasta sanoisiko kansanvalistuksellisesta ajatuksesta, mikä on mielestäni ollut aina toiminnan selkäjännettä ja on edelleen. Ja kun päästään tuohon, mitä Ville sanoi nykyajasta, niin en tiedä mikä lehden paikka on, mutta ainakin tilaa ja tehtävää on. Eikä ole suoranaista kilpailijaa tai mitään vastaavaa ilmaantunut, joten sikälikin saa melskata rauhassa. Ja se on sinänsä hyvä, mutta ajat ovat, mitä ovat.
”niin & näin sai alkunsa perustavasta kansanvalistuksellisesta ajatuksesta, ja se on toiminnan selkäjännettä edelleen.”
TT: Kun aloin teitä kuunnellessa itse miettiä asiaa, niin heräsi ajatus tai sana, jonka kirjoitin ylös paperiinkin: ”jokeri”. Miellän niin & näinin jonkinlaiseksi jokeriksi lehtikentällä siinä mielessä, että sillä ei ole mitään tiettyä olemusta eikä paikkaa. Sillä ei ole mitään tiettyä roolia, eikä mitään tiettyä tyyliä. Siinä on aina ollut anarkistista arvaamattomuutta. Lähestulkoon kaikista muista lehdistä suurin piirtein tietää, mitä ne tulevat pitämään sisällään, mutta niin & näinissä on sisältöjenkin suhteen ollut valtava vaihtelu sen mukaan, kuka on esimerkiksi päätoimittajana tai kuka sattuu kokoamaan meille jonkin teemapaketin. Se on kaiken syövä Moolok makasiinimaisuudessaan.
Asiaan kuuluu myös tieteenalarajojen ylittäminen, koska niikkäri ei rajoitu millekään tieteenalalle emmekä me koskaan katso juttuja päältäpäin niin, että jokin ei lähtökohtaisesti sopisi meille. Joskus tietysti tarjotaan juttuja, joista heti näkee, että ne selvästi löytävät paremman foorumin jossakin muualla ja sitä silloin kirjottajalle ehdotetaankin. Kuitenkin hyvin avarakatseisesti ja tieteenalarajoja ajattelematta juttuja otetaan vastaan ja mietitään niiden mahdollista julkaisemista. Niinpä siitä seuraa tuo jokerivaikutelma, että lehti voi olla melkein mitä tahansa.
Takana ei ole mitään vakavaraista vanhaa yhdistystä, jolla olisi kokonaan erilliset toimielimet, jotka pitäisivät lehden hengissä. Homma on perustunut siihen, että tätä tehdään niin kauan, kuin löytyy tekijöitä, joista tuntuu mukavalta tehdä lehteä. Samalla se antaa myös vapauden, että kukaan ei katso selän takana, mitä te teette, kukaan ei aseta tiettyjä odotuksia. Silloin on mahdollista olla tällainen jokeri.
JST: niin & näin on kestänyt hyvin itsensä uudelleenkeksimisen lähes joka numerossa. Se ei menetä mahdollisuuksiaan tästä tai tuosta käänteestään vaan aina jotenkin uudelleenjäsentyy. Ehkä se kertoo siitäkin, että hauskaahan tekeminen myös on ollut. Edellä on välillä korostunut kärsimys ja oppiminen, mutta eiköhän myös kirjoittamisen ilot, lukemisen ilot ja keskustelemisen ilot lehteen aina välity. Ja jälleen kerran voi todeta, että niin & näin on sellainen lehti, että hauskuudet aina välillä pääsevät siellä näkösällekin, eli että cooliutta ei kannata ymmärtää väärin niin, että se olisi elämää rajoittava tekijä. Se on toisinaan kaunis ilmiö, mutta sen ei pidä kahlita ilmaisua.
VL: Kauneudesta puhuttaessa pitää korostaa, että aivan keskeinen 2000-luvun niikkärin juttu oli kuvataiteiden tulo vakio-osaksi lehteä. Sehän on hyvin ainutlaatuista tässä mitassa. Kaiken moninaisen tieteellisen, taiteellisen ja poliittisen keskustelun ohella joka numerossa esittäytyy aina uusia kotimaisia kuvataiteilijoita. Esimerkiksi messuilla lehden tilausta kaupitellessa yksi perusargumentti on, että jos haluaa kahdeksan minigalleriaa vuodessa tämän valtavan tekstimassan rinnalla, tässä olisi sellainen tarjolla.
JST: Ainakaan minua ei olisi kiinnostanut tehdä filosofista lehteä filosofeille filosofia-aiheista vaan oli alusta alkaen hauska ajatus tehdä lehteä ainakin periaatteessa kenelle tahansa, ja juuri lehteä, jossa on galleria mukana ja muuta jännää, ehkä museaalinenkin puolensa, mutta myös tapahtumisen vaikutelma.
TT: Se on osoittautunut erittäin merkittäväksi ja osuvaksi ratkaisuksi, että päätettiin tehdä A4-kokoinen lehti ja varustaa se kuvilla heti alussa, vaikkei kuvallista osaamista meillä vielä silloin juuri ollutkaan. Se on kantanut pitkään. Pitää antaa erittäin suuri arvo ja lämmin kiitos kaikille niille taiteilijoille, jotka ovat olleet niin & näin -lehteä tekemässä, tarjonneet tuotantoaan kuvitukseksi, koska se on lehden koko luonteeseen keskeisesti kuuluva piirre, vaikka ehkä usein unohdetaan jos mietitään vain tekstisisältöjä. Lehden luonne ja omalaatuisuus on hyvin paljon rakentunut siitä, miltä lehti näyttää — ja se on taiteilijoiden työn ansiota sekä tietysti taittajien ja graafikoiden. Voi mainita, että Mirkka Hietanen on taittanut lehteä jo hyvin pitkään, mikä on ollut meille suuri onni, ja vielä pidempään on samoin onneksemme Susanna Laurola taittanut kirjoja ja muun muassa Pasi Romppanen tehnyt meille paljon kirjankansia. Historian varhaisemmissa vaihessa monet muut, kuten Mervi Jylhämö, antoivat olennaisen panoksensa visuaaliseen puoleen.
Miksi filosofiaa?
TT: Viimeinen kysymykseni on ehkä vaikeampi kun mikään aikaisemmista, sori siitä. niin & näinin 20-vuotisjuhlanumeron 1/2014 teemana oli ”Miksi filosofiaa?”. Lehti sisälsi useita näkökulmia siihen, mikä on filosofian merkitys, arvo, käyttö, mitä iloa filosofiasta on. Joten kysyn teiltä samoin, että miksi vielä tai miksi juuri nyt filosofoida?
VL: Totuin useita vuosia turhaankin sanomaan, että olen loikkari filosofiasta enkä oikeastaan tee sitä. Se oli myös erontekoa akateemiseen filosofiaan, jota en kokenut omakseni. Mutta viimeisen parin vuoden aikana ja vaikkapa hiljattain kun olemme Teren kanssa tehneet BIOSille podcastia keräten yhteen aatoksia viime vuosilta, olen tajunnut, että teen sittenkin erittäin paljon juuri filosofiaa. Kaikki tieteen ja politiikan perusolettamusten itsekriittinen tarkastelu, termien ja käsitteellisten kamppailujen hahmottaminen, niissä ilmenevä vallankäyttö, ne ovat minulle ehkä filosofian ydinkysymyksiä – ja olivat jo oman väitöskirjani aihe.
JST: Komppaan Villeä. Lehden nimessäkin oleva ”filosofinen” on tärkeä. Minkä tahansa ilmiön melko perusteellinen ja monipuolinen, kriittinen käsittely, sellaisena filosofia parhaimmillaan näyttäytyy niin & näin -lehden numeroissa.
Jossakin vaiheessa omalla kohdallani filosofian idea alkoi keskittyä kriittisten ajattelutaitojen, kriittisten kansalaistaitojen suuntaan. Tuntui, että tässä ajassa se on olennaisen tärkeätä, koska ne näyttävät rapautuvan ja myös koska niiden parissa on hauska touhuta. Nyt olen kuitenkin huomaavinani, että omassa filosofiasuhteessani on taas tapahtumassa uutta, ja jälleen kiinnostaa enemmän vaikkapa pulahtaminen Immanuel Kantin teksteihin – siis filosofia pitkäjänteisenä, loputtomana tekstien ja keskusteluiden sarjana. Myös klassikoiden lukeminen tuntuu taas itsearvoisestikin mielekkäältä ja kutsuvalta. Ja sekin sopii niin & näinin yhteyteen yhtä lailla kuin filosofian yhteiskunnallisemmat muunnelmat.
TV: Tuossahan jo oikeastaan tulivat ne kaksi tasoa, joita ajattelin vastauksena siihen, että miksi filosofoida juuri nyt. Kun toisaalta on siiloutumista ja polarisoitumista, ja TikTokia sun muuta, jotka täyttävät tilaa, silloin kriittiset ajattelutaidot ovat kykyä katsella useammasta näkökulmasta. Kun opettaa filosofiaa, on erityisen hauska huomata niitä hetkiä, jolloin joku ihminen oppii sen, että hän pystyy esittämään parhaan mahdollisen version näkökannasta, joka ei ole hänen oma näkökantansa. Sen oppiminen on ehkä jossain mielessä tärkeää jopa inhimillisen eloonjäännin kannalta. Ja toisena tasona se, että filosofia auttaa myös, kun ollaan ikävissä ajoissa, tai ainakin sieltä löytyy kavereita, joiden kanssa voi myllätä olemassaolon syvää jyrinää, joka tällaisina aikoina kuuluu.
VL: Käänsin taannoin lehteen tekstin ”Katse kohti pimeää”, joka oli ikään kuin toiveikkaan pessimistin puolustuspuhe kohtalokkaana aiheena. Siinä juuri pitkästä aikaa koin tuon Teren mainitseman asian, että klassikoiden kanssa keskustelu voi olla yllättävän hyödyllistä. Muistin tämän myös toimittaessani Judith Shklarin kirjaa Tavanomaisia paheita, joka on suorastaan piehtarointia klassikoiden kanssa. Sekin palautti uskoani filosofiakylpyihin – kiitos muistutuksesta!
TT: Filosofiakylvyistä ja kysymyksestä, miksi filosofoida, palaa mieleeni yksi Hans-Georg Gadamerin teksti, jonka Jarkko aikoinaan suomensi Vastapainon julkaisemaan Hermeneutiikka-kokoelmaan. Gadamer toteaa siinä muistinvaraisesti lainaten niin, että ”eihän filosofiaa muuten käy perusteleminen kuin huomauttamalla, että aina jo filosofoidaan”. Ymmärrän sen tarkoittavan, että me jatkuvasti otamme implisiittisiä ja usein tiedostamattomia kantoja filosofisiin kysymyksiin tiedosta ja todellisuudesta, ihmisyydestä ja ympäristöstä, etiikasta ja toisista ihmisistä ja kaikesta mahdollisesta. Eli filosofia on jo aina mukana. Filosofiset teemat ja kysymykset ovat ohittamattomia, ja me voimme suhtautua niihin joko pyrkien tiedostamaan ne ja reflektoimaan niitä, tai sitten jättäen tiedostamatta tekemiemme ratkaisujen ja päätösten perusteet. Ja yhdistän tämän juuri siihen, mitä sanoitte kriittisen ja reflektiivisen ajattelun merkityksestä. Filosofian ja niikkärin tehtävä on omalta osaltaan nostaa kriittisen ja reflektiivisen ajattelun mahdollisuutta tässä päivässä, jotta ihmiset paremmin tiedostaisivat ja ajattelisivat enemmän, mitä onkaan tapahtumassa meille, minulle, maailmalle, ihmiselle. Ja siten ajattelu myös laadullisesti ja sivistyksellisesti voisi kehittyä.
”Filosofiset teemat ja kysymykset ovat ohittamattomia, ja me voimme suhtautua niihin joko pyrkien tiedostamaan ne ja reflektoimaan niitä, tai sitten jättäen tiedostamatta tekemiemme ratkaisujen ja päätösten perusteet.”
Luulen, että tähän on hyvä hetki päättää tämä kolmeakymmentä ensimmäistä vuotta juhlistava niin & näin -keskustelu.
TV: Nytkö saadaan ruokaa?
