Olet täällä

Netin pelejä

Netin pelejä

niin & näin 2/12

Internet suorastaan pursuilee kaikkea mahdollista pelaamiseen liittyvää. Ja ihmekös tuo: samoilla laitteilla, joilla pyöritetään hupiohjelmia, selataan verkkoa ja samat pelien kontrolleja pitelevät kädet luotsaavat virtuaalilautoja www-aallokoissa. Uudet tekniset välineet ovat antaneet pelaajille mahdollisuuden muuttua kuluttajista luojiksi, ja netti on tarjonnut kanavan jakaa tuotoksiaan ja olla yhteydessä muihin pelaajiin ja pelintekijöihin. Nykyään pelientusiastit tuottavat valtavasti kuvia, tekstiä ja pelejä, ja niiden kirjo ulottuu latteasta tai kekseliäästä fanifiktioista uusiin pelitarustoihin ja pelaamisen tapoihin. Yksi tämän kehityksen hedelmistä on ilmaiset tai lähes ilmaiset selainpohjaiset pikkupelit.

Seuraavassa satunnaisia poimintoja verkon antimista.

 

Newgrounds

Netin pikkupelejä muovaa erityisesti pelinostalgia ja Flash-kehitysympäristön rajoitteet ja mahdollisuudet. Menneen kaipuu tai tekniset puolet eivät ole kuitenkaan kangistaneet pelejä vain toisinnoksi tai kivettyneeksi muodoksi, vaan paremminkin ne ovat mahdollistaneet oman uutta luovan estetiikan syntymisen. Suurin osa peleistä on toki ajatuksetonta kuraa, mutta aina vanhoja pelejä ei vain toisteta. Paremminkin pelihistoria ja tekniikka toimii ikään kuin jaettuna kulttuuritaustana, jota voidaan käyttää viitekehyksenä tai uuden rakennusmateriaalina.

Selaamalla vaikka pelien, videon, musiikin ja kuvien tekijöiden massiivista Newgrounds-portaalia voi huomata, kuinka tuotosten taustalla usein päilyy enemmän tai vähemmän selvästi viitteitä alkuaikojen pelaamiseen. Toisaalta portaaliin on hiljalleen syntynyt aivan omia kertomuksiaan, joissa seikkailee enemmän tai vähemmän identifioitavia hahmoja. Tarinat ovat hajanaisia ja henkilöiden luonne saattaa vaihdella paljonkin. Kokoava piirre on tunnistettavaksi muotoutunut ulkonäkö, jonka eri artistit tulkitsevat kuitenkin aina omalla tavallaan. Esimerkiksi sivuston videoiden ja pelien tankmen-hahmot määrittävät Newgroundsia jopa siinä määrin, että ovat päätyneet portaalin logoon.

Newgroudsin sisältö on suurimmaksi osaksi melko kehnoa. Joukossa on kuitenkin paljon myös vaivalla ja taidolla tehtyä tavaraa. Portaalin tutustumisen voi aloittaa vaikka selaamalla parhaimmiksi äänestettyjen pelien listaa. Lisää flash-pelejä löytyy Kongregate-sivustolta.

 

Runopelit

Joskus nettipelit ovat pienen runon kaltaisia. Pelillisyys ei silloin ole keskiössä vaan oleellista on pelin tarjoama tunnelma, kokemus ja ajatus.

Dys4ia ei ole pelillisesti kummoinen, mutta välittää hienosti tekijänsä tuntoja siitä, miltä sukupuolenkorjaus tuntuu.

Left to My Own Devices Pelaaja jätetään kirjaimellisesti oman onnensa nojaan, ja englanninkielinen sanonta kertoo ehkä jotain pelissä kuoriutuvasta tarinastakin.

...But That Was [Yesterday] Naiivi ja hieno peli elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta.

The Graveyard Joskus pelissä on jäljellä vain harvoja siirtoja.

Passage Tämän kuolevaisuudestamme muistuttavan pelin aihe on elämän vakava, vaikka isopikselinen ulkonäkö onkin kepeä. Tekijä selittää pelinsä taustan ja merkityksen, mutta selittyykö peli pois? Passage ei ole selainpohjainen, mutta se voisi olla.

Let's Play: Ancient Greek Punishment Runopelit eivät aina ole niin vakavia. Joskus ne ovat peräti kutkuttavan hauskoja.

The Artist is Present Suurten gallerioiden kultti. Lisää naurattavia ja ajatteluttavia pelejä löytyy Pippin Barrin sivuilta.

 

Blow the Cartridge

Sarjakuvat ja tietokonepelit ovat fantasia- ja scifi-kirjallisuuden ohella tärkeimpiä nörttiyden peruspaaluja. Ei siis ihme, että nostalgiasäveliä rämpytetään usein myös peliaiheisissa verkkosarjakuvissa. Yhteenliittymästä paraatiesimerkki on Blow the Cartridge -sivusto, jossa peliteollisuuden piirissä työskentelevä Cameron Davis julkaisee retropeliaiheisia sarjakuviaan.

Horace goes skiing

Manic miner

Ultima V

International soccer

Barbarian

Text adventure

Pitfall

Raid over moscow

Prince of persia

Paradroid

Impossible mission

Archon

Gauntlet

River raid

The Sentinel

Outrun

Rampage

Marble Madness

Psi 5 Trading Company

Little computer people

Frogger

Last Ninja

Elite

Ultima IV

Great Giana Sisters

Battle Chess

Rygar

Bubble Bobble

Combat School

Another World

Arkanoid

Radar Ratrace

Shadow fo the Beast

Nebulus

Forbidden Forest

 

Angry Video Game Nerd

Useimmat konsolipelit olivat aikoinaan todella kehnoja. Monia pelejä ei voi jälkikäteen kuin hämmästellä. Eivätkö pelien tekijä vaivautuneet kertaakaan kokeilemaan tuotoksiaan? Mitä järkeä on peleissä, jotka ovat niin vaikeita tai huonosti tehtyjä, ettei niitä voi käytännössä pelata? Mitä ihmettä pelin tekijät tuolloin oikein ajattelivat?

Angry Video Game Nerd pukee vanhojen videopelien tuottamat järkytyksen, turhautumisen ja vihan tunteet sanoiksi ja kuviksi. Erityisesti alkuvuosien videot ovat 8-bittistä Nintendoa ja sen aikalaiskonsoleita hakanneille katsomisen arvoisia. Alla joitain poimintoja.

Bible Games

Rocky

Castlevania 2. Simon's Quest

Dragon's Lair

Rambo 

 

Vielä jotain aivan muuta
 

Spent Pelejä käytetään yhä enemmän myös valistukseen ja tiedottamiseen. Avustusjärjestö Urban Ministries of Durhamin tuottama Spent on tästä hyvä esimerkki. Pelaaja asetetaan köyhän amerikkalaisen asemaan, ja hänen pitäisi selvitä kuukausi.

Alter Ego Elämäsimulaattori ei ehkä kuulosta erityisen hyvältä peli-idealta. Sitä se kuitenkin on. Alunperin 1986 ilmestynyt Alter Ego on hämmästyttävä peli, ja nykyään sitä voi pelata myös nettiselaimella. Ks. tämän numeron nettiekstra Kilpeläinen & Omaheimo, "Vuonna '85" ja Alter Ego Wikipediassa.

Kriegspiel Situationistien päähepun Guy Debordin suunnittelema Kriegspiel ei ole selainpeli, mutta tosi vänkä. Ks. Antti Salmisen tuttu "Sattuman voitto" printtilehdestä s. 93–101.

Don't Shit Your Pants Törkyhuumori ei pikkupeleissä ole tavatonta.

QWOP Kuinka vaikeaa kävelemään tai juoksemaan oppiminen onkaan.

c64s.com Muisteletko lämmöllä menneiden aikojen klassikkopelejä? Testaa innostavatko Commodore 64n CommandoGhost 'n Goblins ja monet muut dinosaurukset samoin kuin vuosikymenet sitten. Pelit toimivat kätevästi selaimessa.

Atari.com Selaimella pelattavia Atarin pelejä.

Classic Online Games Selaimella pelattavia kolikkopelejä.

 

Jaa tämä