Filosofit ovat läpi historian pyrkineet vaikuttamaan yhteiskuntiinsa. Sokrates oli yhteiskunnallinen valistaja ja kriitikko, ja siksi hänet tuomittiin kuolemaan. Sokrateen merkitystä filosofialle tuskin kukaan kiistää, mutta silti jotkut nykyfilosofit suhtautuvat filosofian yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen varauksellisesti. Vuorovaikutuksen historia ei olekaan yksinomaan valoisa. Kielteisinä esimerkkeinä mainitaan usein Heideggerin toiminta natsipuolueessa tai historiassa kummitellut platoninen ajatus diktatorisin ottein hallitsevista filosofikuninkaista. Filosofian yhteiskunnallinen tehtävä on kuitenkin ottanut näkyvän paikan filosofian huippulaitoksissa.
Filosofian yhteiskunnallinen rooli on jännitteinen. Filosofiaa vaaditaan ottamaan osaa yhteiskuntaan, mutta sen kykyjä epäillään tai jopa pelätään seurauksia. Samanlainen jännite on ilmeinen filosofian julkisessa kuvassa. Julkisuudessa puhuvaa filosofia sekä ihaillaan että hänen kustannuksellaan pilaillaan. Yhtäältä julkisen ajattelun ja filosofian merkitysyhteys on monille niin vahva, että kelle tahansa asioita syvällisemmin tai perusteellisemmin pohtivalle annetaan filosofin titteli. Toisaalta filosofia koetaan arjelle vieraaksi esoteeristen kysymysten pohdinnaksi. Tämä kertoo sanan ”filosofia” merkityksen liudentumisesta, mutta yhtä lailla se osoittaa, miten suuri tarve filosofian yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ymmärtämiseen on – niin filosofian kuin julkisen keskustelun kentällä.[1]
Filosofian historiassa yhteiskunnallinen vaikuttaminen on ollut kiinteä osa filosofien toimintaa. Suuri osa valistusajattelijoista sekä käsitteli yhteiskunnallisia teemoja että osallistui kiistoihin ajankohtaisista kysymyksistä. Jean-Jacques Rousseaun, Jean d’Alembertin ja Voltairen kiista teatterin kulttuurisesta ja kasvatuksellisesta merkityksestä on tunnettu esimerkki siitä, miten filosofit väittelivät vastakkain jopa siinä määrin, että kiista henkilöityi heihin[2]. Englannin sisällissota kummitteli Thomas Hobbesin, John Locken ja monen muun ajattelijan mielessä ja vaikutti moniin heidän näkemyksiinsä. Kuitenkin tällaisia konflikteja tai merkittäviä perinteitä laajemminkin suurimmalla osalla filosofian klassikkohahmoista on ollut oma yhteiskunnallinen ulottuvuutensa vaikkapa naisten oikeuksia peränneestä Mary Wollstonecraftista rauhanaatteesta ja kosmopoliittisuudesta kirjoittaneeseen Immanuel Kantiin.
Oikeastaan koko ajatus ”varsinaisesta filosofiasta” erotettuna filosofin toiminnan yhteiskunnallisista ulottuvuuksista on melko uusi. Eriytyminen alkoi vasta 1800-luvulla tiedekäsityksen muuttumisen ja tiedeyliopiston kehittymisen myötä. Niinpä monien aiempien filosofien uskonnolliset pohdinnat tai vaikka järjen ja sen rajojen tutkailu liittyivät polttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Mitä sai ja voi ajatella? Mitä sai uskoa, ja mitä sai myös tehdä?
Moderni ero ei kuitenkaan ole täydellinen. Filosofiakäsitysten muutoksesta huolimatta lukuisat yliopistofilosofit ovat pitäneet yhteiskunnallista vaikuttamista merkittävänä filosofian tehtävänä. John Dewey oli aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, Simone de Beauvoir haastoi sukupuolikäsityksiä, ja Karl Marx oli pyrinnöissään melko vallankumouksellinen[3]. Ja tietysti on erityisiä traditioita kuten niin kutsuttu kriittinen teoria tai aihealueita kuten talous- tai ympäristökysymykset, jotka ovat lähtöjään yhteiskunnallisesti latautuneita.
Kysymys yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta on muuttunut yhä ajankohtaisemmaksi, kun siitä on tullut julkilausuttu osa akateemisen filosofian tehtävää. Tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus onkin noussut tärkeäksi aiheeksi tiedepoliittisissa keskusteluissa ja yliopistojen strategioissa sekä Suomessa[4] että muualla maailmassa. Suomen yliopistolaissa todetaan, että ”yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta”. Yhdeksi professoreiden tehtäväksi mainitaan alan yhteiskunnalliseen vuorovaikutuksen osallistuminen. Suomen Akatemia on kiinnittänyt erityistä huomiota tieteen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen Suomen tieteen tilaa koskevissa arvioissaan koko 2000-luvun ajan[5]. Tätä kutsutaan myös yliopiston kolmanneksi tehtäväksi.
Kansainvälisten ranking-listojen huippuyliopistojen toimintaohjelmissa yhteiskunnallinen osallistuminen ja vaikuttavuus on arkipäivää, vaikka sitä ei vielä listoilla arvioidakaan[6]. On syytä olettaa, että kolmannen tehtävän merkitys kasvaa entisestään. Tehtävän ymmärtämisen ja arvioimisen käytännöt ovat tällä hetkellä kuitenkin puutteelliset ja suhtautuminen jännitteistä.
Toimintaa Suomessa
Ilkka Niiniluoto totesi hiljattain, että ”monien filosofien rooliin on kuulunut aikalaiskriittinen osallistuminen ajankohtaiseen keskusteluun”[7]. Useat suomalaiset filosofit ovat pyrkineet vaikuttamaan eri tavoin yhteiskuntaan ja osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kansallisfilosofiksemmekin mainittu J. V. Snellman oli aktiivinen yhteiskunnallinen toimija. Maailmalla tunnetuin filosofimme Georg Henrik von Wright kirjoitti lukuisia aikalaiskriittisiä kirjoja ja artikkeleita, jotka käsittelivät muun muassa teknologian ja tieteen vaikutuksia yhteiskuntaan. Nämä kirjoitukset on mielekästä nähdä osana heidän filosofista toimintaansa, ei erillisenä osa-alueena. Mikko Lahtinen on tulkinnut teoksessaan Snellmanin Suomi[8] Snellmanin yhteiskunnallisen tuotannon ja toiminnan hänen suurimmaksi filosofiseksi saavutuksekseen vastoin yleistä käsitystä. G. H. von Wright oli alkujaan itse tarkkana filosofian ja aikalaiskriittisen toimintansa erosta mutta muutti mieltään 1990-luvulla: niin & näin -lehden haastattelussa vuonna 1995 hän totesi pitävänsä aikalaiskriittistä toimintaansa myös filosofiana.[9]
Suomessa myös poliitikot ovat toisinaan kääntyneet filosofien puoleen. Pääministeri Esko Aho tilasi Ilkka Niiniluodolta Suomen henkisen tilan ja tulevaisuuden kartoituksen. Niiniluodon kokoama ryhmä toimitti tämän lisäksi kirjat Euroopan ja maailman henkisestä tilasta.[10] Pekka Himaselta tilatut selvitykset ja tulevaisuusvisiot ovat saaneet viime aikoina kovasti huomiota ja herättäneet kriittistä keskustelua tieteen ja yhteiskunnallisten instituutioiden suhteista sekä näiden vuorovaikutuksen arvioinnin tarpeesta.
Suomessa on vaalittu filosofian ja muun yhteiskunnan vuorovaikutusta myös yliopistojen ulkopuolella. Tampere-talo järjesti usean vuoden ajan laajalle yleisölle suunnattua Suurta filosofiatapahtumaa, jossa yliopistotutkijat esitelmöivät ja keskustelivat muiden kansalaisten kanssa. niin & näin -lehti on ylläpitänyt kohta kahdenkymmenen vuoden ajan filosofian ja politiikan, muiden tieteiden sekä taiteiden ja muun kulttuurin vuorovaikutussuhteita. Lehti on myös julkaissut kaiken materiaalinsa vuoteen 2008 verkossa vapaasti luettavana, ja sen taustayhteisö Eurooppalaisen filosofian seura on julkaissut filosofista kirjallisuutta ja järjestänyt tapahtumia laajalle yleisölle. Eurooppalaisen filosofian seuran sekä Åbo Akademin filosofian oppiaineen yhteistyössä tuottama filosofian nettiportaali Filosofia.fi on julkaissut open access -periaatteella muun muassa Logos-ensyklopediaa, digitoituja väitöskirjoja ja von Wrightin artikkelikokoelmaa. Näin se on tuonut filosofista tietoa laajojen kansalaisjoukkojen saataville.[11]
Tästä taustasta huolimatta yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen liittäminen yliopiston lakisääteisiin velvoitteisiin vuonna 2004 herätti epäluuloja muun muassa Professoriliitossa. Järjestön kokouksen puheenvuoroissa korostettiin, että yliopisto on aina vaikuttanut yhteiskuntaan, ja painotettiin yhteiskunnallisen vaikuttamisen alisteisuutta perustutkimukselle. Liiton lausunnossa todettiin, että ”tieteellisen tutkimuksen ja siihen perustuvan ylimmän opetuksen ensisijaisuutta yliopistojen toiminnassa tulee korostaa, ja kolmannen tehtävän tulee palvella nimenomaan näitä.”[12] Toisin sanoen Professoriliitto näki hierarkkisen kuilun tehtävien välissä. Skeptisyys saattaa juontaa juurensa siitä, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen toisinaan samaistetaan taloudelliseen hyödyttämiseen, mikä jättää huomiotta erot esimerkiksi humanistisille ja teknisille aloille tyypillisten vaikutusten välillä. On selvä ongelma, että filosofian (ja monien muiden humanististen oppiaineiden) yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoista ei ole tehty riittävästi tutkimusta.[13]
Filosofian oppiaineen edustajien näkemyksiä
Suomen yliopistojen rehtorit ovat kannanotoissaan pitäneet filosofian asemaa yliopistoissaan tärkeänä. Sami Syrjämäen tekemissä selvityksissä rehtorit perustelevat näkemystä muun muassa siten, että filosofialla on ”yhteiskunnallista vaikuttavuutta” ja että ”tutkimus näkyy julkisuudessa”.[14] Filosofian professoreilla on samankaltaisia ajatuksia. Tampereen yliopiston filosofian professori Leila Haaparanta katsoo, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen on tarpeellista ja näkyy muun muassa ”yksittäisten tutkijoiden julkaisuissa ja esitelmissä, joita pidetään muillekin kuin filosofiyleisölle”. Olli Koistinen Turun yliopistosta kehuu yliopistonsa käytännöllisen filosofian tutkijoita, jotka ”ovat kunnostautuneet yhteiskunnallisina keskustelijoina”. Positiivisimmin filosofiaan yhteiskunnallisena vaikuttajana suhtautuu Åbo Akademin professori Martin Gustafsson. Hän katsoo, että filosofialla on suuri vastuu ”laajempaa yleisöä” kohtaan.[15] Laitos panostaakin kolmannen tehtävän hoitamiseen sitoutumalla mainitun filosofian verkkoportaalin Filosofia.fi:n ruotsinkielisen osion tuottamiseen ja tutkimuspiirejä laajemmalle yleisölle suunnatun aikakauslehti Ikaroksen toimittamiseen. Myös Gustafssonin edeltäjä Lars Hertzberg on korostanut filosofien tarvetta kommunikoida laajempien yleisöjen kanssa: ”[J]ollei pysty selittämään kysymyksenasettelujaan kansankielisesti, puuhastelee jonkin sellaisen parissa, joka ei ansaitse filosofian nimeä. Kuin syytäisi katteettomia šekkejä.”[16]
Toisaalta professoreiden vastauksista heijastuu epävarmuus siitä, mitä yhteiskunnallinen keskustelu ja vuorovaikutus tarkoittaa. Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen toteaa lakonisesti, että ”jotkut filosofeista haluavat keskustella julkisuudessa, toiset eivät” ja varoittaa, että ”filosofiaa ei saa välineellistää”[17]. Epävarmuus merkityksestä ja huoli määrittelemättömyyden seurauksista on heijastunut muissakin yhteisissä kannanotoissa kuin mainitussa professoriliiton julkilausumassa. ”Suomalaisen filosofian jatkuva kulttuurinen näkyvyys” nostettiin esiin yhdeksi neljästä Suomen filosofian vahvuudesta Suomen Akatemian Tieteen tila 2012 -raporttiin sisältyneessä nelikenttäanalyysissa[18]. Arvioidessaan raportin tekstiosuudessa suomalaisen filosofian yhteiskunnallista vaikutusta selvitysryhmään kuuluneet filosofian professorit korostivat perustutkimukselle ominaisia pitkän aikavälin yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä niiden mittaamisen ongelmia. He katsoivat niiden olevan filosofian todellisia yhteiskunnallisia vaikutuksia muiden hallinnollisessa raportoinnissa suosittujen ”valitettavan usein näennäisten vaikuttamismuotojen” sijaan. Raportissa vaadittiin tiedepoliittista täsmennystä siihen, mitä yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja innovaatio tarkoittaa ”filosofian kaltaisen tieteen kohdalla”.
Vaikka yhteiskunnallista vuorovaikutusta pidetään tärkeänä asiana, Åbo Akademia lukuun ottamatta yliopiston kolmannen tehtävän hoitaminen onkin jäänyt Suomessa ainakin filosofian oppiaineessa henkilökunnan oman aktiivisuuden varaan. Yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen on kiinnitetty vain vähän tai ei lainkaan huomiota opetusohjelmissa, tutkintovaatimuksissa ja virallisessa toiminnassa.[19] Näyttää siltä, että filosofian yhteiskunnallisia vaikutuksia pidetään Tieteen tila -raportin tapaan nimenomaan pitkän aikavälin vaikutuksina, ja niiden ajatellaan syntyvän automaattisesti. Tilanne ei taida poiketa muista humanistisista oppiaineista. Yliopistoilla saattaa olla ylätason strategia ja yhteinen viestintäosasto mutta ei kannustimia, jotka ohjaisivat oppiaineita toteuttamaan tehtävää. Kannustimien puute on omiaan ohjaamaan laitosten ja tutkijoiden toimia muualle[20].
Filosofian huippuyksiköt
Filosofian yhteiskunnallisen vaikutuksen vähälle jäänyt huomio Suomessa korostuu kansainvälisessä vertailussa. Erot voivat osittain selittyä taloudellisten resurssien määrällä, mutta vaikuttaa siltä, että taustalla on myös periaatteellisia näkemyseroja. On selvää, että suomalaisessa yhteiskunnassa on tarve filosofian yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkyvämpään pohdintaan, teoretisointiin ja käytäntöjen kehittämiseen.
Muualla maailmassa asiaan on kiinnitetty enemmän huomiota. Tarkastellaan alkuun filosofian rankingien huippulaitoksia. Esimerkiksi QS-rankingissa[21] filosofiassa huipulle sijoittuneet yliopistot ovat ottaneet kolmannen tehtävän vakavasti ja pyrkivät aktiivisesti yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Parhaiten sijoittuneen Oxfordin yliopiston filosofian tiedekunnan tutkimuskeskusten vuosiraporteissa raportoidaan laajasti mediaesiintymisistä, kerrotaan niin Iso-Britanniassa kuin muuallakin maailmassa suuria yleisöjä varten ylläpidettyjen nettisivujen toiminnasta sekä kuvataan strategioita, joiden avulla pyritään reagoimaan nopeasti tärkeisiin uutisiin ja kehittämään interaktiivisia alustoja tutkimuksesta tiedottamiseen.
The Philosophical Gourmet -raportin[22] ensimmäisellä sijalla olevalla New York Universitylla on tutkimusyksikkö New York Institute of Philosophy. Se pyrkii huomioimaan tutkimusprojekteissa erityisesti aiheet, joilla on merkitystä tavallisen elämän ja julkisten käytäntöjen (policy) kannalta. Yksikkö ilmoittaa toiseksi tehtäväkseen tutkimuksen tekemisen tunnetuksi laajemmalle yleisölle.[23] Instituutin Outreach-ohjelma järjestää filosofian opetusta yliopistoympäristön ulkopuolella, ja tohtoriopiskelijat käyvät pyynnöstä opettamassa filosofiaa sekä ohjaamassa filosofisia keskusteluita esimerkiksi kouluissa tai kesäkursseilla. Aiheet vaihtelevat ”soveltavasta etiikasta kirjallisuuden tulkintaan ja kvanttimekaniikan sekä neurotieteiden teemoihin”[24]. Vastaavia ohjelmia on muillakin yhdysvaltalaisilla yliopistolla. Columbian yliopiston filosofian laitoksen ohjelmaa laajennettiin vastikään siten, että jatko-opiskelijat käyvät opettamassa filosofiaa myös vangeille ja vankilasta juuri vapautuneille.
Kiintoisa esimerkki on Oxfordin yliopiston Uehiro Centre for Practical Ethics, joka sai parhaat pisteet Gourmet-raportin applied ethics -ohjelmien arviointikategoriassa. Toiminnastaan keskus kertoo seuraavasti:
”Pyrimme kohentamaan tietoisuutta ja ymmärrystä eettisistä ongelmista Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja kansainvälisesti. Keinojamme ovat julkiset luennot, mediakeskustelu ja keskustelut ammatinharjoittajien sekä julkisuuden henkilöiden kanssa. Keskuksen henkilökunta luennoi, järjestää työpajoja ja osallistuu julkiseen ja mediakeskusteluun ympäri maailman. Eettisen arvioinnin ja neuvonnan asiantuntijapalveluita on tarjolla konsultaatioon.”
Uehiron onnistuneista käytännöistä voidaan mainita erikseen keskuksen ylläpitämä blogi Practical Ethics in the News, jonka avulla keskus pyrkii reagoimaan nopeasti uutisaiheisiin. Vuonna 2007 perustettu blogi on saavuttanut laajan mediahuomion, ja tutkimuskeskus kuvaa sen funktiota näin: ”[Blogi] suo meille mahdollisuuden reagoida ja vastata uutisaiheisiin välittömästi, saavuttaa huomattavasti laajempia yleisöjä kuin perusjulkaisut ja osallistua päivän kysymyksiin ja kommunikoida muiden keskustelijoiden kanssa.”[26] Blogissa käsitellyt aiheet vaihtelevat uhkapeleistä ja uskonnon ja lääketieteen ristiriidoista kasvatuksellisiin kysymyksiin valtion ja vanhempien auktoriteettiasemasta. Mainitsemisen arvoista on myös keskuksen pyrkimys saattaa mahdollisimman monet tutkijoiden julkaistuista artikkeleista open access -käytännön piirin.
Harvardissa yhteiskunnallisen vaikuttamisen merkitys ja arvostus näkyy muun muassa siten, että kaikkien opiskelijoiden, myös filosofian opiskelijoiden, tulee osallistua General Education -ohjelmaan, jonka neljästä tavoitteesta ensimmäisenä mainitaan opiskelijoiden valmistaminen yhteiskunnalliseen vuorovaikuttamiseen[27]. Ohjelmassa opettaa useita filosofeja.
Yhdysvalloissa myös filosofien akateeminen yhdistys The American Philosophical Association on huomioinut yhteiskunnallisen vaikuttamisen merkityksen ja perustanut komitean Committee on Public Philosophy, joka etsii ja luo mahdollisuuksia osoittaa filosofian henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen arvo sekä käyttökelpoisuus[28]. Missiojulistuksessaan komitea ilmoittaa pyrkivänsä toteuttamaan tavoitettaan esimerkiksi organisoimalla ja tukemalla luentosarjoja ja tv- ja radioesiintymisiä, ylläpitämällä yhteyksiä kansalliseen ja paikalliseen mediaan, järjestämällä kirjoituskilpailuja jäsenilleen ja niin edelleen.
Kokoavasti voidaan todeta, että filosofian yhteiskunnalliseen vaikutukseen on kiinnitetty paljon huomiota maailman huippulaitoksilla ja -yliopistoilla sekä esimerkiksi Yhdysvaltojen filosofien ammattijärjestössä. Vuorovaikutus on kirjattu päämääräksi yliopistojen ja yksittäisten yksiköiden tavoitteisiin, professorikunta arvostaa asiaa ja laitoksilla pyritään aktiivisesti yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen.
Filosofian yhteiskunnallinen vuorovaikutus on vahva trendi, ja maailmalla seurataan huippuyliopistojen esimerkkiä. Pelkkään tutkimusmeritoitumiseen keskittyvä malli lähestyy loppuaan. Suomessa filosofian yhteiskunnalliseen vaikutukseen on kiinnitetty vähemmän huomiota, mutta on varmaa, että tulevaisuudessa se nousee keskeisempään rooliin. Ainakin, jos halutaan hakea kansainvälistä rahoitusta. Akateemisen filosofian instituutioiden pitää pyrkiä selvittämään itse, mitä kaikkea yhteiskunnallinen vaikuttavuus voi olla. Muutoin vaarana on, että tehtävät määritellään kokonaan ulkoa käsin.
Viitteet
1. Yksi ongelma on se, että ”yhteiskunnallisella vaikuttamisella” voidaan tarkoittaa monia erilaisia asioita, eikä sitä luultavasti voida määritellä yhdellä kaikkien hyväksymällä tavalla. Tämän ei kuitenkaan tule tyrehdyttää keskustelua. Tässä artikkelissa yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi lasketaan kaikki eri tavat, jotka filosofit ovat siksi arvioineet. Tarkemmalle erottelulle ja kartoitukselle on tilaus, mutta jätämme sen myöhemmäksi.
2. Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) vastusti teatterin perustamista Geneveen ja kirjoitti vuonna 1758 kiistakirjoituksen, joka oli kritiikki Jean le Rond d’Alembertia (1717–1783) kohtaan. Rousseau suututti myös Voltairen (1694–1778), joka puolusti teatterihanketta.
3. Kattavammasta nimilistasta tulisi artikkelin pituinen. Filosofit ovat luonnollisesti myös vääntäneet kättä siitä, mitä yhteiskunnallisuus ja yhteiskunta ylipäätään tarkoittavat.
4. Esimerkiksi Helsingin yliopisto jakoi joulukuussa 2012 ensimmäisen Yliopisto yhteiskunnassa -palkinnon ja laati ensimmäisen Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toimenpideohjelmansa vuosiksi 2010–2012. Vastaavia esimerkkejä löytyy muista suomalaisista yliopistoista.
5. Ks. esim. Oksanen, Lehvo & Nuutinen 2003.
6. Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen arvioimisen metodologiaa kehitetään aktiivisesti. Muun muassa Euroopan komission rahoittama projekti E3M (2009–2012) on kehittänyt yliopiston kolmannen tehtävän toteutuksen arvioimiseen sopivia indikaattoreita. Suomessakin on laadittu malli yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen arvioimiseksi (Ritsilä, Nieminen & Sotarauta 2007).
7. Niiniluoto vastauksessaan Ylen Kultakuumeen kyselyyn maaliskuussa 2013.
8. Lahtinen 2006.
9. Lahtinen, Pihlström & Tuusvuori 1995.
10. Niiniluoto & Löppönen 1994. Ks. myös Niiniluoto & Löppönen 1996; Niiniluoto 2000; ja Niiniluoto & Sihvola 2008.
11. Suomessa ilmestyvistä lehdistä myös mm. Nuori Voima, Tiede & Edistys sekä jossain määrin Tieteessä tapahtuu julkaisevat filosofiaa ja filosofisia tekstejä suomeksi. Kirjakustantamoista esimerkiksi Gaudeamus ja Vastapaino ovat julkaisseet paljon laadukasta filosofiaa suomen kielellä ja siten tuoneet filosofiaa lähemmäksi laajempaa yleisöä.
12. Professoriliiton lausunto eduskunnan sivistyslautakunnalle 16.3.2004.
13. Suomen Akatemian tutkimuksessa Sivistystä ei voi tuoda (2006) selvitetään asiaa jonkin verran filosofialle läheisten oppiaineiden kannalta, mutta filosofiaa ei käsitellä lainkaan. Ilmavirta & Salminen ym. (2013) mainitsee humanististen oppiaineiden yhteiskunnallisen vaikutuksen arvioimisen ongelman, mutta ei yritä vastata siihen.
14. Ks. Syrjämäki 2011a ja b.
15. Ks. Syrjämäki 2011a ja c.
16. Hertzberg 2007, 92.
17. Syrjämäki 2011c.
18. Muut kolme vahvuudeksi nostettua piirrettä olivat ”vakiintunut ja näkyvä kansainvälinen asema”, ”filosofisen tutkimuksen monipuolisuus ja suuntauksien yhteistyökyky” sekä ”suomalaisten filosofien osaamisen laaja-alaisuus”.
19. Poikkeuksiakin on. Yhden sellaisen muodostaa Teea Kortetmäen ym. toimittama tuore teos Ajatuksia ilmastoetiikasta (2013).
20. Ks. esim. Heinonen & Raevaara 2012. Ilmavirta ym. (2013, 38) vahvistaa tämän ongelman.
21. Quacquarelli Symonds World University Ranking antaa myös oppiainekohtaisia arvioita, mitä kaikki rankingit eivät tee.
22. The Philosophical Gourmet Report tunnetaan myös nimellä Leiter Report. Raportin puute on, että se arvioi filosofian laitoksia vain englanninkielisistä maista.
23. ”Projekteihin valitut aiheet eivät koske vain perinteisiä filosofisia mielenkiinnon kohteita vaan ovat keskeisiä myös arkielämälle, politiikalle ja julkiselle elämälle. Instituutti pyrkii myös varmistamaan, että tärkeät filosofiset tulokset ovat rajatun sisäpiirin lisäksi tarjolla laajemmalle yleisölle, kun tämä on mielekästä.” The New York Institute of Philosophy
24.The New York Institute of Philosophy: Outreach mission. Ensimmäisen vuoden aikana opetusta annettiin mm. seuraavissa aiheissa: skeptisismi, mielen filosofia, etiikka ja logiikka.
25. Ks. The Oxford Uehiro Centre for Practical Ethics: About us.
26. http://www.philosophy.ox.ac.uk/uehiro/latest_news/2011/?a=21277. Ks. myös Practical Ethics in the News -blogi.
27. Muut tavoitteet ovat saada opiskelijat ymmärtämään itsensä kulttuurin toimijoina sekä tuotteina, auttaa opiskelijaa reagoimaan muutoksiin kriittisesti ja konstruktiivisesti sekä kehittää opiskelijan ymmärrystä toimintansa eettisistä ulottuvuuksista. Ks. Havard College Program in General Education.
28. American Philosophical Association's Committee on Public Philosophy.
29. Esimerkiksi European Science Foundation kiinnittää eri rahoitusmuotojen hakemuksissa yhä enemmän huomiota tutkimustulosten implementointiin ja ylipäänsä yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Sama suuntaus on osittain nähtävissä Suomessa esimerkiksi Suomen Akatemian toiminnassa.
Kirjallisuus
The American Philosophy Association's The Committee on Public Philosophy Mission.
Heinonen, Aku ja Raevaara, Tiina, Yliopistojen kolmas tehtävä jää vaille toteutusta ja tukea. Tieteessä tapahtuu 5/12, 3–6.
Hertzberg, Lars, Yhdenvertaisten keskusteluun. Suom. Jarkko S. Tuusvuori. niin & näin 4/07, 92–93.
Ilmavirta, Veijo, Salminen, Hannele, Ikävalko, Markku, Kaisto, Heikki & Myllykangas, Päivi, Pekkarinen, Eero & Apajalahti, Touko, Korkeakoulut yhteiskunnan kehittäjinä. Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen vaikuttavuuden arviointiryhmän loppuraportti. Korkeakoulun arviointineuvoston julkaisuja 5/2013. Helsinki.
Kanninen, Sami & Lemola, Tarmo, Methods of Evaluating the Impact of Basic Research Funding. Publications of the Academy of Finland 9/06. Helsinki 2006.
Kortetmäki, Teea, Laitinen, Arto & Yrjönsuuri, Mikko, Ajatuksia ilmastoetiikasta. SoPhi, Jyväskylä 2013.
Lahtinen, Mikko, Snellmanin Suomi. Vastapaino, Tampere 2006.
Lahtinen, Mikko, Pihlström, Sami & Tuusvuori, Jarkko S., niin & näin haastattelee akateemikko G. H. von Wrightia. niin & näin 2/95, 4–14.
Niiniluoto, Ilkka & Löppönen, Paavo (toim.), Suomen henkinen tila ja tulevaisuus. WSOY, Helsinki 1994.
Niiniluoto, Ilkka & Löppönen, Paavo (toim.), Euroopan henkinen tila ja tulevaisuus. WSOY, Helsinki 1996.
Niiniluoto, Ilkka (toim.), Maailman henkinen tila ja tulevaisuus. Otava, Helsinki 2000.
Niiniluoto, Ilkka & Sihvola, Juha (toim.), Tarkemmin ajatellen. Kansakunnan henkinen tila. Gaudeamus, Helsinki 2008.
Oksanen, Timo, Lehvo, Annamaija & Nuutinen, Anu. Suomen tieteen tila ja taso. Katsaus tutkimustoimintaan ja tieteen vaikutuksiin 2000-luvun alussa. Suomen Akatemian julkaisuja 9/03.
Professoriliiton lausunto eduskunnan sivistyslautakunnalle 16.3.2004.
Ritsilä, Jari, Nieminen, Mika & Sotarauta, Markku, Yliopistojen yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Arviointimalli ja näkemyksiä yliopistojen rooleihin. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:22.
Sintonen, Kirsti, Jotain vanhaa, jotain uutta, yliopistojen kolmas tehtävä. Acatiimi 2/04.
Sivistystä ei voi tuoda. Tutkijapuheenvuoroja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen vaikutuksesta. Suomen Akatemian julkaisuja 5/06.
Suomen yliopistolaki. Finlex, Edita Publishing Oy.
Syrjämäki, Sami, Rehtoreiden ja professoreiden filosofia. niin & näin 2/11, 2011a, 130–132.
Syrjämäki, Sami, Filosofian asema yliopistoissa. Filosofia.fi, 2011b.
Syrjämäki, Sami, Tiedustelu filosofian professoreille. niin & näin -lehden verkkoekstrat 2/11, 2011c.
Tieteen tila 2012 -raportti. Toim. Leena Treuthardt & Anu Nuutinen. Suomen Akatemian julkaisuja 6/12.