Joseph Raz (31.3.1939–2.5.2022) oli oikeusfilosofian, poliittisen filosofian ja käytännöllisen järjen tai normatiivisten perusteiden teorian merkittävimpiä ajattelijoita. Hän työskenteli valtaosan urastaan Oxfordin yliopiston Balliol Collegessa (1972–2009) ensin opettajana ja tutkijana ja sitten oikeusfilosofian professorina melko harvinaisessa henkilökohtaisesti luodussa virassa, ja sittemmin osa-aikaisena professorina Columbian yliopiston Law Schoolissa (2002–2019) sekä Lontoon King’s Collegessa (2011–2022). Raz (vuoteen 1963 nimeltään Joseph Zaltsman) syntyi Haifassa, tuolloisessa Palestiinan brittiläisessä mandaatissa, sai maisterin tutkinnon Jerusalemissa 1963 ja väitteli Oxfordissa H. L. A. Hartin ohjauksessa 1967.
Oikeusfilosofiassa Raz luetaan Hans Kelsenin (1881–1973), H. L. A. Hartin (1907–1992) ja Ronald Dworkinin (1931–2013) ohella yhdeksi alan jättiläisistä. Raz puolusti ja kehitti oikeuspositivismia, jonka mukaan lain sisältö riippuu sosiaalisista faktoista, ei moraalisista argumenteista. Toisin kuin Kelsen tai Hart, hän ei pitänyt moraalia subjektiivisempana kuin laki, mutta kuitenkin erilaisena asiana. Laki myös vaikuttaa ihmisten moraalisiin velvollisuuksiin ja siihen, mitä ihmisillä on hyviä perusteita tehdä: lailla on auktoriteettia, jonka vuoksi sen mukaisesti tulee toimia. Lain, esihenkilöiden komentojen ja demokraattisten päätösten auktoriteetin analyysi onkin Razin merkittävimpiä aikaansaannoksia. Razin mukaan auktoriteettiasemassa olevan päätös luo sekä sisällöstään riippumattomia perusteita toimia auktoriteetin päättämällä tavalla että toisen asteen perusteita sulkeistaa muut sisällölliset perusteet (niin kutsutut exclusionary reasons). Auktoriteettiasema on oikeutettu vain, jos auktoriteetin toiminta kaikkiaan johtaa siihen, että subjektit näin päätyvät paremmin toteuttamaan sellaisia perusteita, joita heillä on tästä riippumattomasti. Näin auktoriteetit kuten laki ovat Razin ”palvelukäsityksen” mukaan olemassa ihmisiä varten, auttamassa hyvää ihmiselämää, jossa toimitaan hyvien perusteiden valossa.
Vuonna 2018 Raz palkittiin 1,3 miljoonan dollarin Tang Prize -palkinnolla teoreettisesta työstään oikeusvaltioperiaatteen (rule of law) hyväksi. Hänen oikeusfilosofisia pääteoksiaan ovat The Concept of a Legal System (1970), The Authority of Law (1979), Between Authority and Interpretation (2009) sekä keskeistä lukemistoa kokoava toimitettu Authority (1990). Raz myös toimitti Hartin teoksen The Concept of Law toisen painoksen.
Yhteiskuntafilosofiassa Raz kehitti perfektionistista liberalismia kenties kuuluisimmassa kirjassaan The Morality of Freedom (1986) sekä artikkelikokoelmassa Ethics in the Public Domain (1994). Razin mukaan hyvä yhteiskunta edistää yksilöiden hyvinvointia, mutta koska autonomia on niin keskeistä hyvässä elämässä, parhaiten tämä onnistuu puolustamalla yksilöiden oikeuksia ja autonomiaa sekä tarjoamalla heille riittävästi mielekkäitä elämänvaihtoehtoja. Razin teosta on kuvattu tärkeimmäksi yhteiskunnallisen vapauden teoriaksi sitten J. S. Millin (näin on todennut Neil MacCormick), ja Raz on nostettu John Rawlsin ja Thomas Scanlonin ohella käytännöllisen filosofian merkittävimpien ajattelijoiden eturiviin.
Käytännöllisen normatiivisuuden kysymykset olivat taustalla kaikessa Razin tuotannossa. Hän oli tärkeä filosofi niin kutsutussa ”perusteiden vallankumouksessa” (reasons revolution), joka kehitti ja vahvisti näkemystä, että toiminnan perusteet ovat olennaisin käsite normatiivisuutta ja käytännöllistä järkeä tarkasteltaessa. Järkevyys on responsiivisuutta toiminnan perusteille, ja sosiaalisten normien ja auktoriteettien on tarkoitus vaikuttaa näihin toiminnan perusteisiin. Se, mitä kaiken kaikkiaan tulee tehdä, määrittyy sen mukaan, mitä perusteita eri vaihtoehtojen puolesta ja niitä vastaan on. Razin näkemyksessä, toisin kuin kantilaisuudessa, objektiiviset perusteet ovat ensisijaisia järjen kykyihin nähden, ja toisin kuin sosiaalisessa konstruktivismissa, riippumattomat perusteet ovat ensisijaisia sosiaalisesti luotuihin normeihin nähden. Ihmiset elävät maailmassa, jonka piirteet synnyttävät toiminnalle perusteita, tarjoavat hyviä tai arvokkaita päämääriä tavoiteltaviksi. Jos jollain asialla on arvoa ihmiselämälle, sitä on hyviä perusteita sekä tavoitella oikealla tavalla (esimerkiksi lukea hyviä kirjoja) että kunnioittaa ja olla tuhoamatta (olla polttamatta kirjastoja). Arvoja ja arvokkaita päämääriä luonnehtii niiden pluralismi ja yhteismitattomuus. Eri päämäärät ovat usein arvoltaan yhteismitattomia. Esimerkiksi lupaavat urat klarinetistina tai oikeusoppineena eivät ole kumpikaan toistaan parempia, vaikka ne eivät ole myöskään täsmälleen yhtä hyviä (siinä mielessä, että vertailu ratkeaisi toisen vaihtoehdon eduksi, jos se muuttuisi hieman paremmaksi).
Näitä kysymyksiä Raz tarkasteli varhaisessa teoksessaan Practical Reason and Norms (1975, uudistut painokset 1990 ja 1999) ja valtaosassa kolmen viime vuosikymmenen artikkeleistaan, joita on koottu teoksiin Engaging Reason (1999), Value, Respect and Attachment (2001), The Practice of Value (2003), From Normativity to Responsibility (2011) sekä viimeiseksi jäänyt The Roots of Normativity (2022). Näistä The Practice of Value perustuu Tanner-luentoihin vastauksineen.
Teoksen Value, Respect and Attachment (2001) valmistumista pääsin seuraamaan viettäessäni vuoden Columbian yliopistossa New Yorkissa, missä Raz yhdessä Jeremy Waldronin kanssa opetti kurssia tasa-arvosta (Waldronin laatiessa teostaan God, Locke and Equality). Tämän tutustumisen seurauksena päädyin haastattelemaan Razia myös niin & näin -lehden numeroon 4/2002 (ks. ”Arvojen arvoitus”). (Samassa numerossa ilmestyi myös haastatteluun ja Razin ajatteluun johdattava kirjoitus ”Sen puolesta mitä jokainen tiesi jo eilen”.) Myöhemmin pääsin seuraamaan hänen opetustaan käytännöllisestä normatiivisuudesta tutkijatohtorina Oxfordissa 2005, jolloin Raz työskenteli muun muassa ”instrumentaalisen rationaalisuuden myytin” parissa (ks. ”The Myth of Instrumental Rationality”). Osana käytännöllisen normatiivisuuden tarkastelua Raz teoretisoi myös intentionaalista toimintaa ja puolusti klassista kantaa, että toiminta tähtää aina hyvään, sub specie boni, ”under the guise of the good”. Viimeisen kerran tapasin hänet tuota aihetta käsittelevässä konferenssissa Wienissä 2014.
Muistokirjoituksissa Razia on luonnehdittu lempeäksi ja anteliaaksi luonteeksi, vaikkakin tiukaksi opettajaksi. Tällaisena opettajana hänet on suomalaisfilosofeista tuntenut ainakin Eerik Lagerspetz Oxfordissa 1980-luvun lopulla, minkä jälkeen Raz myös vieraili Turun yliopistossa. Yhdessä muistokirjoituksessa mainitaan Razin kasvaneen kodissa, jossa muut kuin hän eivät lukeneet kirjoja. Filosofityyppinä Raz olikin luova, omia polkujaan kulkeva ajattelija pikemmin kuin laajan oppineisuuden osoittaja – autiolle saarelle Raz ei välttämättä olisi tarvinnut suurta kirjastoa löytääkseen loputtomasti uutta ajateltavaa. Keskusteluissa hän usein antoi vaikutelman, että oli pari askelta ajattelukumppaniaan edellä. Yhdessä muistokirjoituksessa Razia verrataan luonteeltaan G. E. Mooreen, mutta heidän filosofioidensa vertailu on hankalampaa. Koska Raz päätyi käytännöllisen järjen tutkimuksen pariin oikeusfilosofian eikä esimerkiksi metaetiikan perinteen kautta, hänen sijoittamisensa perinteisen metaetiikan kentälle on hankalaa, hieman samoin kuin klassikoiden lukeminen jälkikäteen myöhempien metaetiikan erottelujen näkökulmasta on haastavaa. Raz ei käsittääkseni olisi hyväksynyt Mooren ei-naturalistista intuitionismia, koska korosti arvojen riippuvuutta ”sosiaalisista muodoista”. Näitä Razin näkemyksiä arvojen luonteesta käsitellään hänen edellä mainitussa haastattelussaan niin & näin -lehdessä.
Pitkän ja tuotteliaan filosofisen uran lisäksi Raz oli aktiivinen valokuvaaja, ja hänen otoksiaan pääsee ihailemaan esimerkiksi hänen kirjojensa kansikuvina.
Linkkejä Joseph Razin muistokirjoituksiin on koottu Daily Nousin verkkosivulle.
