EU-maiden taloutta ohjaavia sääntöjä oli määrä joustavoittaa, mutta toisin kävi. Taloustutkijat arvioivat, että uudistetut taloussäännöt pakottavat Euroopan vuosikausien leikkauskuurille, joka heikentää maanosaa kohtalokkaasti.
Tarkkailuluokka. Sille ei Suomi saa joutua.
Näin Petteri Orpona hallitus perusteli julkisen talouden kolmen miljardin euron lisäsopeutusta viime kevään kehysriihen yhteydessä. ”Tarkkailuluokka” tarkoittaa Euroopan unionin liiallisen alijäämän menettelyä, joka voi käynnistyä, jos jäsenvaltion julkisen talouden vuotuinen alijäämä ylittää kolmen prosentin rajan.
Kolmen prosentin alijäämäraja kumpuaa EU:n peruskirjasta eli vuonna 1992 solmitusta Maastrichtin sopimuksesta. Myös Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n perustan valaneessa sopimuksessa määrätään alijäämärajan lisäksi, että jäsenvaltiolla saa olla julkista velkaa korkeintaan 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Luvut olivat pikemminkin poliittisten kompromissien kuin piinkovan talousanalyysin tulos. Saksa saatiin maaniteltua yhteiseen talous- ja rahaliittoon sillä ehdolla, että EU:n taloushallinta rakennetaan konservatiivisten saksalaisten talousoppien mukaiseksi.
Rajoja pohtineet työryhmät päätyivät 60 prosentin sääntöön koko lailla sattumalta, arvioi berliiniläisen Dezernat Zukunft -ajatuspajan johtaja Philippa Sigl-Glöckner, joka esitelmöi EU:n taloussääntöjen historiasta Uuden talousajattelun keskuksen UTAKin huhtikuussa Helsingissä järjestämässä talouskuriaiheisessa seminaarissa.
Sovun saavuttamista varmasti tuki se, että sääntöjä pohdittaessa julkisen velan taso liikkui Euroopassa keskimäärin noin 60 prosentin tuntumassa, Sigl-Glöckner arvioi.
Kolmen prosentin säännön juuret ovat puolestaan Ranskassa, jossa sosialistipresidentti François Mitterrand pyysi jo vuonna 1981 virkakunnaltaan ehdotuksia alijäämärajaksi. Alijäämäongelmien kanssa paininut Mitterrand halusi hillitä kollegoidensa tuhlailuviettiä laatimalla rahankäyttöä rajoittavan perälaudan.
Mitterrand päätyi lopulta kolmen prosentin sääntöön; kahden prosentin raja olisi pakottanut liian kovakouraiseen talouskuriin, kun taas suurempi luku olisi vaikuttanut liialta lepsuilulta.
Luku päätyi myöhemmin osaksi EU:n talousrakennetta Maastricht-neuvotteluissa mukana olleiden ranskalaisneuvottelijoiden välityksellä.
Säännöt eivät ole toimineet toivotusti. Niitä on rikottu toistuvasti. Tarkan taloudenpidon priimuksena poseeraava Saksa rikkoi alijäämäsääntöä jo 2000-luvun alkupuolella.
Vuonna 2023 14 EU-maata ylitti kolmen prosentin alijäämärajan, ja julkinen velka oli unionin jäsenmaissa keskimäärin noin 80 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Taloussääntöjä rikkova voi joutua alijäämämenettelyyn, jossa jäsenmaa neuvottelee EU-komission kanssa julkisen talouden sopeutustoimista. Niskuroinnista seuraa periaatteessa sakkoja, mutta vielä näin ei ole käynyt. Komissio tosin lätkäisi Espanjalle ja Portugalille sakot vuonna 2016; niiden suuruudeksi tuli nolla euroa.
Jäsenmaiden velkaantuneisuudessa on suuria eroja. Esimerkiksi Ranskalla, Italialla ja Belgialla – rankalle leikkauskuurille vuonna 2010 alkaneen eurokriisin aikana joutuneesta Kreikasta puhumattakaan – julkisen velan suhdeluku ylittää 100 prosenttia. Sellaiset maat kuin Ruotsi tai Viro puolestaan porskuttavat eteenpäin huomattavasti kevyemmin velkalastein.
Suomen velkalaiva on EU-vertailussa keskikokoinen.
Toistuvat kriisit ovat paisuttaneet EU-talouksien julkista velkaa. Ensin iskivät vuoden 2008 globaali finanssikriisi ja siitä versonut eurokriisi. Työttömyyden kasvaessa verotulot kuihtuivat, sosiaalimenot kasvoivat ja velkasuhteet ampaisivat nousuun. Euroalueella julkinen velka-aste nousi vuosien 2007 ja 2013 välillä liki 30 prosenttiyksikköä yli 90:ään.
Vuonna 2020 maailman valloittanut koronavirus pakotti eurooppalaisetkin elvyttämään. Näin vältyttiin konkurssiaalloilta ja massatyöttömyydeltä. EU:n taloussäännöt siirrettiin hyllylle, jotta kansallisilla päättäjillä olisi talouspoliittista liikkumavaraa.
Venäjän vuonna 2022 aloittaman Ukrainan sodan aiheuttamat toimituskapeikot ja kiihtynyt inflaatio ovat niin ikään edellyttäneet avokätistä rahanjakoa. Niin yrityksiä kuin kansalaisiakin on tuettu muun muassa energian hinnannousun vuoksi. Taloussääntöjen hyllytystä päätettiin jatkaa vuoteen 2024 asti.
Samaan aikaan EU on remontoinut taloussääntöjään. Sääntöjä on moitittu monimutkaisiksi. Sigl-Glöcker kertoo, että näennäisen yksinkertaiset luvut kätkevät sisäänsä suuren määrän vaikeaselkoista byrokratiaa ja liki läpinäkymätöntä, hankalasti ennakoitavaa tulkinnallisuutta.
Lisäksi sääntöjen on katsottu heikentäneen Eurooppaa. Vaikka sääntöjä on sovellettu tulkiten, velkarajat ja komission patistelu ovat yhtä kaikki kannustaneet EU-maita taloussuhdanteita vahvistavaan politiikkaan.
Kun taantumassa pitäisi elvyttää, säännöt määräävät leikkaamaan julkista sektoria ja nostamaan verotusta. Näin taloudellinen toimeliaisuus heikkenee ja taantuma syvenee entisestään. Talouskurittamalla julkisen velan taso voi – EU:n tavoitteiden vastaisesti – itse asiassa kasvaa.
Euroopan komissio antoi oman ehdotuksensa uudesta sääntökehikosta vuonna 2023. Tämän jälkeen ehdotus meni jäsenmaita edustavan neuvoston ja Euroopan parlamentin käsittelyyn. Uudistetut säännöt astuivat virallisesti voimaan huhtikuun lopulla.
”Vaarana on, että uudistettu sääntökehikko vahvistaa Euroopan talouskurilinjaa.”
Vaarana on, että uudistettu sääntökehikko vahvistaa Euroopan talouskurilinjaa, arvioi ekonomisti Philipp Heimberger The Vienna Institute for International Economic Studies -tutkimuslaitoksesta. Myös Heimberger puhui UTAKin huhtikuisessa seminaarissa.
Uudistuvaa säännöstöä on kiitelty muun muassa siitä, että se luo mahdollisuuksia eurooppalaisen aseteollisuuden kehittämisen ja vihreän siirtymän edellyttämille investoinneille. Alijäämämenettelyyn joutuvat jäsenmaat saavat lisäksi lisää tilaa ja aikaa julkisen talouden tasapainottamiseen.
Toisaalta sääntöihin on tuotu ennen kaikkea Saksan vaatimuksesta mekanismeja – tai EU-kielellä “suojatoimia” –, jotka pakottavat velkaantuneet maat kulukuurille.
Jos jäsenvaltion julkisen velan taso suhteessa bruttokansantuotteeseen ylittää 60 prosentin rajapyykin, on maan leikattava julkista velkaa 0,5 prosenttiyksiköllä vuosittain. Jos velkasuhde on yli 90 prosenttia, on velkataakkaa supistettava prosenttiyksikön edestä joka vuosi.
EU-komission tämänhetkisten laskelmien mukaan Suomellakin, jonka julkinen velkasuhde on kapuamassa yli 80 prosentin, on siis edessään vuosien kova kulukuuri, riippumatta esimerkiksi siitä, millaisen hallituksen Suomi saa seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miten uudet säännöt käytännössä toimivat.
Philipp Heimberger nostaa esille Ranskan, jolla on julkista velkaa yli 100 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vuotuinen budjettialijäämä on paisunut yli viiden prosentin. Ranska onkin naapurimaansa Saksan tavoin aloittanut talouden mittavan sopeuttamisen, mikä on omiaan haurastuttamaan Euroopan jo valmiiksi kituliasta talouskasvua.
On epäselvää, missä määrin komissio ja muut maat uskaltavat Ranskaa kovistella – semminkin kun vihreä siirtymä, Ukrainan tukeminen ja teollisuuspoliittinen kamppailu Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa edellyttävät rahaa.
Ranskan presidentin Emmanuel Macronin mukaan Eurooppa tarvitsee talouskurin sijasta satojen miljardien vuotuisia investointiruiskeita.
Onko talouspolitiikassa ylipäänsä tarpeen hirttäytyä velka- ja alijäämäsääntöihin?
Ei, sanoo Philippa Sigl-Glöckner.
Poliitikkojen on hyvin vaikea hallita alijäämiä, Sigl-Glöckner muistuttaa. Kulloinenkin velkatilanne heijastelee globaalia taloussuhdannetta ja työllisyystilannetta. Hyvinä aikoina velalla ja alijäämällä on tapana kutistua. Ja päinvastoin.
Eurooppa ei kuitenkaan halua astua omatekoisesta taloushäkistään. Siinä missä geopoliittinen kamppailu ja vimmainen teollisuuspoliittinen kilpajuoksu ovat avanneet investointihanat Yhdysvalloissa ja Kiinassa, Eurooppa jumittaa 90-lukulaisessa talousajattelussa, jonka mukaan tuhlailuun taipuvaisia poliitikkoja on tarpeen kaitsea säännöillä.
Nyt vaarana on, että säännöt voivat hyvin, mutta Eurooppa kuihtuu, köyhtyy ja heikkenee.
