Thomas Thorild (1886)
ORJUUS on kielletty Ruotsissa.
Ärligt Svensk. Siv. 1060.
Tämän kirjasen kirjoitti ja julkaisi v. 1793 Kyöpenhaminassa Ruotsin kirjalliselle kehitykselle erittäin merkillinen kirjailija Thomas Thorild (syntyi v. 1759, tuli lakitieteen kandidaatiksi 1788, ajettiin maanpakolaisuuteen 1793, tuli kirjastonhoitajaksi ja ylimääräiseksi professoriksi Greifswaldin yliopistoon 1796, filosofian maisteriksi 1797, kuoli 1808).
Sitä on painettu yhdeksän painosta Ruotsissa ja kaksi Tanskassa eli kymmenen Ruotsin ja yksi Tanskan kielellä, ja niiden lisäksi nyt tulee yksi Suomessa Suomen kielellä.
Suomennoksen on tehnyt maisteri Tuokko.
Ollen lähes vuosisata sitten ilmaantunut ja silloin hyvin tarpeellinen väitös silloista naisten halveksimista vastaan, kirjalla jalon liiallisuutensa vuoksi on meidän päivinämme ainoastaan sivistyshistoriallinen merkitys. Mutta kaikissa kansoissa ja vielä pitemmässä tai lyhyemmässä tulevaisuudessa lienee kirjoittaja – yksi Ruotsin suurimpia henkiä- kyllä löytävä sydämiä, jotka voidaan herättää, ja älyjä, jotka voivat käsittää, mitä hän on lausunut eräästä yhteiskunnan asiasta, joka on kaikkein tärkeimpiä ja joka edelleenkin, tuottaen äärettömän monelle äänetöntä tuskaa, yhä hakee selvitystänsä.
Tällä edellyttämisellä ovat Thorildin nuorukaiselle viehättävät ja miehelle syvästi mietittävät ajatukset verhotut suomalaiseen pukuun ja tehkööt hyötynsä Porthanin, lönnrothin, Runebergin ja Snellmanin maassa, niinkuin ne ovat tehneet ja vielä tekevät Skandinavian mailla.
Naiskysymyksestä on Thorild myöskin julkaissut erään vielä epäilemättä tärkeämmän kirjan: Harmonien eller allmän plan för en upplyst och ägta kärleks-förening (Sopusointuisuus eli yleinen suunnistus valistuneelle ja oikealle rakkaus-liitolle).
Eiköhän tämä ansaitsisi – jonkun suomalaisen naisen tai miehen toimesta – tulla liitetyksi suomalaiseen kirjallisuuteen?
Helsingissä 19. p. Heinäkuuta 1886.
Arvid Vikström
Naispuolen luonnollisesta ylevyydestä
Ensimmäinen luku
Kaikkein tavallisinta maailmassa on miesten kopeus naisten suhteen, joka kopeus näytäksen, kun pahoin on, jonkinlaisessa raivoisassa, ja kun hyvin on, jonkinlaisessa lempeässä halveksimisessa, sellaisessa, jota tunnetaan lapsia ja kaikkea sitä kohtaan, mikä on liian alhaalla omaa korkeutta.
Tämä on niin varma, että miesten hellinkin jumaloimus naisia kohtaan ei lopulta ole muuta, kuin heidän himojensa teeskentelyä, suloista kavaluutta.
Minä itse tunsin tätä lempeää ja imartelevaa ylenkatsetta, sellaisella ihan turkkilaiselle mielikuvituksella, että vertaisin naiset jokaiseen muuhun pieneen hehkumalliseen ja loistavaan omaisuuteen; kun sitä vastoin MIES minusta oli puolijumala eli, yhdessä aatteessa, kaikki totuus ja suuruus.
Mutta tapahtui jonakin päivänä, että luin eräässä kirjassa, mitä kyllä satakin kertaa ennen olin lukenut, tytärten kasvatuksesta ”kuinka heitä ei kyllin varhain saateta kasvattaa siihen laintarkkaan avuhun, joka kuuluu naiselle maailmassa”.
Mitä? ajattelin minä: heitä täytyy kai ENSIN pitää ihmisinä, ENNEN KUIN heitä pidetään naisina?
Ja tämä ainoa ajatus – että tämä ihanin puoli ymmärtäväisistä olennoista maan päällä on ENSIN ihmisiä, SEN JÄLJESTÄ naisia, eikä, kuten aina heitä on pidetty, ensin naisia, sen jäljestä ihmisiä – tämä ainoa ajatus kumosi turkkilaisen mielikuvitukseni korkeuden, ja silmänräpäyksessä opetti minut oikein näkemään tuon arvottoman PUOLI-IHMISYYDEN, missä miesten tyhmä raakuus on melkein alati uskaltanut pitää naisia.
Mutta, ajattelin myöskin, mitä hellää ja ylevää, mitä hyväntekeväistä totuutta, mitä jumalallista neroa ei ole ollut pidettynä samassa pimeydessä ja sorrossa; kun petoeläinten voima ja petoeläinten kavaluus ovat olleet melkein ainoana LAKINA maan päällä, miesten pitkällisen ja älyttömän vallan kestäessä?
Ei siis ole ihmetteleminen, että nämä samat miehet, joiden suurin taitamattomuus sekä ajatella että hallita itseänsä maailman historiasta käy niin selväksi, että he, jäykillä jänteillänsä ja surkealla älyllänsä, eivät ole nähneet naisissa mitään enempää suurta kuin hameet; eivät ole huomanneet, että sillä jalolla olennolla, jota sanotaan NAISEKSI, kaikkein ensin oli IHMINEN; eivätkä ole ymmärtäneet, että pieni erilaisuus sukupuolessa on ainoastaan varjo suuren yhtäläisyyden rinnalla ymmärryksessä ja sydämessä, se on, ihmisessä hyveessä ja arvollisuudessa.
Miehet, jotka ovat ja aina ovat olleet, ei maan herroja, vaan naurettavalla halpamielisyydellä toistensa orjia, eivät kuitenkaan, kenties siitä pelkurimaisuudesta, joka seuraa ylimielisyydestä, ole uskaltaneet seurata oikeaa järkeä pannaksensa sitä vastaan oman ylevyytensä siinä, mikä erottaa heidän sukupuolensa. Joten me, ikuiseksi nauruksi, olisimme saaneet ylevyyden, joka sekä oikein vastaisi heidän armollisesti säätämäänsä hame-orjuutta vastaan että täydellisesti sopisi heidän älyttömälle suvullensa, nimittäin, aivan puustavia myöten, housu-majesteetin.
Se on aivan selvää, että samaa hupsumaisuutta tahi hävittömyyttä kuin olisi arvoastellamiestä ainoastaan miehenä, samaa hupsumaisuutta tahi hävyttömyyttä myöskin on arvostella naista ainoastaan naisena. Kun kuitenkin NAINEN, luonnon jumalaisen järjestyksen mukaan, on:
I. Ymmärtäväinen olento: kaikella sellaisen olennon oikeudella ja ylhäisyydellä.
II. Ihminen: kaikella ihmisen oikeudella ja ylhäisyydellä.
III. Kansalainen: kaikella kansalaisen oikeudella ja ylhäisyydellä.
IV. Ystävä: kaikille ystävillensä.
V. Sukulainen; kaikille sukulaisillensa.
VI. Perheen-emäntä: kaikelle perheellensä.
VII. Ja vihdoin kaikkein viimeiseksi naispuoli, rakastajatar jollekin onnelliselle miehelle,
eli jos ennemmin tahdotte, vaimo.
Josta suuresta ja totisesta järjestyksestä nähdään, mikä surkea älyttömyys on miesten halvassa tavassa katsella naisia ainoastaan naaraspuolisina, se on, ainoastaan naisina; kun tästä on selvä, että naiset aivan samalla syyllä saattavat katsella toista puolta IHMISTÄ, se on, kaikkia miehiä, ainoastaan koiraspuolisina: mitä Amatsonit (urhottaret) muinain tekivätkin.
Mutta minä rohkenen pyytää kaikkia jaloja ja järkeviä naisia antamaan anteeksi tämä raakuus miehissä: kun pyhäösti saatetaan vakuuttaa, että heillä on liian vähän ymmärrystä voidaksensa niin korkeassa aineessa tarkoittaa jotain pahaa; vaan kaikki täytyy selittää tuosta älyttömyydestä niin vanhasta kuin maailma, jonka kautta he päättävät yhtä sokeasti kaikesta muusta, mikä koskee ihmis-oikeutta ja ihmis-arvoa.
Siten miettivät nämät viekkaat raakalaiset näin kuninkaasta: Hän on I. Kuningas, II. Kaikkein armollisin herrani ja suosijani, III. Kansalainen, IV. Ihminen, V. Ymmärtäväinen olento. Vaikka selvä on, että tämä ei ole mitään vähempää kuin kääntää ylös-alaisin luonnon pyhä järjestys, luonnon tosiarvo ja korkeus; sillä kuninkaallinen majesteetti on ainoastaan siinä, että se on I. enimmän ymmärtäväinen olento, II. enimmän ihminen, III. enimmän kansalainen. Samaten he päättävät lapsesta, palvelijasta, talonpojasta, köyhästä, ja panevat aina sen viimeiseksi, mikä on jaloin ja korkein. Jonka kautta he iäti voivat säilyttää keskellänsä sen surkean isoisen ämmänuskon, joka tekee heidät toistensa orjiksi, ja kaiken sen surkean alhaisen ylpeyden, joka tekee heidät toistensa tyranneiksi.
Mutta tämä on luonnollista, Lukijattareni. teidän on tietäminen, että miehillä on niin oivat silmät, että he aina näkevät sen ensin, mikä on heidän nenänsä edessä; mutta myöskin niin huono ymmärrys, että he harvoin näkevät kauemmas. Ja sentähden, kun ihmetellään miesten tarkkaälyisyyttä, jolla he ovat jo 6000 vuotta sitten ovat keksineet naisten olevan naaraspuolisia, se on, olevan naisia; niinpitää myös lempeydessään antaman heille anteeksi, että he, 6000 vuotta koetettuaan ajatella, eivät ole voineet tajuta, että naiset, yhtä täydellisellä oikeudella kuin he, ovat IHMISIÄ.
Muist. Puoli-ihmiseksi sanon minä sen, jonka inhimillinen oikeus ja korkeus, jonkinlaisen tyranniuden kautta, alennetaan toisen vähemmän ja huonomman ominaisuuden alle, niin että häntä ei ainoastaan puoleksi, vaan usein paljon enemmän pidetään jonain muuna, kuin IHMISENÄ. Niin kuin häntä pidetään enemmän naisena, lapsena, palvelijana, talonpoikana, kavalierina, herrana, prinssinä, kuin IHMISENÄ.
Toinen luku
Mutta, huudetaan, kun tällä lailla tahdotte koroittaa naiset samaan yleiseen ja täydelliseen ihmis-oikeuteen, kuin mitä miehet vaativat, niin pitää teidän myöskin korottamaan heidät kaiken HEIKKOUTENSA ylitse samaan voimaan täyttämään kaikki suuret velvollisuutensa.
Taivaan Jumala! HEIKKOUDESTA uskaltavat miehet puhua: nuo, jotka näinä pimeinä ja verisinä 6000 vuotena, jolloin heillä on ollut maan valta, ovat hallinneet itseänsä ja kaikkea semmoisella hirveällä ja hullulla hämmennyksellä, että jos he olisivat ottaneet kaikki neuvonsa Luciferin vaseti toimittamista arpajaisista, niin ei kuitenkaan koskaan olsi voitu keksiä vähemmällä älyllä tahi toimittaa enemmällä julmuudella, tahi varustaa enemmän kurjasti narrimaisella komulla ja loistolla, kuin heidän koko mieletön hallituksensa.
Tarvitaan vaan ajatella maailman historiaa, ainoastaan ajatella, että kaikki maan hulluus on miesten tekoa, ja että vielä tänäkin päivänä todella viisas maailmassa on todella hullun suhteen, kuin yksi tuhannen suhteen.
Siis en minä, tämän suuren kuusituhatvuotisen todistuksen mukaan, osaa ajatellakaan taitamattomuutta hallita itseänsä ja muita, se on, minä osaa ajatellakaan HEIKKOUTTA kurjempaa ja kuitenkin julkisempaa, kuin juuri miesten. Etenkin kun lisätään: että osaksi naurettavimmat, osaksi verisimmät heidän hullutuksistansa ovat panneet toimeen juuri naisten viittauksesta, jotka he itse ensin viisautensa kautta ovat saattaneet hulluiksi ja joita he sitten tässä ovat jumaloineet.
Niin että tässä näyttää miesten asia olevan kerrassaan ja iäti hukassa.
”Mutta” – sanovat he ja rupeavat maireemman-näköisiksi – ”olemmehan kuitenkin aina olleet maan herrat? onhan naissuvun kaikkina aikoina täytynyt tunnustaa ylivoimaamme? Ja mikä aina on tapahtunut, sitä pidetään luonnon lakina.”
Ei, hyvät herrat. Totuus, nero ja hyveet; ihmisyys itse ja sen suloiset ja pyhät lait; onnellisuus kaikkien puhtaiden ja luonnollisten huvien kanssa – ovat vielä paljon ankarammin olleet teidän kukistamianne, kuin naiset. Todistaako tämä kaikkain näiden jumalallisten asiain heikkoutta, taikka että ne ovat olleet teidän kukistamianne oikeudella? Ei: se todistaa ainoastaan sitä petoeläin-voimaa jänteissä, sitä kovuutta mielessä, sitä julmaa kykyä seisoa kaikessa oikeata ja jumalallista vastaan, mikä alati on mainioinnut teitä maailman historiassa. Ja sitä lähin ilmaisee sama historia, häpiäksenne, ettei tämäkään halpa valta, oikein puhuen, ole ollut teidän; sillä kaikkein ensinnä olivat petoeläimet maan herroja, voimalla suuremmalla kuin teidän ja yhtä jalolla: ja aina siitä saakka ette te, vaan pettäjät Jumalan nimessä, ja tyrannit tulella ja miekalla, ja kaikki veriset ja hullut paheet, sanalla sanoen, nuo ikivanhat valtaherrat Tyhmyys ja Valhe, ovat olleet maan oikeat herrat; ja te itse olette olleet vain halvat orjat yksinvaltiasten ylpeydellä.
Niin että kerskauksenne, että aina olette kukistaneet NAISET, on juuri se kerskaus, että aina olette kukistaneet kohtuuden ja hellyyden ja neron ja kauneuden ja kaiken jumalallisen totuuden maan päällä.
Kuitenkin koettavat miehet kuusituhatvuotista ajattelemisen taitamattomuuttansa; ja huutavat yhä naisten HEIKKOUDESTA. Sillä älkää uskoko, Lukijattareni, että nuo röyhkeät raakalaiset joskus voivat tajuta, etteä se, mikä on aina oli sorrettu ja kukistettu, ei myös koskaan ole voinut voinut saavuttaa oikeaa voimaansa ja suuruuttansa. Nerokkailla ja valistuneilla kansoilla, hyvillä miehillä ja isänmaanrakastajilla, työtä tekevällä joukolla, itse kansakunnilla, sanalla sanoen, kaikella mikä on oikeinta ja suurinta, mitäpä merkittävää voimaa on sillä kaikella vielä tänä päivänä? Ja kuitenkin on ihanimmista esimerkeistä nähty, että näissä vielä kukistetuissa olennoissa on hiljainen jumalallinen VOIMA, jonak rehelliset toivovat kerran ryntäävän esiin ja siunaavan maata. Sentähden, niin kuin yhden ainoan neron, yhden ainoan suuren miehen hyväntekevänstä voimasta voidaan päättää, mitä nerot ja suuret miehet voivat tehdä; niin pitää myöskin, niistä ihmeteltävistä oivallisuuksista, sekä ymmärryksen että sydämen, joita on nähty NAISISSA, huolimata niiden harvasta tilaisuudesta loistaa maailmassa, päätettämän, mitä ne voivat olla, kun he kerran oikein oppivat tuntemaan luonnollisen ylevyytensä, joka on perustettu heidän hellempään ja eloisampaan ihmisyyteensä. Min’ en tahdo puhua kaikista noista suurista kuningattarista, kaikista noista sankarittarista, valtioviisaista ja neroista, heidän sukupuoltansa; sillä siitä on muissa kirjoissa kylläksi. Tahdon mieluisemmin puhua kaikista noista hellistä ja ylevistä hyveistä, joita he, melkein jumalallisella lujamielisyydellä, niin päivittäin kuin kiitoksettomina, toimittavat yksityiselämässä; sillä tämän tuntee jokainen valistunut. Tahdon vain mainita tuon ainoan KRISTINAmme, joka oli kyllin suuri heittääkseen hymyten pois kruunun, jonka komean leikkikalun tähden suurimmat miehet maailmassa ovat tehneet niin monta tuhatta veristä tyhmyyttä; joka ymmärsi yhdellä viittauksella koota itsensä ympärille kaikki maailman koistavat nerot, mitä kaikkina aikoina ei yhdelläkään kuninkaallisella miehellä ollut älyä tehdä; ja joka siinä, mitä hän on kirjoittanut, näyttää niin todellisen suurta ymmärrystä, jotta’ei suurempaa ole nähty.
Mutta, mitä saattaa odottaa noiden miesten älyltä: kun he eivät, kaikella ynseydellään, melkein koskaan ole voineet kohota ajatukseenkaan siitä, mikä on korkeampi VOIMA. Että tuulimylly täydessä käynnissä on voimakas, sen he huomaavat; mutta ilman voima, joka panee sen liikkeelle, se on jo jotakin korkeaoppista heille. Että Brunkevuori on vahva, siitä he ovat saakelin varmat; mutta eterin ja valon melkein ääretön voima koko luontoon, se ei ole mitään heille. Että jännetten voima on voima, se on kaikkein ensimmäinen ja selvin kaikesta, mitä he tietävät, ja perusaate koko heidän viisaudessansa; mutta että totuuden voima, jonka pienin viitaus saa aikaan vallankumoukset ja muodostaa ajat uudestaan; että kauneuden voima, jonka edestä kaikki sankarit ovat kaatuneet; että hyväntekeväisyyden voima, jota vastaan ei kenkään elävä olento seiso – on äärettömästi korkeampi VOIMA, se on heille uutta. Mutta tämä voima on Jumalan, ja neron, ja naisten. Jonka tähden myös naisvoima on enemmän enkelin voiman kaltainen, minkä olennon tiedämme olevan niin paljoa voimallisemman meitä, kuin se on korkeampi; kun miesvoima on enemmän petoeläinten voiman kaltainen, jonka väkivalta kauhistaa ja kumoaa. Aivan niin, kuin keväällä nähdään, että yksi ainoa aste auringon valoa ja lämpöä vaikuttaa mahtavammin koko luontoon, kuin tuhannat ukkoset.
Kuitenkin täytyy minun myöntää miesten kunniaksi niin paljon, että he aina ihmeteltävällä voimalla ovat seisoneet ymmärrystä, hyvettä ja kauneyyta vastaan; ja että tämä ylevä NAISVOIMA ei vielä ole voinut vaikuttaa enempää heihin, kuin mitä se, joka heissä itsessään on hellää ja ylevää, on voinut vaikuttaa eläimiin; se on, ei juuri enempää, kuin hiukka taitoa ja maireutta, neroa ja makua, mihin he itse ovat saattaneet papukaijan, apinjan ja karhun.
Sanonko totuuden suoraan?
Kun huomataan, että juuri sitä myöten kuin mies jalostuu, on hän, tapojen ja olennon lempeydessä, naisen kaltainen, niin kuin nähdään kaikissa mielellisissä ja tunteellisissa miehissä (hommes de sentiment), ja päinvastoin että juuri sitä myöten kuin nainen huonontuu, alkaa hän, kaikellaisessa pahassa tavassa, olla miehen kaltainen; niinpä, kun nähdään se täydellinen hellyyden ja hilpeyden yhtäläisyys, joka on naisten ja kaikkien tosinerojen välillä, se on, niiden ihmisten välillä, jotka älynsä tahi hyveensä kautta ovat kaikkien hyväntekijöitä: niin on mahdoton olla myöntämättä naisille juuri tämä sama luonnollinen ylevyys miesten ylitse, minkä nämä aina ovat luulleet itsellänsä olevan naisten ylitse. Joten älyn järjestys maailmassa on asetettava tällä tapaa: LUONTO, Nerot, NAISET, Miehet, Eläimet.
