Pääkirjoitus 2/20

Väärennetyt korkoliput

Kuva: Tommi Kakko

Pahaa-aavistamaton mies söi Kiinassa lepakkoa – satojatuhansia ihmisiä kuoli, ja puolen vuoden päästä oltiin jo kaatamassa Mannerheimin patsasta.

Poikkeuksellisina aikoina herää kiusaus muodostaa tällaisia uskomattomia kausaalisia kertomuksia niin tiedotusvälineissä kuin sosiaalisen median spekulaatioissa. Vuonna 2020 käänteistä ei ole ollut pulaa: Kiinasta alkoi vuodenvaihteessa levitä uusi, tuntematon virus, joka vaikutti nopeasti ja lamauttavasti myös länsimaiden terveyteen ja talouteen. Yhdysvalloissa oli toukokuun alussa äkisti 21 miljoona työtöntä. Yksi heistä oli afroamerikkalainen George Floyd, COVID-19-pandemian vuoksi suljetun ravintolan entinen turvamies, joka 25.5.2020 väitetysti yritti ostaa väärennetyillä seteleillä tupakkaa kulmakaupasta Minneapolisissa. Tilanne eskaloitui pidätykseen, jonka aikana valkoinen poliisi Derek Chauvin painoi polvellaan Floydin niskaa usean minuutin ajan tämän ja silminnäkijöiden aneluista välittämättä. Floyd tukehtui kuoliaaksi.

Tänä kesänä kaduilla osoitetaan mieltä tartuntojen uhallakin, rasistista tai kolonialistista historiaa juhlivia patsaita kaadetaan – ja jopa pitkään epäpoliittisena kuvakirjana pysytellyt Instagram on täyttynyt rasisminvastaisesta kuvastosta, aihetunnisteista, taistelukutsuista, lukulistoista.

Vilpin ja väkivallan kierre

Todennäköisesti SARS-CoV-2-virus ei tarttunut suoraan lepakosta ihmiseen. Zoonoosin tapahtumaketju ensimmäisistä, ehkä jo lokakuulle 2019 ajoittuvista tapauksista kevään 2020 pandemiaksi tuskin palautuu keneenkään yksittäiseen varomattomaan lepakon tai muurahaiskävyn syöjään. Seuraavaa globaalia pandemiaa on ennakoitu jo kauan. Villieläinten kaupan ja tarhauksen ja ylipäätään teollisen eläintuotannon – siis myös tuttujen kanojen ja possujen kasvatuksen – on varoitettu toimivan tautihautomoina. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen lisää kaiken kaikkiaan pandemioiden riskiä, kun ihmistoiminta tunkeutuu yhä uusille eliörikkaille alueille. Pandemia ei tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Kotoisesti katsoen saattoi alkuun vaikuttaa, että korona on ”demokraattinen tauti”, jossa kaikki ovat samassa veneessä. Kuolema saattoi kohdata lääkärien ja hoitohenkilökunnan lisäksi yritysjohtajaa. Ihmisten eriarvoisuus tautien edessä koskee silti COVID-19-tautiakin. Esimerkiksi ruokajärjestelmän toimivuus edellyttää lukemattomien matalapalkkaisten ihmisten työtä, eivätkä verkkokaupan paketit liiku ilman ihmiskäsiä. Niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin tällaisella eriarvoisuudella on rodullistetut kasvot. Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty International raportoi vastikään poliisin käyttävän monessa maassa epidemian varjolla kovia otteita juuri vähemmistöjä kohtaan¹.

Myöskään Black Lives Matter -iskulause ei syntynyt yhdessä yössä toukokuun lopulla. Sitä alettiin käyttää vuonna 2013, kun aktivisti Alicia Garza turhautui siihen, että 17-vuotiaan, aseettoman Trayvon Martinin ampunut poliisi George Zimmerman vapautettiin syytteistä Floridan itsepuolustuslainsäädännön mukaisesti. Kansalaisoikeusliikkeellä ja antirasistisella kamppailulla Yhdysvalloissa on vielä pidemmät perinteet, ja vielä pidempi on orjuuden, rotuerottelun ja väkivallan traumatisoiva historia.

Silti tällaiset käännekohdat houkuttavat muovaamaan niistä esimerkillisiä tapahtumaketjuja ja etsimään vahvoja symboleja. George Floydin kuolema tuo läheisesti mieleen Leo Tolstoin novellin ”Väärennetty korkolippu” (Falšivyi kupon, 1904/1911)². Siinä nuorukainen Mitja päättää suutuksissaan korottaa niukkaa kuukausirahaansa antamalla toverinsa Mahinin muuntaa korkokupongin summan kaksi ja puoli ruplaa 12 ja puoleksi ruplaksi. Pojat onnistuvat vaihtamaan kupongin rahaksi valokuvaustarvikkeiden kaupassa. Vilppi ja vääryys alkavat levitä kuin koronavirus supertartuttajalta toiselle, ja Tolstoi punoo monenlaisten vastoinkäymisten, varkauksien ja väkivallan ketjun, joka kulminoituu yksinäisen talonpoika Stepanin hetken mielijohteesta tekemiin kylmäverisiin tappoihin ja niistä seuraavaan elinkautiseen.

Tolstoin novellista ovat omat, modernisoidut versionsa tehneet karuille kertomuksille persot Robert Bresson (Raha, 1983) ja Aku Louhimies (Paha maa, 2005). Kumpikin elokuva on synkkä, ja varsinkin Louhimiehen elokuvan katkeruuden ja kuoleman kierre velloo pahuudessa, joka otetaan annettuna ja selittää itse itsensä, vailla nyansseja. Analyysin tilalla on fatalismi. ”Miks me ylipäätään ollaan täällä, jos kaikilla on niin paha olo. Mä uskon kuitenkin, et lopussa meille kaikille käy hyvin. Eihän tässä muuten olis mitään järkee”, kummastelee Jasper Pääkkösen näyttelemä Niko, Tolstoin Mitjaa vastaava hahmo.

Kausaliteetit kiehtovat, mutta ruokkivat enemmän draaman nälkää kuin lisäävät ymmärrystä. Siinä missä Tolstoin novelli houkuttaa osoittamaan syyttävällä sormella pahan eli väärennetyn korkolipun valloilleen päästäviä nuorukaisia, George Floydin tapaus on kasvanut ahdingossa tehtyä väitettyä rahanväärennystä suuremmaksi. Kun poliisi Derek Chauvin painoi polvensa Floydin niskaan ja piti sen siinä useita minuutteja, tolstoilaisen yksilökertomuksen ketjun kanssa törmäsi yhteen laaja rintama mustien amerikkalaisten kokemuksia ja kertomuksia rasismista, epäoikeudenmukaisuudesta ja poliisiväkivallasta: poliisin kuoliaaksi kuristama Eric Garner, teini-ikäisinä ammutut Trayvon Martin ja Michael Brown, ensiaputyöntekijä Breonna Taylor, joka kuoli hänen kotiinsa hyökänneen huumepoliisin luoteihin, ja vielä kesäkuussa 2020 pikaruokalan pihalle ammuttu Rayshard Brooks.

Tolstoi taistelutoverina

Venäläiset klassikot voivat tuntua pölyisiltä aikana, jolloin on vihdoin havahduttu suosittelemaan muiden kuin valkoisten tuottamaa kulttuuria. Omanlaistaan uskonnollista, väkivallan ja myös rasismin vastaista anarkismia edustanut ja edistänyt Tolstoi olisi kuitenkin todennäköisesti tarttunut itsekin ”All Cops Are Bastard” -plakaatiin ja vaatinut poliisin lakkauttamista. ”Väärennetty korkolippu” ei peittele sympatioitaan: varkaat ja poliittisten attentaattien yrittäjät ovat köyhää kansaa, joka on lopullisesti turhautunut valtaapitävien mädännäisyyteen. Talonmies Vasili lahjotaan antamaan väärä todistus väärennetyllä kupongilla tehdyistä halkokaupoista. Tämän seurauksena hän vakuuttuu, ettei mitään moraalilakeja ole olemassakaan ja ryhtyy varkaaksi. Myös huijatusta halkokauppiaasta, Ivan Mironovista, tulee hevosvaras, joka kohdistaa suuttumuksensa herroihin.

Bresson ja Louhimies ottavat kaikki tragedian tehot irti Tolstoin kaksiosaisen novellin ensimmäisestä osasta. He jättävät sikseen toisen osan, jossa murhamies Stepan tulee uskoon ja alkaa saarnata niin väkevästi, että saa pyövelin luopumaan tappavasta ammatistaan ja sysää esimerkillään liikkeelle monta muutakin hyvän kierrettä. Jopa moraalilait hyljännyt Vasili tekee eräänlaisen kääntymyksen: hän kyllä pysyttelee rötösten tiellä ja karkaa jokaisesta vankilasta, mutta ryhtyy Robin Hoodiksi, joka varastaa vain rikkailta ja näillä rahoilla erikoistuu järjestelemään köyhien morsianten naimakauppoja.

Myös voimauttava esimerkki, hyvän laittaminen kiertämään, on kertomuskaavana usein kyseenalainen ja altis taiteelliselle epäonnistumiselle. ”Väärennetty korkolippu” kuitenkin esittää kaikessa uskomattomuudessaan ja pateettisuudessaankin, ettei elämän ole mikään pakko olla alaspäin viettävää ovaalirataa. Pahuus ei ole maaperässä tai kansanluonteessa, kuten Louhimies väittää, vaan korruptoituneissa ja väkivaltaisissa rakenteissa. Muutenhan kaikki protestointi, tiedon ja ymmärryksen lisääminen, pyrkimys muuttaa ajattelutapoja, asenteita ja esityksiä, olisi jo ennalta turhaksi tuomittua.