Olet täällä

Ajankohtaista

niin & näin 4/2014 ilmestynyt

17.12.2014

Juuri ilmestyneessä niin & näin -vuosikerran päätösnumerossa Immanuel Kant esittää ”pienen nimiopin hengen puutteellisuuksista aina heikkomielisyydestä raivotautisuuteen saakka”. Teräänsä menettämätön klassikkoteksti vuodelta 1764 on osa tutusti muhkean lehden monialaista joulupakettia, jossa pureudutaan hulluuden ja kuoleman ilmiöihin, tulkintoihin ja historioihin.

niin & näin 3/2014 ilmestynyt

15.10.2014

niin & näin 3/14 -kansiSyysnumerossaan niin & näin sukeltaa ihmisyyden äärelle, metsän hämyyn, talouskeskustelun pyörteisiin ja kuvien virtaan. Tämänkertaisen teemapaketin päähenkilö on taas ajankohtainen Karl Marx, siinä missä tapahtumien ytimeen nousevat Sodankylän elokuvajuhlat.

Numeron alkuhaastattelussa arvostetuimpiin eläviin filosofeihin lukeutuva Sir Anthony Kenny (s. 1931) pohtii yleisinhimillisesti uskontoa, kieltä, filosofian luonnetta ja humanismin tehtävää. Lehden takasivuilla kuullaan puolestaan virolaisten elokuvaohjaajien kärkikaartiin ponnistaneen Veiko Õunpuun kiteytyksiä taiteen tekemisestä ja elävästä elämästä.

Filosofi tavattavissa -teoksen tekijöitä Tiedekulmassa 20.8.

12.8.2014

Filosofivastaanottoja ja niihin vertautuvaa filosofista toimintaa on ollut länsimaissa 80-luvulta alkaen, Suomessakin 15 vuotta. Millaista filosofiaa näissä yhteyksissä harjoitetaan?

Ilmiötä puntaroivat tuoreen antologian Filosofi tavattavissa (niin & näin 2014) kirjoittajista FM Anu Virtanen, FT Arto Tukiainen ja FM, kirjailija Jukka Laajarinne.

Haastattelijana Yliopisto-lehden toimittaja Mikko Pelttari.

Paikka: Helsingin yliopiston TiedekulmaRosebudin kirjakauppa. Porthania, os. Yliopistonkatu 3.
Aika: ke 20.8. kello 16.30–18


niin & näin 2/2014 ilmestynyt

5.7.2014

imageHeinäkuun taitteessa julkaistu niin & näin 2/2014 liikkuu uteliaasti aihepiiristä ja aikakaudesta toiseen. Juttuvalikoima ulottuu aina antiikin Rooman tragedioista (varhais)romantiikan ajattelijoiden verkostoon sekä 1900-luvun alun sotatunnoista ja pasifismista talouskasvun reunaehtoihin tulevaisuudessa.

Numeron teemapaketissa luodaan silmäyksiä saksankielisessä maailmassa käytyyn ajatustenvaihtoon 1800-luvun molemmin puolin. Painopiste on yksityisissä, julkisissa, teoreettisissa ja fiktiivisissä kirjeissä. Mitä kirjeenvaihto paljastaa aikakaudesta, ajatuskuluista, kynänkäyttäjistä ja kielen ilmaisuvoimasta? Saksalaiseen filosofiaan palataan myös toisessa teemassa, jossa etsitään dialektiikan elävää perustaa aina esisokraatikoista Nietzscheen ja Hegelin logiikkaan.

Pihamyyntiä ja munkkeja 29.4.

17.4.2014

niin & näin järjestää Kaupinkadun toimistonsa edustalla kesänavaus- ja varastonsiivoustapahtuman. Tarjolla on vanhoja kirjoja, lehtiä ja tekstiilejä poistohinnoin, sekä tietysti kuumimpia uutuuksia. Huhujen mukaan myös munkki- ja simatarjoilu kuuluu ohjelmaan!

 Aika: tiistai 29.4. klo 14-18.
Paikka: Kaupinkatu 19 (talon Kekkosentien puoleinen pääty).


EFS:n vuosikokous 28.4.2014

14.4.2014

Eurooppalaisen filosofian seura ry kutsuu jäsenensä yhdistyksen vuosikokoukseen Tampereelle ravintola Telakalle maanantaina 28.4.2013 klo 17.30. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Kaikki EFS:n jäsenet ovat tervetulleita. Osallistujia pyydetään ilmoittamaan tulostaan viimeistään 23.4. osoitteeseen ville.lahde(at)villelahde.fi.

 

niin & näin avaa juhlavuotensa teemanumerolla ”Miksi filosofiaa?”

20.3.2014

imageFilosofinen aikakauslehti niin & näin täyttää 20 vuotta. Juhlanumerossa 1/2014 setvitään filosofian itsensä luonnetta, tehtävää ja nykytilaa.

Miten filosofia eroaa erityistieteistä, uskonnosta, politiikasta ja taiteista? Mikä filosofiassa kauhistuttaa tai liikuttaa? Miksi kielenkäyttöä kannattaa tutkia? Mitä koulukuntakiistoista ja ajattelun historiasta voi oppia? Miksei paras argumentti aina voita? Onko filosofiasta kritiikin välineeksi? Mitkä kysymykset ovat arvokkaita, vaarallisia tai ajalle olennaisia?

Teemaotsikon ”Miksi filosofiaa?” alle mahtuu yhtä monta vastausta kuin on kysyjääkin. Niinpä juhlanumerossa julkaistaan monipuolinen kattaus napakoita puheenvuoroja, joissa kirjoittajat avaavat omaa käsitystään filosofiasta ja sen tarkoituksesta. Kotimaisten ja ulkomaisten ammattifilosofien lisäksi ääneen pääsee joukko tieteentekijöitä, taiteilijoita, lehti- ja kustannusalan konkareita, opettajia ja oppilaita.

 

Juhlavuoden tilaustarjous

20.3.2014

20 vuotta täyttävä niin & näin tarjoaa juhlavuoden kunniaksi uusille kestotilaajille kaksi vanhaa numeroa kaupan päälle. Hintaan 45 euroa vuodessa (+ ulkomaille 4 €) saat kotiisi neljästi vuodessa ilmestyvän lehden ja kylkiäisenä pari numeroa valikoimasta vuosikertaklassikoita, kestosuosikkeja ja harvinaisempia helmiä.

Etsi, löydä ja tilaa omasi verkkokaupastamme tai puhelimella 040 721 4891.

 

Kevätkesän niin & näin -riennot

20.3.2014

niin & näin päivystää taas kevään mittaan monissa tapahtumissa. Ainakin seuraavista voi meidät löytää, tuotteitamme sopuhintaan lunastaa ja kanssamme jutustaa:

22.3. Vihtorin kirjamessut, Hotelli Tammer, Tampere
29.–30.3. Korjaamon kirjamarkkinat, Korjaamo, Helsinki
26.4. Loud Silents -filmifestivaali, Ylioppilasteatteri, Tampere
24.–25.5. Maailma kylässä, Kaisaniemen puisto & Rautatientori, Helsinki
27.–28.6. Vanhan kirjallisuuden päivät, Sastamala


Kevään Filosofian illat: Afrodite ja rakkaus, 19.3. & 16.4.

7.3.2014

Tämän kevään kahtena filosofisena keskiviikkoiltana Tampereen pääkirjaston saleissa syvennytään rakkauteen, kauneuteen, intohimoon – sanalla sanoen Afroditeen. Asiaan johdattavat runoilija Risto Ahti ja antiikin filosofian tutkija Miira Tuominen.


Sivut