Ks. Filosofia, uskonto ja elämänkatsomustieto koulussa -teemapaketin verkkosivu
Suomalaiseen koulusanastoon on 1990-luvun alkupuolelta kuulunut omalaatuinen nimike ”katsomusaineet”. Se yhdistää uskonnonopetuksen eri muotoja ja elämänkatsomustietoa. Alun perin termillä viitattiin lukion tuntijakotyöryhmän mietinnössä (1992) uskonnon ja elämänkatsomustiedon lisäksi kahteen tuolloin esitettyyn uuteen oppiaineeseen, filosofiaan ja etiikkaan. Eduskunta vahvisti lukion oppiaineluetteloon näistä vain filosofian, josta tuli vuoden 1993 tuntijaossa ja vuoden 1994 lukion opetussuunnitelman perusteissa kaikille yhteinen aine yhdellä pakollisella ja kahdella (nykyään kolmella) syventävällä kurssilla.
Filosofianopetuksen asiantuntijat ovat sittemmin perustellusti korostaneet filosofian itsenäistä ja katsomusaineista erillistä luonnetta. Filosofian, elämänkatsomustiedon ja uskontojen oppiaineita yhdistää silti moni asia. Etiikan opettaminen on niistä ilmeisin, mutta yhtä lailla kaikissa niissä käsitellään maailmankuvan perusteita ja arviointia, esimerkiksi tieto- ja todellisuus- sekä ihmis- ja luontokäsityksiä. Näillä minuuden ja maailmasuhteen suurissa kysymyksissä liikkuvilla oppiaineilla on erittäin painava kasvatuksellinen ja sivistyksellinen merkitys.
Keskustelun soisi leviävän, jottei näin painavan aiheen puinti sulkeutuisi sisäpiireihin.
Parhaillaan on käynnissä noin kymmenen vuoden välein toteutettava perus- ja yleissivistävän koulutuksen uudistus[fn]OKM:n hankesivut:
— Perusopetuksen tuntijakouudistus: http://www.minedu.fi/OPM/ Koulutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/perusopetus/index.html
— Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistus: http://www.oph.fi/ops2016
— Lukiokoulutuksen kehittäminen: http://www.minedu.fi/OPM/ Koulutus/koulutuspolitiikka/Hankkeet/lukiokoulutus/index.html[/fn]. Sen osana peruskoulun uusi tuntijako vahvistettiin kesäkuussa 2012, ja opetussuunnitelmatyö on aloitettu. Muutokset tulevat voimaan vuodesta 2016 alkaen. Keskustelu lukion (ja ylioppilastutkinnon) reformitarpeista on sekin jo noussut julkisuuteen, sillä OKM:n asettaman työryhmän on määrä julkistaa esitys lukion yleisistä tavoitteista ja tuntijaosta kuluvan vuoden joulukuun alkuun mennessä[fn] Työryhmästä ja sen jäsenistä ks. http://www.minedu.fi/etusivu/ arkisto/2013/1701/tyoryhmat.html?lang=fi[/fn].
Peruskoulu-uudistus alkoi jo edellisen hallituksen aikana, mutta vuonna 2010 tehty tuntijakoesitys kaatui laajaan erimielisyyteen[fn]Sari Sarkomaan ministerikaudellaan vuonna 2009 käynnistämä ja Henna Virkkusen jatkama peruskoulu-uudistus kariutui edellisen hallituksen loppumetreillä. Viisitoistahenkisen tuntijakotyöryhmän mietintöön jätti eriävän mielipiteensä peräti seitsemän ryhmän jäsentä, näiden joukossa kolmen puolueen (keskustan, SDP:n ja vihreiden) sekä EK:n ja OAJ:n edustajat. Kiistat koskivat etenkin uudistuksen taloudellisia vaikutuksia kunnille ja valtiolle, mutta tyytymättömyyttä herätti moni muukin asia sekä ryhmän toiminnassa että sen mietinnössä. Tuntijakoehdotuksen kaatumisen pääsyyksi voi silti arvella kokoomuksen ja keskustan keskinäistä hallituskiistaa ja jälkimmäisen tuntemusta altavastaajaksi joutumisesta hallituksen muussakin koulutuspolitiikassa, mm. korkeakoulu-uudistuksessa.[/fn]. Vastustusta – joskin myös tukea – saivat osakseen myös kaksi peruskouluun ehdotettua uutta oppiainetta, draama ja etiikka. Esitys olisi tuonut ensi kertaa pienen määrän (kaksi vuosiviikkotuntia) kaikille oppilaille yhteistä etiikan opetusta katsomusaineiden sisälle tai rinnalle.[fn]Mietinnön esitys etiikan oppiaineesta oli kuitenkin varsin varovainen, jopa epämääräinen: ”Suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa aiempaa monikulttuurisemmaksi tarvitaan mahdollisuus katsomusaineiden rajat ylittävään eettisten peruskysymysten ja suomalaisen yhteiskunnan arvojen ja asenteiden tarkasteluun ja yhteiseen pohdintaan. Tarvitaan myös foorumi eri katsomusten eettisten lähtökohtien pohdintaan ja yhteisöllisiin keskusteluihin oppiainerajat ylittäen. Työryhmä esittää, että etiikkaa voidaan opettaa joko osana oman uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusryhmien opetusta tai kaikille katsomusryhmille yhteisesti.” (Perusopetus 2020 – yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako. OKM, 2010. Verkossa: http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/ perusopetuksen_tuntijako.html)[/fn] Tuntijakotyöryhmälle tehdyssä monialaisessa asiantuntija-aloitteessa ehdotettiin lisäksi filosofiaa peruskouluun, mutta ehdotus ei päätynyt tuntijakomietintöön, joskin joitain kaikuja siitä saattoi kuulla mietinnön muotoiluissa ja etiikka-esityksessä[fn]Ks. verkossa aloitteen perustelut ja kannattajat: filoaloite.wordpress.com. Tuntijakotyöryhmä mainitsi aloitteen raportissaan ja korosti yleistavoitteenaan varsin filosofisesti perusopetuksessakin tuiki tärkeitä ”ajattelutaitoja”. Lopulta työryhmä esitti etiikkaa uudeksi aineeksi.[/fn].
Nykyhallituksen toimeksiannosta valmisteltiin ripeällä aikataululla toinen tuntijakoesitys, josta uudet oppiaineet oli jätetty pois. Uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetusta vähennettiin yhdellä vuosiviikkotunnilla aiemmasta[fn]Uskonnon (ja 1985 alkaen elämänkatsomustiedon) vuosiviikkotuntien kehitys peruskoulun tuntijaoissa: 15 (1969), 13 (1985), 11 (1993), 11 (2001), 10 (2012).[/fn]. Supistus on noin kymmenesosa oppiaineiden opetuksesta. Koulureformi aktivoi jälleen kerran debatin katsomusopetuksen suomalaisesta mallista ja sen vaihtoehdoista. Debatti on jatkunut peruskoulun tuntijaon vahvistamisen jälkeenkin.[fn]Ks. esim. katsaus niin & näin 3/12, 107–109, tai verkosta. Vrt. myös esim. Laura Mäkelän kansikuvajuttu Kaksi näkemystä uskonnonopetuksesta (Kotimaa 24/i/13), jossa kahdeksaa perusväitettä katsomusopetuksesta perustelevat vastakkaisin tavoin Arto Kallioniemi ja Jyri Komulainen. Kainalojutussaan toimittaja Mäkelä toteaa, että samaan aikaan kun Kirkkohallitus kannattaa yksimielisesti nykymallia ”uskonnonopetuksen järjestämisestä ollaan kirkon sisällä montaa mieltä. Nykyisen oman uskonnon opetuksen puolustamisen tai vastustamisen linjat eivät kulje kristittyjen ja ateistien välillä, vaan keskustelua käyvät kirkkoon kuuluvat ja asiaan perehtyneet ihmiset.”[/fn]
Katsomusainekysymys herättää vahvoja tunteita, koska se koskettaa monien henkilökohtaisia vakaumuksia. Keskustelun kohdentamiseksi ja ylilyöntien välttämiseksi olisi kuitenkin hyvä muistaa, että tarkoitus on pohtia mielekkäintä tapaa järjestää julkisen koulun opetus. Kiistat eivät kohdistu – ainakaan niiden ei pitäisi kohdistua – ihmisten, perheiden ja yhteisöjen oikeuteen vapaasti ylläpitää vakaumuksiaan ja katsomuksiaan. Yksityisen ja julkisen siisti erotteleminen on kuitenkin juuri katsomusaineiden tapauksessa vaikeaa tai jopa mahdotonta.
Kiivaimpien kannanottojen taustalla saattaa olla epämääräisiä mielikuvia, joista nykyinen koulutodellisuus on kaukana. Keskusteluhalukkaille voikin antaa ensimmäiseksi ohjeeksi tutustua opetussuunnitelmiin, jotka ovat helposti verkosta saatavilla. Niihin – ja mahdollisesti oppikirjoihin – perehtymällä saa paremman käsityksen siitä, mistä itse asiassa keskustelua käydään. Viileän akateemisella otteella teemaan on taannoin paneuduttu Kasvatus & Aika -verkkolehdessä ja Teologia.fi-portaalissa. Niissä tutkijat taustoittavat uskonnon ja koulun suhdetta historiallisesti ja kulttuurisesti vertaillen, mutta enimmäkseen pidättäytyvät kannanotoista.
Seuraavilla sivuilla avautuvan niin & näin -lehden teemapaketin halusimme painottaa toisin. Pyysimme käytäntöihin pureutuvia mutta vahvasti perusteltuja puheenvuoroja, joissa kirjoittajat voivat esittää näkemyksensä siitä, miten opetus tulisi järjestää. Painopisteenä puheenvuoroissa on peruskoulu, koska se on koko ikäluokkaa yhdistävä oppivelvollisuuskoulu. Halusimme laajentaa keskustelun etiikan opettamiseen sekä elämänkatsomustiedon ja filosofian oppiaineisiin – joita muissa teemanumeroissa ei valitettavasti edes mainita. Suomessa keskustelu jää usein turhan suppeasti – pro tai contra – uskonnonopetuksen ympärille, vaikka toisiinsa kytkeytyvien aiheiden piiri on paljon laajempi.
Lähetimme kirjoituskutsuja sekä aiheesta julkisesti debatoineille että monille keskusteluissa entuudestaan esiintymättömille eri alojen yliopistotutkijoille. Kirjoittajiksi ryhtyi kuitenkin pääasiassa jo tutuiksi tulleita kommentaattoreita. Keskustelun soisi leviävän, jottei näin painavan aiheen puinti sulkeutuisi sisäpiireihin. Tämä toive – ja ongelma – ei kosketa ainoastaan tässä käsiteltyä tematiikkaa, sillä muutkin koulun uudistamiseen liittyvät kysymykset jäävät Suomessa liiaksi vain vakiintuneiden eturyhmien asiaksi.
Mikään kirjoituksista ei tietenkään edusta niin & näin -lehden kantaa. Artikkelit julkaistaan kirjoittajien nimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jokainen kirjoittaa omana itsenään eikä instituution tai organisaation nimissä. Jätimme kutsutuista pois katsomusaineiden viiteryhmien lähimmät viralliset edustajat, kuten opettajajärjestöt ja Opetushallituksen tai ylioppilastutkintolautakunnan jäsenet sekä uskontokuntien auktoriteetit.
Puheenvuoroja pohjustaa katsaus opetuksen erilaisiin malleihin ja suomalaiseen nykytilanteeseen. Näkökulmapuheenvuorot alkavat [paperilehden] sivulta 71. Toivotamme tervetulleiksi jatkopuheenvuorot, joita voidaan julkaista tulevien numeroiden lisäksi myös lehden verkkosivuilla. Kiitämme kirjoittajia kansalaisrohkeudesta, sillä Suomessa tähän keskusteluun osallistuville jaetaan usein enemmän moitetta kuin tunnustusta.
