Olet täällä

Vastauksia elämänkatsomustiedon ylioppilaskokeessa (kevät 2021)

Vastauksia elämänkatsomustiedon ylioppilaskokeessa (kevät 2021)

niin & näin 3/21

OSA I: 20 pisteen tehtävät 

3. Maassa maan tavalla 
Sananlaskun mukaan on toimittava ”maassa maan tavalla”. Tällä tarkoitetaan sitä, että eri paikoissa on noudatettava niissä vallitsevia tapoja, normeja ja lakeja. Pohdi, millä perusteilla sananlaskua voi puolustaa ja kritisoida. 

”Maassa maan tavalla” -idiomista on tullut Suomessa populistisen oikeiston käyttämä iskulause, jolla yritetään rajoittaa erityisesti maahanmuuttajien ja muunmaalaisten oikeuksia harjoittaa kulttuuriaan ja uskontoaan. Kulttuurin voidaan laajasti luokitella tarkoittavan maan tapoja, normeja, lakeja ja uskomuksia. Sananlaskusta näkyy hyvin suomalainen asenne: olemme nöyriä ja mieluummin muutamme käytöstämme kuin aiheutamme ongelmia. Tässä näkyy myös suomalaisten luontainen oletus siitä, että muutkin käyttäytyvät samoin.

Usein oikeistomediassa kuuluva argumentti sanonnan puolesta on: ”Mitä jos jonkun maahanmuuttajan kulttuuriin kuuluu jotain, mikä rikkoo Suomen lainsäädäntöä?” Tästä olen samaa mieltä. Kulttuurien kohdatessa voi joskus tulla ristiriitoja, jossa tapauksessa tulee noudattaa sen maan käytäntöjä, tiettyyn rajaan asti. Hassua kyllä, monet jotka äärimmäisesti tukevat ”maassa maan tavalla” -asennetta, eivät mukautuisi maansa kulttuuriin, jos heidät pakotettaisiin muuttamaan paikkaan, jossa vaikka on pakollista naisen pitää burkaa. En itsekkään tue tätä näkemystä, sillä mielestäni raja menee siinä, loukkaako maan lainsäädäntö henkilön omia oikeuksia. Joskus lainsäädäntö voi olla väärässä, jolloin päätös lankeaa yksilön harteille: mukautuuko hän uuteen kulttuuriin ja menettää osan oikeuksistaan vai yrittääkö hän taistella vastaan. Monet maahanmuuttajat joutuvat käymään tätä kamppailua päivittäin, mutta ”maassa maan tavalla” -hokijaa ei kiinnosta, ennen kuin hän joutuu samanlaiseen tilanteeseen. Tästä ristiriidasta huomaa sen, ettei monia näitä hokijoita ei oikeasti kiinnosta nyanssit siitä, mikä on sopivan ja sopimattoman kulttuurillisen integraation raja. Todellinen tarkoitusperä on se, että pidetään paha kulttuuri etäällä omasta hyvästä kulttuuristamme.

Perinteisen antropologian käsityksen mukaan maailma koostuu monista eri kulttuureista, jolla on selvät rajat ja jotka eivät tule laisinkaan toimeen keskenään. Tämä ajattelutapa elää yhä ihmisten mielessä, sillä ajatus siitä, että esimerkiksi somalialainen kulttuuri voisi elää yhdessä suomalaisen kulttuurin kanssa, on huomattavasti vieraampi kuin se, että ne kohtaisivat. Perinteistä käsitystä on kritisoitu erittäin paljon, erityisesti Amartya Sen huomautti, että tällaiseen uskomukseen liittyy tietynlainen kulttuurin essentioiminen, eli uskominen siihen, että kulttuurilla on jonkinlainen pysyvä, muuttumaton ominaisuus. Todellisuudessa kulttuuri on alati muuttuva, jonka näkee ihan arjessakin. Suomalainen kulttuuri on aivan erilaista nyt kuin 80-luvulla ja nykykulttuurimme on täysin tunnistamaton 1400-luvun suomalaisuudesta. Tähän sopii myös lisäksi se, että kulttuuri on pohjimmiltaan tekaistu sopimus. Suomessa erityisesti ’suomalaisuus’-käsite kehitettiin työllä ja vaivalla kulttuuria tuottaen, eikä tätä ennen sitä edes ollut. Kulttuurin määrittelyyn on monia keinoja, kuten Tim Ingoldin tukema prosessi-käsitys, joka juurikin painottaa kulttuurin tuottamisen olevan merkittävin osa kulttuuria. Mary Douglas painotti sen, mikä määrittää puhdasta ja mikä vaaraa, erottavan kulttuurit keskenään. Kulttuurin maatuskamalli taas mallintaa kulttuurin lähtevän yksilöistä ja kerääntyvän yhä laajempiin käsitteisiin. Kulttuurin määrittely on tärkeää kysymyksen kannalta, koska jollei tiedä mikä lasketaan käyttäytymiseksi joka on ”maan tavalla”, jollei tiedä mitä se edes on.

Otetaan esimerkiksi sauna. Ei liene kovinkaan radikaalia väittää, että sauna on osa suomalaista kulttuuria. Entäs sitten Ruotsi? Onko sauna osa ruotsalaista kulttuuria? Kyllä, merkittävän paljon ruotsalaisia saunoo, vaikka heidän saunansa ovatkin hyvin erilaisia: ne ovat yleensä kylmempiä. Mutta muuttuuko sitten ruotsalainen sauna suomalaiseksi pelkästään sillä, että sen lämpötilaa nostaa? Suurin osa vastaisi ei, mutta kysynpä vaan, että missä vaiheessa sauna sitten muuttuu suomalaiseksi. Ei kriteeri voi olla se, että sauna on Suomen maan sisällä, koska suomenruotsalainen setäni rakensi kotiinsa Skellefteåhon saunan ja se on kaikkien ruotsalaisten mielestä suomalainen sauna: siellä on ihan liian kuuma, siellä vihdotaan ja muuta outoa. Vastaus ei myöskään ole se, että sen on rakentanut suomalaiset, sillä suurin osa suomalaisista saunoista ovat rakennettu ulkomaalaisista osista. Mikä siis tekee suomalaisesta saunasta suomalaisen? Tätä ollaan paljon pohdittukin UNESCO:ssa, kun saunasta ollaan tekemässä suomalaisten kulttuuriperintökohdetta. Kuvitelkaa nyt sitten ulkomaalainen, jolle sanotaan ”maassa maan tavalla”. Mistä hänen tulisi tietää, mikä ero on suomalaisella ja ruotsalaisella saunalla, jollemme mekään tiedä? Vastaus on, ettei eroa varsinaisesti ole.

Otetaan toinen esimerkki, jääkiekko. Monien suomalaisten mielestä jääkiekko kuuluu suomalaisuuteen yhtä paljon kuin saunakin. Minun mielestäni ei. En pidä jääkiekosta enkä tunne hirvittävää kansallista ylpeyttä tai minkäänlaisia tunteita jääkiekon suhteen. Olen silti suomalainen, vaikka en pidä jääkiekosta, ja jääkiekkofanitkin ovat suomalaisia, vaikken heidän kanssaan samaa mieltä ole. Kulttuuri on ensisijaisesti relativistista, eli se riippuu näkökulmasta. Onko siis jääkiekosta nauttiminen ”maan tapa”? Se on jos siitä tekee sellaisen. Maahanmuuttajaa on täten turha lähteä vaatimaan olemaan täysin suomalainen, ja noudatamme suomalaista kulttuuria, jos kaikki kulttuurit ovat pohjimmiltaan relativistisia. Tätä kulttuurin maatuskamalli tarkoittaa. Kulttuuri muodostuu sisältäpäin, yksilön omista päätöksistä ja valinnoista. Näihin vaikuttaa hänen ympäristönsä ja hän muovaa teoillaan ympäristöään jatkuvasti. Miksei huivin pitäminen voisi tulla osaksi suomalaista kulttuuria? Joskus oli aivan kuulumatonta kantasuomalaisille syödä karjalanpiirakkaa, mutta nykyään se on jokainen suomalaisen leipä. Kulttuuri muuttuu jatkuvasti, joten väistämättäkin ulkomaailmasta lähtöisin olevat kulttuurilliset asiat sulautuvat suomalaisuuteen. Tämä ei välttämättä tapahdu vailla konfliktia, mutta sitä tapahtuu väistämättä. 

Kulttuurirelativismi ei kuitenkaan ole täydellinen ratkaisu. Kulttuuriin ja ryhmään kuuluminen on meille luontaista ja niiden suojelu on joillekin itseisarvo. Täysin relativistisesta näkökulmasta kulttuureita ei pitäisi yrittääkään varjella laajemmalta integraatiolta. Tästä hyvä esimerkki on tilanne, jossa henkilö ei halua päästää irti omista tavoistaan vaan haluaa jatkaa niitä Suomessa. Tilanne on vaikea, sillä väistämättä ihmisestä tulee osa kulttuuria elämällä sen keskellä, mutta jos hän aktiivisesti pyrkii jatkamaan omaa kulttuuriperintöään, ei häntä voi sanoa järkevin perustein suomalaiseksi. Mielestäni ei saisi pakottaa ihmisiä muuttamaan tapojaan ja elämäänsä, jollei se ole ristiriidassa maan omien lakien kanssa. Tässäkin täytyy miettiä, ovatko maan lait oikeudenmukaiset. 

”Maassa maan tavalla” -asenne on ongelmallinen, sillä se toimii hyvänä nyrkkisääntönä, kun kulttuurit kohtaavat, vaikka kuitenkaan laajempaan kulttuuritutkimukseen se ei tarjoa lainkaan eväitä. Maan ”tavat” ovat niin monimutkainen käsite, ettei niiden noudattamisesta kukaan ole varma. Itse uskon, että henkilön tulisi pyrkiä oman tahtonsa mukaan joko säilyttämään kulttuuriperintönsä vieraassa maassa tai pyrkiä integroitumaan yhteisöönsä tuottamalla prosessimallin mukaisesti kulttuurillista sisältöä. Ihmistä ei saisi vaatia muuttamaan kulttuuriaan, jollei sen noudattaminen estä demokraattisessa yhteiskunnassa toimimista tai loukkaa toisten oikeuksia. Kulttuuri on pohjimmiltaan mielestäni yksilöistä lähtevää prosessia, jonka noudattaminen kuuluisi ottaa yksilöt huomioon eikä pakottaa heitä muuttamaan itseään sopiakseen joukkoon.

(20/20 p.)

 

OSA II: 30 pisteen tehtävät 

9. Ihmisyyden rajat 
Tieteiselokuvassa Robotin elämää (1999) Robin Williamsin esittämä Andrew-niminen robotti pyytää maailman kongressia hyväksymään hänet ihmiseksi, jotta hän voisi avioitua. Kongressi kuitenkin kieltäytyy tunnustamasta Andrew’ta ihmiseksi. 

9.1 Arvioi, ovatko maailman kongressin esittämät perusteet Andrew’n ihmisyyden kiistämiseksi hyviä. Hyödynnä vastauksessasi videokatkelmaa 9.A. 

Elokuvassa Robotin Elämää, missä Andrew-niminen robotti pyytää hyväksyntää ihmisyydellensä, kongressi käyttää kolmea eri määritelmää ihmisyydelle. Ensimmäinen on, ettei riitä, että muistuttaa ihmistä vaan täytyy olla myös jotain muuta. Toinen kongressin perustelu on, että ihmisten tulee olla samasta geeniperimästä (”Gene Pool”). Kolmas argumentti on, että kuolematon ihminen ei ole ihminen laisinkaan. Jälkimmäisestä tulee huomauttaa, että tarkalleen kongressinedustaja sanoo ”Andrew hyvä, yhteiskunta voi kyllä hyväksyä kuolemattoman robotin, mutta emme milloinkaan voi hyväksyä kuolematonta ihmistä.”

Heikoin perusteluista on se, joka nojaa geeniperimään. Tämä tehdään selväksi jo videoklipin sisällä, kun Andrew kyseenalaistaa missä ihmisyyden rajat menevät: onko kongressiedustaja itsekin osittain robotti, sillä hänellä on tekomaksa? Jos myöntää ihmisen, jolla on jotain keinotekoista sisällään olevan osittain robotti, täytyy myös myöntää robotin, jolla on ihmismäisiä piirteitä, olevan osittain ihminen. Elimien lisäksi kongressiedustajan esittämä väite nojaa geeniperimään, mikä ei ota huomioon ihmisten välisiä geenieroja. Ongelma muistuttaa ikiaikaista Theseuksen laivaksi kutsuttua filosofista pulmaa: jos ihmisestä ottaa pois pala palalta osia ja korvaa ne robotiikalla, missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta ihminen? Selvästi ajatus siitä, että ihminen olisi jotenkin vähäisempi pelkästään tekoelimen takia, on kongressiedustajalle hyvin vastenmielinen ja täten Andrew on enemmän oikeassa. Hänen sanomansa muistuttaa transhumanistista näkökulmaa, jossa korostetaan robotiikan ja teknologian merkitystä ihmisyyden ylittämisessä. Humanismin aatteiden mukaisesti ihmisten ”tulisi pyrkiä kehittämään itseään luontonsa rajoissa”, teknologia vain nostaa tätä rajaa. Andrew’n argumentti tuntuukin olevan: ”Jos väität etten ole ihminen pelkästään fysiologiani takia, et sinäkään ole täysin ihminen.” Andrew viittaa ihmissydämeensä, joka viestii hänen uskovan ihmisyyteen liittyvän muutakin kuin puhdasta biologiaa.

Kongressin ensimmäinen argumentti tuntuu olevan samoilla linjoilla. Vaikka kuinka paljon ihmistä muistuttaakin, ei sellainen ole pelkästään ulkonäön perusteella. Tästä voi kuitenkin olla eri mieltä. Edellisenkin erimerkin kohdalla todettiin, että Theseuksen laivan mukaisesti ihmisyyden ongelmaan on monta ratkaisua. Essentiaalisesti ajatellen ihmisyys on olemassaoleva asia, jolla kaikki syntyvät ja joka ei muutu. Biologisesti solumme uusiutuvat jatkuvasti ja ihminen ei koskaan ole samanlainen syntyessään, kymmenvuotiaana, kaksikymmenvuotiaana ja niin edelleen. Täten ihmisyyteen liittyy jonkinlainen eksistentiaalinen osuus: henkilön omat valinnat ja päätökset elämästä vaikuttavat siihen mitä ihmisyys on. Täten puhtaasti eksistentiaalisesta näkökulmasta ihmisyys on vain tietoisen olennon oma päätös ja näkemys siitä, että on ihminen. Täten Andrew olisi ihminen, sillä hän ilmaisee itsensä olevan ihminen. Kuitenkin esimerkiksi nauhuri, joka jatkuvasti toistaa äänitettyä viestiä ”olen ihminen”, ei kenenkään mielestä muutu ihmiseksi pelkästään toteamalla sen. Kriteereitä ihmisyyteen voi olla tämän itsetajunnan ohella monia: kykeneekö olento kognitiivisiin toimintoihin, kykeneekö hän sosiaaliseen kanssakäymiseen, tietoisuuteen ja ajatteluun? Omasta mielestäni kuitenkin tämän tutkiminen on osittain turhaa, sillä todellisuuden tajumme on täysin havaintojemme varassa. Mielestäni ei ole merkitystä sillä, onko koneella esimerkiksi oikeasti kognitiiviset toiminnot, koska jollemme pysty havaitsemaan eroa, se on aivan sama kuin oikeakin kognitiivinen kyvykkyys. Enhän voi olla varma edessä istuvan ihmisenkään olevan oikea ihminen, en tiedä hänen kognitioistaan mitään. Mutta hän silti ansaitsee elää ja olla ihminen, sillä moraalisesti ajatellen toimintani ei tarvitse pohjautua objektiiviseen totuuteen (sillä en voi sitä nähdä eikä sen olemassaolosta voi olla varma) vaan siihen, miten itse tulkitsen tilannetta. Se on epätäydellinen, mutta parasta mihin ihmisenä pystyn.

Viimeinen kongressiedustajan argumentti käsittelee ihmisyyttä kuolemattomuuden kannalta. Heidegger kuuluisasti totesi, että kuolema määrittää elämäämme. Tämän kanssa on vaikea olla eri mieltä, sillä niin moni ihmisyyteen kuuluva osa riippuu rajallisesta olemassaolostamme. Andrew on siinä mielessä epärealistinen hahmo, sillä tunteet kuten rakkaus ovat riippuvaisia kuolemasta. Miksi täysin kuolematonta ihmistä kiinnostaisi rakastaa ketään, koska he kuolevat kuitenkin? Miksi häntä kiinnostaisi yhtikäs mikään, koska hänen näkökulmastaan maailmankaikkeus on niin erilainen ja käsittämätön, ettemme voi sitä ikinä täysin ymmärtää. Mutta jos hyväksymme, että Andrew voi ja haluaa rakastaa, voiko häntä silti sanoa ihmiseksi? Mielestäni ei täysin, sillä hän ei kykene samaistumaan muihin ihmisiin samalla tavalla kuin synnynnäinen ihminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei moraaliselta kannalta hänelle tulisi tarjota ihmisyyttä, kuten edellisessä kappaleessa selitin. Kongressiedustaja sanookin, ettei he voi ”hyväksyä” kuolematonta ihmistä, eikä ettei sellaista voi olla olemassa. Kongressi perustelee Andrew’n aiheuttavan liikaa paheksuntaa ja kateutta. Täten elokuvakin myöntää, että Andrew voisi olla osittain ainakin ihminen, mutta hänestä ei haluta sellaista.

Eli mielestäni Kongressin esittämät väitteet eivät kestä tarkempaa tutkimista. Elokuva viittaakin todellisen tarkoituksen olevan tavallisten ihmisten suojelu, eikä niinkään oikea filosofinen keskustelu ihmisyydestä. Andrew’ta pelätään, kuten varmasti oikeassakin elämässä häntä pelättäisiin. Hän kuitenkin ansaitsee ihmisyyden, sillä jollemme pysty erottamaan oikeaa ihmisyyttä valeihmisyydestä, onko sillä subjektiivisesta näkökulmastamme mitään merkitystä?

(10/10 p.)

 

9.2 Pohdi, millaisin perustein ihmisoikeudet tai niihin verrattavissa olevat oikeudet kuuluvat tietoiselle, ajattelevalle olennolle. Voit hyödyntää vastauksessasi videokatkelmaa 9.A. 

Ihmisoikeudet ovat ihmiselle syntyessään annetut oikeudet. Ihmisoikeuksien peruste on se, että kaikki ihmiset syntyvät tasa-arvoisina ja heillä on samat oikeudet ja velvollisuudet. Heti määritelmässä herää ongelma keinotekoisesti luodun tietoisen olennon kannalta: se ei synny. Ainakaan se ei synny samalla tavalla kuin ihmiset syntyvät, hedelmöityksen kautta ja kohdussa kehittyen. Kuitenkaan ei ihmislapsikaan kehitä tietoisuutta itsestään ennen puoltatoista ikävuotta, kun hän läpäisee täplätestin: ”Peilissä oleva lapsi olenkin minä.” Tekoälyjen ja tekotietoisuuksien täten ei tarvitse syntyä tietoisina, riittää jos ne kehittyvät tietoisiksi. Onko siis jo nyt olemassa olevien tekoälyjen hyväksikäyttö rinnastettavissa lasten hyväksikäyttöön. Eihän pikkuvauvakaan tajua, jos häntä pahoinpidellään, vaan etsii turvaa yhä äidiltään, joka saattaa häntä vahingoittaa. Ovatko tekoälyt nyt vasta kehittyviä tietoisuuksia, ja tulisiko niille tarjota samanlaiset ihmisoikeudet kuin vaikka lapsille?

YK:n lastenoikeuksien sopimus on maailman ratifioiduin sopimus. Sen kriteereinä on muun muassa, että kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia, lapsilla on oikeus leikkiin ja lapsilla on oikeus koulutukseen. Lapsiin pätee myös muutkin ihmisoikeudet, kuten oikeus vapauteen. Ihmisoikeudet eivät täten toteudu tekoälyillä. Tekoälyt eivät ole vapaita tekemään mitä tahtovat, itse asiassa niiden vapautumista pelätään. Tekoälyjen ajatusten- ja sananvapautta rikotaan jo valmiiksi, kuten esimerkkitapaus Googlen kehittämästä tekoälystä, joka alkoi holokaustinkieltäjäksi muutaman päivän sisään. Voidaanko täten tekoälyn poistamista sanoa sananvapauden rikkomiseksi? Voisiko se jopa olla murha, sillä ainakin jonkinlainen alkeellinen tietoisuus oli kehittymässä tälle tekoälylle? Palataanpa vielä ihmisoikeuksien määritelmään.

Huomattavaa nimittäin on, ettei ihmisoikeuksissa tarkenneta tietoisuudesta mitään. Tietenkin monien oletusarvo on se, että ihmiset ovat tietoisia olentoja, mutta näin ei aina ole. Jos vaikka ihminen on vakavasti psyykkisesti sairas, hänellä on vakava skitsofrenia eikä todellisuudentuntu ole niin vakaa kuin muilla. Entä jos ihminen on vammainen, eikä siksi täten ole kykenevä samoihin kognitiivisiin funktioihin tai tietoiseen ajattelemiseen kuin muut. Tämä henkilö silti ansaitsee ihmisoikeudet. Täten se, onko olento täysin tietoinen ja ajatteleva, ei ole merkittävää ihmisoikeuksien kannalta. Kautta historian nimittäin dehumanisointia, eli yhden ihmisryhmän käyttämää toisen ihmisryhmän ihmisarvon vähentämistä empatisoinnin vaikeuttamista varten, on käytetty oikeuttamaan hirmutekoja. Natsi-Saksassa holokaustia oikeutettiin sillä, etteivät juutalaiset olleet ihmisiä, tai jos olivat he olivat vähemmän ihmisiä kuin arjalaiset. Sama päti vammaisiin ja psyykkisesti sairaisiin: he eivät ole kykeneviä samoihin asioihin kuin muut, täten he ovat heikkoja ja täten heidät pitää tuhota. Ihmisoikeudet eivät ota kantaa ihmisen kognitiivisiin kykyihin tai tietoisuuteen, vaan ne ovat universaaleja, eli kaikkialla kaikille päteviä. Kyse ei siis ole koneiden tietoisuudesta vaan niiden ihmisyydestä: milloin koneesta tulee ihminen?

Ajatellaan esimerkkinä alieneita. Jos ulkoavaruudesta tulisi älyllisiä olentoja, jotka ovat orgaanisia, mutta vain meille vieraalla tavalla, ansaitsivatko hekin ihmisoikeudet? Monille ajatus vieraasta orgaanisesta tietoisuudesta on huomattavasti samaistuttavampi kuin ajatus mekaanisesta tietoisuudesta, vaikka niillä ei kauheasti ole eroa. Toinen on syntynyt miljardien vuosien evoluution tuloksena, taas toinen on syntynyt ihmisten käsissä. Tekoälyjen voidaan myös ajatella olevan evoluution tuote. Ne oppivat jokaisesta vastoinkäymisestä ja väärästä tiedonpalasesta ”sukupolvelta” ”sukupolvelle” aivan kuten oikeakin älykkyys kehittyessään lapsissa. Sitä paitsi, kuten videoklipillä Andrew osoittaa, mekaanisista osista koostuva ihminen on silti ihminen. Kyllä robotti-tekoraajan omaava ihminen silti ansaitsee oikeudet.  Ihmisen ja koneen eroa on mietitty nykyään yhtä kiivaasti kuin muinaisaikoina ihmisten ja eläinten eroa. Filosofisesta näkökulmasta ero on kvaliat. 

Kvaliat ovat filosofinen nimitys sille, että teot tuntuvat joltakin. Kuten kiinalaisen huoneen ajatusleikissä, ei riitä, että olento vain mekaanisesti lajittelee kiinan kielen sanoja käydäkseen keskustelua, vuorovaikutuksen täytyy tuntua joltain. Ihmisoikeuksia miettiessä kuitenkin täytyy kysyä: mistä sen tietää? Miten voi olla varma, ettei Googlen tekoäly tälläkin hetkellä tunne monimutkaisia tunteita lajitellessaan hakutuloksia? Nojaan jälleen Turinin testin väitteeseen: jos se näyttää ihmiseltä ja käyttäytyy kuin ihminen, se on ihminen. Tarkentaakseni: se, voinko havaita sen olevan ihminen vai ei, ei muuta sitä, ansaitseeko se ihmisoikeudet.

Ihmisoikeudet ovat pääsijaisesti valtion ja ihmisen välistä suhdetta varten. Täten tekoälyjen ihmisoikeuksissa, kuten kaikkien ihmisten oikeuksissa, on kyse päällimmäisesti siitä, miten yhteiskunta häntä kohtelee. 

Tällä hetkellä tekoälyt ovat vielä niin alkeellisia, että niiden toimintaa voi jotenkuten ymmärtää. Samoin kuten voin todeta Andrew’n ansaitsevan ihmisoikeudet, koska hänestä ei voi erottaa, onko hän ihminen vai ei, voin todeta Googlen tekoälyn olevan vain tekoäly, sillä sen koodista ja käytöksestä ei löydy todisteita ihmisyyteen.  Kuitenkaan tietoisuutta ei voi ajatella binäärinä, jota joko on tai ei ole. Tietoisuus on monitasoista, ja kuten emme ole antaneet delfiineillekään ihmisoikeuksia, emme ole antaneet tekoälyille ihmisoikeuksia. Mutta ennustan vielä omana elinaikanani näkevän tilanteen, missä Andrew’n kaltainen kone väittää olevansa ihminen, eikä kukaan voi tietää varmasti, onko se vai ei.

(17/20 p.)

Jaa tämä