Romantiikan koulu

Romantiikka ei käsittänyt mitään nykyistä.

Nykyromanttinen ajattelu oli nerokas yritys sovitella Ranskan suuren vallankumouksen käänteentekeviä tapahtumia taidon ja tiedon perinteisiin pyrintöihin. Mutta varhaisromantiikasta katosi nopeasti edistyksellinen särmä. Kun Ranskassa puhkesi seuraava vallankumous 1830, romanttisuus merkitsi jo kulttuurista pimeyttä ja poliittista taantumusta.

Näin tulkitsi tilanteen Pariisiin ja proosaan siirtynyt saksanjuutalainen runoilija Heinrich Heine (1796–1856). Kukaan ei häntä enemmän arvostanut ja rohkeammin jalostanut kykyä laulaa olemisen suloisia lauluja. Siksi juuri hänen kuului panna piste maailmasta mitään tietämättömälle taiteelliselle viattomuudelle ja elämänmenosta tai arjen käytännöistä pois kääntyvälle askeettiselle tai elitistiselle estetiikalle. Tämä edellytti paneutumista sekä saksalaiseen kirjallisuuteen että yleiseurooppalaiseen hengenhistoriaan ja demokraattisen yhteiskunnan kehkeytymiseen. Heinesta tuli viimeinen romantikko, varhainen modernisti ja ensimmäinen aikalaiskriitikko.

Romantiikan koulu on tuoreutensa ja kiireellisyytensä säilyttäneen Heinen ensimmäinen suomennettu suorasanainen asiateos. Kirjaan sisältyy kääntäjän laaja katsaus niin romanttiseen traditioon kuin myös sen heinelaisen toisinnon ja tuhotyön taustaan ja jälkitulkintoihin.

Katso näytesivuja kirjasta.

39 € (kestotilaajille –25 %)

Arvioita ja keskustelua teoksesta

Romantiikan koulun arvio Helsingin sanomissa (30/xii/12).

Altti Kuusamo, Heinrich Heine saksalaisen romantiikan protestanttisena arvostelijana. Tieteessä Tapahtuu 2/2013, 63–65.

Jarkko Tontti, Klassikkonälvintää. Kiiltomato 8.8.2012.

Pirkko Holmberg, Heine sotajalalla – romantiikan ja edistysmielisyyden vaikea suhde. Mustekala 11.12.2012.

Liisa Steinby, Poleemista kirjallisuushistoriaa. Avain 1/2013, 81–87.