”Kaikkeen on ratkaisu” – Invisible Demons ja perityn tilanteen vangit

kansi_nn_4_21

Kävin katsomassa Rahul Jainin dokumenttielokuvan Invisible Demons (2021) perinteikkäässä Tampereen Niagarassa, mutta yllättäen se on pyörinyt myös Finnkinon isompien teattereiden levityksessä. Ympäristökriisin ajankohtaisuuden rinnalla tärkein syy lienee kuitenkin se, että elokuvan tekemisessä on ollut merkittävässä roolissa suomalaisia: esimerkiksi toinen käsikirjoittaja ja yhteistuottaja oli Iikka Vehkalahti, ja musiikista vastasi Kimmo Pohjonen. Delhiin sijoittuvan intialais-saksalais-suomalaisen yhteistuotannon päästyä … Lue lisää

Räkänenä pyykkiarkussa

Salman Rushdie, Keskiyön lapset (Midnight’s Children, 1981). Suom. Arto Häilä. WSOY, Helsinki 2010. 575 s. Kun minua pyydettiin kirjoittamaan Salman Rushdien Keskiyön lasten kaltaisesta poikkeuksellisesta romaanista, tuntui että oli valittava kahden strategian välillä: joko yrittää jäljitellä Rushdien tekstin rientoa tai sitten vetäytyä sabluuna hampaissa analysoimaan ja referoimaan. Ensimmäinen vaihtoehto on tuomittu epäonnistumaan; kuin yrittäisi resiinakyydillä … Lue lisää