30 vuotta toimivaa anarkismia: Ville Lähde, Jarkko S. Tuusvuori ja Tere Vadén niin & näin -myyttien äärellä

  niin & näin -lehti perustettiin keväällä 1993. Ensimmäisenä ilmestymisvuonna 1994 lehteä julkaistiin kolme numeroa, sen jälkeen lehti on ilmestynyt neljästi vuodessa. Viime vuosi oli siten lehden 30. vuosikerta ja nyt käsillä on 120. numero. Juhlistamme merkkivuotta tämän numeron lisäksi muun muassa avaamalla uudet verkkosivumme, joilla julkaistaan jatkossa myös keskustelutallenteita. Ensimmäisessä keskustelussa muistelimme lehden historiaa … Lue lisää

Pääkirjoitus 4/23

Vanha Kummeli-sketsi alkaa näin: Ylen tutkivat toimittajat Mäntysalo ja Rimpiläinen rämpivät marraskuisessa pirkanmaalaisessa metsässä ja löytävät jonkinlaisen ulkoalttarin sekä pajusta askarrellun viisikannan. Muutama järsitty eläinmenluukin vilahtaa käsivaralta kuvatulla videolla. Epäiltynä on – pitipä arvata – perussuomalaisten ryhmissä vaikuttanut nelikymppinen mies, jota Yle kutsuu selvityksessään ”maisteriksi”. Tapaukseen liitetyllä videolla hahmo huojuu samassa metsikössä mustassa kaavussa ja … Lue lisää

Salaliittoteoriat. Katsaus salaliittokertomusten vetovoimaan ja ideologiseen hyväksikäyttöön

anti-new_world_order

Kuva: Wikimedia Commons. CC BY-SA 4.0 Toisinaan vaikuttaa siltä, että elämme salaliittoteorioiden kulta-aikaa. Salaliittoteoreettiset kertomukset ja niihin uskovat tai niitä levittävät ihmiset ovat olleet viime vuosina lukuisten huomiota herättäneiden lehtijuttujen ja dokumenttien aiheena. Suomessakin on ollut käynnissä useita aihepiirin tutkimushankkeita, ja kasvava joukko suomalaisia tutkijoita ja toimittajia on perehtynyt teemaan. Neljän aiheeseen keskittyneen suomenkielisen kirjan … Lue lisää

Kriittisestä ajattelusta opintiellä ja julkisuudessa – tapauksena rokotekeskustelu

Kuvat: Kimmo Hokkanen/Sami Kero Kriittistä ajattelua julkisessa keskustelussa käsitellyt puheenvuoromme ilmestyi HS:n yliökirjoituksena perjantaina 4. kesäkuuta1. Tähdensimme kriittisyyttä tärkeänä tietoperustaisen arvioinnin ja harkinnan kansalaistaitona vastoin yleistä tapaa mieltää se yksinomaan kielteisyydeksi ja vastustukseksi. Valaisemme seuraavassa käsitteen ja ilmiön luonteeseen pureutuneen tekstin taustaa ja lisäämme siihen muutaman näkökohdan. Erityisesti kommentoimme rokotekeskustelua. Tietoomme kantautui jo lopputalvesta muuan erikoisen huolestuttava … Lue lisää

Anatomian professori Risto Santti (1942–2021) – pari sanaa vanhasta ystävästä

Turun kirjamessuilla 2003 meillä ei vielä ollut omaa kioskia. Kultti ry:n pilttuulla kaupattiin lehtemme numeroita ja vasta aloittaneen kirjasarjamme ensimmäisiä niteitä sekä jututettiin kaikkia paikalle osuneita. Yksi heistä rupatteli kanssani vähän pidempään, osoittautui eliörakenteiden tutkijaksi ja sai tietysti oitis käteensä radikaalivalistuksen varjoklassikon tuoreen (tietenkin Tapani Kilpeläisen tekemän) suomennoksen nimeltä Ihmiskone (L’homme machine, 1747; niin & … Lue lisää

Tietämättömyystuotannon tutkimisesta ja vastustamisesta

Kuva: Luciana Rathsam

Covid-19 on antanut sysäyksen vilkkaaseen tieteelliseen julkaisemiseen kautta koko maailman. Tuoreen tutkimuksen mukaan viime vuoden lokakuun puoliväliin mennessä oli jo ilmestynyt lähes 170 000 pandemiaa käsittelevää tekstiä1. Samaan aikaan tiede on omistautunut ymmärtämään ja kohtamaan uutta uhkaa, joka leviää sosiaalisessa mediassa kiihtyvää vauhtia: disinformaatiota eli harhauttavasti vääristeltyä informaatiota. Kuva: Theo Rathsam Tällaisen epätiedon käsite on … Lue lisää

Pandemian kieltämisestä ja epätiedon tartuttamisesta

Kuva: Luciana Rathsam

Koronapandemian aikana monitahoinen kieltämisen aate yleistyi Brasiliassa hälyttävän laajasti. Sen ilmenemismuotoja ovat muun muassa taudin vakavuuden vähättely, ehkäisytoimien vastustaminen, puutteellinen raportointi epidemiologisista löydöksistä, laistaminen kansanterveydellisten toimintaohjelmien hahmottelusta, kannustaminen tieteellistä perustaa vailla oleviin hoitoihin ja yritykset kiistää rokotusten luotettavuus. Tällainen negationismi korostaa epävarmuuksia, vaikuttaa ihmisten hakeutumiseen sairauden ennaltaehkäisyn piiriin, horjuttaa koko maan kykyä suoriutua pandemiasta ja … Lue lisää

Näkymättömät kokemukset ja rakenteet – Kriittisiä näkökulmia terveyteen, sairauteen ja lääketieteeseen

”Rajat oppialojen välillä on otettava uuteen tarkasteluun, sillä pandemiaan vastaamisen mutkikkuus edellyttää monialaista tietoa ja tieteidenvälistä yhteistyötä. Samoin maiden rajojen täytyy antaa myöten, jotta solidaarisuus ja yhteistoiminta voivat toteutua. Edelleen rajat inhimillisen maailman ja ei-inhimillisten eläinten välillä on piirrettävä uudelleen niin, että ihmiskeskeisyys ja ihmisten ensisijaisuus hellittävät vähemmän ulossulkevien näkemysten tieltä.” Näin toteaa Brasilian terveysministeriön … Lue lisää

Pääkirjoitus 4/19

Todellisuuden puolustajat Kuva: Toni Laurila. Uusiseelantilainen kirjailija Janet Frame kirjoittaa tunnetuimmassa teoksessaan Faces in the Water (1961) elämästä mielisairaalassa. Dokumentin muotoon kirjoitettu romaani on fiktiivisen kertojan, Istina Mavet’n, tarina mielen järkkymisestä ja pakkohoidosta. Istina kuvaa laitokseen suljettuja ihmisiä: miten paremmassa kunnossa olevat potilaat yrittävät pysytellä erossa niistä, jotka voivat huonommin, ja miten mielen sairaus ”tarttuu” … Lue lisää