Olet täällä

Rinnakkaistallentaminen suomalaisissa yliopistoissa

Rinnakkaistallentaminen suomalaisissa yliopistoissa

niin & näin 1/16

Siirtyminen avoimeen tieteelliseen julkaisemiseen on ilmiönä vielä suhteellisen uusi. Vaikka avoimista julkaisukanavista on puhuttu vuosien ajan, konkreettisemmat aloitteet ja käytännöt ovat ilmestyneet aihetta vähemmän seuraavan näköpiiriin vasta parin viime vuoden aikana. Kuten kaikkien laajojen ja vasta aluillaan olevien muutosten kohdalla tapahtuu, ensireaktiot vaihtelevat innostuksesta epäilyyn. Moni tutkija ja julkaisija on hämmentynyt siitä, miten avoimen julkaisemisen vaateeseen tulisi vastata.

Jotkin suomalaiset yliopistot ovat reagoineet ilmiöön ja julkistaneet kannanottonsa avoimeen julkaisemiseen, ja monissa oppilaitoksissa on käynnistetty ohjeistusta valmisteleva työ. Yliopistojen linjaukset ovat pitkälti samansuuntaisia. Eroja esiintyy lähinnä ohjeiden määräävyydessä: tutkijoita joko kannustetaan, kehotetaan tai suorastaan velvoitetaan vähintäänkin tallentamaan perinteisessä tiedelehdessä julkaistusta artikkelista rinnakkaisversio yliopiston ylläpitämään avoimeen arkistoon (niin sanottu avoimen julkaisemisen vihreä reitti)1. Toinen malli avoimeen julkaisemiseen on julkaista tutkimusartikkelit ensisijaisesti open access -periaatteella toimivissa lehdissä (niin sanottu kultainen reitti). On kuitenkin vaikea nähdä, miten yliopistot voisivat määrätä tutkijoitaan suuntaamaan julkaisunsa näihin lehtiin, sillä ne perivät kirjoittajalta julkaisumaksun kattaakseen tilausmaksujen puutteen. Monet yliopistot ovat tosin neuvotelleet alennuksia maksuihin, mikä madaltaa kynnystä kultaisen reitin käyttöön. Tutkijalle ilmaisesta rinnakkaistallentamisesta on joka tapauksessa tullut avoimen akateemisen julkaisemisen minimistandardi ja yliopistojen linjaukset koskevat pääasiassa tätä mallia.

Yliopistojen ohjeistuksissa korostuvat etenkin rinnakkaistallentamisen myönteiset vaikutukset: tutkimuksen näkyvyyden lisääntyminen, julkaisun ilmaisuus ja mahdollisuus artikkelin uudelleenjulkaisuun jollakin muulla foorumilla. Julkaisujen avoin arkistointi on myös sopusoinnussa tutkimusrahoittajien, kuten EU:n, Suomen Akatemian ja säätiöiden suositusten ja strategioiden kanssa. Rinnakkaistallentamiseen on myös olemassa valmis infrastruktuuri, sillä yliopistot ovat kehittäneet omia julkaisuarkistojaan esimerkiksi opinnäytteiden julkaisemista varten jo vuosien ajan.

Koska alaan liittyvä sanasto on uutta ja monille vielä vierasta, suomalaisten yliopistojen avoimen julkaisemisen ohjeet sisältävät paljon perustermistön selittämistä. Tutkijan julkaisuvelvoitteeseen liittyviä avainkäsitteitä ovat rinnakkaisartikkelin eri versiot, julkaisusopimuksien sisältämät uudelleenjulkaisuoikeudet ja julkaisijan määräämät julkaisuviiveet (embargo). Useimmat kustantajat sallivat post-print-version tallentamisen tutkimusorganisaation avoimeen julkaisuarkistoon2. Post-print (tai final draft) tarkoittaa vertaisarvioitua ja hyväksyttyä käsikirjoitusta, jota julkaisija ei kuitenkaan ole vielä taittanut. Kustantaja määrittelee karenssiajan, jonka aikana rinnakkaistallennetta ei saa julkaista. Julkaisuviive on tyypillisesti 6–12 kuukautta.

Rinnakkaistallenteiden yleistyessä kirjoittajan ja lukijan ongelma on versionhallinta. On tärkeä pystyä erottamaan vertaisarvioimaton pre-print-käsikirjoitusversio vertaisarvioidun ja toimitetun artikkelin rinnakkaisversiosta. Entä viittauskäytännöt? Vaikka yliopistojen avoimissa arkistoissa kehotetaan viittaamaan artikkelin ohessa ilmoitettuun alkuperäisjulkaisuun, tekstin rinnakkaisversion sivunumerointi tuskin vastaa lehteen taitetun artikkelin sivujakoa. Jos alkuperäinen artikkeli ei ole luettavissa, tietylle sivulle johtavia viitteitä on mahdoton tehdä ja rinnakkaistallenteen käytettävyys vähenee. Lähdeluettelossa on siis syytä viitata tarkasti käyttämäänsä versioon. Myös digitaalisen aineiston muokattavuus ja muuttuvuus pitäisi ottaa huomioon. Tutkijat saattavat päivittää aiemmin julkaisemansa käsikirjoitusversion viimeistellympään, joten päivitystietojen tulisi olla selkeästi näkyvillä. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2014 käynnistämä Avoin tiede ja tutkimus -hanke painottaakin erilaisten yksilöintikäytäntöjen merkitystä avoimessa julkaisemisessa3.

Tutkijan kannalta rinnakkaistallentamiseen siirtyminen tapahtuu melko helposti: täytyy vain perehtyä oman tutkimusorganisaation avoimen tietokannan käyttöön sekä artikkelin alkuperäisen julkaisijan rinnakkaisjulkaisuja koskeviin ehtoihin. Tästä huolimatta rinnakkaistallennus ei ole ainakaan toistaiseksi kovin kattavaa. On arvioitu, että yliopistojen suosituksista tai mandaateista huolimatta korkeintaan noin 15 prosenttia julkaistuista artikkeleista päätyy avoimiin arkistoihin4. Prosenttiluku on huomattavasti pienempi humanistisilla aloilla, sillä open access -julkaiseminen painottuu lääke- ja luonnontieteisiin, joissa artikkelien rinnakkaisversiot tallennetaan usein kansainvälisiin arkistoihin5.

Syynä artikkelien vähäiseen arkistointiin lienee paitsi motivaation ja tiedon puute, myös suurten kustantajien tiukentuvat rinnakkaistallentamisen ehdot esimerkiksi karenssiajan pituudelle. Julkaisujen avoimen saatavuuden edistäminen -työryhmän raportissa 8.4.2015 arvellaan lisäksi kansallisen koordinaation puutteen vaikuttavan vaisuun tallentamiseen. Yliopistot ovat jääneet kehittelemään omia palveluitaan ja tallennuskäytäntöjään. Tuloksena on erilaisten tietokantojen ja ohjeistusten suma, jossa tutkijan on hankala luovia. Työryhmän mukaan tallennusmandaatit hukkuvat myös helposti muun hallintoviestinnän joukkoon tai koetaan tutkijayhteisössä ylhäältä päin tulevana käskytyksenä, mikä ei edistä linjauksien viemistä käytäntöön.6

Viitteet

  • 1. Tällä hetkellä tutkimusartikkelien rinnakkaistallentamista edellytetään Helsingin ja Jyväskylän yliopistossa, Aalto-yliopistossa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa. Tampereen yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto kehottavat tutkijoitaan rinnakkaistallennearkistojen käyttöön. Selkeää kannanottoa on vaikea löytää Itä-Suomen, Lapin, Oulun ja Turun yliopistoilta sekä Maanpuolustuskorkeakoululta, Svenska handelshögskolanilta, Taideyliopistolta ja Åbo Akademilta.
  • 2. Tieteellisten lehtien myöntämät avoimen julkaisun oikeudet voi tarkistaa SHERPA/RoMEO-tietokannasta. Äskettäin Julkaisufoorumin lehtiin lisättiin suorat linkit SHERPA/RoMEO-tietokantaan. Kotimaisten kustantajien rinnakkaistallennuskäytännöt on koottu Helsingin yliopiston wiki-sivulle.
  • 3. Monografiajulkaisut yksilöidään ISBN-numerolla, mutta myös tutkimusartikkeleiden eri versioille tulisi luoda yhtenäinen yksilöintikäytäntö. Avoin tiede ja tutkimus -hanke suosittaa Kansalliskirjaston myöntämän URN-tunnuksen tai kaupallisten kustantajien DOI-standardin käyttöä. Selvitettävänä on myös yksittäisten tutkijoiden, tutkimusryhmien ja -organisaatioiden luotettava yksilöiminen. Ks. Avoimen tieteen ja tutkimuksen käsikirja osa 2: tutkijalle ja organisaatioille (työversio 0.7), 14–15.
  • 4. Björk 2015, 36.
  • 5. Merkittävimpiä kansainvälisiä luonnontieteellisiä arkistoja ovat jo 1991 aloittanut arXiv, jossa julkaistaan vertaisarvioimattomia pre-print-ennakkojulkaisuja, sekä bio- ja lääketieteisiin keskittyvä PubMed.
  • 6. Olsbo et al. 2015, 41–44.

Asiasanat: [HTML], avoin julkaiseminen, internet, tallentaminen, yliopistopolitiikka
Teema/osio: Avoin julkaiseminen
Paperilehden sivut: 77–78

Jaa tämä