Suomessa väestöryhmien välinen hyvinvointikuilu on kasvanut 1990-luvulta lähtien. Erityisesti ihmisten terveydentilassa ja elinajanodotteessa on poikkeuksellisen suuret erot verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Näin on huolimatta siitä, että jo monen hallituksen ohjelmassa on ollut tavoitteena terveyserojen kasvun taittaminen. Nyt koulutetuimpien ja parhaiten ansaitsevien 35-vuotiaiden miesten viidennes elää noin kymmenen vuotta pidemmän elämän kuin köyhien ja vähiten koulutettujen samanikäisten miesten viidennes. Ero terveiden elinvuosien määrässä on vielä tätäkin suurempi. Terveyserojen kasvu johtuu siitä, että ylemmissä sosioekonomisissa ryhmissä olevien tila on parantunut, mutta alimmassa ryhmässä olevien jama ei ole muuttunut.
Myös mielenterveyden ongelmat ovat yleisempiä vähän opiskelleilla ja pienituloisilla kuin pidemmälle koulutetuilla ja paljon ansaitsevilla. Alimmassa tuloviidenneksessä eri tavoin psyykkisesti oireilevia on kaksi viidesosaa, ylimmässä tuloviidenneksessä vajaa neljäsosa. Erityisesti vakavat mielenterveyshäiriöt liittyvät usein matalaan sosioekonomiseen asemaan. Skitsofreniaan sairastutaan pääasiassa nuorena, ja sairaus johtaa usein opintojen keskeytymiseen ja työkyvyttömyyteen. Skitsofreenikkojen somaattinen sairastavuus on suurempi kuin muilla, eivätkä he kykene huolehtimaan terveydestään yhtä hyvin kuin psyykkisesti terveet. Skitsofrenian tiedetään lyhentävän miesten elinajanodotetta 14,6 vuotta ja esimerkiksi skitsoaffektiivisen häiriön naisten vastaavaa tunnuslukua 17,5 vuotta. Tähän vaikuttavat eritoten itsemurhat mutta myös sydän- ja verisuonisairaudet sekä syöpä. Päihderiippuvaisilla eliniänodote on yli 20 vuotta vähemmän kuin kansalaisilla keskimäärin.
Mielenterveyshäiriöiden ja sosioekonomisen aseman välinen yhteys on kaksisuuntainen. Oman pääasiallisen toiminnan, ammatin, ammattiaseman ja toimialan suhteellinen heikkous yhteiskuntajärjestelmässä voi johtaa huonompaan mielenterveyteen. Kääntäen: mielenterveyden ongelmista kärsivät saattavat myös muita helpommin vajota huonompaan yhteiskunnalliseen asemaan. Vastaavasti hyvä mielenterveys edistää sosioekonomista nousua.
Mielenterveys- ja muidenkaan terveyserojen syyksi ei voida todeta vain yhtä selittävää tekijää, vaan niiden taustalla on monimutkaisia syy–seuraussuhteita. Tutkimukset osoittavat, että yksilön sosiaalinen asema määrittää merkittävästi terveydentilaa, sairastamista ja kuolleisuutta. Huono-osaisuuden ja korkean sairastavuuden yhteys on kiistaton. Lähes kaikki terveysongelmat ovat yleisempiä vähäisen koulutuksen saaneiden, pienituloisten ja työntekijäammateissa toimivien keskuudessa.
Mielenterveyden sosioekonomiset erot tulevat esiin usein, kun nuori siirtyy lapsuuden kasvuympäristöstä omaan elämään. Tässä kehityksessä keskeisiä ovat koulunkäynnin ja koulutuksen piirteet. Nuorten perhetausta ja vanhempien paikka yhteiskunnan rakenteissa vaikuttavat koulunkäyntiin ja sosiaalista asemaa määrittäviin tekijöihin, jotka puolestaan voivat lisätä psyykkisiä ongelmia. Huono koulumenestys, lyhyt koulutusura ja koulutuksen ulkopuolelle jääminen ovat yhteydessä psyykkiseen oireiluun ja ongelmiin. Vanhempien sosiaalinen asema heijastuu nuorten elämäntapaan ja terveystottumuksiin. Nämä taas vaikuttavat henkiseen terveyteen ja koulunkäyntiin sekä aikuisiän sairastavuuteen ja sosioekonomiseen asemaan.
Nuorten aikuisten työttömyys ja alhainen koulutustaso yhdistyvät päihdeongelmiin ja ahdistuneisuushäiriöihin. Päihteiden väärinkäytön taustalta tapaa alhaista koulutustasoa ja työttömyyttä. Vakava masennus on pelkän perusasteen koulutuksen saaneilla noin kaksi kertaa niin yleistä kuin muissa koulutusryhmissä. Tämän ryhmän nuorista naisista jopa 31 % on joskus yrittänyt itsemurhaa, kun kaikilla samanikäisillä naisilla vastaava osuus on noin neljä prosenttia. Niukasti koulutusta saaneiden ja vähävaraisten 65-vuotiaiden psyykkinen oireilu on yleisempää kuin koulutetumpien ikääntyneiden.
Sairastavuus- ja kuolleisuuseroja selittävät etenkin erot terveyskäyttäytymisessä ja elintavoissa. Asenteet ja arvostukset terveellisiä elintapoja kohtaan vaihtelevat eri väestöryhmissä. Epäterveelliset ruokailutottumukset, tupakointi, runsas alkoholinkäyttö ja lihavuus ovat yleisempiä alemmissa sosiaaliryhmissä, joissa on myös suurempi alttius yksilön toimintakykyä vaarantavien selviytymiskeinojen käyttöön. Terveyttä haittaavat elintavat opitaan jo nuorina. Niiden syntyyn vaikuttaa erityisesti oman elinpiirin vallitseva kulttuuri tai alakulttuuri. Lisäksi työ ja koulutuksellinen asema sanovat sanansa itse kunkin terveyteen. Korkeammin koulutetut ovat tietoisempia kunnostaan ja osaavat paremmin toimia sitä vaalivilla tai kohentavilla tavalla. Koulutus vaikuttaa usein myös työuraan ja työoloihin, jotka altistavat eri tavoin terveysriskeille. Alemmissa sosiaaliryhmissä työ- ja elinolot ovat usein huonommat kuin korkeammassa asemassa olevilla.
Lisäksi terveyspalvelujärjestelmämme rakenne eriarvoistaa. Noin puolet väestöstä voi julkisen terveydenhuollon rinnalla käyttää työterveys- tai yksityisiä terveyspalveluja, joissa hoitoon pääsee huomattavasti joustavammin ja nopeammin kuin julkisella sektorilla. Eriarvoistuminen näkyy yhtä lailla suurina eroina mahdollisuudessa saada hoitoa mielenterveysongelmiin. Apua ei saa julkiselta puolelta läheskään riittävästi. Maksullinen psykoterapia Kelan kattamana kuntoutusmuotona ulottuu vain osaan väestöstä eli työelämässä mukana oleville tai opiskelijoille. Suuri osa väestöä jää käytännössä psykoterapian saatavuuden ulkopuolelle.
Sosioekonomisten mielenterveys- ja terveyserojen kaventaminen on terveyspolitiikan vaikeimpia kysymyksiä. Ongelmaa ei voida ratkaista vain sosiaali- ja terveyspoliittisilla toimenpiteillä, vaan täytyy kiinnittää huomiota huonoa terveyttä tai mielenterveyttä aiheuttavien yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen. Pitää vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä, säilyttää tasa-arvoisuuteen perustuva koulutusjärjestelmä, kaventaa tuloeroja, vähentää lapsiperheiden köyhyyttä, turvata kaikille kohtuulliset asumis- ja elinolosuhteet sekä muuttaa työelämää terveyttä paremmin huomioon ottavaksi. Lisäksi on huolehdittava koko väestölle yhtäläisestä mahdollisuudesta saada riittävän nopeasti laadukkaita terveys- ja mielenterveyspalveluja.
kirjoittaja on lääketieteen tohtori
ja psykiatrian erikoislääkäri
Kehittämispäällikkö, THL
