Reiner Stach, Kafka – Die Jahre der Entscheidungen. S. Fischer, Frankfurt am Main 2002
Reiner Stach, Kafka – Die Jahre der Erkenntnis. S. Fischer, Frankfurt am Main 2008
Reiner Stach, Kafka – Die frühen Jahre. S. Fischer, Frankfurt am Main 2014.
Saksalaisen kirjallisuustieteilijä Reiner Stachin Kafka-elämäkerta on kuin romaani, joka vie lukijan hyvin lähelle Kafkaa. Mutta auttaako se ymmärtämään paremmin tämän arvoituksellisia teoksia? Kun puhutaan Kafkasta, vastaus ei voi olla yksiselitteinen. Nykyään kirjailijan teosten tiedetään sisältävän runsaasti elämää koskevia yksityiskohtia, jotka Stachin mielestä eivät kuitenkaan selitä mitään. Pikemminkin ne voivat johtaa harhaan.
Franz Kafka (1883–1924) kuuluu maailman tulkituimpiin ja tutkituimpiin kirjailijoihin. Ensimmäisen elämäkerran kirjoitti tämän ystävä Max Brod vuonna 1937, ja vuonna 1958 julkaistiin kustantaja-kirjailija Klaus Wagenbachin teos Kafkan nuoruusvuosista. Kuitenkin vasta hiljattain ilmestyi Kafkan äidinkielellä saksaksi kirjoitettu kattava elämäkerta, kun kirjallisuustieteilijä Reiner Stach sai päätökseen lähes 20 vuotta kestäneen suururakkansa syksyllä 2014. Kolmiosainen teos käsittää vajaat 2 000 sivua ja sen ensimmäiset osat ilmestyivät 2002 ja 2008.
Stach asetti riman korkealle. Ryhtyessään kirjoittamaan elämäkertaa hän ei tyytynyt rajaamaan hanketta kysymykseen ”kuka Kafka oli”, vaan halusi tietää ”millaista oli olla Kafka”Reiner Stach, Kafka – Die Jahre der Entscheidungen. S. Fischer, Frankfurt am Main 2002, XXVII..
Mieletön idea. Jo sellaisenaan, mutta etenkin kun puhutaan kirjailijasta, jonka teokset huimaavat päätä. Ajatellaan vaikka Oikeusjuttua: Josef K. vangitaan ja lopuksi teloitetaan ilman että hän saa tietää, miksi näin tapahtuu. Kaikki on epätodellista, absurdia ja ahdistavaa. Tätä maailmaa olemme oppineet kuvailemaan sanalla ”kafkamainen” ja toivomaan, että jostain löytyisi avain sen arvoitukseen ja voisimme ymmärtää. Mutta eiväthän kirjailijan teokset ja elämä ole koskaan sama asia: ”kun sosiaalisesti syrjäytyvä ihminen pystyy synnyttämään shokkiaallon, jonka kaiku kuuluu meidän päiviimme asti, elämä ja teos eivät voi sopia yhteen.”Sama, XXII. Silti Stachin mielestä elämäkertakirjuri ei voi tyytyä tähän: sen sijaan hänen on kysyttävä, miten tällainen teksti voi syntyä. Stach puhuukin ”elämäkerrallisesta ristisanatehtävästä”Sama, XV..
Prahassa syntynyttä ja elänyttä Kafkaa pidetään poikkeuksellisena kirjailijana 1900-luvun kirjallisuushistoriassa. ”Hän on käsite, oma kategoriansa, huippu”, kuvaa Spiegel-lehden kirjallisuuskriitikko Volker Hage Kafkan ainutlaatuisuutta Stachin teoksen arviossaanVolker Hage, Der Dichter unserer Zukunft. Der Spiegel 40/2014.. Yksityishenkilönä Stach luonnehtii Kafkaa angstiseksi ja neuroottiseksi. Hän oli epävarma ja herkkä ja kammoksui ratkaisujen tekemistä. Mutta hän oli myös huumorintajuinen, ystävällinen ja huomaavainen, todellinen herrasmies. Tarvitaan paljon rohkeutta, kun ryhtyy kirjoittamaan elämäkertaa tästä kirjailijasta. Stachilla sitä oli. Elämäkerta on saanut saksankielisessä mediassa runsaasti kiitosta. ”Näin lähelle Kafkaa ei kukaan ole aiemmin päässyt,” totesi esimerkiksi Ulrich Greiner Die ZeitissaUlrich Greiner, Kafka ganz nah. Die Zeit 28/2008.. Manfred Schneider Neue Zürcher Zeitungissa puhuu ”mestariteoksesta”. ”Mahdotonta” oli Kafkan mieli-ilmaisu, kirjoittaa Schneider. Ja oikeastaan hänestä kirjoittaminen on mahdotonta, mutta tässä Stach on Schneiderin mielestä onnistunut.Manfred Schneider, Ein Turm von Unmöglichkeiten. Neue Zürcher Zeitung 14.10.2014. Andreas Platthaus Frankfurter Allgemeinessa nostaa teoksen ”Saksan kirjallisuushistorian virstapylvääksi”Andreas Platthaus, Kafka? Was ist Kafka? Frankfurter Allgemeine 25.9.2014..
Kirjoittaminen tuotti onnea ja ahdistusta
Stach tuo esiin Kafkan elämän tragiikan, niin kirjailijana kuin ihmisenäkin. Hän kuvaa, kuinka kirjoittaminen ”vaati Kafkalta uhreja viemällä valtavasti aikaa ja energiaa”, mutta kuinka kirjoittaminen myös rauhoitti ja teki onnelliseksiStach 2002, XI. .
Stach puhuu Kafkasta kirjallisena nerona, mutta kuvaa hänen tuotantoaan ”rauniokasaksi”Sama, XII.. Testamentissaan Kafka oli määrännyt Max Brodin hävittämään kirjallisen jäämistönsä. Jälkimaailman onneksi tämä ei kuitenkaan noudattanut Kafkan tahtoa, mitä myös Stach korostaa. Silti Stach arvostelee Brodia kärkevästi: tämä yritti peitellä Kafkan tuotannon fragmentaarisuutta ”tarkoitusperäisellä editointistrategialla”Sama. . Brodin muokkaukset ovat tulleet selviksi viimeistään Fischer-kustantamon julkaiseman Kafkan teosten kriittisen laitoksen ilmestymisen jälkeen, jonka viimeinen osa julkaistiin vuonna 2013. Brodin kädenjälki näkyy varsinkin Oikeusjutussa, jonka kappaleiden järjestys on hänen laatimansa. Stroemfeld-kustantamo julkaisee Kafkan teoksia näköispainoksina ja heidän laitoksessaan Oikeusjuttu koostuu kansiossa olevista yksittäisistä vihoista sellaisina kuin ne Kafkalta jäivät. Lukija saa itse päättää vihkojen järjestyksen. Ulrich Greiner kuvaa Stroemfeldin käytäntöä ”työpajajulkaisemiseksi”Greiner 2008..
Kafkan tuotantoon kuuluu 40 proosatekstiä ja kolme fragmenteiksi jäänyttä romaania. Teokset, joita hän itse piti julkaisemisen arvoisina, käsittävät 350 liuskaa. Hänen kirjallinen jäämistönsä sisältää lisäksi varsinaista tuotantoa laajemman kirjeenvaihdon ja päiväkirjoja, edellisiä on noin 1500 ja jälkimmäisiä noin 3400 liuskaa.
Wagenbach kuvaa Literaturen-lehdessä, kuinka Kafka vuosien jälkeen löysi paikkansa maailmankirjallisuuden huipulta. Kafkan elinaikana julkaistiin vain pieni osa hänen teoksistaan eikä suuri yleisö tuntenut häntä. Silti hänellä oli oma vankka lukijakuntansa. Kansainväliseen maineeseen Kafka nousi 30-luvulla, ensin Ranskassa ja myöhemmin myös Yhdysvalloissa. Saksassa Kafka oli sen sijaan painunut lähes unohduksiin. Hän palasi siellä yleiseen tietoisuuteen vasta natsikauden jälkeen ja joutui heti seuraavaksi pannaan kommunistisissa valtioissa, siis myös Tšekkoslovakiassa. Länsimaissa Kafkaa alettiin 60-luvulta lähtien lukea ja tutkia sitäkin kiivaammin, ja hänestä tulikin yksi maailman tulkituimmista kirjailijoista, jota käsittelevä kirjallisuus täyttää hyllymetrejä.Klaus Wagenbach, ”Er hat es genauso gemeint wie es dasteht” Ein Gespräch mit Klaus Wagenbach. Literaturen 1–2/2003.
Kafkasta elämäntyö
Kafkasta muodostui Stachin elämäntyö, ja Kafkan elämäkerta nosti Stachin esiin niin Saksassa kuin laajemminkin maailmalla. Stach tutustui Kafkan teoksiin jo nuorena eikä päässyt niistä eroon. Hän väitteli aiheesta ”Kafkas erotische Mythos” (Kafkan eroottinen myytti) ja työskenteli myöhemmin Fischer-kustantamossa, viimeksi Kafkan teosten kriittisten laitoksen parissa, tiedonlähteillä. Stach kirjoitti Kafkan elämäkerran ensimmäisen osan Die frühen Jahre (Varhaiset vuodet) viimeisenä, sillä oli pitkään elänyt toivossa, että Jerusalemissa säilytettävä Brodin kirjallinen jäämistö, jonka tiedettiin sisältävän paljon Kafka-aineistoa, avautuisi tutkijoille. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan kiistelty jäämistö on edelleen suljettuna. Stachin onnistui kuitenkin saada käsiinsä muutamia asiapapereita, joiden perusteella hän saattoi todeta, että Brodin Kafka-muistiinpanot ja -elämäkerta ovat oleellisilta osin ristiriidassa keskenään. (Stach kertoi tästä eräässä lukutilaisuudessa Berliinissä, muttei maininnut esimerkkiä ristiriidoista, ehkä ei voinut. Virallisesti Brodin jäämistö ei ole vielä tutkijoiden käytettävissä.)
”Brod oli Kafkan elinikäinen ystävä, teosten julkaisija ja laillinen kommentaattori”, Stach kirjoittaa, muttei säästele kritiikkiään.Reiner Stach, Kafka – Die frühen Jahre. S. Fischer, Frankfurt am Main 2014, 242. Hän yhtyy Kafkan aikalaisten käsityksiin, joissa Brodia syytettiin Kafkan ymmärtämisen monopolisoinnista. Näin teki esimerkiksi filosofi Walter Benjamin (1892–1940) Brodin Kafka-elämäkerran ”musertavassa kritiikissään”: Benjaminin mukaan Brod piti vain omaa ”uskonnollista tulkintaansa” mahdollisena. Samoin Kafkan tunteneen kriitikko Ludwig Hardtin mielestä ”Brod käyttäytyy kuin pelkäisi jättää lukijaa yksin Kafkan kanssa.”Sama.
Stachin Kafka-elämäkerran kronologisesti ensimmäinen osa kattaa vuodet 1883–1910 ja päättyy siihen, että Kafkasta tulee lainoppinut, tohtori Franz Kafka. Toinen osa, Die Jahre der Entscheidungen (Ratkaisujen vuodet), kattaa vuodet 1910–1915, joiden aikana Kafka päättää lopullisesti ryhtyä kirjailijaksi ja on tuotteliaimmillaan. Elämäkerran kolmas osa, vuodet 1916–1924 kattava Die Jahreder Erkenntnis (Tiedostamisen vuodet), kuvaa aikaa, jolloin Kafka sairastuu tuberkuloosiin ja näkee tulevaisuudensuunnitelmiensa kariutuvan. Stach pohtii teosten esseeluontoisissa osissa lisäksi elämäkertakirjallisuuden merkitystä, syventyy Kafkan teosten tulkintaan, selvittää hänen kirjoittamisprosessiaan ja analysoi sen pohjalta hänen romaanihankkeidensa epäonnistumista.
Elämäkerrasta romaani
Mutta mistä kirjoittaa, kun Kafkan elämässä ei tapahtunut juuri mitään? Kafkalla oli aina samat asiat vaivoinaan: ”isäkonflikti, juutalaisuus, sairaus […]”Stach 2002, XX.. Hän matkusteli vähän, asui suurimman osan elämästään Prahassa. ”Minun koko elämäni on rajattu tämän pienen piirin sisälle”Sama, 444., totesi Kafka kerran kotonaan ikkunan ääressä ja piirsi Prahan vanhan kaupungin aukion liepeille ilmaan pari ympyrää. Miten siis lähestyä tätä kohteliaasti hymyilevää virkamiestä, joka ei eläessäänkään avautunut kuin harvoille lähimmilleen?
Jan Hladík 1978, viivasyövytys (CC BY-SA 3.0)
Vaikka Kafka eli elämänsä pienissä ympyröissä, hänellä oli ”päässään hirvittävä maailma”Sama, 344; Franz Kafka, Tagebuch 1914, Tagebücher. Toim. Hans-Gerd Koch, Michael Müller & Malcolm Pasley. S. Fischer, Frankfurt am Main, 1990., ja Stachia kiinnostaa juuri tämä, Kafkan sisäinen maailma. Elämäkerraksi ei hänen mukaansa riitä pelkkä horisontaalinen kuva elämän käänteistä ja saavutuksista. ”Kafkan olemassaolon rikkaus ilmenee pääosin psyykkisellä puolella, näkymättömissä.”Stach 2002, XIV. Eli on mentävä syvälle ihmisen sisimpään, ja siihen tarvitaan empatiaa. Stach puhuu vertikaalisesta ulottuvuudesta, jolla ”ei näennäisesti ole mitään tekemistä (ihmisen) sosiaalisen ympäristön kanssa ja [joka] on kuitenkin täysin sen läpäisemä.”Sama. Stach ei paljasta Kafkasta mitään mullistavan uutta, mutta rakentaessaan teoksensa romaanin muotoon, hän luo tunnelmaa ja ”opettaa meitä lukemaan Kafkaa uusin silmin”, kuten amerikkalainen kulttuuritieteilijä Sander L. Gilman toteaa LiteraturenissaSander L. Gilman, Die Ängste des jüdischen Körpers. Literaturen 1–2/2003.. Samalla Stach pyrkii nostamaan elämäkertakirjallisuuden omaksi taidelajikseen.
”3.heinäkuuta 1883, kaunis, kirkas kesäpäivä, vain heikko tuulenvire pyyhkäisee Prahan vanhan kaupungin kapeita kujia.”Stach 2014, 9. Kaupungin asukkaat ja turistit pääsevät nauttimaan leudosta kesäillasta, oluesta, viinistä ja torvisoittokunnan musiikista useissa ulkoilmaravintoloissa. Elämäkerran ensimmäinen osa jatkuu kuvauksella merkittävästä päivänpoliittisesta tapahtumasta: tšekkiläiset nousevat maakuntapäivien vaaleissa ensimmäistä kertaa saksankielisten ohi. Vaalitulos huomioidaan ja sen merkitys tiedostetaan, mutta kaupunki elää arkeaan. Kaksi lasta kuolee, ja toisaalla, ”talossa […], jossa asuu 10 kuukautta sitten avioitunut juutalainen aviopari Kafka, […] tervehditään vastasyntynyttä poikavauvaa”Sama, 12..
Stach loihtii lukijan silmien eteen kokonaisen panoraaman, lukemattomia yksityiskohtia, tilanteita ja tapahtumia, joissa ei niinkään kuvata Kafkan elämää vaan yritetään eläytyä siihen. Kaikkia ei Stachin tyyli tosin miellytä, ja osa arvostelijoista luonnehtiikin teoksia fiktiivisiksi romaaneiksi. Näin esimerkiksi Natascha Freundel Berliner Zeitungissa arviossaan ”Mutmaßungen über Franz” (Olettamuksia Franzista)Natascha Freundel, Mutmaßungen über Franz. Berliner Zeitung 22.4.2003.. Stach väittää kuitenkin, että ”kaikki yksityiskohdat voidaan todistaa oikeiksi […], joissakin todennäköisissä tapauksissa tapahtumien välisiä yhteyksiä tarkastellaan faktoina mutta mitään ei ole keksitty”Stach 2002, XXV.. Tietysti tämä voidaan kyseenalaistaa mutta ainakin Stachilla oli käytettävänään valtaisa lähdeaineisto. Lisäksi on huomioitava, että elämäkertakirjurin rakentama kuva ei ole kiinni pelkästään käytettävissä olevasta materiaalista vaan myös siitä, miten asioita painotetaan. ”Jos painopistettä siirretään vähänkin, kuva muuttuu täysin, ehkä vääristyy”, toteaa Stach.Sama, XX. Ja myöntää lopuksi, että vaikka elämäkertakirjuri ”haluaa saada selville […] millaista oli olla Kafka”, hän tietää sen olevan mahdotonta. Toiveeksi jää ”tavoittaa häivähdys”.Sama, XXVII.
Saksankielinen Praha
Kafka syntyi Itävalta-Unkariin kuuluvassa Böömissä ja kuoli itsenäisen Tšekkoslovakian kansalaisena. Stach luotaa syvältä Tšekinmaan historiaa Prahan kulttuurisia kerrostumia kartoittaessaan. Niihin kuuluu tšekkiläis-saksalainen konflikti, joka kärjistyessään nosti aina pintaan myös antisemitismin. Kaupungin runsaasta 400 000 asukkaasta vain 35 000 puhui äidinkielenään saksaa. Enemmistö näistä oli juutalaisia. Saksankielisen vähemmistön ja tšekkiläisen enemmistön välejä hiertänyt kieliriita heijasteli ryhmien välillä vallinnutta sosiaalista juopaa tilanteessa, jossa saksankielinen väestö lukeutui lähes kauttaaltaan ylä- ja keskiluokkaan. Tästä kertoo myös saksankielisen Prahan runsas kulttuuritarjonta: kaksi teatteria, kaksi sanomalehteä ja tietysti yliopisto. Suosittuja olivat myös kaupungin monet luentatilaisuudet, joissa Kafkakin mielellään kävi, eikä vain kuuntelemassa vaan myös lukijana.
Saksankielinen Praha oli silti kulttuurisesti auttamattoman provinsiaalinen paikka Wienin tai Berliinin rinnalla. Kafkalle se oli myös synkkä ja ahdistava kaupunki, jonka ”kynsistä” hän halusi päästä ja muuttaa BerliiniinStach 2014, 32.. Tämä toive toteutui kuitenkin vasta hänen viimeisenä elinvuotenaan. Ja toisaalta Kafka tarvitsi Prahaa. ”Sellaisia teoksia kuin hän kirjoitti, saattoi syntyä vain Prahassa, teosten hengittäessä joka sivullaan kaupungin historiallista ja sosiaalista ilmapiiriä” toteaa Stach tietäen, että lause on ”itsestäänselvyys”, ”eikä selitä mitään”, koskeehan se myös monia muita prahalaiskirjailijoita. Kafka erosi näistä kuitenkin radikaalisti, niin kielellisesti kuin kaunokirjallisesti. Hän ei kirjoittanut mitään folklorea.Sama.
Lukija pääsee Stachin mukana aistimaan myös ajan henkeä, hektistä aikakautta, jossa auton, lentokoneen ja puhelimen kaltaiset tekniset keksinnöt mullistivat ihmisten elämän, ääni alkoi mystisesti kulkea ilmaa pitkin ja Berliinin tanssiravintoloissa pyörähdeltiin Euroopan uuden villityksen, tangon, pyörteissä, joukossa Kafkan kihlattu Felice Bauer. Stach tuo myös esiin, kuinka kevytmielisen innoissaan suuret ihmisjoukot lähtivät ensimmäiseen maailmansotaan ja kohtasivat pian tuhoisan todellisuuden. Sodan edetessä kariutuivat myös Kafkan toiveet Berliiniin muutosta ja kirjoittamiselle omistautumisesta, vaikkei hän rintamalle joutunutkaan. Voidakseen toteuttaa toiveensa hän oli sijoittanut säästönsä kannattaviksi sanottuun Itävalta-Unkarin sotalainaan. Sota hävittiin ja sen mukana Kafka menetti kaiken.
Kieli, kirjoittaminen ja Kafkan loputtomat ongelmat
Kafkan lapsuutta varjosti yksinäisyys, hänen elämäänsä kahlitsi isäkonflikti tai isän pelko. Hän kärsi siitä, ettei pystynyt kestämään toisen ihmisen läheisyyttä, niin suuresti kuin sitä kaipasikin. Tämä näkyy varsinkin hänen naissuhteistaan ja seksielämästään, joita leimasi pikemmin ahdistus kuin onni, Stach kuvaa.
Kaksikielisen Kafkan äidinkieli oli saksa, tarkemmin sanottuna Prager Deutsch (Prahan saksa), mihin sekoittui sanoja Itävallan murteista, jiddišin ja slaavilaisista kielistä ja mikä nojautui usein kieliopillisesti ja foneettisesti tšekin kieleen. Saksan kielen käyttäminen oli Kafkalle ”luonnollista” mutta hän oli sitä mieltä, että tšekin kieli on ”paljon sydämellisempää” ja etteivät juutalaiset yhdistä esimerkiksi saksankieliseen sanaan ”Mutter” vain kristillistä loistoa vaan myös kristillisen kylmyyden, mikä tekee juutalaisesta äidistä koomisen ja vieraan, niin kuin hän kirjeessään Milena Jesenskálle toteaa.Sama, 79.
Kielellä ja kirjoittamisella oli keskeinen merkitys Kafkan elämässä. Kirjoittaminen vapautti ahdistuksesta – se oli hänen elämänsä ehto, ”olemassaolon polttopiste”Stach 2002, XI.. Tai niin kuin hän itse asian ilmaisi: ”Minä en ole mitään muuta kuin kirjallisuutta enkä voi enkä halua mitään muuta olla.”Sama, 366. Päättämätön Kafka osasi olla myös radikaali.
Kafkan radikaaliudesta ja kielellisestä taituruudesta kertoo myös tunnettu ”Kirje isälle”, missä Kafka ei tee tiliä pelkästään isänsä vaan myös oman itsensä kanssa. Stachin mukaan on kiistelty jatkuvasti siitä, voidaanko tätä yli satasivuista tekstiä pitää omaelämäkerrallisena lähteenä. Stach ei hylkää mahdollisuutta täysin, joskin tekstin tulkitseminen on vaikeata.
Stachin silmissä kirje on ennen kaikkea ”vaikuttavin analyysi porvarillisen sielunelämän synnystä ja kehityksestä, erityisesti vallan ja riippuvuuden psyykkisistä juurista”Reiner Stach, Kafka – Die Jahre der Erkenntnis. S. Fischer, Frankfurt am Main 2008, 321.. Kafkan sanoin: ”Sellaisena kuin olen, minä olen – – Sinun kasvatuksesi ja oman tottelevaisuuteni tulos.”Franz Kafka, Keisarin viesti (valikoima kokoelmista Erzählungen, Hochzeitsvorbereitungen auf dem Lande, Beschreibung eines Kampfes ja Tagebücher 1910–1923). Suom. Aarno Peromies. Otava, Helsinki 1989. Kirje kertoo tästä myös toisella tapaa: jos isä hallitsi Kafkaa, Kafka hallitsi kielen. Isä ei kielellisesti taitamattomana olisi pystynyt vastaamaan pojalleen. Stach muistuttaa myös siitä kirjeeseen liittyvästä absurditeetista, että Kafka otti varta vasten vapaata työstään kirjoittaakseen kirjeen samassa asunnossa asuvalle isälleen. Eikä isä saanut kirjettä koskaan käsiinsä.
Kafka ei kuitenkaan hae syyllistä, painottaa Stach, vaan pyrkii ymmärtämään, tekemään ymmärrettäväksi. Mutta kariutuuko tämäkin toive? ”Milena, en voi tehdä sinulle enkä kenellekään selväksi, mikä minun on, kuinka voisin […], kun en voi tehdä sitä selväksi itsellenikään”Stach 2008, 417., kirjoittaa Kafka Jesenskálle.
Stach luo kuvan teräväkatseisesta ja herkästä Kafkasta, joka tajusi, kuinka epänormaalia niin sanottu normaali elämämme on. Ehkä juuri siksi hän ei saanut omasta elämästään otetta. Yritti aina mutta epäonnistui, niin kuin romaaneissaankin, jotka kariutuivat monista yrityksistä huolimatta ja jäivät fragmenteiksi. Kafka valitti, että leipätyö häiritsee kirjoittamista. Se pitää varmaan paikkansa, mutta Stachin mukaan Kafkan myös ammensi työstään, käytti sitä materiaalinaan. Kafkan teoksia, esimerkiksi kertomusta ”Rangaistussiirtolassa”, on pidetty ennustuksena tulevista kauhuista – natsismista, stalinismista – mutta Stachin mukaan Kafka puhuu niissä omista kokemuksistaan, oman aikansa kasvottomasta byrokratiasta ja koneiden silpomista ihmisistä.
Romaanien kariutumisen syitä selvittäessään Stach kuvaa Kafkan kirjoittamista syklisenä prosessina, jossa voimakkaita luomiskausia seurasivat pitkät tauot. Kirjoittaminen alkoi Kafkaa järkyttäneiden kokemusten jälkeen, mutta hän ”ei työstänyt kokemuksiaan vaan niiden vapauttamia aineksia, kuten metaforia, eleitä ja luonteenomaisia yksityiskohtia”, joita hänellä oli ”säiliö täynnä”Stach 2002, 191.. Kirjoittaessa kielelliset ja kuvalliset elementit sidottiin toisiinsa. Teksti oli kuin rakennuspiirustus, jossa kaiken täytyy osua kohdalleen.
Pitkissä romaaneissa säiliö kuitenkin aikaa myöten tyhjeni, yhteensopivia elementtejä ei enää löytynyt ja kirjoittaminen hiipui ja tyrehtyi sitten kokonaan. Mutta romaanit askarruttavat lukijaa keskeneräisinäkin, näkyyhän niissä tuttu Kafka, joka ei ollut vain ahdistunut vaan myös humoristinen. Teokset ovat ”kokonaisuutena ahdistavia, huumori löytyy yksityiskohdista”, niin kuin Stach asian ilmaiseeSama, 554.. Tästä todistaa myös Kafka itse, hän kun sai omia kertomuksiaan lukiessaan naurukohtauksia, joista ei tahtonut loppua tulla, kuten Astrid Dehe ja Achim Engstler toteavat teoksessaan Kafkas komische SeitenAstrid Dehe & Achim Engstler, Kafkas komische Seiten. Steidl, Göttingen 2011, 9.. He haluavat näyttää, ettei Kafka ollut vain ahdistunut henkilö vaan ”tunnettu myös suurena naurajana”, kuten tämä itse kirjeessään Felicelle toteaaSama, 25..
Juutalaisuus ja ystävät
Kafkan teokset kertovat myös hänen juutalaisesta taustastaan. Se näyttäytyy niissä vierauden tunteena, jo varhain heränneenä ulkopuolisuuden kokemuksena. Kafkan perhe kuului assimiloituneisiin juutalaisiin, synagogassa käytiin vain pari kolme kertaa vuodessa. Silti juutalaisuus rajoitti. Opiskelualakseen Kafka saattoi valita vain joko oikeus- tai lääketieteen, sillä valtion viroissa ei juutalaisia suosittu. Ja lapsuudesta asti Kafka joutui tekemisiin antisemitistisen ajattelun ja puheiden kanssa.
Milenalle 38-vuotias Kafka kirjoittaa: ”takanani on 38 vuotta kestänyt matka (ja koska olen juutalainen, sitä vielä paljon pidempi).”Stach 2014, 33. Stach tulkitsee tämän lauseen näkemällä Kafkan sisäistäneen yksilöllisen ja historiallisen kokemuksensa juutalaisena. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen lisääntynyt antisemitismi vahvisti Kafkan juutalaista identiteettiä. Kafka kauhistui, kun monet juutalaiset muuttivat nimensä tšekkiläiseksi ja yrittivät sulautua joukkoon. Hänen mielestään tuli kulkea pää pystyssä. ”Kafka ei halunnut jäädä sinne, missä hänestä ei pidetty”, kirjoittaa StachSama, 374.. Kafka ryhtyikin opiskelemaan hepreaa ja harkitsi muuttoa Palestiinaan.Kafkan vanhemmat kuolivat jo ennen kuin natsi-Saksa miehitti Tšekkoslovakian. Hänen kolme sisartaan kuolivat keskitysleireillä, samoin poliittisista syistä vangittu Milena Jesenská. Moni hänen ystävistään onnistui kuitenkin pakenemaan, muiden muassa Max Brod, Felice Bauer ja Dora Diamant.
Ensimmäistä Palestiinan matkaa Kafka alkoi suunnitella vuonna 1912 tutustuessaan Felice Baueriin, jonka kanssa sittemmin kihlautui kahteenkin otteeseen. Bauerin lisäksi Kafka oli kihloissa Julie Wohryzekin ja rakkaussuhteessa Milena Jesenskán ja Dora Diamantin kanssa. Kafkan kaikki naisystävät Milenaa lukuun ottamatta olivat juutalaisia ja myös hänen muu ystäväpiirinsä koostui lähinnä juutalaisista. Kafkan ystävä Franz Werfel on määritellyt ystävysten juutalaisen identiteetin toteamalla, että ”meidän koko juutalaisuutemme perustui siihen, että viihdyimme paremmin saman mielisten juutalaisten kuin arjalaisten kanssa, koska siihen kätkeytyi vaaran aavistus.”Stach 2014, 170; Franz Werfel, Zwischen Oben und Unten. Prosa, Tagebücher, Aphorismen, Literarische Nachträge. Langen Müller, München 1975, 695.
Mutta paitsi nerokas kirjailija ja pidetty ystävä, Stachin Kafka oli myös ihminen, joka jaksaa valittaa loputtomiin, jonka ajatukset pyörivät oman itsensä ympärillä, joka kosimakirjeen lähetettyään toivoo saavansa vain olla yksin ja joka osaa olla myös tyly. Kun suhde Feliceen oli lopullisesti sammumassa, hän ei peitellyt pitkästymistään ”sen naisen seurassa, joka oli kerran ollut hänen rakastettunsa”.Stach 2008, 228.
Jo Wagenbach on tuonut esiin, kuinka täysin eri ihminen Kafka oli työssään Työläisten tapaturmavakuutusyhtiön virkamiehenä. Siellä hän oli määrätietoinen, osaava ja arvostettu. Tällaisesta Kafkasta myös Felice Bauer ”olisi ollut ylpeä”Stach, 2002, 326. mutta tätä Kafkaa hän ei oppinut koskaan tuntemaan. Tuntemaansa Kafkaa Felice ei ”ymmärtänyt ehkä lainkaan”Stach 2008, 24; Kafka, Tagebuch 1915, Tagebücher., kirjoittaa Kafka päiväkirjassaan. Pitkään on arvailtu, miksi heidän suhteensa sitten kesti kokonaiset viisi vuotta. Siihen ei liioin Stach pysty vastaamaan. Stach kyllä korjaa tähänastista kuvaa Bauerista nähdessään hänet itsenäisenä ja tarmokkaana naisena, jollaisena hän varmasti aluksi Kafkaa kiehtoi. Mutta he olivat toisaalta pari, joka eli täysin eri maailmoissa. Sama koskee Kafkaa ja Max Brodia. Haluamatta vähätellä Brodin merkitystä Kafkan kirjallisen jäämistön pelastajana, Stach yhtyy Walter Benjaminiin, jonka mielestä näiden kahden ystävyys ”kuului Kafkan elämän suurimpiin arvoituksiin.”Stach 2014, 243; Walter Benjamin, Briefe. Toim. Gershom Scholem& Theodor W. Adorno. Suhrkamp, Frankfurt am Main 1966, 756-760.
Kafka sairastuu
”Lauantaina 11. elokuuta 1917 kello neljä aamulla. Kafka herää. Hän tuntee, että jotain on vialla.”Stach 2008, 207. Näin alkaa Stachin kuvaus Kafkan sairastumisesta. Kafka nousee ylös, yskii ja näkee ysköksissä verta. Vaikka tämän tietää, sydäntä kylmää. Elokuun aamusta alkavat aina vain pitenevät sairaslomat ja loputtomat parantolamatkat. Tauti talttuu mutta uusii Kafkan sairastuttua vuonna 1918 espanjantautiin, johon kuoli yli 20 miljoonaa ihmistä. Vuosien kuluessa tuberkuloosi verottaa Kafkan voimia niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Hän kirjoittaa Brodille 1922, että hänen elämänsä rajoittui ensin Böömiin, sitten Prahaan, ”sitten sänkyyn, sitten määrättyyn asentoon, sitten ei enää mihinkään”Sama, 503; Franz Kafka & Max Brod, Brief an Brod 5. Juli 1922, Eine Freundschaft II Briefwechsel. Toim. Malcolm Pasley. S. Fischer, Frankfurt am Main 1989.. Samana vuonna Kafka jää eläkkeelle, 39-vuotiaana, tulevaisuuden usko alkaa hiipua. Ja herää uudestaan, kun Kafka 1923 tutustuu Itämeren rannalla Müritzin kylpylässä nuoreen Dora Diamantiin.
Doran kanssa Kafkan unelma Berliiniin asettumisesta vihdoin toteutui. Yhteiselo Diamantin kanssa oli onnellista aikaa, ehkä Kafkan elämän onnellisinta. Ainakin näin voi uskoa, kun lukee Stachin kuvausta tai saksalaiskirjailija Michael Kumpfmüllerin suhteesta kirjoittamaa romaania Die Herrlichkeit des Lebens (Elämän ihanuus, 2011), jota saksalaislehdissä kuvattiin sen ilmestyessä sesongin kauneimmaksi rakkaustarinaksi. Mutta onnen aika jäi lyhyeksi. Tauti paheni ja Kafka joutui lähtemään Berliinistä. Hän päätyi Itävaltaan, Kierlingin kylässä olevaan parantolaan. Loppuaikoina hän ei pystynyt enää edes syömään. Kuin omaa kohtaloaan ennakoiden hän oli vuotta aiemmin kirjoittanut novellissa ”Nälkätaiteilija” miehestä, joka ei halua enää syödä. Stachin elämäkerrassa kuvataan eleettömästi Kafkan viimeistä viikkoa, joka oli pelkkää tuskaa. Hän oli saanut ystävältään lääkäri Robert Klopstockilta lupauksen, että saa tältä morfiinipiikin, kun kivut yltyvät liian suuriksi. Kafka kuoli kolmas kesäkuuta 1924 Diamantin ja Klopstockin läsnäollessa.
Elämäkertojen merkitys
Mihin elämäkertoja tarvitaan? kysyy Stach. Kysymyksellä on 20 vuotta Kafka-teostensa parissa viettäneen elämäkerturin esittämänä melkoisesti painoa. Voi tietysti vastata yleisesti, että jos pitää jonkun kirjailijan teoksista, kasvaa halu tietää myös jotain hänen elämästään. Kafkankin tiedetään lukeneen mielellään elämäkertoja. Eri asia on sitten pohtia, auttavatko elämäkerrat meitä ymmärtämään paremmin Kafkan teoksia. Stach viittaa tässä Harmut Binderiin ja lukuisiin muihin tutkijoihin, joiden ahkeroinnin ansiosta Kafkan teosten tiedetään sisältävän runsaasti omaelämäkerrallista ainesta, ja koko Kafka-kuvakin on muuttunut.
Stach ottaa esimerkiksi Oikeusjutun, josta Binder on löytänyt lukemattomia omaelämäkerrallisia yhteyksiä. Niihin kuuluu Kafkan nöyryyttävä kokemus eräässä berliiniläishotellissa, missä tapa, jolla Felice Bauer sisarensa ja Grete Blochin läsnä ollessa nosti kihlattuaan vastaan syytöksiä ja purki kihlauksen, tuntui Kafkasta oikeudenkäynniltä. Oikeusjutussa syytetty on nimeltään Josef K., tämän naapurista käytetään lyhennettä F. B., ja romaanissa esiintyy naishenkilö nimeltä Montag (maanantai) eli maanantaipäivänä syntynyt Grete Bloch. Tuomio julistetaan Kafkan syntymäpäivän aattona, 2.7.
Vastaavanlaisia yhteyksiä voisi osoittaa loputtomasti, mutta auttavatko ne meitä ymmärtämään Kafkaa tai hänen teoksiaan? Stach muistuttaa, että vaikka Kafkan romaaneista ja kertomuksista löytyy yhteyksiä hänen yksityiselämäänsä, ne eivät ole avainromaaneja tai -kertomuksia. Eivätkö kirjat ja kertomukset siksi toisekseen puhu itse puolestaan, ja eikö liika tieto tee sokeaksi? Stachin mielestä ”hämmästyttävimmät muistiinpanot ovat peräisin Walter Benjaminilta, joka ei tuntenut Kafkan elämänkulkua.”Stach 2002, 207.
Gilman puolestaan pitää Stachin Kafka-elämäkertaa tähänastisista ”ylivoimaisesti parhaana”, mutta katsoo sen olevan kuitenkin vain yksi kuva muiden joukossa. Kafkaa on tulkittu lukemattomin eri tavoin, ja aina on kiistelty ”siitä oikeasta” tulkinnasta. Oleellista Gilmanin mielestä on kuitenkin, että kaikki tulkinnat, jotka yrittävät tuoda esiin kulloisessakin kafkamaisessa järjestelmässä mielekkäältä vaikuttavan Kafka-kuvan, osuvat oikeaan. Kafka voi olla yhtä hyvin ekspressionistinen, sionistinen, eksistentialistinen, postmoderni ja paljon muuta. Ehkä Kafkan arvoituksellinen maailma kiteytyy juuri siihen, että se tarjoaa loputtomasti uusia tulkintamahdollisuuksia. Voidaan puhua aina kasvavasta Kafka-universumista.
Stachin teossarjan ensimmäinen osa päättyy paljon puhuvaan episodiin. Siinä kuvataan, kuinka Kafka sveitsiläisessä parantolassa oleskellessaan hakeutuu päivittäin lukusaliin kirjoittamaan. Paikalle saapuu aina myös vanha naishenkilö pelaamaan pasianssia. Eräänä päivänä rouva lopulta kysyy Kafkalta: ”Mitä te oikein kirjoitatte?”Stach 2014, 496.
Tätä me kysymme edelleen. Mutta mikäli kuvittelemme, että jostain löytyy joskus se paljon puhuttu avain, jonka avulla voisimme saada vastauksen tähän kysymykseen, meidän on tyydyttävä tunnustamaan Stachin lailla, ”ettei sellaista avainta olekaan.”Stach 2002, 547.
