Mikä yhdistää professoreita Aarnio (oikeustiede), Arlander (esitystaide), Bacon (elokuvatutkimus), Haaparanta (taloustiede), Heiskala (sosiologia), Huhtinen (johtaminen), Häkkinen (suomi), Ilmoniemi (fysiikka), Kajava (kreikka), Kalela (historia), Kallinen (aatehistoria), Klinge (historia), Leikola (oppihistoria), Naskali (naistutkimus), Patomäki (maailmanpolitiikka), Pekonen (valtio-oppi), Riikonen (kirjallisuustiede), Santti (anatomia), Veijola (matkailututkimus) ja Väyrynen (kansainväliset suhteet)? He kannattivat pari vuotta sitten aloitetta filosofian tuomiseksi perusopetukseen kriittisen ajattelun taitona. Aloitteeseen yhtyi filosofien lisäksi kymmeniä kasvatusoppituolin haltijoita sekä normaalikoulujen rehtoreita ja muita kouluvaikuttajia.
Edellisellä eduskuntakaudella Opetushallituksen tuntijakotyöryhmä halusi lisätä oppituntimäärää, valinnaisuutta, kokemuksellisuutta, yhteisöllisyyttä, liikunnallisuutta ja niin ilmaisu- kuin ajattelutaitojakin. Kevät-kesän 2010 raportissaan se mainitsi filosofian yhtenä tarjokkaana, mutta päätti ehdottaa ”etiikkaa” ja ”draamaa” uusina oppiaineina peruskouluihin. Sen jälkeen päättäjät pudottivat pois etiikan, sitten draaman ja lopulta koko esityksen. Opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) sanoin uudistus kaatui keskustan ”poliittiseen peliin”[1]. Seuraavan hallituksen opetusministerin Jukka Gustafssonin (sd.) johdolla syntyi viime helmikuussa uusi ehdotus, jonka valtioneuvosto vahvisti juhannuksena pienin muutoksin. Tuntijaosta vuodesta 2016 eteenpäin on siis sovittu: nyt on muutama vuosi aikaa remontoida opetustavoitteet ja -suunnitelma.[2]
Uusista oppiaineista ei enää puhuta. Hallitus lisää historian ja yhteiskuntaopin opetusta kahdella vuosiviikkotunnilla, uskonnon ja elämänkatsomustiedon vuosiviikkotunneista nipistetään yksi pois. Lisäystä tulee myös liikunnan (2 vvt), musiikin (1 vvt) ja kuviksen (1 vvt) opetusmääriin. Toisen kotimaisen tunnit alkavat jo kuudennella, kotitalous jäsentyy taitoaineeksi ja alakoulun luonnontiedeaineet uusjärjestellään ympäristötiedoksi. Draama kirjattiin menetelmäksi historiaan ja äidinkieleen. Kokonaisopetuksen vähimmäismäärää ei vaatimuksista huolimatta nostettu: se säilyy taloudellisin perustein nykytasolla (222 vvt).
Kansalaisille pienet täsmentelyt eivät mielly painavaksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Keskustelu niistä typistyy helposti käytännön hankaluuksien vatvomiseksi. Kuitenkin perusopetuksen uudistaminen on raskaansarjan asia. Lasten ylösrakennukseksi, nuorten riesaksi ja opettajien kontolle sälyttyvät aineet, sisällöt ja menetelmät kuvastavat suoremmin kuin kenties mikään muu julkinen ilmiö kansakunnassa tärkeinä pidettäviä asioita. Koulutuskiistaa soisi käytävän avoimemmin, niin että erottuisi, mikä on intressipiirien edunvalvontaa ja mikä kelpaa jaetuksi pyyteeksi. Tämä ei ole pedagogiaeksperttien tai kasvatusbyrokraattien erikoisasia vaan jokaista suomalaista välittömästi tai välillisesti koskettava vakava yleinen pulmakysymys.
Jälleen suurimpaan julkisuuteen nousi riita uskonnonopetuksesta[3]. Muhiihan laajassa julkisuudessa kokonainen sarja homoliittojupakan kaltaisia tavalla tai toisella uskonasioiksi kääntyviä kiistoja, joihin niin perinteisten kuin uusien viestimien on helppo houkutella ihmisiä osallistumaan[4]. Nyt koulukalabaliikki tihentyi Kotimaa-lehden (1905–) verkkosivustolla kotimaa24.fi. Toimittaja Simo Alastalon uutisjuttuun ”Professoreiden uskonnonopetuskirjeestä ristiriitoja” (25/vii/12) kertyi nopeasti puolensataa kommenttia5. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtaja Jari Lavonen ja varajohtaja Arto Kallioniemi olivat lähettäneet tuntijakotyöryhmälle epistolan, joka poikkesi OKL:n virallisesta, katsomusopetuksen nykymallia myötäilevästä lausunnosta. Suomen uskonnonopettajainliitto (SUOL) ja moni uskonnon puolustajaksi ilmoittautuva kavahti professorikaksikon halua puoltaa oppilaitten kokoamista yhteisen oppiaineen pariin niin sanotun ’oman uskonnon’ mukaan ositettujen opetusryhmien sijasta. Kallioniemen mukaan uskonnonopetus joko uudistuu tähän suuntaan tai katoaa kouluista – ”parin tuntijakouudistuksen jälkeen” – kokonaan pakollisen ET:n tieltä.
Aiemmin keväällä filosofianprofessori Sami Pihlström oli uskontoa ymmärtävässä ja sen opetustakin kehaisevassa puheenvuorossaan päätynyt esittämään sen korvaamista ”kaikille oppilaille yhteisellä, uskontotietoa sisältävällä katsomusaineella”[6]. Tähän kallistuvia lausuntoja tuli tuntijakotyöryhmälle monelta taholta: päällimmäisinä olivat vaikeudet vähemmistöuskontojen opetuksen järjestämisessä ja huolet vuoropuhelun estymisestä (uskon) kulttuurien välillä[7].
Yksi kotimaa24.fi-kommentoijista oli Kallioniemen entinen kollega uskontodidaktikkona, nykyinen piispainkokouksen sihteeri, teologian tohtori Jyri Komulainen. Jyrkkänä nykymallin puolustajana Komulainen oudoksui, kuinka ”OKL asettuu poikkiteloin kaikkien toimijoiden kanssa”. Näitä olisivat SUOL, Suomen ekumeeninen neuvosto, Suomen islamilainen neuvosto sekä ev.lut. ja ortodoksinen kirkko. Kallioniemi vastasi, että OKL:lle yhteiskunnan instituutiona olennaiset viiteryhmät ovat uskonnollisten yhdyskuntien sijasta ”opetus- ja kasvatusalan asiantuntijat ja toimijat”. Hän kehotti tutustumaan näiden kantoihin perusopetusuudistuksesta.
Tänä vuonna lausunnot olivat pääosin asiallisia. Vielä 2010 Komulaisen mainitsemat ”keskeiset toimijat” vastasivat etiikan tulemisen uhkaan maalailemalla kuvaa yleisestä sortumisesta arvottomuuteen, jos uskonnonopetukseen vähänkin kajotaan. Nyt valittiin vähemmän dramaattinen sävy. Kirkkohallitus todisteli, että perheiden eri perinteistä lähtevä katsomusopetus antaa parhaat eväät monikulttuuriseen maailmaan. Tätä toisti kesällä kuumentuneessa debatissa myös Komulainen malttamatta jättää uskonnottomuudella pelottelua: ”Ja tietenkin netin keskustelupalstoilla tehdään koko ajan erilaisia aloitteita uskonnonopetuksen lakkauttamiseksi…”
Toisella foorumilla Kallioniemi kirjoitti yhdessä vihreitten ex-kansanedustajan Irina Krohnin kanssa ”luterilaisen kirkon tyypillisestä tavasta jarruttaa yhteiskunnallista kehitystä”. He aprikoivat, liekö kirkon omankaan edun mukaista vastustaa ”yhteistä katsomusainetta”. Heistä kirkon kanta sekä homoliittoihin että uskonnonopetukseen haiskahtaa vähemmistöjen oikeuksien laiminlyönniltä.[8]
Komulainen vastasi uusilla argumenteilla. Uskonnonopetus tarjosi ”yhteiskunnalle sitä itseään suurempia näkökulmia”, ”vuosituhantista viisautta”, ”eksistentiaalista merkitystä” ja ”jopa vastakulttuurisia näkökulmia” Jeesuksen tai Buddhan radikaaleissa vapautushahmoissa. Oppiaineen puolesta pitikin ”nousta barrikadeille”. Täytyi osallistua kansalaisyhteiskuntaan tai uskonnot ”ajettaisiin ghettoihin” synnyttämään ”fundamentalistisia vastareaktioita”. Komulainen muistutti, että oman uskonnon opetusta voidaan jo nyt järjestää yhteisesti, eri opetusryhmistä aika ajoin ”yhteen tullen”.[9]
Näin Komulainen puolusti uskontoa vähintäänkin kekseliäästi ja monipuolisesti. Joku tuumii, miten kannatella tai aktualisoida ”vastakulttuurista potentiaalia” kirkossa, koulussa ja yhteiskunnassa. Toinen kysyy, eikö usea mainituista uskonnon myönteisistä seikoista sovi yhtä hyvin tai paremminkin filosofiaan. Filosofia-aloitteessa ei ajettu katsomusopetuksen vähentämistä, vaikka se kokonaistuntimäärän nostamisen ohella olisi hyvinkin paikallaan. Uskonnonopetuksen kohtalosta kinaaminen peittää suomalaisen koulun räikeimmän puutteen: lapsia ei avusteta kuuntelemisen, keskustelemisen ja arvostelemisen kaltaisiin ajattelutaitoihin, jotta he voisivat kasvaa tulkinta- ja toimintakykyisiksi, vertaiskritiikkiin ja -tukeen harjaantuviksi kansalaisiksi.
Tästä oireilee kirkkohallituksen kouluasiainsihteeri Tuula Vinkon äskettäinen kannanotto: kaivattu kulttuuri- tai uskontodialogi ”syntyy spontaanisti minkä tahansa oppiaineen tunnilla tai vapaa-ajalla”, jahka ”valmiudet vuorovaikutukseen on hankittu” eritoten uskonnon ja äidinkielen tunneilla. Vinkon sanoin kirkko ajaa nykymuotoista uskonnonopetusta puolustaessaan – ”oman asiansa” tai ”jäsentensä asian” – sijaan ”koko yhteiskunnan etua” asianaan viime kädessä ”yhteiskuntarauha”.[10]
Luterilaisista suuri osa odottaa vielä jotensakin kärsivällisesti, että kirkko kypsyisi tasavertaisuustraditionsa ja lähimmäisenrakkausperiaatteensa velvoittamaan kantaan esimerkiksi homoliitoissa. Vastaavasti iso joukko toivoo, että kirkko lopettaisi lobbauksen uskonnonopetuksen määrän puolesta ja siirtyisi yleisestä edusta huolehtivana yhteiskunnallisena voimatekijänä tukemaan modernimpaa kasvatusajattelua. Ehkä kirkko kypsyy tajuamaan, että sille parasta niin aatteellisesti kuin taktisestikin olisi hellittää otettaan vanhasta ja edistää varttuvien asiaa yhdessä muiden oikeudenmukaisuustyötä tekevien kanssa.
Filosofia mainittiin vain parissa tuntijakotyöryhmän saamassa lausunnossa. Eikä Totuuden Ystävät -tyyppisten tahojen f-puhe välttämättä lämmitä filosofiaa tuntevia. Etelä-Suomen aluehallintovirasto visioi, että ”tulevaisuudessa uskonnosta/ET:stä perusopetuksessa on luovuttu ja sen tilalle on otettu kaikille oppilaille yhteiseksi oppiaineeksi filosofia, etiikka ja moraali”.[11] Mutta lähemmäksi lasten ja nuorten filosofoinnin periaatteita tuli erään tutkijakolmikon f-sanaton ehdotus ”Yhteisö- ja kansalaistaito” -aihekokonaisuuden ottamisesta mukaan perusopetukseen.
niin & näin esitteli kaksi vuotta sitten ajatustenvaihtoa, joka oli virinnyt parinsadan nimekkään suomalaisen, kymmeniä eri tieteenaloja edustavan yliopistovaikuttajan ehdotuksesta tuoda filosofia peruskouluun[12]. Tuo poikkeuksellisen painokas, minkään eturyhmän pussiin pelaamaton aloite on hukkunut näkyvistä median leväperäisyyden, tuntijakoprosessin ylivarovaisuuden ja fanaatikkovetoisen kärhämöinnin yhteisvaikutuksesta. Tässä lehdessä koulu-uudistukseen palataan laajemmin numerossa 1/13.[13]
Viitteet & Kirjallisuus
1 Keskisuomalainen 15/iv/11. 2 Ks. Opetus- ja kulttuuriministeriön infosivu tuntijakotyöstä. Vrt. koulu-uudistuksesta 2004 väitelleen rehtori Martti Hellströmin blogisummaus.
3 Ks. esim. uskonnonopettaja Kimmo Jaatilan kotimaa24.fi–blogikirjoitus 2/vii/12, jossa hymähdellään eri suuntiin, raivouskonnollisia piirejä myöten. Vrt. vihreitten ex-kansanedustajan Jyrki J. J. Kasvin yllättävänkin samanhenkinen virnuilu YLE-blogissa 16/vii/12.
4 Helsingin Sanomat (1889/1904–) on kiinnittänyt päätoimittajakseen lestadiolaisen liikkeen piirissä varttuneen Mikael Pentikäisen, joka mielii sekä vakuutella vapaamielisyyttään että puolustaa uskonnon ja kirkon tähdellisyyttä. Tämä kirvoittaa HS-toimittajissa pinnistettyjä älähdyksiä riippumattomasta uskontokriittisyydestään. Paitsi SUOL- ja FETO-maikkojen sopuisasti yhteinen mielipidekirjoitus katsomusopetuksen status quon puolesta, lehdessä julkaistiin kesällä esseisti Matti Mäkelän ylistyslaulu lestadiolaiselle ahkeruusmentaliteetille (27/vi), kulttuuritoimittaja Jukka Petäjän hortoileva essee uskon nykymuodoista (14/vii) ja Pentikäisen naisten oikeuksien puolustamiseksi verhottu puheenvuoro uskonnonopetuksen välttämättömyydestä (12/vii).
5 Ks. http://www.kotimaa24.fi/uutiset/politiikka/8713-professoreiden-uskonnonopetuskirjeesta-ristiriitoja.
6 Ongelmallinen uskonnonopetus. Teologia.fi. 30/ iii/12.
7 ”Yhteistä katsomusainetta” esittivät esim. psykologiliitto, rehtoriyhdistys, nuorisotutkimusseura ja kuntaliitto.
8 Suomen Kuvalehti 21/vii/12. Vrt. Kallioniemen mielipidekirjoitukset: Kotimaa 5/vii/12; Kirkko & Kaupunki 18/vii/12.
9 Suomen Kuvalehti 29/vii/12 & Kotimaa 26/ vii/12.
10 Kirkko & Kaupunki 1/viii/12. 11 Vrt. Förbundet Hem och skola r.f.:n lausunto, jossa puolustettiin edellisen tuntijakotyöryhmän etiikkaehdotusta. Kiusaamisen ja epäviihtymyksen vaatimiin uusiin työvälineisiin viitaten yhdistys katsoi, että on ”suuri tarve suoda oppilaille mahdollisuus pohtia yhdessä luokkatovereittensa kanssa eettisiä ja filosofisia ilmiöitä uskonnollisista kuulumisista riippumatta”.
12 niin & näin 2/10. Ks. filosofia-aloite ja sen kannattajat.
13 Keskusteluun sytykettä ovat antaneet esim. seuraavat kolme kirjoitusta. Filosofeeraava ex-valtiosihteeri Risto Volanen elämöi elokuussa ”uustotalitarismista”, jota hän vainusi valtion dikteeraamassa ”yhteisessä katsomusaineessa” (Suomen Kuvalehti 33/12). Tähän vastasi SDP:n kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola, joka Demarin blogissaan (21/viii/12) myönsi ”yhteisen katsomusopetuksen” väärän kaiun mutta puolusti sen vapaus- ja oikeus-aspekteja, kunnes päätyi yllättäen kannattamaan ”filosofia ja etiikka” -oppiainetta ”tärkeän” mutta nimeltään ”epäonnistuneen” elämänkatsomustiedon tilalle. Uskonnon- ja ET-opetuksen nykytilaa aiemmin jo puolustanut FETO:n puheenjohtaja Ukri Pulliainen taas vastusti ”kaikille yhteistä uskontotietoa”, koska arveli sen olevan ”kai lähinnä uskontojen oppihistoriaa”, siinä missä ”hieno oppiaine” nimeltä elämänkatsomustieto tukee etenkin ajattelutaitoja nojaamalla muun muassa filosofiaan (Helsingin Sanomat 3/ix/12).
