Tuomo Raimo monologissa Omnipotens. Kuva: Suomen yrityskuvaus / Markku Heikkilä.
Musiikkia, teatteria, tanssia ja gastronomiaa yhdistelevä Urjala Soikoon! kerää väkeä myös oman kylän ulkopuolelta. Ensimmäiseen iltaan mahtuu musiikillista melodraamaa, Michelin-kokin tarjoilemia pikkupaloja sekä esseemäinen tanssiesitys. Viikonlopun mittaan syödään lisää ja kuunnellaan sekä klassista että klezmeriä.
Lapsuuden autoreissut Turun-serkkujen luo saivat mieluisan käänteen, jos äiti pysähtyi Urjalassa: makeistukun antimet (ja niistä siskon kanssa kinastelu) siivittivät loppumatkaa. Junat eivät tämän 5 000 asukkaan pirkanmaalaiskunnan kohdalla enää pysähdy, mutta silti siellä tuntuu tapahtuvan. Kirjallisuusfestivaali Pentinkulman päivät täytti viime kesänä 40 vuotta ja kamarimusiikkifestivaali Urjala Soikoon! järjestettiin marraskuussa neljännen kerran. Molemmissa toiminut, jälkimmäisen perustanut Laura Jänisniemi on tehnyt mittavan työn kunnan puolesta. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii Teemu Kupiainen.
Lausuttu laulu
Franz Schubertin (1797–1828) pianomelodraama ”Jäähyväiset maalle” avaa juhlan1Franz Schubert, ”Jäähyväiset maalle”, D. 829 (Abschied von der Erde, 1826). Sanat pohjaavat Adolf von Pratobeveran runoon ”Der Falke”. Suom. Oili Suominen.. Kirill Kozlovski säestää aaltoilevalla trioli-rytmillä Tarja Nybergin lausuntaa: ”Jää aina kyynelsilmin, ken aiemmin ken myöhemmin”. Runossa odotetaan kuolemanjälkeistä elämää, mutta duurisävellajissa kuitenkin kuljetaan. Teos on yksi ensimmäisistä pianomelodraamoista ja Schubertilla ainoa laatuaan2Anthony Olson, Exploring the Melodrama. Works for Narrator and Piano. Clavier Companion. Vol. 7, No. 6, 2015. 30–35.. Säveltaiteessa melodraama viittaa puhutun tekstin ja soitinmusiikin yhdistelmään, jossa sävelet toimivat tekstin kulissina: musiikki vie tunnelmasta toiseen, myötäelää ja elävöittää. Lausutut sanat myös välittyvät yleisölle laulettuja helpommin.
Vokaalimusiikin, draaman, musikaalin ja ooppera-resitatiivin välimaastoon sijoittuvan melodraaman juuret juontavat 1700-luvulle. Säveltäjät Jiří Antonín Benda (1722–1795) ja Jean-Jacques Rousseau (1712–1778) kehittivät taidemuodon alun perin lausujalle ja orkesterille. Vuosisadan loppuun mennessä melodraaman suosio kasvoi, ja siitä tulikin yksi oopperan pääelementeistä. 1800-luvulla melodraama oli suosittu ohjelmanumero porvariskotien illanvietoissa, ja sitä alettiin säestää pianolla. Ajan mittaan taidemuoto kuitenkin jäi sivuun.3Sama.
Kuuluisimpia suomalaisia melodraamoja ovat Jean Sibeliuksen (1865–1957) ”Mustasukkaisuuden yöt” ja ”Yksinäinen suksenlatu”, jotka myös konsertissa kuullaan4Jean Sibelius, Mustasukkaisuuden yöt (Svartsjukans nätter, 1893). Sanat J. L. Runeberg. Suom. Tarmo Manelius; Yksinäinen suksenlatu (Ett ensamt skidspår, 1925). Sanat Bertel Gripenberg. Suom. Yrjö Jylhä.. Ensin mainitussa lavalle nousevat myös viulisti Alexander Janiczek ja nuori sellistilupaus Jonathan Roozeman. Musiikki seurailee J. L. Runebergin runon vaihtuvia tunnelmia ja illustroi sanottua. Esimerkiksi sorasoinnuista puhuttaessa pianossa soi dissonanssi ja lausujan mainitsema ”sävel hiljainen” kuuluu heti yleisöön. Teos on kiihkeä, jopa eroottinen. Runossa muistellaan (kansallisromanttisen luontotunnelmoinnin lomassa) entisen rakkaan kanssa koettua onnea. Myös hiihtoretkellä mieltä painaa menetetty rakkaus. Yksinäinen latu johtaa metsän syvyyksiin ja lopulta kallionjyrkänteelle.
Nyberg lausuu hienosti ja sanoma välittyy väkevänä. Nykykuulijaa 1900-luvun alun pateettisuus saattaa tosin hymyilyttää.
Syömään!
Konsertin jälkeen juhlitaan klassisen musiikin ja fine diningin liittoa. Illan makupaloista vastaa Markus Aremo, Michelin tähden ravintoloistaan George (vuosina 1991–1992) ja Carma (vuosina 2008–2010) saanut keittiömestari ja kokkikouluttaja. Kertakäyttölautasille kasataan minimaissia, tryffelivanukasta ja hirvihodareita. Myös virvokkeita ja Suomi 100 -konjakkia on myynnissä.
Idea on hauska, mutta toteutus ontuu: ruokailutila on epäkäytännöllinen, sämpylä kuivahkoa ja löperön lautasen kanssa kuljeskelu hankalaa. Kylmäsavulohella kruunattu maa-artisokka-tryffelivanukas ansaitsee kyllä kiitoksen. Ruoan äärellä on hyvä pohtia kuulemaansa ja henkäistä ennen tulevaa.
Taide ja terrori
Makupalojen aikana Säätiötalon saliin on kasattu kuution muotoinen kehikko, jonka takasivuna on musta verho. Seuraa 77 minuutin mittainen monologi Omnipotens, jota kantele ja tanssi täydentävät. Tanssiteatteri Glims & Glomsin taiteellinen johtaja Tuomo Railo on laatinut tekstin ja koreografian, ja hän sen myös kertoo ja tanssii5Yhdessä Simo Heiskasen kanssa.. Musiikin on säveltänyt Juhani Nuorvala ja kanteletta soittaa Eija Kankaanranta.
Railo varoittaa aluksi, että draaman kaarta tai katharsista ei ole luvassa. Hän aikoo kertoa koko illan lähtökohdista – ”etäisesti ja pinnallisesti”. Osittain Åsne Seierstadin kirjaan Yksi meistä. Kertomus Norjasta perustuvassa tekstissä käsitellään kollektiivista traumaa ja mietitään, kuinka totalitaristisen ajattelun nousun saisi pysäytettyä6Åsne Seierstad, Yksi meistä. Kertomus Norjasta (En av oss, 2013). WSOY, Helsinki 2014.. Tanssi mukailee, korostaa ja kommentoi kerrottua.
Mies, jonka nimeä ei haluta mainita, teurasti 77 ihmistä heinäkuussa 2011. Mies on myös kirjoittanut tekojaan perustelevan manifestin, mutta siinä kulkee raja. Railo kokee oikeudekseen uskoa, että perusteluja ei ole: hän ei suostu lukemaan manifestia. Samalla hän epäilee syyllistyvänsä henkiseen laiskuuteen: ”Olenko laiska, jos sanon, että hän on paha?” Eihän absoluuttista pahaa pitänyt olla, kaiken piti olla suhteellista. Esityksessä kuljemme kehällä, jossa kieltäydytään ymmärtämästä mutta haetaan kuitenkin syitä lapsuudesta. Tekijästä tulee olosuhteiden ja äitinsä uhri, äidistä taas oman äitinsä.
Sittenkin Railo yrittää ymmärtää, pyörittelee tapahtumia ja hakee vertailukohtia. Taiteen ja terrorin huomataan muistuttavan toisiaan. Molemmat vaativat huomiota omalle asialleen ja totuudelleen; sekä taiteilija että terroristi haluavat tulla nähdyksi. He elävät harhan maailmassa, jossa todellisuuden epävarmuus ja hallitsemattomuus halutaan selättää. Molemmat fantasioivat omnipotenssista. ”En kaipaa ryhmänjohtajaa, en elämänohjeita”, Railo julistaa, ”haluan olla omnipotentti taiteilija”. Henkilö, joka uskoo oman totuutensa kaikkivoipuuteen alkaa kuitenkin herkästi alistaa muita. Lipuessaan ideologiaan tai fundamentalismiin taide muuttuu itsensä irvikuvaksi.
Toisaalta Anders Brevik on kuin taiteilija, joka onnittelee itseään aikalaistensa kylmäkiskoisesta ja ymmärtämättömästä vastaanotosta. Juuri kun alan miettiä vertauksen taiteeseen olevan mauton, Railo pyytää sitä anteeksi. En voi olla ihailematta Railon paneutumista. Asiaa on todella ajateltu.
Ehkä kauheinta Breivikissä on, että hänessä ei ole mitään ihmeellistä: hänen kaltaisiaan on ollut ja tulee olemaan. ”Onhan näitä nuoria miehiä, yhä murrosikäänsä potevia, Odinia hokevia, älykkäitä mutta yksinäisiä.” Railo miettii, onko yksinäisyys riittävä selitys käytökseen vai onko taustalla jotain vielä arkisempaa: ”En voi olla ajattelematta, että ehkäpä mies oli vain pitkästynyt.” Breivikiksi lopulta eläytyvä Railo jatkaa ja jatkaa monologiaan: ”Minä vaikutan yhä, miksei kukaan pysäytä minua? Haluatteko, että jatkan?”
Lopulta kanteleen takaa kuuluu sentään topakasti: ”Ole hiljaa!” Vaikeneminen pitäisi lopettaa.
Tämä on essee
Railon teoksessa faktat sekoittuvat tunteisiin ja asenteisiin. Se tarkastelee aihettaan eri näkökulmista, etäältä sekä läheltä. Omnipotens muistuttaakin esseetä. Theodor W. Adornon mukaan essee on muotona katkonainen, katkelmallinen ja itsensä kanssa ristiriitainen. Se epäilee kaiken aikaa omaa ajatteluaan, tarttuu liian suureen haasteeseen, yrittää ja epäonnistuu. Kaikkia puolia ei koskaan saada huomioitua eikä johtopäätöksiin päästä. Jotain kuitenkin tavoitetaan, kenties jonkinlainen välähdys totuudesta.7Theodor W. Adorno, Bob Hullot-Kentor & Frederic Will, The Essay as Form. New German Critique. No. 32, 1984, 151–171.
Omnipotens jättää minut äimistyneeksi. Olen seurannut 77 minuuttia tanssiesityksen muotoon hiottua ajatuskulkua ja pakottunut ajattelemaan itsekin. Todellisuuden epävarmuus ja hallitsemattomuus on tuotu kuution muotoisen kehikon sisälle, sitä on hetkellisesti valaistu eri kulmista ja annettu sitten jäädä kesken.
