Lehti

Mikko-Pekka Hyvärinen

”Olen oululaislähtöinen ja Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija. Aloitin vuoden 2024 alussa maisteriopinnot Taideyliopistossa, jossa kehitän tällä hetkellä työskentelyäni abstraktimpaan suuntaan.

Minua on taiteen tekemisessä aina kiehtonut jonkinlaiset rajatilat ja emotionaalisesti latautuneet näkymät. Aiemmissa teoksissani, jotka ovat nyt ilokseni tässäkin lehdessä esillä, olen pyrkinyt hahmottamaan liminaalisia tuntoja jokapäiväisessä urbaanissa maisemassa. Teokseni alkavat usein kehkeytyä, kun pysähdyn jonkin puhuttelevan näkymän tai tilan äärelle, joka tuntuu resonoivan liminaalisuuspohdintojeni kanssa.

Teoksissani on havaittavissa myös heijastuksia miehisiksi piirteiksi käsitetyistä maailman kylmyydestä ja kovuudesta sekä käänteisesti jostain hauraasta. Pelkän dystooppisen narratiivin sijaan leikittelen tematiikoillani tekniikkavalintojeni kautta yhdistellen perinteistä öljymaalaustekniikkaa sekatekniikkaan.”

mikkopekkahyvarinen.com