Mitä on metapolitiikka? Entä koepallot ja koirapillit? Millaisia seurauksia on julkisen keskustelun pelisääntöjä rikkovalla strategisella viestinnällä? Tässä tekstissä avataan keskeisiä käsitteitä, joiden avulla radikaalin oikeiston vaikuttamisstrategioita voidaan tarkastella – huomiotaloudesta uhriutumiskertomuksiin ja hämäyksistä whataboutismeihin. (Ks. myös Oikeistoradikaalien vaikuttamisstrategiat ja niiden purkaminen ja Katsaus Unkariin.)
Huomiotalous
Digitaalisen median piirissä liikkuvien suurten tietomäärien synnyttämä tilanne, jossa ihmisten huomiokyvystä on tullut rajallinen ja mitattava resurssi. Huomiotaloudessa muun muassa lehdistö, poliitikot ja sosiaalisen median käyttäjät pyrkivät saavuttamaan mahdollisimman laajan huomion verkossa jakamilleen sisällöille. Ihmisten huomiota pyritään ohjailemaan esimerkiksi klikkiotsikoin sekä spektaakkelimaisin, provosoivin ja tunnereaktioita herättävin verkkosisällöin. Huomiotalous heikentää yhteiskunnallisen keskustelun laatua, jos poliitikot tai media ruokkivat sitä toiminnallaan.
Huomiotäky
Huomiotäky on sosiaaliseen mutta myös perinteiseen mediaan suunnattu, tyypillisesti provosoiva väite, jolla haetaan tunnereaktioita herättämällä huomiota. Huomiotäky on huomiotalouden ehtoihin mukautunut vaikuttamisstrategia. Provosointi voi myös olla trollausta – tärkeintä on, että huomio ja keskustelu kääntyvät tähän täkyyn. Huomiotäkyt ovat siten tarkoituksellisia ja rikkovat usein julkisen keskustelun pelisääntöjä.
Hyvesignalointi
Hyvesignalointi (virtue signalling) on alun perin amerikkalaisen oikeiston käyttämä termi, jolla tarkoitetaan teatraalisesti ilmaistua sitoutumista liberaaleihin arvoihin. Käsitettä käytetään leimakirveenä, kun halutaan syyttää vastapuolta vilpillisestä poliittisesta toiminnasta: sen avulla kyseenalaistetaan esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksia edistävän toiminnan aitous ja vilpittömyys.
Hämäys
Argumentointia asian vierestä. Hämäykset (ja harhautukset ja ”savusillit”) pyrkivät ohjaamaan keskustelun ja huomion käsiteltävästä asiasta toisaalle (ks. myös whataboutismi).
Illiberaalit arvot
Illiberaalit arvot toimivat liberaalien arvojen vastaparina: illiberaali politiikka vähättelee tai ei tunnusta moninaisen ja moniäänisen yhteiskunnan arvoa. Illiberaaleja arvoja puolustavat korostavat tyypillisesti hierarkkisia jakoja eri ihmisryhmien välillä ja pyrkivät luonnollistamaan näitä jaotteluita. Luonnollistetut jaot pyritään siten esittämään hyväksyttävinä ja niiden vastustaminen ”luonnollisen” yhteiskuntajärjestyksen haitallisena horjuttamisena. Konservatiiviset arvot eivät ole välttämättä illiberaaleja, mutta liberaalissa yhteiskunnassa illiberaaleja arvoja voidaan pitää taaksepäin katsovina ja taantumuksellisina. Illiberaalien arvojen nimissä on myös hyökätty esimerkiksi riippumatonta mediaa ja tiedettä vastaan (ks. Katsaus Unkariin).
Julkisen keskustelun pelisäännöt
Liberaalissa demokratiassa poliittinen keskustelu rakentuu ”julkisen foorumin” ihanteen ympärille. Tällöin oletetaan, että julkista keskustelua ohjaavat jonkinlaiset pelisäännöt (decorum), jotta keskustelu voi olla tasa-arvoista ja edetä kohti parempaa ymmärrystä toisistamme sekä edistää yhteiskunnallista kehitystä. Esimerkiksi avoimesti ihmisvihamielisistä kommenteista pidättäydytään liberaalin demokratian pelisääntöjen vastaisina (koska ne ovat illiberaaleja). Keskustelijoiden odotetaan pyrkivän argumentoimaan omat näkemyksensä vilpittömästi ja avoimesti sekä yrittävän ymmärtää toisiaan. Ihanteellisen puhetilanteen oletusta voidaan kritisoida epärealistiseksi, mutta vaikka ihanne ei aina toteudu, on syytä toivoa, että politiikan osapuolet näkevät sen silti tavoittelemisen arvoisena. Jos yksi osapuoli ei kunnioita näitä pelisääntöjä, koko julkinen keskustelu menettää merkitystään.
Kaasuvalottaminen
Kaasuvalottaminen (gaslighting) tarkoittaa harhauttamista, jonka tarkoitus on saada toinen epäilemään kokemaansa tai ajatustensa todenmukaisuutta. Kaasuvalottaminen on manipulointia, jossa kaasuvalottaja kieltää ongelman olemassaolon tai vähättelee sitä kyseenalaistamalla ongelman havainneen henkilön todellisuudentajun. Kaasuvalotus ei siis ainoastaan harhauta huomiota todellisesta ongelmasta vaan rapauttaa kaasuvalotuksen kohteen luottamusta omaan harkintakykyynsä sekä kutsuu muitakin epäilemään sitä. Termi on peräisin vuonna 1938 julkaistusta ja myöhemmin myös filmatisoidusta Patrick Hamiltonin näytelmästä, jossa aviomies yrittää vakuuttaa vaimonsa siitä, että tämän mielenterveys on järkkymässä välkyttämällä kodin kaasuvaloja, mutta esittäen, ettei itse näe valojen vilkkuvan.
Kapinakertomus
Sankarillinen kertomus sorretuista altavastaajista, jotka nousevat taisteluun suurta järjestelmää vastaan. Kapinakertomukset yhdistyvät yleensä uhriutumiskertomuksiin, joiden avulla oma poliittinen toiminta asemoidaan järjestelmän sortamaksi. Kapinakertomuksia voidaan hyödyntää myös silloin, kun oma puolue on jo vallassa: tällöin vastustaja on esimerkiksi globaalin eliitin ylläpitämä järjestelmä, jonka moninaisten lonkeroiden nujertaminen ei niin vain onnistu.
Kaksoisviestintä
Kaksoisviestinnällä viitataan politiikan tutkimuksessa ja mediassa monesti tilanteeseen, jossa poliitikko viestii laajalle yleisölle yhtä mutta omille poliittisille seuraajilleen toista. Laajemmin ymmärrettynä kaksoisviestintä tarkoittaa kuitenkin pikemminkin viestinnän sisäistä ristiriitaisuutta ilman yksiselitteistä tulkintavaihtoehtoa.
Kiistat käsitteiden määrittelystä
Radikaalioikeisto pyrkii luomaan hämmennystä liberaaleille arvoille keskeisistä käsitteistä (kuten sananvapaus, rasismi, fasismi tai demokratia) vaatimalla vastapuolta määrittelemään ne yhä uudelleen julkisissa väittelyissä, ikään kuin käsitteiden tulkinnoista vallitsisi epävarmuutta. Tavoitteena on täyttää keskustelutila tulkinta- ja määrittelykiistoilla. Toisaalta käsitteitä myös määritellään uudelleen (ks. termien omiminen) ja hämärretään näin niiden merkityksiä. Joissain tilanteissa voidaan myös vedota juridisiin merkityksiin, jos halutaan korostaa, että käytetyt ilmaisut ovat olleet laillisia ja siksi ne ovat myös hyväksyttäviä.
Kokemuskertomus
Omakohtaiseen tai toisen ihmisen välitettyyn kokemukseen perustuva kertomus, jonka avulla esitetään usein yleistäviä väitteitä. Tunteisiin vetoavat kokemuskertomukset leviävät helposti sosiaalisessa mediassa. Levitessään ne muuttuvat usein ensin edustuksellisiksi väitteiksi siitä, miten asiat yleisesti ovat, ja lopulta normatiivisiksi väitteiksi siitä, miten asioiden pitäisi olla.
Koepallo
Koepallo (trial balloon) viittaa retorisiin kokeiluihin, joilla testataan, mikä kaikki voisi ”mennä läpi” julkisessa keskustelussa. Radikaalioikeistolaisessa kontekstissa kokeillaan esimerkiksi, kuinka halventavia, solvaavia, rasistisia ja väkivaltaan yllyttäviä asioita voidaan sanoa niiden kohtaamatta vastustusta. Tarkoituksena on siirtää julkisen keskustelun hyväksyttävyyden rajoja (ks. myös Overtonin ikkuna).
Koirapilli
Koirapilli (dog whistle) viittaa omille kannattajille suunnattuihin piiloviesteihin. Se on yksi kaksoisviestinnän muoto. Koirapillejä käytetään paitsi ”omille” kommunikoimiseen, myös ylipäänsä keskustelun hämärtämiseen ja provosointiin. Tällöin koirapilli lähestyy trollausta.
Kulttuurisota
Termi kulttuurisota (culture war) on peräisin Yhdysvalloista, jossa sitä on käytetty 1960-luvulta lähtien liberaalien ja konservatiivisten poliittisten suuntauksien välisten arvoriitojen kuvaamiseen. Yleensä etenkin konservatiivit ovat katsoneet olevansa sodassa (väärään suuntaan) muuttuvaa yhteiskuntaa vastaan. Kulttuurisodat ylikorostavat politiikan luonnetta kamppailuna: kulttuurisodassa poliittiset eriäväisyydet kehystetään konfliktiksi, jossa on voittaja ja häviäjä. Koska kysymys on arvopohjaisesta eloonjäämiskamppailusta, tämä kiristää niin poliittisen kuin julkisenkin keskustelun luonnetta.
Liberaalit arvot
Liberaaleilla arvoilla tarkoitamme tässä artikkelikokonaisuudessa (ks. myös Oikeistoradikaalien vaikuttamisstrategiat ja niiden purkaminen ja Katsaus Unkariin) suvaitsevaisuutta, moniäänistä yhteiskunnallista keskustelua ja moninaista demokraattista osallistumista. Liberaalit arvot voi luonnollisesti määritellä monin eri tavoin, mutta olemme keskittyneet ihmisryhmien yhdenvertaista ja tasa-arvoista kohtelua korostavaan tulkintaan. Näiden arvojen katsotaan rakentavan parempaa yhteiskuntaa. Liberaaleihin arvoihin liittyy myös ihanne julkisesta keskustelusta, jossa osapuolet esittävät avoimesti omia näkemyksiään, joita niin osallistujat kuin yleisökin puntaroivat (ks. myös julkisen keskustelun pelisäännöt).
Liberaali demokratia
Radikaalioikeisto pelkistää demokratian käsitteen monesti vaalitapaan, jossa kansa valitsee edustajansa. Samalla jätetään taktisesti huomiotta, että länsimainen ymmärrys demokratiasta tarkoittaa käytännössä liberaalia demokratiaa. Vaalien kaltaisten muodollisten edellytysten täyttymisen lisäksi liberaali demokratia vaatii yksilöiden oikeuksien ja vapauksien mahdollisimman laajaa ja yhtäläistä toteutumista. Liberaali demokratia tarjoaa äänen myös illiberaaleille ajatuksille, mutta järjestelmää itsessään ei voi muokata näiden ajatusten mukaiseksi – muutoin se muuttuu epätasa-arvon ylläpitämiseksi näennäisesti demokraattisin instituutioin ja prosessein.
Metapolitiikka
Metapolitiikka on yhteiskunnan arvojen, asenneilmapiirin ja kulttuurin strategista muokkausta. Etenkin konservatiivisten politiikan teoreetikoiden Alain de Benoist’n ja Guillaume Fayen ajatusten pohjalta kehitelty metapoliittinen vaikuttaminen on omaksuttu nykyisessä radikaalissa oikeistossa keskeiseksi työkaluksi, jolla kulttuurista maaperää muokataan otollisemmaksi konservatiivisten arvojen ja ideoiden leviämiselle. Tavoitteena on vaikuttaa esimerkiksi kielenkäytön ja käsitteistön avulla poliittisen päätöksenteon pohjalla oleviin arvoihin ja mahdollistaa ennen pitkää tietyn suuntaisen päivänpolitiikan toteuttaminen (ks. myös strateginen viestintä).
Overtonin ikkuna
Overtonin ikkuna viittaa yhteiskunnallisesti hyväksyttyihin keskustelunaiheisiin ja puhetapoihin. Ikkuna määrittää siis tiettynä aikana hyväksytyt aiheet; yhteiskunnallisen keskustelun muuttuessa ikkuna siirtyy poliittisella spektrillä. Yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivät toimijat haluavat aktiivisesti siirtää ikkunaa itselleen edulliseen suuntaan. Näin jotkin näkemykset, joita aiemmin pidettiin radikaaleina, voidaan normalisoida. Kääntäen aiemmin hyväksyttyjä näkemyksiä voidaan ajan myötä alkaa pitää yhteiskunnan muuttuneiden arvojen valossa kestämättöminä. Termin loi yhdysvaltalainen politiikan tutkija Joseph P. Overton.
Paskapuhe
Paskapuhe (bullshit) on filosofi Harry Frankfurtin tunnettua määritelmää mukaillen puhetta, jossa ei välitetä totuudesta eikä valheesta. Sen tarkoitus on hämärtää totuuden ja valheen rajaa, jotta puhuja voi ajaa omia tavoitteitaan. (Ks. myös strateginen viestintä.)
Puolueettomuusihanne
Puolueettomuus on journalistien ammattietiikkaan liitetty ihanne: toimittajilla voi olla mielipiteitä, mutta he eivät voi ottaa (puolue)poliittisesti kantaa osana uutisointia. Täydellistä puolueettomuutta ei välttämättä ole mahdollista saavuttaa, joten siksi puhutaankin ihanteesta, jota journalistit tavoittelevat ammattietiikkansa puitteissa. Toisaalta median on joskus vaikea puolustaa itseään, jos se vaatisi selkeän puoluepoliittista kannanottoa (ks. myös tasapuolisuusharha).
Salaliittoteoriat
Salaliittoterioita voidaan luonnehtia merkittäviksi yhteiskunnallisiksi kertomuksiksi, joille ei ole kattavaa tieteellistä tai muutoin faktapohjaisesti vakuuttavaa näyttöä. Salaliittoteoria noudattaa usein tarinamallia, jossa jotkut ryhmät (esimerkiksi eliitit) vehkeilevät yhteiskunnassa kavalasti toisten ryhmien (esimerkiksi kansan) pään menoksi. Salaliittoteoriat kertovat pahantahtoisesta suunnitelmallisuudesta yhteiskunnallisten muutosten taustalla. Jotkut salaliittoteoriat voivat toistaa syvään pinttyneitä ennakkoluuloja kuten antisemitismiä.
Sanojen muuttaminen aseiksi
Sanat voidaan muuttaa aseiksi toistamalla – ja saamalla muut toistamaan – julkisessa keskustelussa iskeviä, mieleenpainuvia ja tunteisiin vetoavia ilmauksia. Yhdysvaltalaisessa politiikassa tunnettuja esimerkkejä ovat Donald Trumpin ”fake news” ja erilaiset vastustajiin kohdistuneet pilkkanimet.
Sinä myös
Tu quoque (”sinä myös”) on henkilöön keskittyvä ad hominem -tyylinen argumentaatiovirhe, jossa väitetään kanssakeskustelijan sortuneen samaan rikkeeseen tai käytökseen, josta väittäjää itseään on syytetty. Se on suosittu sekä pienten lasten retoriikassa (”Ite oot!”) että poliittisessa keskustelussa.
Strateginen viestintä
Strateginen viestintä on julkista keskustelua, jonka tavoitteena ei ole niinkään pyrkiä kohti avointa yhteiskunnallista keskustelua ja parempaa yhteisymmärrystä (vrt. kommunikatiivinen viestintä) vaan ennen kaikkea vaikuttaa ja vahvistaa omaa agendaa. Strateginen viestintä ei ole lähtökohtaisesti ongelmallista, koska se voi myös opettaa kommunikoimaan paremmin tärkeistä aiheista, mutta mitä suunnitelmallisempaa se on, sitä selvemmin se nojaa valta-asemiin ja niiden toisintamiseen. Kun strategisen viestinnän avulla hyökätään julkisen keskustelujen pelisääntöjä vastaan ja harjoitetaan metapoliittista vaikuttamista, se muuttuu ongelmallisesta tuhoisaksi paskapuheeksi.
Suuri kertomus
Alkujaan filosofi Jean-François Lyotardin käyttämä aikalaisanalyysin käsite, jolla viitataan vallalla olevaan kertomukseen todellisuudesta. Esimerkiksi valistus ja kristinusko rakentuvat erilaisten suurten kertomusten varaan. Lyotardin mukaan suuriin kertomuksiin suhtaudutaan postmodernina aikana epäillen: ihmisillä ei ole jaettua käsitystä todellisuudesta. Strategisen viestinnän yhteydessä suuret kertomukset voi ymmärtää laajemmin kognitiivisina ja viestinnällisinä työkaluina, joiden avulla yksilöt samastuvat tiettyyn yhteisöön ja selittävät ajallista muutosta yhteisön näkökulmasta. Suuri kertomus esittää tiettyyn ideologiaan perustuvan selityksen siitä, miten yhteiskunnalliseen nykytilanteeseen on päädytty ja millaista tulevaisuutta yhteisö voi odottaa.
Tasapuolisuusharha
Toimittajat pyrkivät usein tasapainottamaan uutissisältöä eri näkökulmilla, jottei ainoastaan yhden osapuolen näkemys pääse esille julkisuudessa (ks. puolueettomuusihanne). Asiantuntijoita voidaan käyttää myös mediassa esitettyjen näkökulmien tukena. Tasapuolisuusharha syntyy, kun hyvinkin erilaiset näkemykset esitetään julkisessa keskustelussa rinnakkain ja keskenään verrannollisessa asemassa, ikään kuin kilpailevina mielipiteinä asiasta. Tällöin esimerkiksi asiantuntijatiedon merkitys vesittyy ja on vaikeampaa määrittää, mikä on tieteellinen konsensus tietystä aiheesta.
Termien omiminen
Termien omiminen (appropriation) tarkoittaa jo olemassa olevan sanan tai käsitteen kaappaamista kilpailevien poliittisten toimijoiden käyttöön. Näin voidaan hyödyntää jo tunnistettua ja esimerkiksi merkitykseltään laajasti positiiviseksi hyväksyttyä käsitettä jopa sen vastaisen politiikan kuvauksessa ja oikeutuksessa. Esimerkiksi määrittämällä oman toimintansa ”sananvapauden” piiriin kuuluvaksi radikaalioikeisto syyttää liberaalin demokratian puolustajia sensuurista, eli sananvapauden rajoittamisesta, kun esimerkiksi (illiberaalia) rasistista kielenkäyttöä pyritään suitsimaan.
Totuussämpylä
”Totuussämpylä” (truth sandwich) on journalistinen tekniikka harhaanjohtavien väitteiden kehystämiseksi siten, ettei uutinen levitä niitä tahattomasti eteenpäin. Totuussämpylä sulkee vaikuttamispyrkimyksen totuuksien sisään: uutinen aloitetaan totuudella, minkä jälkeen käsitellään harhaanjohtava väite, mistä taas lopulta palataan totuuteen.
Trollaus
Trollaus on terminä peräisin verkkokirjoittelun maailmasta, jossa tarkoituksena on hermostuttaa tai suututtaa muita. Trollaus on siis tarkoituksellista ärsyttämistä, jossa trolli asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Poliittinen trollaus voi olla lisäksi suunnitelmallista, kyynistä viestintää, joka vie uskottavuutta poliittiselta keskustelulta kokonaisuudessaan. Trollaaja ei kunnioita julkisen keskustelun pelisääntöjä, vaan niiden rikkominen voi olla trollauksen itseisarvo.
Uhriutumiskertomus
Yleensä omakohtainen kokemuskertomus, jonka avulla poliittinen vaikuttaja asemoi itsensä tai puolueensa tilanteen todelliseksi uhriksi. Vaikuttajat turvautuvat uhriutumiskertomuksiin yleensä silloin, kun heitä arvostellaan jostain. Uhriutumiskertomus kääntää tilanteen roolit ympäri ja syyllistää arvostelun esittäjää esimerkiksi kaksinaismoralismista, ideologisuudesta ja objektiivisuuden puutteesta, valehtelusta tai harhaanjohtavan tiedon levittämisestä. Uhriutumiskertomusten avulla vältetään vastuunotto ja vilpitön keskustelu poliitikkojen edustamista arvoista.
Uutiskriteerit
Kriteerit, joiden pohjalta tietyn aiheen uutisarvo määräytyy. Esimerkiksi STT punnitsee eri aiheiden uutisarvoa niiden merkityksen, yllättävyyden, kiinnostavuuden, ajankohtaisuuden ja läheisyyden perusteella. Uutisarvoa kannattaa yleensä pohtia pikemminkin uutisen vastaanottajan kuin uutislähteen tai uutisen kohteen näkökulmasta.
Whataboutismi
Whataboutismi on tiivistetysti argumentaatiovirhe, jonka avulla huomio kohdistetaan toiseen aiheeseen (”What about…?”). Whataboutismi esittää, että aiheesta A ei voida keskustella, ellei ensin tai vähintään samaan aikaan keskustella aiheesta B (+ C, D…). Näin vältytään keskustelemasta alkuperäisestä aiheesta tai ratkaisemasta siihen liittyvää ongelmaa.
Ks. myös:
Tommi Kakko, Anna Ovaska, Mikko Poutanen & Juha Raipola, Oikeistoradikaalien vaikuttamisstrategiat ja niiden purkaminen
Annastiina Kallius, Tommi Kakko, Anna Ovaska, Mikko Poutanen & Juha Raipola, Katsaus Unkariin
