Ajassa kiinni, yhdessä kulkien
Jaakko Belt
Liityin niin & näin -toimitukseen vuodentaitteessa 2010 vastuualueenani ajankohtaispalsta. Nimellä ”Otteita ajasta” tunnettu osio oli esitelty jo lehden varhaisvuosina, ja numerosta 2/2007 eteenpäin se oli jälleen vakiinnuttanut paikkansa lehden elimellisenä osana: lyhytmuotoisen journalismin ja aikalaiskommentaarin aktiivisena alustana[1]. Juttutyypeistä tapahtumaraportit, muistokirjoitukset, kiistakirjoitukset ja lehdistön antia terävästi ruotivat ”lehtileikkeet” pysyivät repertuaarissa omalla vahtivuorollanikin; taidekritiikkien ja pienhaastattelujen asema kenties lujittuikin.
Hyppäsin pestiin lennosta, vyölläni pari hassua juttukeikkaa ja muutama vuosi filosofian opintoja. Silloisista päätoimittajista Tere Vadén oli pyytänyt juttua lehteen jo kohdatessamme Tampereen yliopistovaltauksella huhtikuussa 2009[2]. Toimituskuntaan minut kutsui ja pestiin perehdytti Jarkko S. Tuusvuori, toinen pian väistymässä olleista päätoimittajista, joka oli myös ajankohtaispalstan uuden tulemisen primus motor ja yleisemminkin lehden kantavia voimia pitkään vastuukautensa jälkeenkin. Toimitukseen minut otettiin vastaan avosylin, kokonaisvaltaisesti kaikkeen valmistaen ja melkeinpä mihin tahansa valtuuttaen.
Tuntuu harhaanjohtavalta kutsua niin & näin -oppivuosiani kirjoittaja- ja toimittajakouluksi, toimituskunnassa kun vallitsi vahva vertaisuuden ja yhdessä tekemisen eetos. Tarkalleen ottaen on yhtä hämäävää puhua oppivuosista, ikään kuin opinpolku olisi jo loppuun tallattu ja taakse jätetty. Muotoillaan siis toisin: käytännössä kaiken kirjoittamisesta, tekstien työstämisestä, lehdenteosta ja journalismista ylipäänsä tietämäni ja taitamani olen ammentanut muulta toimitukselta, niin ennen kuin jälkeeni vahvuuteen liittyneiltä.
Ajankohtaisosion kollektiivista otetta ja luonnetta toimituksen palstana korostaaksemme jätimme tekijyydet monesti tarkemmin erittelemättä. Koostimme tekstejä yhdessä ja toimitimme juttuja ristiin rastiin. Emme signeeranneet palstan nimikkotuotteita, nippuna tarjoiltuja ”otteita ajasta”. Koonnin alussa saattoi lukea ”Toimitukselta”, mutta juttujen (yhteis)kirjoittajuus kävi ilmi vain lehden sisällysluettelosta. Käytäntö kiteytti yleisemmän toimintaperiaatteen: toimituksen piti olla hereillä, äänessä ja kaikkialla[3].
Ajankohtaispalstalla kirjoitettiinkin 2010-luvun taitteessa mistä tahansa ja kaikesta – ja on kirjoitettu sittemminkin[4]. Tyylilaji on vaihdellut uusasiallisesta raportoinnista, esittelystä ja muistelusta puhtaaseen gonzoiluun, poljento yhteiskuntakriittisestä punninnasta ja taiteen arvostelusta pidäkkeettömään polemiikkiin. Toimitustyön ohjenuoraksi teroittui jo varhain, että perusteellisesta editoinnista ei tingitä, oli työstettävän tekstin lajityyppi tai ote mikä hyvänsä.
*
Kolme vuotta ajankohtaispalstan ruorissa ja yhdessä tekemisen ytimissä muovasi lähtemättömästi ymmärrystäni lehden luonteesta ja tehtävästä. Omaksuin tuolloisessa toimituskunnassa laajasti jaetun ja uskoakseni lehden perustamisesta asti hellityn ihanteen: niin & näin on kriittisesti aikaan tarttuva lehti, ei vain aikaansa heijasteleva kulttuurituote tai ajaton journaali[5]. Pitkäaikaisin niin & näin -toimittaja Tuukka Tomperi kirjoitti jo numerossa 4/2001, kuinka kansainväliset esikuvat kuten brittiläinen Radical Philosophy, italialainen aut aut, ranskalainen Le Magazine littéraire ja saksalainen Das Argument ”loivat uskoa filosofialehden kykyyn elää ajassa”[6].
Aloitin päätoimittajakauteni numerossa 1/2013 vailla vahvaa agendaa tai julkilausuttua linjaa. Jälkikatsannossa tunnistan kuitenkin yhdeksi lehdentekoa ohjanneeksi päämääräkseni moninaisen aikalaiskeskustelun ja -analyysin edistämisen. Tavoitteena on ollut ja on edelleen, että jokaisessa numerossa ruoditaan ikiaikaisten filosofisten ongelmien ja rajatumpien tutkimuskysymysten ohella myös aikaamme yleisesti määrittäviä ilmiöitä, historian kiistakysymyksiä, yhteiskunnallisia oloja ennen ja nyt, kirjallista julkisuutta, akateemisia tendenssejä ja päivänpolttaviakin aiheita. Jää nykyisten ja tulevien lukijoidemme arvioitavaksi, kuinka napakasti ajasta on kulloinkin saatu kiinni ja onnistuuko filosofialehti ”elämään ajassa”.
Lehden pitkästä linjasta olen poiminut toisenkin itsemäärittelyn välineen: niin & näin on filosofinen aikakauslehti, pikemmin kuin kapea-alaisempi filosofian ammattijulkaisu. Tässä itseymmärrystäni ohjaa avoin käsitys filosofian luonteesta ja ehtymättömästä potentiaalista, ei nykyisen akateemisen filosofian nyreksintä, saati filosofian vieroksunta oppialana tai monijuonteisena perinteenä. Sitä siivittää halu tuoda filosofiaa laajempaan julkisuuteen. Mikä tahansa ilmiö kaipaa käsitteellisesti tarkkaa jäsentelyä, arvostelukykyistä punnintaa ja perusteellista pohdintaa; argumentit tulee myös altistaa julkiselle koettelulle; vaikeatkin ajatukset voi muotoilla ja sanansa osoittaa spesialisteja laajemmalle yleisölle; kuka tahansa saattaa myös kostua filosofisista eron- ja selonteoista, hioa ajattelutaitojaan yhdessä ja erikseen.
Taustalla kajastavat valistusajan ihanteet filosofiasta kritiikin välineenä, julkisena järjenkäyttönä ja sivistyksen mahdollistajana. Samoista juurista versonnee itseäni aina viehättänyt näkemys niin & näin -lehdestä julkisena areenana, jossa filosofiaa harjoitetaan – siis argumentoidaan, analysoidaan, debatoidaan, arvioidaan ja luodaan valistunutta julkista mielipidettä. Painettu lehti verkkolaajennuksineen on ollut omista kanavistani rakkain, mutta sen siivellä on ollut suurta kuljettaa filosofian ilosanomaa kirjastoista kirjamessuille, Puistofilosofian vilteiltä Pasilan radiolähetyksiin, seminaarihuoneista ja vallatun yliopiston käytäviltä kuppiloihin ja konserttisaleihin.
*
Lehti ei taatusti olisi saavuttanut 30 vuoden rajapyykkiä ilman toimituskunnan orgaanista jatkuvuutta, pysyvyyden ja uudistumisen vastavuoroista dynamiikkaa. Toimituskunnassa on edelleen kauan ennen minua aloittaneita, eivätkä aktiivitoimituksesta sivuun siirtyneetkään ole useinkaan toimitusneuvostoa kauemmas kulkeneet, saati tyystin syrjään jättäytyneet. Samaan aikaan oma niin & näin -sukupolveni on saanut luotsata laivaa kurssissa pitäytyen tai sitä hallitusti reivaten ja ottaa uusia tekijöitä vastaan toimituskunnan pitkään jatkumoon. Olemme kuvitelleet ja tehneet lehteä todeksi numero numerolta. Pestit vaihtuvat, päätoimitusvuorot kiertävät ja elämäntilanteet muuttuvat, mutta silti tai juuri siksi lehti pysyy, omalakisena kuten aina. Ennen kaikkea pysyy älyllinen yhteisö, jonka kanssakulkijoista on kasvanut ystävistäni tärkeimpiä.
(Jaakko Belt
ajankohtaistoimittaja 2010–2012, päätoimittaja 2013–)
Kapinaa, filosofiaa, sukupuolia ja hitaita muutoksia
Anna Ovaska
Tätä tekstiä suunnitellessa mieleeni tulivat edellisen merkittävän n&n-virstanpylvään eli lehden 20-vuotisjuhlien muistelot vuodelta 2014. Tuolloin niin & näinin ensimmäiseen, vuoden 1994 toimittajakaartiin kuulunut Marjo Kylmänen pohti: ”Olisikohan niin & näin -lehteä koskaan syntynyt, jos olisimme joutuneet samanlaiseen opintosuoritusputkeen kuin nykyopiskelijat?”[7] Toinen ensimmäisen toimituksen jäsen, Kimmo Jylhämö, puolestaan kirjoitti niin & näinistä ”todellisena yliopistona”. Yksi lehden perustavista ajatuksista oli luoda vastalause yliopistopolitiikalle, joka jo vuonna 1994 oli jättämässä vauhdilla taakseen sivistyksen ja vapaan kriittisen ajattelun ihanteet.[8]
Nyt voisi sanoa, että 30 vuodessa juuri mikään ei ole muuttunut. Muutama vuosi sitten kirjoitimme yliopistokollegoiden kanssa niikkäriin Juha Jokelan Dosentit-näytelmän inspiroimina yliopiston muodonmuutoksesta: ”ajattelun kehdosta” on tullut yhä tehostetumpi, yhteisönsä jäsenet ja työntekijänsä monenlaiseen palkattomaan tai ylitöinä tehtävään silpputyöhön pakottava, tietojärjestelmien viidakoihin hukuttava sekä tuhoisaan kilpailuun ajava laitos, jonka rakenteet eivät juuri tue pääasiaa eli kriittistä ajattelua ja tutkimusta[9]. Samaan aikaan 30-vuotias niin & näin on sitkeästi pitänyt kiinni alkuperäisistä ihanteistaan: yhdessä ajattelusta, innostuksesta tutkimuksen ja sen yleistajuistamisen äärellä, uuden luomisesta, keskinäisestä kunnioituksesta ja jatkuvasta tuesta[10]. Itselleni lehti on viimeisen 13 vuoden ajan tarjonnut paikan hitaalle pohdinnalle, yhdessä oppimiselle, tärkeille kiistoille ja vielä tärkeämmille ystävyyksille – erittäin kunnianhimoisen ja joskus (ainakin päätoimittajan näkökulmasta) paineisenkin julkaisemisen ohessa.
Toisaalta lehdessä on tapahtunut joitain tärkeitä muutoksia. Olimme Tytti Rantasen kanssa vuonna 2016 lehden historian ensimmäiset naispuoliset päätoimittajat. Kertoo niikkärin filosofiakäsityksen laajuudesta, että kummankaan akateeminen työ ei ole sijoittunut varsinaisesti filosofian alalle vaan kirjallisuudentutkimukseen. Lehden päätoimituksen sukupuolijakauman myöhäinen korjausliike paljastanee jotakin myös yliopistofilosofian sukupuolijaoista sekä siitä, miten hidasta sukupuolittuneiden rakenteiden purkaminen on myös niin & näinin kaltaisissa pienissä yhteisöissä.
Vuonna 2005 11-vuotiaan niikkärin kolumnistiksi oli kutsuttu Anita Seppä, joka laski saamistaan näytenumeroista (3 & 4/2004) kaksikymmentäkolme mieskirjoittajaa ja yhden naisen. Lehden toimituskunta näytti niin ikään hurjalta: siihen kuului tuolloin 11 miestä. Kolumnissa Seppä ehdottaa, että lehden nimen voisi muuttaa Miesten filosofiseksi aikakauslehdeksi. Lopuksi hän antaa myös vaihtoehdon:
”Tapahtuupa lehdelle tulevaisuudessa sitä tai tätä (vaihtoehdot lienevät: sitä ja sitä, tai tätä ja tätä, joka kuulostaa varmaan teistäkin paljon tylsemmältä) heitän toimituskunnalle avoimen haasteen: osoittakaa minulle ja muutamalle muulle potentiaaliselle lukijallenne, että kykenette luomaan oikeasti ajankohtaisen filosofisen aikakauslehden, jossa ei enää langeta siihen herranaikaisesti jo kuolleeksi ja kuopatuksi luultuun harhakuvitelmaan, että yksinomaan miesten näkökulmasta kirjoitettua filosofiaa voitaisiin nimittää geneerisesti filosofiaksi. Tarkennettuna: osoittakaa, että lehtenne on niin kiinnostava, että myös parhaat naispuoliset ajattelijat ja tutkijat kirjoittavat juttuja siihen ja ottavat kantaa siihen homososiaalisesti värittyneeseen keskusteluun, jota lehden palstoilla tällä hetkellä käydään!”[11]
Nykynäkökulmasta katsoen toimitus toteutti näistä jälkimmäisen ehdotuksen. 2000-luvulla sekä toimituksen että kirjoittajien sukupuolijakaumaa ryhdyttiin aktiivisesti korjaamaan. Lehteen alettiin suunnitella aiempaa enemmän teemoja, joihin kirjoittajat pyydettiin kutsumenettelyllä sen sijaan, että olisi oltu ainoastaan tarjottujen juttujen varassa. Tieteenalarajojen ylittäminen – ja filosofiakäsityksen laajentaminen – puolestaan auttoi purkamaan akateemisesta filosofiasta kumpuavia vääristyneitä sukupuolijakoja. Viime vuosina n&n-toimittajat Elina Halttunen-Riikonen ja Pii Telakivi ovatkin ruotineet lehden sivuilla myös yliopistofilosofian miesvaltaisuutta ja sukupuolittunutta syrjintää[12].
Mutta muutettavaa riittää: vuonna 2024 toimituskunta on yhä kovin valkoinen ja (uudempana ilmiönä) keski-ikäinen. Meille tekisikin epäilemättä hyvää saada uusi haaste.
(Anna Ovaska
lehden yliopistoharjoittelija 2011, toimittaja 2012 ja 2022–, ajankohtaistoimittaja 2013–2015 ja päätoimittaja 2016–2021)
Filosofian sidosryhmäläinen
Tytti Rantanen
niin & näin on elämäni parhaita syntymäpäivälahjoja. Lehden piirissä vaikutti jo joitakin opiskelutovereitani, ja olin rohkaistunut kirjoittamaan lehteen esseen, kun sattumalta astuin 27-vuotissyntymäpäivänäni toukokuussa 2012 keskeiseen kaisaniemeläiseen oluthuoneeseen jonkin seminaarin jäljiltä. Samassa seurusteluravintolassa piti kokoustaan niin & näinin toimitus. Hädin tuskin olin ovesta astunut sisään, kun pöydästä singahdettiin luokseni: ”Tytti! Puhuimme juuri sinusta! Tule niikkärin toimitukseen!”
Niihin aikoihin kokeilin piristää elämääni sanomalla mahdollisimman moneen asiaan kyllä. Ajattelin, että se johtaisi seikkailuihin. Usein se johti minut tekemään lisää töitä tekstien parissa ja kenties tilapäisesti mutta toistaiseksi pitkäkestoisesti loitommas valmiista väitöskirjasta. niin & näinille kannatti kuitenkin sanoa kyllä, vaikka tuosta oluthuoneen pyrähdyksestä kestikin vielä noin vuosi, ennen kuin varsinaisesti olin todella messissä. Ensimmäinen teema, jota olin mukana toimittamassa, oli numeron 2/2013 ”Elokuva, todellisuus, dokumentaarisuus”. Koska ekspertiisini muutenkin painottui seitsemännen taiteen pariin, oli luontevaa, että otin hoitaakseni lehden elokuvapalstan.
Minulla ei ole ollut oikeastaan koskaan kiinteää ystäväporukkaa, vaikka yksittäisiä ystäviä paljonkin. Intensiivisimmillään niin & näin on ollut lähimpänä jotain porukan ja porukkaan kuulumisen kaltaista, mitä olen kokenut. Joka tapauksessa siitä tuli henkinen ja intellektuaalinen kotini vaiheessa, jossa aloin hahmotella urapolkua yliopiston ulkopuolella mutta silti taiteen, kirjoittamisen ja ajattelun parissa. Siksi halusin ilman muuta jäädä toimituskuntaan, kun luovuin kaksi vuotta sitten päätoimittajuudesta saattaakseni eräitä kirjoitushankkeita ja opintoja valmiiksi.
Akateeminen taustani ei ole filosofiassa vaan kirjallisuudentutkimuksessa – yhtenä päätoimittajista sanoin usein olevani filosofian sidosryhmäläinen. Taiteentutkimuksen ja filosofian välillä on kuitenkin runsaasti tiiviitä siteitä, ja olen osaltani halunnut vaalia lehdessä ajatuksekasta kulttuurijournalismia, niin elokuvapalstalla kuin sen ulkopuolella. Päätoimittajana saatoin tukeutua muun toimituskunnan vankkaan filosofian asiantuntemukseen. Ajattelin, että olen eräänlainen niikkärin kymppi: työnjohtaja, joka osallistuu muiden tukkilaisten rinnalla kulloiseenkin urakkaan.
Vaikka lehden johtotähtenä on niinkin ylevä arvo kuin ajattelutaitojen edistäminen, vaati numeroiden ilmestyminen aikataulussa useimmiten hyvinkin luovia ja pragmaattisia ratkaisuja ja toisaalta realismia. Omina päätoimittajavuosinani 2016–2022 oli siunaus, että vetovastuuta jaettiin jopa neljän päätoimittajan kesken. En tiedä, toteutuiko yksikään päätoimittamani numero koskaan täysin siinä muodossa tai laajuudessa, kuin etukäteen oli kaavailtu. Yksi pääkirjoituskin hävisi jäljettömiin, kun olin saanut sen valmiiksi. Mutta niin & näin on kerta kaikkiaan sellainen kuin se kulloinkin on. Monesti aivan hyvä!
(Tytti Rantanen
(elokuva)toimittaja 2013–, päätoimittaja 2016–2022)
Verkot, lähteet
Kaisa Kortekallio
Olen niin & näin -lehden tuorein päätoimittaja. Usein tunnen kauhua tuijottaessani lehden historian syöveriin. Syöveristä kajastelevat suomalaisen filosofian suurten muinaisten katseet ja ikiaikaisten keskustelujen himmeät valot. Mitä tekemistä minulla on niiden kanssa?
Vuonna 2016 minua pyydettiin toimittamaan niin & näinin Scifi-teemaa (4/2016) Elina Halttunen-Riikosen kanssa. Oli hauskaa ja antoisaa koota yhteen tieteisfiktiota käsittelevää ajattelua muualtakin kuin kirjallisuuden- ja elokuvatutkimuksesta. Muutamaa vuotta myöhemmin päädyin mukaan toimitukseen, sitten artikkelitoimitukseen, ja lopulta, torjunnan ja kieltämisen kautta, päätoimitukseen. Juhlissa, joissa esittäydyin toimitusneuvostolle ja muulle lehden lähipiirille, taisin todeta: en ole koskaan opiskellut filosofiaa, mutta luulen, että olen silti tehnyt sitä.
Usein mietin, onko missään järkeä. Akateemisessa urassa ei välttämättä ole. Akateemisissa keskusteluissa saattaa silti olla. Pätkätöiden ja vaihtuvien affiliaatioiden yli kantavissa akateemisissa yhteisöissä, kuten niikkärissä, on varmasti. Yhteisö tunnistaa jäsentensä vaihtuvat tilanteet, elää ja kasvaa uusiin suuntiin tarpeen mukaan: se tosiaan on sisäpiirijargonin nimeämä monipäinen ja alati uusiutuva hydra. Kun tuijotan syöveriin, hydra on läsnä: se kutoo verkkoja, joita pitkin kiivetä ystävällisten hirviöiden luo.
Rauha syöverin kanssa siis.
Verkkoja kudotaan myös maan päällä, jotta saadaan kiinni uusia ajatuksia: vanhoista aloista kasvavia ja niiden väleistä rönsyäviä filosofian, kulttuurin ja taiteen versoja, nuoria ja nopeasti pyrähteleviä toisinajattelijoita, akateemisen kapitalismin korkeapaineissa askarreltuja hankeapparaatteja. Näissä verkoissa kiipeilen varmemmin, mutta niidenkin elämän ymmärtämiseen tarvitsen hydran ja neuvoston tukea.
Menneisyys on kummallista, nykyaika sekavaa ja outoa, tulevaisuus tuskin sen selkeämpää. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä, hidasta ja syvää ajattelua julkaiseva suomenkielinen kulttuurilehti on sekavassa ajassa lähde, jonka äärellä pysähtyä, virkistyä ja tarkistaa suuntimat. Se ehdottaa jäsennyksiä ja kertoo historioita, tarvittaessa uudelleen tulkiten ja uusia kieliä kokeillen. Lähteen materiaalinen muoto saattaa muuttua, mutta sen merkitys ei vajene.
Luin muuten lehden kirjoittajaohjeita. Niissä ei anneta erillisiä ohjeita metaforan käyttöön.
(Kaisa Kortekallio
toimittaja 2018–, artikkelitoimittaja 2019–2024 ja päätoimittaja 2022–)
Älkää menkö helppoon ja pysykää vaarassa
Antti Salminen
I
Näin 15 vuoden jälkeen
alan epäillä että λόγος
on parakonsistentti, mutta
nelirivinen oikokorjausmerkintä paras
sillä onhan ajattelu kelpo tapa kärsiä
kunhan sen ei anna ratkaista
tai määrätä oikeudetta
eikä ratketa
ja että mielen tornin raunioissa voi työskennellä
kielen yövartioissa valvominen hyötyä-kysymättä
kannattaa, jotta voisimme todistaa sitten kerran:
”noin he kirjoittivat toisilleen, ja tuntemattomalle”
jotta ei tyydyttäisi varmuuteen
vaan kuten pakottomassa rukouksessa
vaalitaan tarkkaavaisuutta, pitäytymistä
tyhjänä, pysyttäytymistä, valppaudessa –
ja mitä nykyjärkeen tulee
sen rajattomuus on pöyhkeää
siinä missä argumentiksi naamioitunut
tunne, aina tyrannien suosiossa.
II
Toisin sanoen, hyvä lukija
pyydän vain jakamatonta
huomiotanne sille
miten riippakoivun jäätyneet oksat
kimaltaen valuvat liikkumatta
päivänä jona savu pystysuoraan
suin päin ja näkymättömiin.
(Antti Salminen
toimittaja 2008–, päätoimittaja 2010–2015, 2018–)
Viitteet & Kirjallisuus
[1] Palstanimi ”Otteita ajasta” oli ensi kertaa esillä jo lehden toisessa numerossa 2/1994. Yli puolet vuosien 1994–1996 numeroista sisältää näin nimetyn osion, ja otsake oli ajoittain käytössä sen jälkeenkin (ks. esim. 3/1999). Jokanumeroisena osiona Otteita ajasta -palstaa on tuotettu katkoksitta vuosikerrasta 2007 alkaen.
[2] Yliopistolain vastustuksesta kummunnut liikehdintä osoittautui yleisemminkin niin & näin -aktiiveja kokoavaksi ja yhteenhitsanneeksi sukupolvikokemukseksi, kun monet entisistä, silloisista ja tulevista toimittajista osallistuivat yliopistolaisten vastarintaan. Läpi vuoden 2009 lehden sivuillakin käytiin tiivistä debattia yliopistolaista, esiteltiin yliopistoaktiivien vaatimuksia ja raportoitiin tunnelmia yliopistovaltauksilta. Lehti julkaisi myös numeron 1/2009 sisäänlaittona lentolehtisellisen yliopistolakiesitystä vastustavia argumentteja.
[3] Esimerkiksi numeroissa 2/2010 ja 3/2010 vieraillaankin akateemisten seminaarien lisäksi Valamon luostarissa, keskustan puoluekokouksessa Lahden suurhallissa, Espoon kaupunginteatterissa ja Kaapelitehtaalla, kokeellisen musiikin festareilla Inarissa Muddusjärven rannalla, Töölön kisahallilla nyrkkeilyillassa ja Sodankylän elokuvajuhlilla. Etenkin juttumatkat Sodankylän elokuvajuhlille laajoine yhteiskirjoitteineen edustavat itselleni tapahtumisen vuohon, valveillaoloon ja yhdessä tekemiseen heittäytymistä antoisimmillaan. Tytti Rantasen vetämän elokuvapalstan vakiintuminen erottamattomaksi osaksi lehteä vuosikerrasta 2014 alkaen on toimituskauteni ilahduttavimpia asioita.
[4] Otetaan esimerkiksi siirtymäkauden numero 1/2010. Otteita ajasta -palsta sisältää raportit Pietarin filosofiapäiviltä ja SFY:n Oikeus-kollokviosta, kommentaaria Nancy- ja Badiou-haastatteluista sekä keskustelua ilmastoskeptikoista, kotimaisesta seksitutkimuksesta ja antikommunismista Romaniassa kommunistivallan kaaduttua. Akateemisten lehtien katsauksen kärjiksi on valikoitunut Schleiermacherin Jumala-käsitys, Persiassa 276–293 hallinneen ”šaahien šaahi” Bahram II:n edesottamukset ja homeerisen ajan viinikulttuuri. Lopuksi lukijoille kerrataan petroskoilaisen Carelia-kulttuurilehden tuoreimman numeron antia.
[5] Ks. lehden ensimmäisen, pitkäaikaisen päätoimittajan Mikko Lahtisen muistelo edellisessä juhlanumerossa 1/2014: netn.fi/artikkeli/niin-nain-20-vuotta.
[6] Tuukka Tomperi, Lehdet. niin & näin 4/2001, 60–61. Verkossa: netn.fi/node/2112.
[7] Marjo Kylmänen, Intoa, ihanteita ja keskinäistä kunnioitusta. niin & näin 1/2014, 139.
[8] Kimmo Jylhämö, Todellinen yliopisto. niin & näin 1/2014, 140.
[9] Saara Moisio, Elise Nykänen, Laura Oulanne, Anna Ovaska, Päivi Seppälä, Pii Telakivi & Sanna Tirkkonen, Dosentit ja yliopiston muodonmuutos. niin & näin 4/2021, 91–94.
[10] Ks. myös Kylmänen 2014, 139.
[11] Anita Seppä, Pojat, filosofia ja jalkapallo. niin & näin 1/2005, 44–45.
[12] Elina Halttunen-Riikonen, Kilpailun vai keskustelun tähden? Naisten kokemuksia filosofian opiskelusta. niin & näin 1/2014, 107–110; Pii Telakivi, Myös me filosofit – Sukupuolittunut syrjintä (yliopisto)filosofiassa. niin & näin 2/2018, 131–133.
