Paras kolumni voittaa

Pitkän uran politiikassakin tehnyt työelämäprofessori Pekka Sauri totesi Yhdysvaltojen kongressitalon väkivaltaisen valtauksen jälkeen Twitterissä:

”Huomenta. Vaikea yö. Vuosikymmenet olen uskonut, että ihmiskunnan tulevaisuus perustuisi yhteiseen keskusteluun, jossa parhaiten perusteltu ehdotus tai näkemys voittaisi. Nyt tämä uskoni näyttää kovin sinisilmäiseltä – sellainen yhteinen keskustelu on utopiaa. Jatkan miettimistä.”¹

Noin viikkoa myöhemmin Sauri julkaisi aiheesta kolumnin, jolla on kuvaava otsikko: ”Losing my religion?” Kolumnissaan hän muun muassa filosofi Jürgen Habermasiin viitaten julistaa, että demokratiassa ei voi luopua uskosta parhaan argumentin voittoon.²

Kuva: Sami Syrjämäki.

Tunnustus nostaa kepin nokkaan uskomuksen, jonka Saurin kanssa jakavat monet ihmiset: vapaa keskustelu toimii ideoiden markkinapaikkana, jolla totuus voittaa epätotuuden, ja mitä vapaampaa keskustelu on, sitä tehokkaammin mekanismi toimii. Väitteeseen törmää tämän tästä myös sananvapauskeskusteluissa.³

Ajatus julkisesta keskustelusta ”ideoiden markkinapaikkana” on iäkäs. Sen juuria on jäljitetty 1600-luvulle John Miltoniin ja erityisesti vuonna 1859 julkaistuun J. S. Millin klassikkoteokseen Vapaudesta (suom. 1891), vaikka Mill ei vertauskuvaa käyttänytkään. Metafora on ilmeisesti otettu käyttöön 1900-luvun alkupuolella Yhdysvaltojen oikeudenkäyntisaleissa sananvapauden rajoja käsitelleissä oikeustapauksissa. Pitkän historian valossa on merkillepantavaa, että luottamus ajatusten vapaaseen markkinapaikkaan ei ole suosiostaan huolimatta itse onnistunut voittamaan ajatusten markkinoita, vaikka idean levittämistä ei ole estetty ainakaan demokratioissa. Tällä perusteella se näyttäisi olevan itsensä kumoava.

Merkittävätkin demokratiaa kannattavat poliitikot ovat pitäneet ajatusta ongelmallisena. Esimerkiksi Barack Obama ilmaisi marraskuussa tehdyssä haastattelussa suhtautuvansa ajatusten markkinoiden toimivuuteen epäilevästi, koska kykymme erottaa totuus epätotuudesta nykymaailmassa saattaa olla kadonnut. Hän sanoo meidän kulkevan kohti ”epistemologista kriisiä”.⁴

Miksi ajatus on kuitenkin houkutteleva? Koska siinä on paljon perää. Vapaan ajatusten vaihdon jalostavasta ja sen puuttumisen tuhovasta vaikutuksesta löytyy todisteita niin yhteiskunnallisesta keskustelusta kuin yritysmaailmasta. Esimerkiksi Nokian matkapuhelinvalmistuksen onnetonta kohtaloa ovat selittäneet organisaatiotutkijat ja Nokian entisistä johtajista Risto Siilasmaa sillä, että sananvapaus yhtiössä tukahtui, kun henkilökunta koki turvalliseksi esittää vain johdon näkemyksiä tukevia ajatuksia.⁵

Yhteiskunnallisessa keskustelussa ei tarvitse kuin katsoa yhteiskuntia, joissa sananvapautta on rajoitettu hyvin merkittävissä määrin. Toimittajat ilman rajoja -järjestön globaali lehdistönvapausindeksi antaa tälle tarkastelulle hyvän lähtökohdan. Tilannetta voi pohtia myös Cato -instituutin Human Freedom indeksin osa-alueen ”expression and information” valossa.⁶ Indekseissä heikoiten pärjäävissä maissa on enemmän ja syvempiä ongelmia kuin parhaiten suoriutuvissa maissa.

Tällaisten vertailujen lähes itsestään selvät tulokset ovat kuitenkin petollisia: ne saattavat synnyttää liiallisia odotuksia. Vaikka on helppo löytää esimerkkejä vapaan ajatustenvaihdon nujertamisen aiheuttamista ikävistä seurauksista, se ei tarkoita, että mahdollisimman vapaa ajatustenvaihto johtaa aina parhaimpaan tulokseen. Ajatusten vapaalla markkinapaikalla on ilmeisiä etuja verrattuna suljettuun ympäristöön, jossa vain yksi ajatus voi voittaa. Se ei kuitenkaan ole totuuskone.

Strateginen vs. kommunikatiivinen toiminta

Ajatusten markkinapaikka on avautunut radikaalilla tavalla sitten J. S. Millin päivien, jopa tavoilla, joita Mill olisi saattanut pitää epätoivuttuna, ja varmasti tavoilla, joita hän ei kyennyt edes kuvittelemaan. Uusien teknologisten innovaatioiden myötä syntynyt sosiaalinen media on tarjonnut tavallisille kansalaisille ja poliitikoille kanavan, jonka kautta on mahdollista tavoittaa tuhansia tai miljoonia ihmisiä viiveettä ilman muiden tekemiä julkaisupäätöksiä. Julkisuuden portinvartija on kadonnut ja sosiaalinen media haparoi yrityksissään kantaa vastuuta sisällöstä.⁷ Vaikka ajatusten markkinapaikka ei ole täydellisen avoin, se on avoimempi kuin koskaan aikaisemmin historiassa.

Mihin ajatusmarkkinoiden vallankumouksellinen vapautuminen on johtanut? Elämme aikaa, jota kutsutaan totuuden jälkeiseksi. Vaikka nimityksen osuvuudesta käydään akateemista ajatustenvaihtoa, en ole törmännyt näkemykseen, jonka mukaan yhteiskunnallinen keskustelu olisi totuudellisempaa kuin koskaan aikaisemmin.

Ymmärtääksemme tilannetta, voimme tukeutua Saurin mainitsemaan Habermasiin. Filosofi tosiaan hahmotteli ehtoja ideaaliselle puhetilanteelle, jossa kannanmuodostus käy argumenttien paremmuutta punniten. Ehtoihin kuuluu muun muassa, että kaikilla on oltava vapaus ja mahdollisuus osallistua keskusteluun ja keskustelijoiden on argumentoitava kommunikatiivisesti. Kommunikatiivisesti toimiva pyrkii ymmärtämään toisia. Hän yrittää keskustella läpinäkyvällä tavalla ilman piilotettuja tarkoituksia yhteisymmärrykseen tähdäten. Kommunikatiivisen toiminnan vastapari on laskelmoiva strateginen toiminta. Strategisessa keskustelussa pyritään vaikuttamaan: päämäärä on tärkein, totuudella ei ole väliä.

Strateginen toiminta on poliittisessa toiminnassa niin syvällä, että keskustelu saatetaan nähdä nimenomaan strategisena välineenä. Esimerkiksi perussuomalaisia on kouluttanut YLE:n someguruksi mainitsema konsultti, joka kuvaa palvelujaan muun muassa sanoin ”keskustelu strategisena mediana”⁸. Habermas huokaa, mutta perussuomalaiset eivät tietenkään ole ainoa puolue, joka operoi tällä tavalla. Myös eri viestintätoimistojen palveluissa ”strateginen” ajaa ”kommunikatiivisen” yli mennen tullen. Vaikka kaikkea strategista viestintää ei pidä tuomita, ei tule liioin ajatella, etteikö työvälineisiin kuuluisi myös habermasilaisen kommunikatiivisen toiminnan syrjäyttäminen strategisella, tavoitteen korostaminen totuudesta piittaamatta.

Demokratia ja kommunikaatio

Saurin yön rauhaa häirinneitä tapahtumia analysoi historioitsija Timothy Snyder. Snyder punnitsee Trumpin valtakautta ja republikaanisen puolueen toimintaa sen aikana. Hän arvioi osuvasti, kuinka yksittäiset valheet liittyvät uskomusten verkkoon, ja kuinka sitoutuminen Trumpin valheeseen vaalivilpistä johtaa johdonmukaisesti monien muiden epätosien uskomusten hyväksymiseen. Opetus on kuitenkin se, että politiikassa tällaisilla seikoilla ei ole aina merkitystä. Hyvässäkin tapauksessa politiikkaa on tehty pelaamalla, huonossa demokratian sääntöjä suoraan rikkomalla: ”Totuus korvataan spektaakkelilla, fakta uskolla.”⁹

Ei tarvitse olla niin pessimistinen, että katsoo strategisen toiminnan vallanneen tyystin sosiaalisen median ja muualla käytävän yhteiskunnallisen keskustelun. Voi hyvin ajatella, että suurin osa toiminnasta on kommunikatiivista. Yhteiskunnallisessa keskustelussa pienen joukon vaikutus lopputulokseen voi kuitenkin olla kokoaan suurempi, varsinkin, jos pyrkimys on rikkoa. On selvää, että politiikassa on ja on aina ollut mahdollista saada voittoja disinformaatiota levittämällä ja omien etujen häikäilemättömällä ajamisella ja rettelöimällä. Ehkä kaikista spektaakkelimaisimmat voitot ovatkin perustuneet juuri totuudesta piittaamattomaan strategiseen toimintaan.

En siis luota ajatusten markkinapaikan tarjoavan asiakkailleen vain totuutta. Pidän silti tärkeänä, ettei kommunikatiivista toimintaa hylätä hyödyttömänä. On edelleen välttämätöntä muotoilla mahdollisimman hyviä argumentteja. Saattaa olla yhteiskunnallisesti hyödyllistä, että usko markkinamekanismin kaikkivoipuuteen ohjaa joidenkin poliitikkojen toimintaa. Mutta uskomus, että paras argumentti voittaa, ja uskomus, että on tärkeää pyrkiä edistämään rationaalista totuuteenkin pyrkivää keskustelua, ovat eri uskomuksia. On kuitenkin luovuttava ajatuksesta, että voitto on aina mahdollista, että kaikki voisivat päätyä samaan johtopäätökseen monimutkaisissa kysymyksissä. Yhteiskunnallinen keskustelu on olennaisesti juoksentelua edestakaisin ja sinne tänne. Silloin kun totuus on saavutettavissa, sitä pitää toistaa ja toistaa, muuten se unohtuu.