OSA I: 20 pisteen tehtävät
1. Sosiaaliset kuplat
Ihmiset ovat taipuvaisia etsimään ja puoltamaan omia ennakkokäsityksiään tukevaa informaatiota. Tällaista taipumusta on psykologisessa tutkimuksessa kutsuttu vahvistusharhaksi. Omana aikanamme vahvistusharhalle voi syntyä suotuisat olosuhteet esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, jonka on väitetty luovan samanmielisten kuplia.
1.1 Anna kaksi esimerkkiä siitä, miten sosiaalisessa kuplassa eläminen voi vinouttaa yksilön elämänkatsomusta.
Vahvistusharhaa havainnollistaa psykologi Ulrich Neisserin teoria havaintokehästä. Neisserin mukaan ihminen valikoi ympäristöstään ärsykkeet valmiiden mielen muodostamien käsityskokonaisuuksien eli skeemojen avulla. Skeemat ohjaavat myös ärsykkeiden tulkintaa. Tulkinnan seurauksena syntyvä johtopäätös voi olla joko skeeman mukainen tai sen kanssa ristiriidassa, joten se voi joko vahvistaa tai muuttaa skeemaa. Vahvistusharha on ihmisen ajattelulle tyypillinen vinouma, joten ihmisellä ajatellaan olevan luontainen alttius sen kaltaiseen ajatteluun. Sosiaaliset kuplat perustuvat vahvistusharhan lisäksi myös esimerkiksi halo-efektiin eli taipumukseen suhtautua suotuisammin sellaisten ihmisten esittämiin näkemyksiin, joiden kanssa ajattelee samoin tai joihin yhdistää muita positiivisia ominaisuuksia. Sosiaalisessa mediassa syntyvät kuplat perustuvat niiden toimintamekanismit määrääviin algoritmeihin, jotka pyrkivät tarjoamaan käyttäjälle sisältöä perustuen hänen aikaisempiin kiinnostuksen kohteisiinsa. Sosiaalisen median ohella sosiaaliset kuplat voivat muodostua myös tosielämässä. Elämänkatsomuksella tarkoitetaan ihmisen henkilökohtaista käsitystä siitä, mikä on maailmankaikkeus, millä lainalaisuuksilla se toimii, mitkä ovat eettiset periaatteet eli oikean ja väärän määritelmät ja millainen on tietoteoria eli tiedon määritelmä.
Sosiaalisessa mediassa muodostuvista sosiaalisista kuplista yksi puhutuimmista liittyy seksuaali-identiteettiin ja muihin nuoren identiteettiin eli minäkäsitykseen vaikuttaviin tekijöihin. Esimerkiksi tällä hetkellä nuorten keskuudessa suosituissa kanavissa, Instagramissa ja TikTokissa, suosituimmat tilit kuuluvat urheilullisille, nuorille ihmisille, joilla on kauniit kasvot ja päällä vähän vaatteita. Tämä voi aiheuttaa nuorelle vääristyneen käsityksen siitä, miltä hänen kuuluisi näyttää, ja toisaalta siitä, millaisella vartalolla hän voi saada yhteisön hyväksynnän. Sosiaalisissa medioissa on näkyvästi edustettuna lähinnä globaalin valtakulttuurin edustajia eli ihmisiä, jotka sopivat kulttuurisesta kontekstista riippumatta niin sanottuun normaalin käsitteeseen. Globaalilla valtakulttuurilla tarkoitan esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalienemmistöjä, cis-sukupuolisia heteroseksuaaleja eli naisia tai miehiä, jotka kokevat seksuaalista vetoa vastakkaiseen sukupuoleen. Vähemmistöjen edustavuus sosiaalisessa mediassa on parantunut esimerkiksi naisiin kohdistuvaa alentavaa puhetta ja käytöstä kritisoivan metoo-liikkeen ansiosta, mutta se ei välttämättä vielä riitä hälventämään edes naisten perinteiseen tiimalasivartaloon liittyvää ihannetta. Stereotypioiden eli ennakko-oletusten hälventämistä vaikeuttavat sosiaalisten medioiden taustalla toimivat algoritmit, jotka eivät päästä käyttäjää otteestaan, ellei käyttäjä tietoisesti hakeudu muunlaisen sisällön pariin. Sosiaalisesta mediasta välittyvä ihmiskäsitys eli käsitys siitä, millainen ihminen on ja millaisilla perusteilla hän toimii vaikuttaa huomattavasti siihen, millaiseksi nuoren identiteetti kehittyy. Pahemmassa tapauksessa sosiaalinen kupla voi aiheuttaa hänelle ulkopuolisuuden tunnetta ja onnettomuutta, kun hän ei löydä sosiaalista viiteryhmää, johon samaistua.
Kuten todettua, sosiaalinen kupla voi syntyä myös tosielämässä, esimerkiksi asuinalueen kautta. Ruotsista on viime aikoina kuulunut huolestuttavia uutisia siitä, kuinka runsaaseen maahanmuuttoon ei olla vastattu yhteiskunnan tasolla riittävillä integroimistoimilla. Tällä tarkoitetaan, ettei Ruotsiin ulkomaista muuttaneiden sitouttamista ruotsalaiseen yhteiskuntaan olla tehty tarpeeksi toimivasti. Väkivaltaisuudet ja jengirikollisuus ovat Ruotsin poliisin mukaan lisääntyneet maassa viime vuosina huomattavasti ja osasyyksi siihen nähdään maahanmuuttajien eriytyminen eli separaatio muusta yhteiskunnasta. Integraation puute näkyy konkreettisesti esimerkiksi siinä, että maassa on lähiöalueita, joilla asuu ainoastaan maahanmuuttajia. Tällaisen kehityksen on tulkittu johtaneen väkivaltaiseen ekstremismiin, ideologialla eli yhteiskunnallista tavoitetta ajavalla käsitysjärjestelmällä perusteltuun väkivaltaiseen toimintaan. Ekstremistien liike perustuu sosiaaliseen kuplaan, koska ulkopuolisilla ajatustavoilla ei nähdä olevan merkitystä liikettä ajavaan ideologiaan. Taustalla on myös me ja muut -ajattelu, jossa omaan näkemykseen kuuluvan sisäryhmän jäsenillä ajatellaan olevan erityinen arvo verrattuna muihin. Separatismin seurauksena muodostuva sosiaalinen kupla voi vaikuttaa yksilön maailmankuvaan niin, että hän ajattelee kaikkien toimivan häntä ja hänen sisäryhmäänsä vastaan. Tähän liittyy negatiivinen ihmiskäsitys ja mahdollisesti etnosentrinen eli oman etnisyyden paremmuutta korostava suhtautuminen ympäröiviin etnisyyksiin eli esimerkiksi kielen, kulttuurin tai alkuperämaan yhdistämiin ihmisiin.
Sosiaalinen kupla voi vinouttaa elämänkatsomusta monella tavalla. Sosiaalinen kupla vaikuttaa paitsi siihen, kuinka ihminen suhteutuu itseensä, myös siihen, kuinka hän suhtautuu muihin. Ajattelun vinoumat ovat voivat olla itseään ruokkiva negatiivinen kierre, ellei ihminen tunnista sitä.
(10/10 p.)
1.2 Pohdi, miten sosiaaliset kuplat voivat vaikuttaa demokratian toteutumiseen.
Demokratialla tarkoitetaan kansanvaltaan perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa kansa vaikuttaa päätöksiin joko äänestämällä suoraan päätöksistä (suora demokratia) tai äänestämällä edustajat, joilla on päätöksenteko-oikeus (edustuksellinen demokratia). Sosiaalisilla kuplilla tarkoitetaan samanmielisten ihmisten muodostamia joukkoja. Näiden joukkojen muodostumiseen vaikuttavat erilaiset ihmismielelle tyypilliset ajattelun vinoumat, kuten vahvistusharha, halo-efekti ja me ja muut -ajattelu. Vahvistusharha tarkoittaa ihmisen taipuvuutta huomioida hänen ennakkokäsityksiään tukevat havainnot, halo-efektissä ihminen huomioi mielellään näkemykset, jotka tulevat ihmisiltä, jotka ajattelevat lähtökohtaisesti samoin kuin hän tai joihin yhdistyy muita positiivisia tekijöitä, ja me ja muut -ajattelu tarkoittaa ajatusta siitä, että samoin ajatteleva sisäryhmä ja toisin ajatteleva ulkoryhmä ovat toisilleen vastakkaiset joukot. Sisäryhmään yhdistetään usein positiivisia, ulkoryhmään negatiivisia asioita. Sosiaalisille kuplille altistavia tekijöitä ovat erityisesti sosiaalisen median algoritmit, jotka tarjoavat käyttäjälle julkaisuja sen perusteella, mikä on aiemmin kiinnostanut käyttäjää.
Botit ovat tietokoneohjelmiksi luotuja robotteja, joita voidaan käyttää suorittamaan erilaisia yksinkertaisia datankäsittelytehtäviä. Botteja ja niiden muodostamia botnettejä käytetään esimerkiksi vaalimainonnassa, koska ne mahdollistavat automatisoidun mikrokohdennuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi vaalimainosten ohjaamista sosiaalisissa medioissa sellaisille käyttäjille, jotka ovat aiemmin osoittaneet kiinnostusta jotakin puoluetta kohtaan. Useiden tulkintojen mukaan botnettejä käytettiin esimerkiksi viimeisimpien Yhdysvaltain presidentinvaalien alla vakuuttamaan epävarmat äänestäjät siitä, että heidän tulisi äänestää tiettyä ehdokasta. Botit ovat omiaan vahvistamaan sosiaalisia kuplia, koska ne toimivat osittain yhteistyössä sosiaalisten medioiden kohdennusalgoritmien kanssa. Sosiaalisten medioiden kulutukseen liittyy usein myös laiskan ajattelun käyttö eli ihminen tyypillisesti tulkitsee sosiaalista mediaa kritiikittömästi kuin viihdettä eli hän ei välttämättä pohdi rationaalisesti, kannattaako kaikkea sisältöä tulkita tutkittuna tietona tai neutraalina uutisointia. Käyttäjä voi siis olla hyvinkin altis ajattelun vinoumille ja sosiaaliselle kuplaantumiselle.
Sosiaaliset kuplat voidaan nähdä uhkana demokratialle, koska ne saattavat johtaa mielipiteiden niin totaaliseen eriytymiseen, että yhteiskunnallisista asioista käytävä kompromissihakuinen, tasapuolinen keskustelu jää toissijaiseksi oman ryhmän edun ajamisen rinnalla. Tämän voi osaltaan havaita Suomenkin poliittisessa keskustelukulttuurissa, jonka huomaa erityisesti julkisen viestipalvelu Twitterin julkaisuista: eriäviä mielipiteitä edustavat tahot keskittyvät usein lähinnä korostamaan seikkoja, joista he ainakin ovat eri mieltä. Demokratiassa päätöksenteko perustuu nimenomaan lopputuloksiin, jotka miellyttävät mahdollisimman paljon kaikkia, eivätkä vain yhtä tahoa täydellisesti. Kärjistyneen keskustelun tiimellyksessä myös asiantuntijatiedon merkitys päätöksenteossa voi vaarantua, kun sosiaalisen kuplaantumisen seurauksena oma kanta näyttää jokaisessa valossa parhaalta. Demokratian toiminta perustuu kuitenkin olennaisesti myös tiedon ja tieteen arvostukseen, johon erilaisia mielipiteitä suhteutetaan. myös asiantuntijuuden merkitys on siis huomattava huoli demokratian kannalta.
Sosiaaliset kuplat voivat vaarantaa demokratian toteutumisen sekä yhteiskunnan sisäisten ideologioiden eli jaettujen yhteiskunnallista agendaa ajavien käsitysjärjestelmien mutta myös ulkopuolisten vaikuttajien, kuten muiden maiden toimijoiden toimesta. Esimerkiksi Yhdysvaltain vaalivaikutusepäilyt kohdistuvat erityisesti Venäjän alueelta tapahtuneeseen vaalivaikuttamiseen. Kolmannen osapuolen vaikuttaminen valtion sisäpolitiikkaan voidaan merkittävänä uhkana maan demokratialle, koska jos maan vaalitulos perustuu ulkovallan vaikutteisiin, maan voidaan nähdä olevan tietyssä suhteessa tämän ulkovallan kontrolloitavissa eli eräänlaisessa nukkevaltion asemassa.
Sosiaaliset kuplat, erityisesti sosiaalisten medioiden alustojen kuplat ovat uhka demokratialle. Ne voidaan toki nähdä myös positiivisina siitä näkökulmasta, että ne tuovat samanmielisiä yhteen, jolloin he voivat kokea positiivista ja voimaannuttavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olisi kuitenkin demokratian turvaamisen näkökulmasta olennaista, että sosiaalisten medioiden käyttäjän suhtautuisivat kaikkiin julkaisuihin kriittisesti ja pyrkisivät olemaan tekemisissä myös eriävien mielipiteiden kanssa. Se edistäisi paitsi demokratian toteutumista, myös kansallista turvallisuutta.
(9/10 p.)
Osa II: 30 pisteen tehtävät
8. Uskonnonvapaus
Periaatteessa Kiinan lainsäädäntö takaa kansalaisille uskonnonvapauden, mutta käytännössä uskonnonvapautta ei kuitenkaan ole. Helsingin Sanomien artikkelissa ”Kiinan pimeä reuna” (aineisto 8. A) kerrotaan uiguurimuslimien tilanteesta Xinjiangin maakunnassa Länsi-Kiinassa.
8.1 Esitä perusteltu näkemyksesi siitä, mitkä ovat uskonnonvapauden vähimmäisvaatimukset, ja arvioi niiden toteutumista nyky-Kiinassa. Hyödynnä vastauksessasi tekstikatkelmaa 8. A.
Uskonnonvapautta voidaan tarkastella positiivisen tai negatiivisen uskonnonvapauden näkökulmasta. Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa vapautta tunnustaa haluamansa uskonto, harjoittaa sitä, kuulua vapaasti kyseistä uskontoa edustavaan yhteisöön ja osallistua sen toimintaan. Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa vapautta olla tunnustamatta uskontoa omantuntonsa vastaisesti ja olla osallistumatta uskonnonharjoittamiseen, uskontoon liittyviin tapahtumiin ja oikeutta olla kuulumatta uskonnolliseen yhteisöön. Artikkelin ”Kiinan pimeä reuna” (Katriina Pajari, HS, julkaistu 23.3.2019) perusteella nyky-Kiinassa ei sekä positiivinen että negatiivinen uskonnonvapaus jäävät toteutumatta, koska uskontojen edustajat pelkäävät joutuvansa uskonnollisuutensa takia uudelleenkoulutusleireille, joissa Kiinan valtio pyrkii kitkemään heistä uskonnollisuuden henkistä ja fyysistä väkivaltaa hyödyntäen.
Tarkastellaan ensin uskonnollisuutta ja sen ilmenemistä. Uskonnon merkitystä yksilölle ja yhteisölle voidaan tarkastella uskontotieteilijä Ninian Smartin uskonnon ulottuvuuksien mallin avulla. Smartin mukaan uskontojen ulottuvuuksiksi eli arvotuksiksi tai vaikutuskanaviksi voidaan eritellä esimerkiksi seuraavat: uskonnollinen kokemus ja tunne, oppi ja Pyhä kirja, oikeanlaista elämää ohjaava moraalinormisto, uskonnonharjoittaminen eli riitit ja rituaalit, yhteisöllisyys ja juhlat, maailmaa ja elämää selittävät myytit, ero pyhän ja maallisen välillä sekä materiaalinen ulottuvuus. Ulottuvuudet voidaan määritellä eri tavoin, mutta Smartin mallin perusajatuksena on hahmottaa uskontojen välisiä eroja siinä, mitkä asiat koetaan merkityksellisiksi. Esimerkiksi juutalaisuus voidaan nähdä kirjauskontona, jossa opin ja oppineisuuden merkitys on huomattava. Uuspakanallisuudessa puolestaan voidaan nähdä, että yksilön uskonnollinen kokemus ja henkinen kasvu ovat tärkeitä. Toisaalta uskontojen näkeminen tällä tavoin koherentteina ilmiöinä on harhaanjohtavaa, koska myös saman uskonnon tunnustavien välillä voi olla eroja siinä, mitkä ulottuvuudet he kokevat merkityksellisinä. Uskonto ja uskonnollisuus ovat niin monimuotoisia ilmiöitä, että uskonnonvapauden vähimmäisvaatimusten määrittely ei ole yksioikoista.
Uskonnonvapauden mallinen versio on omantunnonvapaus. Omatunto ideana havainnollistaa sitä, mistä uskonnollisuudenkin voidaan katsoa olevan lähtöisin. Kokemus uskonnollisuudesta voidaan nähdä perustavanlaatuisena ilmiönä: esimerkiksi kognitiivisen uskontotieteen edustaja Justin L. Barrett määrittelee uskonnollisuuden olevan ihmisen sisäänrakennettu ominaisuus, joka on lähtöisin aivotoiminnoista, jotka ovat tietoisuuden saavuttamattomissa. Uskonnon perustavanlaatuisuuden havainnollistamisessa voidaan myös vedota neurologian havaintoihin siitä, että uskonnollisen kokemuksen aivoissa aiheuttama aivovaste muistuttaa läsnäolon kokemusta. Uskonnollisen kokemuksen voidaan siis perustellusti ajatella olevan ainakin jollakin tasolla olevan osa ihmisyyttä ja mahdollisesti tiedostetun tajuntamme ulkopuolella. Näin ollen voidaan ajatella, että omatunto ei ole ihmisen kontrollin alainen eli ihminen ei voi määrittää, minkä uskonnon hän kokee omakseen. Tällä perustelulla uskonnonvapauden vähimmäisvaatimuksen tulisi olla oikeus tunnustaa uskonto, johon kokee kuuluvansa. Tunnustamisella tarkoitan, että ihminen voisi rauhallisin mielin kokea, että on oikeutettu olemaan osa kyseistä katsomusjärjestelmää eli jaettua käsitystä siitä, millainen maailma on, mitä siihen sisältyy ja millaisin lainalaisuuksin se toimii. Tunnustaminen oikeuttaisi ihmisen myös vapaasti kokemaan uskonnollisia kokemuksia ja tuntemaan tunteita ja tuntemuksia, mitä uskonnollisuus hänessä herättää.
Vapaus uskonnon tunnustamiseen voidaan nähdä alkeellisena osana uskonnollisuutta, koska ihminen voi tunnustaa uskonnon ilman, että kukaan tietää siitä. Uskonnon tunnustaminen voi olla kuitenkin tärkeä identiteetin eli pysyvän minäkäsityksen osatekijä. On myös harhaanjohtavaa ajatella, että esimerkiksi nyky-Kiinassa toteutuisi vapaus tunnustaa haluamansa uskonto, koska jos ihminen jää kiinni uskonnollisuudesta, hän saa siitä negatiivisia sanktioita. Vapaus tunnustaa uskontoa tarkoittaa, että ihmisellä on vapaus tunnustaa uskontonsa ilman pelkoa näistä sanktioista. Ihmisen tulisi kyetä noudattamaan omaatuntoaan niin, ettei uskonnollisuus voisi vaarantaa hänen ihmisarvoaan eli arvoaan yksilönä.
Nyky-Kiinan valtio määrittää artikkelin mukaan intresseikseen ”separatismin, terrorismin ja ääriajattelun” ennaltaehkäisyn. Separatismi tarkoittaa vähemmistökulttuurin eristäytymistä valtakulttuurista, terrorismi on aatejärjestelmällä perusteltua väkivaltaista pelolla hallitsemista ja ääriajattelu tarkoittaa äärimmilleen vietyä aatteen eli käsitysjärjestelmän kannattamista. Retoriikka yhdistää nämä ilmiöt toisiinsa, vaikka esimerkiksi separatismi voi olla seurausta valtakulttuurin eli valtaväestön edustaman ajatus- ja elämäntavan suvaitsemattomuudesta vähemmistöasemassa olevaa kulttuuria kohtaan. Vähemmistökulttuuri ei välttämättä ole lainkaan kytköksissä terrorismiin. Kiinan valtio asettaa populistisessa, kansan hyväksyntää tavoittelevassa retoriikassaan vastakkain yksilön uskonnonvapauden ja yhteiskunnan turvallisuuden ja lietsoo näin eriarvoistavaa suhtautumista uskontoihin myös kansan keskuudessa. Uskonnollinen ihminen joutuu siis pelkäämään negatiivisia sanktioita sekä valtiolta että kanssaihmisiltään. Hän saattaa jopa ajautua identiteettiristiriitaan, koska hänen identiteettinsä kiinalaisena on ristiriidassa hänen uskonnollisen identiteettinsä kanssa. Identiteettiristiriita voi olla henkisesti hyvin kuormittava tila.
Vapauden uskonnon tunnustamiseen voi nähdä perustana muille ulottuvuuksille, jotka uskonnollisuuteen kytkeytyvät. Uskon ulottuvuuksien merkitykset ovat kuitenkin niin yksilöllisiä, että en koe mielekkääksi arvottaa jotakin ylitse toisen. Uskonnonvapaus on kansainvälisin sopimuksin turvattu ihmisoikeus, jonka turvaa esimerkiksi Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (YK, 1948) ja se on kytköksissä myös muihin ihmisoikeuksiin, kuten sananvapauteen, joka turvaa mielipiteen sisältävän viestin ilmaisun, julkaisun ja vastaanottamisen kenenkään ennalta estämättä. Uskonnollisen toiminnan rajoittaminen rajoittaa myös sananvapautta, kuten esimerkiksi artikkelin perusteella Kiinan Xinjiangissa on käynyt, kun edes muslimitervehdys ei ole sallittu. Uskonnon tunnustamisen vapaus on uskonnonvapauden perusta, ja toteutuessaan se vahvistaisi myös muiden ihmisoikeuksien perustaa. Näin voidaan katsoa olevan esimerkiksi Ranskassa, jossa negatiivinen uskonnonvapaus on pyritty turvaamaan niin, ettei julkisissa tiloissa ole uskonnollisia symboleja. Turvatun negatiivisen uskonnonvapauden katsotaan olevan kytköksissä yhdenvertaisuuden kokemukseen ja sen uskotaan näin edistävän kansallista turvallisuutta ja ehkäisevän esimerkiksi terrorismia.
Uskontojen ja uskonnollisuuden moninaisuuden ja moniuloitteisuuden takia määrittelen vain yhden vähimmäisvaatimuksen uskonnonvapaudelle: uskonnon tunnustamisen vapaus. Omantunnon mukainen uskonnon tunnustaminen on perusta muulle uskonnollisuudelle ja kytköksissä esimerkiksi yksilön identiteettiin ja toisaalta myös muiden ihmisoikeuksien toteutumiseen. Uskonnon tunnustaminen tapahtuu ihmisen pään sisällä, mutta siihen vaikuttaa huomattavasti ympäristö, joten sen toteuttaminen on yhteiskunnan vastuulla.
(13/15 p.)
8.2 Pohdi, saako ihmisen perusvapauksia rajoittaa yhteiskunnan oletetun edun nimissä.
Ihmisen perusvapauksilla tarkoitetaan vapauksia, jotka ovat ihmisen hyvän elämän perusta. Perusvapauksiksi voidaan lukea esimerkiksi sananvapaus eli vapaus mielipiteen ilmaisemiseen, ajatuksen-, uskonnon- ja omantunnonvapaus eli vapaus tunnustaa vakaumus sekä liikkumisen vapaus eli vapaus liikkua haluamallaan tavalla sekä maan sisällä että maan rajojen yli. Perusvapaudet sisältyvät ihmisoikeuksiin eli ihmisen yksilölliseen arvoon perustuviin oikeuksiin, jotka on turvattu kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, kuten Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa (YK, 1948). Alueellisesti ihmisoikeuksia varjellaan esimerkiksi Euroopan unionin toimesta ja paikallisesti valtioiden laeissa, kuten Suomen perustuslaissa. Ihmisoikeuksien luonteeseen kuuluu, että ne ovat universaaleja, yleismaailmallisia, jakamattomia ja koskemattomia eli ne koskettavat jokaista ihmistä yhtä lailla kulttuurisesta kontekstista riippumatta. Kulttuurisella kontekstilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että kulttuurista eli jaetuista arvoista, asenteista ja toimintatavoista riippumatta jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus ihmisoikeuksien mukaiseen elämään. Esimerkiksi valtio ei saisi riistää ihmiseltä hänen yksilöllistä arvoaan, vaikka ihminen ei istuisi valtion ideologian eli jaetun, yhteiskunnallista tavoitetta ajavan käsitysjärjestelmän määrittelemään muottiin. Artikkeli ”Kiinan pimeä reuna” (Katriina Pajari, HS, julkaistu 23.3.2019) kuitenkin osoittaa, että yhteiskunnan nimissä tehdyt ihmisoikeusrikkomukset kuitenkin ovat todellinen ongelma.
Tarkastellaan Kiinaa, jossa ihmisen perusoikeuksia rajoitetaan vedoten yhteiskunnan turvallisuuteen ja toimivuuteen, jota uskonnollisuus valtion mielestä näennäisesti uhkaavaa. Suomalaisen voi olla hankalaa ymmärtää, että Kiinassa valtio rajoittaa ihmisen perusvapauksia yhteiskunnan oletetun edun nimissä. Nyky-Kiinan uskonnollisia ihmisiä vastaan tehdyt ihmisoikeusrikkoukset asettavat yksilöiden ihmisoikeudet kriittiseen asemaan, mutta jotta valtion toimintaa pystyisi ymmärtämään, on huomioitava kulttuuriset erot. Esimerkiksi kulttuurintutkija Geert Hofsteden määrittelemät kulttuurien ulottuvuudet ovat väline tähän. Hofsteden mukaan kulttuuri vaikuttaa ihmisen ajatteluun perustavanlaatuisella tavalla erilaisten ulottuvuuksien kautta. Yksi näistä ulottuvuuksista on individualismi eli yksilön arvostaminen versus kollektivismi eli yhteisön arvostaminen. Toinen tässä vertailussa hyödyllinen ulottuvuus on feminiinisyys eli pehmeät arvot, kuten ihmisoikeudet, ja maskuliinisuus eli kovat arvot, kuten talouskasvu. Hofsteden mallin mukaan Suomi on individualistinen maa, jossa arvomaailma on feminiininen, kun taas Kiina on kollektivistinen maa, jonka arvomaailma on maskuliininen. Suomalaisen on siis tulkittava artikkelissa esiteltyä Xinjiangin tilannetta Kiinan kulttuurisesta kontekstista, jos toimintaa haluaa ymmärtää edes jollakin tasolla.
Kiina on totalitaristinen valtio, jossa vallitsee yksipuoluejärjestelmä. Kiinassa on viimeisenä vuosisatana vaikuttanut kommunistinen aate, joka on innoittunut 1800-luvulla vaikuttaneen Karl Marxin ajatuksista. Aatteeseen kuuluu utopia yhdenvertaisesta valtiosta, jossa tuotatokoneisto on valtion omistuksessa. Kiinan kulttuurihistoriaan eli vielä nykypäivänäkin näkyvään kulttuuriseen kehitykseen kuuluu keisariperinne ja Kiinaa johtaa nykyäänkin diktaattori eli yksinvaltias. Kiinan yhteiskuntajärjestelmä rakentuu siis perustalle, jossa lähtökohtaisesti kansa on tottunut jonkinasteiseen kontrolliin. Kiinan voisi jossain suhteessa nähdä toteuttavan antiikin filosofi Platonin näkemystä siitä, että ihanteellinen yhteiskunta rakentuu sen varaan, että jokainen yhteiskunnan jäsen toteuttaa oman tehtävänsä. Kiinassa valtion tehtäväksi voidaan määritellä yhteiskunnan pyörittäminen haluamallaan tavalla ja kansalaisen tehtäväksi alistua valtion tahtoon, jotta yhteiskunta voi toimia toivotusti. Tälle tulkinnalle voidaan kuitenkin esittää useita vasta-argumentteja.
Filosofi Thomas Hobbes määrittelee 1650-luvulla julkaistussa teoksessaan ”Leviathan” suvereenin eli riippumattoman hallitsijan tehtäväksi kansalaistensa oikeuksien turvaamisen, josta kansalaiset maksavat luopumalla joistakin vapauksistaan. Kun hallitsija täyttää tämän tehtävän, hänellä voidaan katsoa olevan legitimiteetti eli oikeutus toiminnalleen. Hobbes on vaikuttanut länsimaisten yhteiskuntien kehitykseen ja tämä vallan legitimiteetin määritelmä näkyy esimerkiksi siinä, että Suomen perustuslakiin on kirjattu jokaiselle ihmiselle kuuluvat perusoikeudet ja julkisen vallan velvoite turvata ne jokaiselle. Valtiolla on kuitenkin oikeus esimerkiksi verottaa kansalaisia korkealla asteella, koska tämä mahdollistaa yhteiskunnan toimivuuden. Toisaalta se kuitenkin rajoittaa yksilön vapautta käyttää omaisuuttaan haluamallaan tavalla. Kiinassa hallitseva taho toteuttaa turvallisuuden ainoastaan valikoidulle osalle kansasta, mikä ei ole yhteensopivaa Hobbesin näkemyksen kanssa. Artikkelin mukaan kansalaisia koskevat sääntelyt myös muuttuvat ajan mittaan, minkä voidaan myös katsoa horjuttavan vallan legitimiteettiä, koska se viestii siitä, ettei valtio huolehdi kansalaisten turvallisuuksista, oikeuksista ja jäljellä olevista vapauksista vastuullisesti. Hobbesin näkemykseen vedoten hallitsevan tahon toiminnan tulee edistää kansallista turvallisuutta ja vain siihen vedoten perusvapauksien rajoittaminen voidaan sallia.
Filosofi Jean Jacques Rousseau on kuitenkin hiukan eri mieltä kuin Hobbes. Hänen mukaansa vallan legitimiteetin tulee perustua siihen, että vallan päätökset todentavat kansan yleistahtoa, mikä tarkoittaa ideaa kansalaisten edustamien näkemyksien keskiarvosta. Edustuksellinen demokratia, mitä Suomi edustaa, voidaan tulkita Rousseaun näkemyksen ilmentymäksi, koska hallitseva taho on määritelty sen perusteella, mitä kansa on äänestänyt. Vallan legitimiteetti eli kansan tyytyväisyys siihen, kuinka hyvin yleistahto toteutuu, tarkistetaan säännöllisin väliajoin toteutettavissa vaaleissa. Perusvapauksien rajoittaminen voi sisältyä osaksi kansan yleistahtoa. Esimerkiksi keväällä 2020 levinneen koronapandemian valtioiden hallitsevat tahot rajoittivat ihmisten perusvapauksia, esimerkiksi liikkumisenvapautta, vedoten kansanterveyteen. Näin kävi myös Suomessa ja mielipidemittausten perusteella kansalaiset olivat vahvaan johtamiseen tyytyväisiä, joten voidaan katsoa, että nämä perusvapauksia koskevat rajoitukset olivat oikeutettuja. Kyse oli kuitenkin siitä, että kansalle tärkeä arvo eli terveys nähtiin perusvapauksia arvokkaampana. Rousseaun mukaan kansalaisilla on oikeus vaihtaa hallitseva taho, ellei sen koeta ilmentävän kansan yleistahtoa.
Ihmisen perusvapauksien rajoittaminen yhteiskunnan oletetun arvon nimissä on kinkkinen kysymys, koska perusvapauksien rajoittaminen voi joko olla ihmisoikeusrikkomus tai sen tarkoituksena voi olla muiden ihmisoikeuksien turvaaminen. Suhtautuminen perusvapauksien rajoittamiseen riippuu myös siitä, kuinka yhteiskunnan ajatellaan rakentuvan ja minkä nähdään olevan oikeutus vallankäytölle. Ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen nojaten voidaan kuitenkin todeta, että perusvapauksien rajoittamisen tulisi perustua siihen, että se edistää yleistä hyvinvointia eli rajoitukset perustuisivat aidosti näkemykseen siitä, mikä on ihmiselle hyväksi.
(13/15 p.)
