Olet täällä

Salaliittoteoriat. Katsaus salaliittokertomusten vetovoimaan ja ideologiseen hyväksikäyttöön

Salaliittoteoriat. Katsaus salaliittokertomusten vetovoimaan ja ideologiseen hyväksikäyttöön

niin & näin 4/22


Kuva: Wikimedia Commons. CC BY-SA 4.0

Toisinaan vaikuttaa siltä, että elämme salaliittoteorioiden kulta-aikaa. Salaliittoteoreettiset kertomukset ja niihin uskovat tai niitä levittävät ihmiset ovat olleet viime vuosina lukuisten huomiota herättäneiden lehtijuttujen ja dokumenttien aiheena. Suomessakin on ollut käynnissä useita aihepiirin tutkimushankkeita, ja kasvava joukko suomalaisia tutkijoita ja toimittajia on perehtynyt teemaan. Neljän aiheeseen keskittyneen suomenkielisen kirjan ilmestyminen vuoden sisään kuvastaa tätä ajankohtaisuutta. Käyttäen lähtökohtana näitä kirjoja ja aihepiirin viimeaikaista tutkimusta erittelen seuraavassa laajassa katsauksessa salaliittoteoreettisten uskomusten ja kertomusten psykologisia ja poliittisia ulottuvuuksia. Salaliittoteorioiden luonnetta ja suosiota on tarpeen tarkastella, koska ne avaavat näkyville paljon uskomuksia itseään laajemman ja vakavamman ilmiöpiirin. 

Pasi Kivioja, Salaliittoteorioiden ihmemaassa. Tositarinoita ihmisistä kaninkolossa. Docendo, Jyväskylä 2022. 326 s. 
Noora Mattila, Heränneet. Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin. Otava, Helsinki 2022. 348 s.
Juha Räikkä, Salaliittoteorioiden filosofia. Temppeliherroista liskoihmisiin. Gaudeamus, Helsinki 2021. 286 s. 
Markus Tiittula, Taistelu totuudesta. Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti? WSOY, Helsinki 2022. 227 s. 

Kansanedustaja Ano Turtiaisen twiittausten linkkipolkuja seuraamalla voi löytää vyyhtejä, joissa kietoutuvat Venäjän propaganda, koronapandemiavalheet, fundamentalistinen raamatuntulkinta, rangaistuksen lupaaminen Suomelle ja ”lännen globalisteille” sekä satoja vuosia vanhat salaliittouskomukset. Tyypillinen Turtiaisen postausten sisältö on myös varoittaa seuraajia, että heitä huijataan: epäile kaikkea, äläkä etenkään usko hallitukseen, viranomaisiin, tutkijoihin ja ”valtamediaan”!

Absurdien maailmankuvien ja herkkäuskoisuudsta varoittelemisen ristiriita on hätkähdyttävä. Silti yhdistelmä on juuri salaliittoteorioiden ytimessä. Ristiriitaisuus myös tekee aiheen kiehtovaksi ja suorastaan pakottaa ihmettelemään, mihin salaliittoteorioiden vetovoima perustuu, kuinka levinneitä ne ovat ja kuinka huolissaan niistä pitäisi olla. 

Ilmiön monialainen ymmärtäminen on neljän hiljattain ilmestyneen kirjan tavoitteena. Esimerkiksi toimittaja ja viestintäasiantuntija, yhteiskuntatieteiden tohtori Pasi Kivioja tiivistää teoksensa tarkoituksen seuraavasti: hän etsii ymmärrystä siitä, ”mikä motivoi” salaliittoteorioihin uskovia, ”millainen kehityskulku” on johdattanut heidät kaninkoloihin, ”millaisia seurauksia” heille on ollut näiden näkemysten ilmaisemisesta ja ”millaiset yhteiskunnalliset tekijät” edesauttavat salaliittoteorioiden leviämistä. Toimittaja ja tietokirjailija Markus Tiittula (10) puolestaan kuvaa pyrkimyksensä seuraavalla tavalla, jonka voi yhdistää myös monin osin muihin teoksiin:

”Tarkastelun kohteena on etenkin se, miten populistisen politiikan ja sosiaalisen median nousu on muovannut salaliittoteorioita ja toisaalta myös tehnyt niistä entistä näkyvämpiä, poliittisempia ja vaarallisempia. Ideana on antaa haastatelluille ja siteeratuille ihmisille mahdollisuus avoimesti ja laveasti kertoa, miksi he uskovat niin kuin uskovat. Samalla kuitenkin käsitellään myös salaliittoteorioiden leviämisen aiheuttamia ongelmia, niiden keskinäisiä yhtäläisyyksiä ja sitä, miten ne vaikuttavat demokratiaan. Toisin sanoen, miksi ne tulee ottaa vakavasti.”

Kirjojen tapauskertomukset ja tutkimuslähteet luovat samalla kuvaa siitä, kuinka suuresti salaliittouskomuksissa on samoja juonteita ja miten paljon niitä ylläpitävillä ihmisillä keskenään yhteistä siitä huolimatta, että kenttä näyttää aluksi hyvin sekalaiselta. Ilmiön ymmärtäminen edellyttää poikkitieteisyyttä, jossa näkökulmia yhdistellen yhteiskuntatieteet, psykologia, filosofia, mediatutkimus ja monet muut alat auttavat muodostamaan kokonaiskuvaa aiheesta.

Salaliittoteorioista on keskusteltu julkisuudessa ja tutkimuksessa viime aikoina muutoinkin runsaasti1. Esimerkiksi verkkolehti Teologia.fi julkaisi joulukuussa 2022 teemanumeron, jossa lukuisat tutkijat (myös yksi näiden kirjojen kirjoittajista, professori Juha Räikkä) tarkastelevat asiaa lyhyissä yleistajuisissa kirjoituksissa. Pian ilmestyy jälleen yksi uusi kirja, Ari-Elmeri Hyvösen ja Niko Pyrhösen toimittama tieteellinen artikkelikokoelma Salaliittoteorioiden politiikat. Yhteiskuntatieteellisiä näkökulmia (Vastapaino, 2023).2

Salaliittouskomuksia ovat aina nostaneet pinnalle äkilliset katastrofit, kuten 2000-luvulla esimerkiksi 9/11-terrori-iskut tai Estonian uppoaminen, joiden journalistinen ja tutkimuksellinen selitys ei ole kaikille kelvannut. Kuitenkin vasta Donald Trumpin presidenttikausi, Yhdysvaltain parlamenttirakennuksen valtaus ja koronapandemia tekivät salaliittotarinoista yhden viime vuosien näkyvimmistä yhteiskunnallisista ilmiöistä.

Mitä salaliittoteoriat ovat? 

Turun yliopiston käytännöllisen filosofian professori Juha Räikkä aloittaa analysoimalla salaliittoteorian käsitettä. Termin arkikäyttöä seuraten hän määrittelee sen jonkin tapahtuman (1) selittämiseksi salaliitto-oletuksella, joka on (2) ristiriidassa vallitsevien (julkisten, yleisten, virallisten) asiantuntijakäsitysten kanssa ja jolta (3) vaaditaan paljon vähemmän näyttöä kuin näiltä vallitsevilta selityksiltä. Kivioja puolestaan viittaa alankomaalaiseen tutkijaan Jan-Willem van Prooijeniin, jonka mukaan salaliittoteorioita yhdistää ajatus säännönmukaisuudesta (mikään ei ole sattumaa), toimijuudesta (joku suunnittelee tietoisesti), liittoumasta (ryhmä ihmisiä), salailusta sekä vihamielisestä tarkoituksesta.

Tiittula jakaa salaliittoteoriat niiden laajuuden perusteella kolmeen: rajattuja ja yksittäisiä tapahtumia koskevat, jotain yksittäistä määrättyä toimijaa eli ryhmää tai organisaatiota koskevat, ja supersalaliitot, jotka kokoavat suuren määrän erillisiä tapahtumia ja ryhmittymiä yhteen jonkin väitetyn valtahierarkian aikaansaannoksiksi. Kaikki salaliittoteoriat eivät ole laajoja ja synkkiä, eihän esimerkiksi tunnettuihin oletuksiin joidenkin kuuluisuuksien kuoleman lavastamisesta välttämättä sisälly mitään vihamielisyyttä, uhkakuvia tai ylipäätään moraaliarvostelmaa. Näihin harmittomiin uskomuksiin suhtaudutaankin usein huumorilla. Jos Elvis Presley, James Dean ja Jim Morrison viettävät rauhallisia eläkepäiviään muiden edesmenneiksi luultujen tähtien kanssa salaisessa lomaretriitissä, se ei liene järisyttävä ajatus muille kuin niille faneille, jotka eivät ole päässeet yli idoliensa kuolemasta. Salaliittoteorioista kuitenkin puhutaan, huolestutaan ja kirjoitetaan kirjoja suurten, synkkien ja uhkaavien tarinoiden yhteiskunnallisten vaikutusten vuoksi. Niitä myös näyttää yhdistävän toisiinsa hyvin samantyyppinen kulttuurinen, yhteiskunnallinen ja psykologinen dynamiikka.

Toimittaja Noora Mattilan (68) kirjassaan haastattelema yhteiskuntatieteilijä Tuukka Ylä-Anttila tiivistää salaliittoteoriat tarinoiksi vallasta. Se kuvaakin hyvin merkittävimpiä tarinoita: niissä kerrotaan, että valta on jossain, missä sen ei tiedosteta olevan (salaisuus), missä sen ei pitäisi olla (kansalaisten pettäminen) ja missä sitä käytetään salamyhkäisesti ja pahoin aikein (moraalinen uhka). Ihmisten pitää havahtua tähän, jotta maailma pelastuisi. Kattavimmat salaliittoteoriat ovat luonteeltaan kuin uskonnollisia pelastuskertomuksia, joilla on poliittinen sisältö3. Tässä mielessä uskomukset noudattavat vuosisatoja vanhaa rakennetta esimerkiksi juutalaisten tai salaseurojen (kuten vapaamuurareiden) syyllistämisestä. Salaliittouskomusten hyödyntäminen nykyisen laitaoikeistolaisen (ja toisinaan myös -vasemmistolaisen) populismin käyttövoimana toistaa siis historiasta tuttuja kuvioita.

Salaliittouskomusten käyttö poliittisissa narratiiveissa osoittaa myös, ettei niitä kannattaakseen ja levittääkseen välttämättä tarvitse uskoa niiden sisältöön. Uskomuksia voi ylläpitää saavuttaakseen jotakin hyötyä ja vaikuttaakseen muihin. Siinäkin mielessä ne muistuttavat uskonnollisia uskomuksia ja vastaavia tunteille ja moraalille suuntaa antavia ”suuria kertomuksia”, joita voidaan manipulatiivisesti käyttää hyväksi ihmisten ideologisessa ohjailussa. Räikkä kutsuukin ”salaliittoideologiaksi” ajattelutapaa, jossa kaikkien merkittävien yhteiskunnallisten ilmiöiden oletetaan selittyvän salaliitoilla.

Kuten osa kirjoittajista mainitsee, 'teorian' käsite on tässä käytössä ongelmallinen, sillä se antaa olettaa paljon johdonmukaisemman ja yhtenäisemmän maailmankäsityksen kuin nämä uskomukset ovat usein sekavasti ja valikoimatta koostuneine ryteikköineen. Yksinkertaisemmin voisikin puhua riittämättömään näyttöön perustuvista tai epärealistisista ”salaliittouskomuksista” tai ”salaliittokertomuksista”. Riittämätön näyttö tai epärealistisuus viittaavat tällöin siihen, että suhteessa uskomusten ja narratiivien jyrkkään ristiriitaan muun vallitsevan tieteellisen, teknologisen, yhteiskunnallisen ja käytännöllisen tiedon kanssa niillä ei ole alkuunkaan riittävästi todisteita tukenaan. Niiden tiedollinen oikeutus on siis riittämätön niiden sisältöön nähden.

Tutkija Toni Saarinen on puolestaan ehdottanut, että ’salaliittoteorian’ termin monien ongelmien vuoksi puhuttaisiin mieluummin ’maailmanhallintamyytistä’4. Käsite kuvaa varsin osuvasti salaliittoteorioiden luonnetta kertomuksina, jotka sisältävät (myyttien tapaan toisinaan sisäisesti ristiriitaisia) uskomuksia maailman tapahtumien kontrolloinnista. Vakiintuneen käytön ja tämän katsauksen lähtökohtana olevien kirjojen vuoksi pitäydyn kuitenkin jatkossa salaliittoteorioiden, -uskomusten ja -kertomusten sanastossa. Lukija voi kuitenkin muistaa ajatuksen maailmanhallintamyytistä ja halutessaan toisinaan korvata nuo termit sillä.

Salaliittoteorioita myytinkaltaisina arkkityyppisinä kertomusrakenteina tarkasteli jo Jonas Sivelä kirjassaan Kaiken takana on salaliitto (Atena, Jyväskylä 2015), joka sai alkunsa Sivelän tehdessä folkloristiikan väitöstutkimusta eteläafrikkalaisista AIDS-uskomuksista. Vaikka näissä viidessä kirjassa on tietenkin paljon päällekkäisyyksiä, kullakin on myös oma näkökulmansa, minkä ansiosta ne valaisevat aihetta toisiaan täydentäen. Aiheisiin pitkään perehtyneille kirjoittajille ja tutkijoille voi nostaa hattua, sillä aihepiiri ei ole kevyt, mutta aivan erityinen kiitos kuuluu myös kirjoissa haastatelluille kohdehenkilöille, jotka ovat avanneet ajatteluaan tietoisina siitä, että näissä konteksteissa heidän käsityksensä asettuvat epäsuotuisaan valoon.

Juha Räikän kirja on syntynyt salaliittoteorioihin keskittyneiden filosofisten tutkimusprojektien puitteissa, ja se on tyyliltään muita teoksia akateemisempi. Räikkä jäsentelee salaliittoteorioita useiden filosofisten kysymysten näkökulmasta: salaliittoteorian käsitteen lisäksi muun muassa salaliittoteorioiden tiedollinen ja argumentatiivinen luonne, tiedon oikeuttaminen, uskomusten muodostuminen ja salaliittouskomusten eettinen arviointi. Kirja on paikoin raskassoutuinen ja päätyy välillä epäolennaisilta tuntuviin ajatuskulkuihin. Aihepiirin filosofisista ongelmista kiinnostuneen kannattaa silti tutustua siihen, ja se myös sisältää laajimman viiteapparaatin syvempää aiheeseen perehtymistä varten.

Muut kirjat ovat tyyliltään tutkivaa journalismia ja niiden kirjoittajat taustaltaan toimittajia. Henkilökohtaisin on Noora Mattilan teos, jonka motivaatio ja eteneminen pohjaavat keskusteluihin hänen salaliittoihin uskovan yhdysvaltalaisen anoppinsa Susanin kanssa. Mattilan pyrkimyksenä on ymmärtää tuomitsematta, pitäen samalla kiinni omasta järkiperäisestä ja tieteeseen tukeutuvasta ajattelustaan. Kirja luotaa salaliittoepäilyihin ajautuneen ihmisen mielenmaastoa ja elämänhistoriaa ja on varmasti osuvinta luettavaa niille, jotka ovat omassa elämässään päätyneet vastaaviin tilanteisiin, joko käsittelemään läheisensä salaliittoajatuksia tai sitten sukeltamaan niihin itse.

Kaikissa kolmessa journalistisessa kirjassa esitellään ja haastatellaan alan suomalaista kenttää. Tiittulan kirjan alkuosa on katsausta tunnetuimpiin vuosikymmeniä kiertäneisiin salaliittokertomuksiin, ja kevyesti aiheesta kiinnostunut lukija saa ehkä siitä nopeimmin tyydytystä uteliaisuudelleen. Kivioja puolestaan esittää tiivistelmiä monista kertomuksista, luo haastatteluin henkilökuvia suomalaisista hahmoista, jäljittää heidän yhteyksiään, referoi laajasti aihetta käsittelevää tutkimusta ja raportoi Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman FINSCI-tutkimuksen5 kansalaiskyselyn vielä muutoin julkistamattomia havaintoja. Kiviojan kirja toimii hyvin keskivertolukijan tai yhteiskunnallisesti aiheesta kiinnostuneen tutkijan johdatuksena aihepiiriin. Kirjan käyttäjänä jääkin kaipaamaan asia- ja henkilöhakemistoa, joka olisi vielä vahvistanut käsikirjamaisuutta. Sellaisia ei valitettavasti ole missään näistä teoksista.

Ihmisiä kaninkoloissa

Esimerkkihenkilönä voi pitää Kiviojan kirjan ensimmäisessä henkilökuvassa esiintyvää entistä Salatut elämät -näyttelijää, sittemmin hyvinvointibisnekseen siirtynyttä Tuomas Kytömäkeä. Hänen uskomuksensa ovat sekä lajissaan kuvaavia että niin hämmästyttäviä, että välillä on laskettava kirja käsistä sulatellakseen lukemaansa. Hänen kertomuksensa ovat hyvä havainnollistus sekalaisesta uskomusjoukosta, jota on vaikea kutsua teoriaksi tai edes maailmankuvaksi, koska sekin antaisi olettaa jonkin vähimmäismäärän yhteensopivuutta.

Kytömäki tunnetaan QAnon-liikkeen levittäjänä Suomessa, ja hän teki tarinoita tunnetuksi muun muassa ”hyvinvointiaiheisilla” Valomedia-verkkosivuillaan. QAnonin suosio oli huipussaan ennen Yhdysvaltain kongressin valtausta, minkä jälkeen se on huomattavasti hiipunut tai ainakin ollut paljon vähemmän esillä julkisuudessa. Tähän on vaikuttanut myös liikkeen salaliittotarinoiden poistaminen suosituimmilta sosiaalisen median alustoilta. Vielä haastattelussa elokuussa 2021 Kytömäki kuitenkin uskoo, että QAnonissa fabuloitu oikeamielinen puhdistus valtiojohtajien pidätyksineen ja teloituksineen on jo alkanut, ja kaikki paljastuu vuoden loppuun mennessä:

"Uskon, että näistä syytteistä on todellisuudessa jo iso osa käsitelty. On tehty pidätyksiä ja jopa maanpetosteloituksia, mutta niitä ei ole vielä julkistettu. [...] Hyvä esimerkki on Hollywood. Mihin ovat kadonneet kaikki Hollywood-leffat ja -tähdet, Tom Cruise, Tom Hanks ja muut? Isoja tyyppejä on jo pidätetty, ja monet on jo tapettu, mutta sitä ei ole vielä julkistettu, koska jengi ei ole ollut valmis ottamaan sitä tietoa vastaan. [...] Uskallan väittää, että ikävä kyllä Suomessakin tullaan tuomitsemaan kuolemaan valtavasti ihmisiä, vaikka kuolemanrangaistusta ei ole Suomen laissa. Tapaukset käsitellään niin sanotuissa militaaritribunaaleissa. [...] Ei ole Sauli Niinistöä kauheasti näkynyt kahteen vuoteen. Uusimmissa somepäivityksissä hän on todella erinäköinen henkilö. Eli hänetkin on mahdollisesti jo viety, tai jos ei vielä, niin syyskuussa viimeistään lähtee tuomiolle Haagiin, eikä tule enää takaisin." (Kivioja, 14–15) 

Kytömäen uskomukset eivät jää tasolle, jolla toinen jalka on vielä jotenkin realistisesti kuviteltavissa olevissa tapahtumakuluissa, vaan mukana ovat myös liskoihmiset sekä hänen mukaansa maailmaa johtava ”Illuminatin eli siniveristen muodostaman salaseuran luoma varjohallitus”, joka on ”alun perin tullut tänne muualta”: ”Suurin osa tuntemistamme poliitikoista ja presidenteistä kuuluu klubiin, mutta he ovat puppettijengiä. [...] Pyramidin huipulla on sellaisia nimiä, joista hyvin harva tietää. Puhutaan, että kaikkein ylimpänä olisi kolmetoista sukua.” (Kivioja, 16.) Nykyajan ja tulevaisuuden lisäksi Kytömäellä on salatietoa historiasta: ”Tiesitkö, että natsit lähtivät lentävällä lautasella avaruuteen ja teknisesti voittivat toisen maailmansodan?” Kertomukset Illuminatista, liskoihmisistä ja kuu- tai avaruusnatseista kohdataan myös Räikän ja Tiittulan kirjoissa heti alkuvaiheessa. 

Salaliittouskomusten tavanomainen piirre onkin kaikkien kirjojen perusteella niiden kasautuminen. Jos ihminen uskoo yhteen, hän alkaa herkemmin uskoa muihinkin: ”Jaoin juuri eilen sosiaalisessa mediassa meemin, jossa todettiin, että samat ihmiset, jotka tappoivat Kennedyn, olivat samat henkilöt, jotka räjäyttivät WTC-tornit ja samat henkilöt, jotka ovat hoitaneet tämän koronan”. (Kivioja, 17) ”Siinä on kolme kenties yleisintä [nykyistä] salaliittoteoriaa yhdessä virkkeessä”, toteaa Kivioja (17) lakonisesti. 

Kiviojan, Mattilan ja Tiittulan kirjoissa on lukuisia esimerkkejä ihmisistä, yhteisöistä ja verkkosivuista, jotka siirtyvät yhdestä toiseen: Illuminati, ”kolmetoista sukua”, juutalaisten kabaali (venäläisten antisemitistien 1900-luvun alussa tekaisema ja Hitlerin hyödyntämä Siionin viisaiden pöytäkirjat on yhä kierrossa), ”eliittiin” kuuluvien ”pankkiirisukujen”, valtionpäämiehien ja kuningashuoneiden (”siniveristen”) ”globalistinen” Bilderberg-salaliitto, George Soros ja Bill Gates, ”Big Pharma”, korona- ja rokotesalaliitot (mukaan lukien sirut, nanoteknologia ja 5G), lentokoneiden levittämät ”kemikaalivanat” (chemtrails), demokraattien ja vasemmistoliberaalien pyörittämät pedofiiliringit (Pizzagate), USA:n presidentinvaalien väärentämisväitteet, ja joissain tapauksissa myös peltokuviot, ufot ja liskoihmiset, sekä kaikkea tätä sekavasti koostavat megateoriat ”Uudesta maailmanjärjestyksestä” (New World Order) ja QAnonista.

Kun näissä kertomuksissa Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, YK ja illuminaatit juonivat kommunistista maailmanvallankumousta okkultistisissa pedofiilisissa menoissa yhdessä juutalaisten kabaalin, jesuiittojen ja vapaamuurarien kera, todellisten ihmisten uskomukset voivat näyttäytyä kirjailijoiden sepitteitä oudompina. Tuntuu myös tarpeelliselta korostaa, etten liioittele kirjoissa, tutkimuksissa ja muissa lähteissä esiintyvien ihmisten kertomuksia. Ja vaikka ne kuulostavat parodialta, varsinainen lajityyppi on tragedia.

Suomalainen kenttä 

Kytömäen Valomedia-verkkosivu on sittemmin suljettu, eikä sen sosiaalisen median tileillekään ole postattu pitkään aikaan. YouTube-kanava on kuitenkin jäljellä jakamassa ”valon sanomaa” (joka Kytömäen mukaan on QAnonin ydin), ja siellä asiasta kertoo joukko näistä yhteyksistä tunnettuja julkkiksia, kuten Samuli Perälä, Maria Nordin ja Olli Posti. Suomessa näissä piireissä näyttävät olevan yliedustettuina maailmalta tuttuun tapaan erilaiset hyvinvointi- ja elämäntaitopuhujat ja -kauppiaat (terveystuotteet, luontaishoidot, jooga, henkiset harjoitukset) ja ehkä suomalaisena erityispiirteenä näyttelijät. Kivioja haastattelee informantteina hyvin kiinnostavasti myös joogapiireissä levinneitä käsityksiä vastustamaan ryhtynyttä joogaohjaaja ja -kouluttaja Mia Jokinivaa ja salaliittouskomuksista irtautunutta muusikko Timo Kaukolampea, joista molemmat ovat olleet myös julkisuudessa asiasta esillä.6

Sosiaalisen verkkomedian foorumit ovat mahdollistaneet salaliittoteorioiden moninaistumisen ja leviämisen. Kansainvälisiä ja kotimaisia lähteitä yhdistelevän ja lukuisia narratiiveja joustavasti sekoittavan ”informaation” tuottaminen ja massajakelu ei ole koskaan ennen ollut yhtä tehokasta. Verkko on itsessään kuin ääretön kaninkolo, jossa jokainen paikka johtaa lukemattomiin toisiin paikkoihin. Joidenkin teorioiden leviämistä onkin parhaiten torjunut valtavirran somekanavien tiukempi ote moderointiin, johon tosin ryhdyttiin vakavasti vasta Yhdysvaltain kongressitalon valtauksen jälkeen.

Erityisesti verkossa jaettavat puheohjelmat, äänitteinä tai videoituina tallennetut podcastit ovat olleet olennainen tarinoiden välitysreitti, ja YouTubella oli tärkeä asema QAnonin leviämisessä. Kun YouTuben sisältöjä on ryhdytty moderoimaan tiukemmin, salaliittoteoreetikot ovat ottaneet käyttöön uusia palveluita ja perustaneet omia kanaviaan, mikä on näkynyt myös Suomessa. Esimerkiksi suomalaisen salaliittoskenen julkisesti tunnetuimpiin hahmoihin kuuluva entinen tv-juontaja, nykyinen hyvinvointiyrittäjä Yazka Love on siirtynyt käyttämään muun muassa Odysee-videofoorumia jatkaessaan tänä vuonna ”Merirosvoradionsa” lähetyksiä tauon jälkeen7.

Yhdellä uusista videoistaan Love kommentoi myös QAnon-liikkeen nykytilaa. Hänen mukaansa QAnonista ei puhuta enää samaan tapaan kuin aikaisemmin, koska kuuntelijoiden herättelyn ja ”punaisen pillerin” aika on jo koettu ja tässä vaiheessa hän ja muut julistajat voivat keskittyä käsittelemään ”sisältöjä” itseään. Love viittaa salaliittotarinoissa vakiintuneeseen tapaan Matrix-elokuvista napattuun metaforaan sinisestä ja punaisesta pilleristä. Ensimmäisessä elokuvassa lumemaailmasta havahtuneen päähenkilö Neon oppaaksi todellisuuteen ilmaantunut Morpheus tarjoaa valintaa niiden välillä: ”Jos valitset sinisen pillerin, tarina päättyy, heräät sängystäsi ja uskot mitä tahansa haluat uskoa. Jos otat punaisen pillerin, pysyt Ihmemaassa, ja minä näytän, kuinka syvälle kaninkolo johtaa.”8 QAnonistit ja muut syvän päädyn salaliittouskovaiset kertovat olevansa punaisen pillerin nielaisseita totuudenpuhujia. Yazka Loven monologi kuvastaa hyvin tarinoiden joustavuutta ja kasautumista sekä viimeisimpiä käänteitä tässä skenessä: 

”Tavallaan se red pill -osuus mun mielestä on… sillä tavalla kuin ensiheränneet mahdollisesti sen voi tehdä toisen eteen, niin se on jo tapahtunut. [...] Moni on silleen, että ai Yazka ei oo enää Q-lainen, niin mä oon, että ei pidä paikkaansa, kyl mä oon ihan Q-lainen vieläkin, ja mä yhä edelleen uskon, että on olemassa valkohatut, ja edelleen uskon, että on menossa operaatiot… ja mä uskon itse asiassa vielä enemmän siihen, että Venäjä tekee tällä hetkellä sitä operaatiota ja toteuttaakin valkohattuoperaation. Eli tavallaan se tuli sieltä puskista suurimmalle osalle ihmisiä, ja se ei silti poista sitä että tää koko heräämisliike ja patrioottiliike olis jotenkin vähempiarvoinen vain sen takia, että joku muu tekee sen, mitä luultiin aikaisemmin, että vaikka amerikkalaisten patrioottien olis pitänyt saada aikaan. Eli se musta vain kertoo siitä, että me ollaan paljon paljon isommalla skaalalla liikenteessä kuin moni edes ymmärtää.”9 

Q-mytologiassa ”patriootit”, johtajanaan Donald Trump, vastustavat pahoja ”globalistisia” pedofiilieliittejä. On selvää, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut viimeisin järisyttävä tapahtuma, joka on pyritty tulkitsemaan osaksi tätä ”suurempaa” kertomusta. Se on sopinut palasena kokonaisuuteen siksikin, että salaliittovisioita on länsimaissa ruokkinut juuri Venäjän disinformaatiovaikuttaminen, ja Putinin kristillinen kansalliskonservatiivisuus sekä suhde Trumpiin ovat jo entuudestaan kiehtoneet QAnonisteja. Kun Venäjän valtiontelevisiossa toistellaan ”patrioottista” propagandaa ”isänmaallisesta sodasta” NATOn ”globalistista” valtaa ja Ukrainan ”satanistisia natseja” vastaan, yhteys salaliittotarinoiden kenttään on suorastaan hätkähdyttävän suora sanavalintoja myöten.10

Yllättävien maailmantapahtumien kutominen mukaan narratiiveihin kertoo hyvin siitä, mitä Räikkä nimittää salaliittoideologiaksi: suuret ilmiöt ja poikkeuksellisen merkittävät tapahtumat eivät tämän ajattelutavan mukaan voi olla itsenäisiä ja erillisiä, usein satunnaisiakin kehityskulkuja, vaan niille on saatava jokin yhtenäinen, kaiken kattava selitys. Samalla Loven tavasta kertoa asiasta välittyy kiihkeä innostus siitä, että jotain suurta tapahtuu jälleen. Jännityksen, poikkeuksellisten tapahtumien ja kutkuttavan salaperäisten selitysten kaipuulla on oma psykologinen osansa salaliittotarinoiden herättämässä viehätyksessä.

Salaliittoihin uskovien kertomuksia värittävät myös kuvaukset henkilökohtaisesta intuitiosta, jonkinlaisesta syvästi koetusta sisäisestä varmuudesta. Kiviojan kirjassa (190) Love kuvaa omaa polkuaan teoriasta toiseen ja toteaa tutustuneensa salaliittoteorioihin jo ennen internetiä 1990-luvulla: ”Silloin tutustuin illuminaattiin ja kolmeentoista verilinjaan. Mulle kaikki se, mistä Q nyt puhuu, linkittyy siihen tietoon, mitä olen alkanut sisäistää 25–30 vuotta sitten. Tässä ei ole mulle isoa hyppyä kaninkoloon, vaan se on luontainen jatkumo sille, minkä olen jo tiennyt. En tarkoita tiedolla journalistista faktatietoa vaan sisäisen intuition kuuntelemista ja sen kautta eteenpäin menemistä.” Samankaltaisin sanoin Mattilan (54) haastattelema Mari Nevander kertoo ”heränneensä” katseltuaan ensimmäisen koronakevään aikana Blokkimedian sisältöjä ja Samuli Perälän videoita11: ”Välillä voin tosi huonosti, koska kun tolle polulle lähtee ja lähtee se koko maailmankuva kääntymään ylösalaisin, niin se on tosi raju ja rankkakin prosessi. [...] Kuitenkin isossa kaavassa mulla oli se tunne, että intuitio oli jo lähettäny sitä viestiä tosi vahvasti, että jotain on meneillään maailmassa, jota mä en ymmärtäny ja josta mun piti saada ottaa selvää.”

Useat suomalaiset alan tekijät ovat koettaneet levittää sanomaa poliittisessa toiminnassa. Esimerkiksi edellä mainitusta Nevanderista tuli koronapolitiikan vastainen aktivisti ja mielenosoitusten järjestäjä ja sittemmin Kristallipuolueen kuntavaaliehdokas. Vuonna 2013 perustetun Kristallipuolueen piiriin onkin kertynyt lukuisia salaliittouskomuksia levittäviä henkilöitä. Puolueelle onnistuttiin vasta koronakriisin sysäyksellä keräämään vaaditut 5 000 kannatusääntä ja se tuli hyväksytyksi puoluerekisteriin vuonna 2021. Puolueen menestys ei ole ollut merkittävää, mutta ensimmäisen kunnanvaltuutettunsa se sai Pauliina Kuhlmanista, joka Polvijärvellä siirtyi puolueeseen SDP:stä. Demareiden valtuustoryhmä erotti Kulhmanin hänen vähäteltyään somepostauksissaan holokaustia ja ilmastonmuutosta sekä jaettuaan salaliittoteorioita ”uudesta maailmanjärjestyksestä” (Kivioja, 182). Julkkiksista Kristallipuolueen ehdokkaana on esiintynyt muun muassa Maria Nordin.

Kirjoissa toistuu myös entuudestaan tuttu havainto, että salaliittotarinat ovat löytäneet puolueensa usein perussuomalaisista ja sittemmin puolueesta erotetun Ano Turtiaisen VKK-puolueesta sekä herätysliikkeitä ja salaliittouskomuksia yhdistelevällä suunnalla kristillisdemokraateista. Kiviojan raportoimassa FINSCI-tutkimuksessa havaittiinkin, että kuntavaaleissa perussuomalaisia äänestäneet uskoivat selvästi muita puolueita äänestäneitä enemmän salaliittoteorioihin, etenkin ilmastonmuutosta, koronapandemiaa ja kansainvälistä eliittiä koskeviin salaliittouskomuksiin (Kivioja, 288). 

Tunnetuimpia salaliittouskomusten levittäjiä politiikassa ovat olleet Turtiaisen ohella perussuomalaisten Laura Huhtasaari sekä Ossi Tiihonen, joka hävityn puheenjohtajavaalin jälkeen loikkasi ensin VKK-ryhmään ja perusti sittemmin Vapauden liitto -ryhmän, joka hyväksyttiin puoluerekisteriin toukokuussa 202212. Myös Yazka Love oli ehdolla VKK:n listoilla aluevaaleissa, muttei mennyt läpi. Kristallipuolueen ja VKK:n heikko menestys – Turtiainen itsekin keräsi kuntavaaleissa vain 61 ääntä ja putosi Juvan valtuustosta – on tietysti yksi osoitus siitä, että salaliittoteorioita levittävien piirien suosio puoluepolitiikassa on Suomessa vielä vähäistä.

Suomalaisenkin kentän yhtenä piirteenä ovat tietysti ilmeiset kytkennät Venäjän valtion propaganda- ja disinformaatiokoneistoon, jo Yazka Loven monologin edellä havainnollistamaan tapaan. Putinistista Venäjämielisyyttä, eurovastaisuutta ja äärioikeistolaisuutta yhdistellyttä Suomen Itsenäisyyspuoluetta (IPU) Kivioja (196) kutsuukin suorastaan salaliittoteorioiden ”hautomoksi”. Sen piirissä ovat toimineet esimerkiksi Johan Bäckman, Jarmo Ekman ja Janus Putkonen, jotka ovat tunnettuja Venäjän propagandisteja ja palvelivat muun muassa Donetskin kansantasavallan näennäisvaaleissa ”vaalitarkkailijoina”.13 Kaikki ovat osallistuneet salaliittouskomusten levittämiseen verkossa, Bäckmann esimerkiksi MV-lehden entisen päätoimittajan Juha Korhosen perustamassa Tokentubessa ja Putkonen perustamansa Verkkomedian ja päätoimittamansa Uuden MV-lehden (UMV) kautta. Ekman on mukana Kristallipuolueessa. On selvää, että suomalaisten salaliittoteoreetikoiden ydinjoukossa on varmasti monia, jotka levittävät uskomuksia poliittisesta motivaatiosta uskomatta kertomuksiin itse, ja yhtä lailla voi arvella, että jotkut heistä ovat saaneet rahoitusta toimilleen Venäjältä.14

Edellä mainittujen Tokentuben, UMV:n ja Blokkimedian lisäksi keskeisiä foorumeita ovat olleet juuri Verkkomedia-julkaisu, jonka päätoimittajana Janus Putkonen nousi julkisuuteen levittämällä laajaa palettia kaikenlaisia salaliittoteorioita, yrittäjä Juha Kärkkäisen antisemitistinen, äärioikeistolainen ja Venäjämielinen Magneettimedia ja räppäri Milad Dehganin ja Nico Giasantin YouTubessa pyörittämä Leveli-podcast. Dehgan ja Giasanti ehtivät toimia kunnallispolitiikassa pääkaupunkiseudulla perussuomalaisissa ennen kuin heidät erotettiin 2021. Hekin kannattivat Ossi Tiihosta uudeksi puheenjohtajaksi, ja hävityn äänestyksen jälkeen ainakin Giasanti siirtyi Tiihosen perässä Turtiaisen VKK-ryhmään. 

Suomalaisten piirien suppeuden huomaa siitä, miten verkostot kiertyvät toistuvasti yhteen. Samat henkilöt esiintyvät ja haastattelevat toisiaan toistensa videoblogeissa ja samoissa ohjelmissa. Tarinoita aktiivisesti välittävä ja englanninkielisistä lähteistä suomentava ydinjoukko koostuu näiden kirjojen perusteella vain muutamista kymmenistä ihmisistä. Yleisönä on tietysti laajempi joskin edelleen suhteellisen vähäinen määrä aktiiviharrastajia ja ulommilla kehillä sitten runsaastikin ihmisiä, jotka eriasteisesti ja ainakin ajoittain uskovat joihinkin salaliitto-oletuksiin. Kirjat muistuttavat, etteivät salaliittoihin uskovat muodosta mitään samanmielistä porukkaa, vaikka julkisuudessa toisinaan syntyy tällainen kuva.

Salaliittotarinoiden moderni aika

Juuri sosiaalinen media on mahdollistanut salaliittouskomusten tehokkaan levittämisen, mutta myös journalistinen media on nostanut ilmiötä esiin, toisinaan puhtaasti kaupallisista syistä klikkiotsikoilla ja sensaatiojutuilla. Tästä mediaa kritisoivatkin kirjoissa monet tutkijat, kuten professori Katja Valaskivi, radikaalioikeistoa tutkiva Niko Pyrhönen ja THL:ssa rokotehalukkuutta ja -viestintää tutkiva Sivelä, joiden mielestä salaliittouskomukset saavat median vuoksi liiaksi näkyvyyttä ja painoarvoa ihmisten mielikuvissa.

Kirjat kumoavatkin mielikuvan, että salaliittouskomukset olisivat nyt läpäisseet väestön ennennäkemättömän laajasti. Vaikka niitä on verkkomedian vuoksi samanaikaisesti liikkeellä enemmän kuin ennen, ja vaikka niihin ehkä uskoo maailmassa kaikkiaan suurempi ihmismäärä kuin koskaan aiemmin, tietyissä historian vaiheissa esimerkiksi usko juutalaisvastaisiin salaliittoteorioihin oli lähes kokonaisten kansakuntien jakamaa. Salaliittokertomuksia hyödynnettiin poliittisessa retoriikassa jo kauan ennen natsien antisemitismiä. Monien kertomusten juuret juontuvat hyvin kaukaa historiasta, mistä juuri Raamattuun tukeutuva juutalaisvastaisuus on osoitus. Myös Illuminati oli tunnetusti todellinen valistusaikainen salaseura, joka on sittemmin saanut aivan uudenlaisen elämän ja äärimmilleen paisutellun merkityksen salaliittotarinoissa. Tiittulan (6) haastattelema saksalaisprofessori Michael Butter toteaa: ”Vuosisatojen ajan oli ihan tavallista uskoa salaliittoteorioihin, ja käytännössä kaikki Yhdysvaltain presidentit George Washingtonista Dwight D. Eisenhoweriin uskoivat niihin.” 

Vasta toisen maailmansodan jälkeen tapahtui käänne, jossa salaliittouskomukset muuttuivat länsimaisissa yhteiskunnissa yleiskulttuurisesti epäilyttäviksi ja paheksutuiksi. Monesti mainitaan itävaltalaissyntyisen filosofi Karl Popperin ja yhdysvaltalaishistorioitsija Richard Hofstadterin vaikutus salaliittoteoreettisen ajattelun kriitikoina. Popper otti käyttöönsä ”yhteiskunnan salaliittoteorian” (conspiracy theory of society) käsitteen viitaten sillä uskomuksiin, joissa yhteiskunnalliset ilmiöt halutaan selittää keskenään juonittelevien ihmisten tarkoituksellisilla aikeilla: 

”Tämän näkemyksen mukaan tietyn yhteiskunnallisen ilmiön selittäminen merkitsee sitä, että meidän on löydettävä ne ihmiset tai ryhmät, joiden etujen mukainen tämä ilmiö on (joskus kyseessä saattavat olla myös piiloedut, jotka on aluksi paljastettava), ja jotka ovat muodostaneet salaliiton ja suunnitelleet ko. tapahtuman. 
Tämä näkemys yhteiskuntatieteiden tavoitteista syntyy tietenkin sen virheellisen teorian pohjalta, jonka mukaan kaikki yhteiskunnan tapahtumat – erityisesti ihmisten vastustamat tapahtumat kuten sodat, työttömyys, köyhyys ja puute – ovat joidenkin voimakkaiden yksilöiden ja ryhmien suunnittelun tulosta. Tämä teoria on levinnyt laajalle ja se on historisismiakin vanhempi (kuten historisismin teistinen alkumuoto osoittaa, se on salaliittoteorian johdannainen). Nykyisessä muodossaan se on modernin historisismin ja tietyn ’luonnonlakeja’ kohtaan tunnettavan asenteen tavoin uskonnollisen taikauskon maallistumisen tyypillinen tulos. Usko homeerisiin jumaliin, joiden salaliitot selittävät Troijan sodan historian, on kaikonnut. Jumalat on hylätty. Ne on kuitenkin korvattu voimakkailla miehillä tai ryhmillä, kirotuilla painostusryhmillä, joiden pahuus aiheuttaa kaikki kärsimämme vääryydet.”15 

Vastoin tällaista salaliittoideologista ajattelutapaa varsinaisessa tieteellisessä yhteiskuntatutkimuksessa olisi Popperin mielestä olennaista päinvastoin ymmärtää, miten yhteiskunnallisia seurauksia ja ilmiöitä syntyy tahattomasti ihmisten toiminnan oheisvaikutuksena. Todellisten salaliittojen taipumuksena on hänen mukaansa lähes aina epäonnistua tavoitteissaan, toisin kuin maailman tapahtumia juonittelun seurauksena kuvaavat salaliittotarinat esittävät.

Hofstadter puolestaan piti salaliittouskomuksia yhdysvaltalaiselle yhteiskunnalle tyypillisenä vainoharhaisena poliittisen ajattelun ja retoriikan tyylinä, jota hänen aikanaan ilmensi etenkin republikaanien presidenttiehdokas Barry Goldwaterin laitaoikeistolainen populismi. Erityisen paljon aikalaisiin ja myöhempiin näkemyksiin vaikutti alun perin BBC:n radioesitelmänä lähettämä luento, joka julkaistiin Harper’s-lehdessä 1964 otsikolla ”The Paranoid Style in American Politics”:

”Yhdysvaltalainen politiikka on usein ollut vihaisten mielten areena. Viime vuosina olemme nähneet tätä vihanpitoa pääasiassa politiikan oikealla äärilaidalla, jossa on nyt Goldwater-liikkeen muodossa osoitettu, kuinka paljon poliittista virtaa saadaan irti pienen vähemmistön vihamielisyydestä ja kiihkosta. Uskon kuitenkin, että tämänkin taustalla on ajattelutyyli, joka ei suinkaan ole uusi eikä välttämättä aina oikeistolainen. Kutsun sitä vainoharhaiseksi tyyliksi yksinkertaisesti siksi, ettei mikään muu sana yhtä osuvasti kuvaa tarkoittamaani kiihkeätä liioittelua, epäluuloisuutta ja salaliittoteoreettista fantasiointia.”16

Hofstadter kertaa historian merkittävimpiä salaliittoteoreettisia fabulaatioita Yhdysvalloissa, Illuminatista ja vapaamuurareista antisemitismiin ja -katolismiin, 1800-luvun alkuperäisistä oikeistopopulisteista McCarthyn kommunistivainoihin ja kylmän sodan lietsomaan vasemmistolaisuuden vastaiseen paranoiaan. Kirjoitus on edelleen osuvaa luettavaa ja sen havainnoista voi mieltää kohta kohdalta yhteyksiä nykyisiin salaliittotarinoihin ja niitä motivoiviin poliittis-psykologisiin tekijöihin. Hofstadter kuvaa elävästi oman aikansa populistisen laitaoikeiston käsityksiä:

”Kosmopoliitit ja intellektuellit ovat nakertaneet vanhat amerikkalaiset hyveet; vehkeilevät sosialistit ja kommunistit ovat vähitellen rappeuttaneet vanhan kilpailullisen kapitalismin; perinteinen kansallinen turvallisuus ja itsenäisyys on tuhottu petturimaisilla juonilla, joiden toteuttajat eivät tule aiempaan tapaan vain ulkopuolisten ja ulkomaalaisten joukosta vaan Yhdysvaltain hallintovallan ytimessä toimivien valtiomiesten keskuudesta. [...]
Aikamme laitaoikeistolainen ajattelu voidaan pelkistää kolmeen perusnäkemykseen: Ensinnäkin on olemassa tutuksi tullut, jo yli sukupolven jatkunut salaliitto, joka huipentui Rooseveltin New Dealiin ja jonka tarkoituksena on heikentää vapaata kapitalismia, alistaa talous liittovaltion hallinnon ohjaukseen ja valmistaa tietä sosialismille tai kommunismille. Hyvin monet oikeistolaiset jakavat kirjan The Income Tax: The Root of All Evil (”Tulovero: kaiken pahan alkujuuri”) kirjoittaneen Frank Chodorovin näkemyksen siitä, että tämä salaliittokampanja sai alkunsa kun perustuslakiin vuonna 1913 tehtiin lisäys tuloverosta.
Toinen väite on, että kommunistit ovat soluttautuneet korkeimpien hallintoviranomaisten joukkoon laajasti ainakin Pearl Harboria edeltävistä päivistä lähtien ja kierosti ja määrätietoisesti myyneet Yhdysvaltain kansalliset edut.
Ja lopuksi maahamme on levittäytynyt niin kattavasti kommunististen agenttien verkosto, aivan kuten jesuiittojen verkosto ennen vanhaan, että koko koulutus-, uskonto-, lehdistö- ja viestintäjärjestelmämme ovat mukana yhteisessä pyrkimyksessä halvaannuttaa lojaalien amerikkalaisten vastarinta.”17

Hämmästyttävänkin paljossa oikeistolaisen salaliittomentaliteetin mielenmaisema on pysynyt Hofstadterin 1960-luvulla kuvaaman kaltaisena, muutettavat muuttaen: kosmopoliitit ovat nykyään globalisteja, kommunisti-intellektuellit vihervasemmistolaisia tutkijoita ja toimittajia, jesuiitat ja katolilaiset maahanmuuttajia ja muslimeja, isänmaalliset lojalistit valkohattuisia patriootteja, verotustakin pahempi yksilön vapauden riisto on toteutettu pandemiarajoituksilla ja rokotepasseilla. Vuosikymmenten aikana tapahtuneena muutoksena voi kuitenkin huomata edellä todetun eron siinä, että suoranainen salaliittoteoretisointi on painettu valtavirran poliittisista puheista piiloon, vaikka mentaliteetti itsessään edelleen elää ja tulee hyväksikäytetyksi kierretymmin.

Mielikuvat voivat kuitenkin johtaa harhaan myös maantieteellisesti. Viime vuosikymmeninä eniten kohua herättäneet salaliittoteoriat, kuten 9/11-narratiivit, pandemiauskomukset, QAnon ja Pizzagate näyttävät olevan ennen kaikkea yhdysvaltalaista tuotantoa. Englannin kielellä verkossa liikkuvien esitysten ja niitä levittävien populaarien salaliittoteoreetikoiden näkyvyys voi siten luoda oletuksen, että salaliittoteoreettisten narratiivien vaikutus olisi voimakkainta juuri angloamerikkalaisessa maailmassa. Toisen maailmansodan jälkeinen käänne on kuitenkin vielä pitkälti tapahtumatta monissa maailmankolkissa, kuten esimerkiksi professori Butter toteaa. Vaikka salaliittokertomukset ovat demokraattisissa länsimaissa nykyään salonkikelvottomia, ja Trumpin kaltaiset populistit vaikuttavat räikeiltä poikkeuksilta, tarinoita käytetään siis yhä poliittisissa puheissa monissa muissa maailmankolkissa, lähimmäs katsoen Venäjällä tai Butterin esimerkkinä mainitsemassa Unkarissa, missä ”Fidesz-puolueen kannattajien parissa joidenkin mielipidetiedustelujen mukaan 95 prosenttia uskoo, että George Soros on vastuussa kaikesta pahasta, mikä Unkarissa tapahtuu” (Tiittula, 154). Ja siinä missä esimerkiksi antisemitistinen kuvasto on muuttunut yleisesti tuomituksi länsimaissa toisen maailmansodan ja holokaustin jälkeen, monissa arabimaissa puhe juutalaisten salaliitosta on edelleen osa valtavirrankin poliittista retoriikkaa18.

Yleisinhimillinen alttius ja valaistumisen kaipuu 

Salaliittouskomusten suosiota on tutkittu etenkin Yhdysvalloissa ja arvioitu, että puolet väestöstä uskoo ainakin yhteen salaliittoväitteeseen (Tiittula, 5). Kiviojan raportoimassa FINSCI-kyselyssä edustavalle otokselle suomalaisia esitettiin 62 salaliittoväittämää ja selvitettiin, olivatko vastaajat kuulleet niistä ja uskoivatko he niihin. Useimmin tunnistettu (86 %) oletus oli, että koronavirus päästettiin tahallisesti liikkeelle laboratoriosta (ja 25 % uskoi siihen), mutta eniten (38 %) oltiin ”ainakin vähän samaa mieltä” väitteestä, jonka mukaan Lee Harvey Oswald ei toiminut Kennedyn salamurhassa yksin. QAnon oli terminä tuttu 56 prosentille vastaajista, mutta vain alle kaksi prosenttia kertoi tietävänsä siitä paljon. QAnonin ja muiden viime vuosina huomiota herättäneiden salaliittoteorioiden provokatiivisimpiin väitteisiin uskottiin suomalaisten keskuudessa ylipäätään hyvin vähän. Alle kaksi prosenttia vastaajista uskoi esimerkiksi Pizzagate-väitteeseen, Bill Gatesin tai 5G-verkkojen osallisuuteen koronaviruksen leviämisessä, koronarokotteiden mikrosiruihin (joista oli kuitenkin kuullut 81 % vastaajista), vaalivilppiin kuntavaaleissa, holokaustin kiistämiseen tai liskoihmisiin.

Epämääräisemmin, laajemmin tai maltillisemmin ilmaistujen epäilysten kannatus oli kuitenkin jo huomattavasti yleisempää. Seuraavassa ”ainakin vähän samaa mieltä” olleiden vastaajien osuuksia eniten uskotuissa väitteissä: ”väitteet ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä ovat tekaistuja tai vääristeltyjä” 12 %, ”koronarokotteiden haitallisuutta peitellään” 15 %, ”eri maiden hallitukset salaavat todisteita avaruusolentojen vierailuista Maassa” 16 %, ”lääkeyhtiöt yrittävät pitää ihmiset sairaina tavoitellakseen voittoja” 18 %, ”suomalaisessa mediassa valtaa pitää punavihreä toimittajablokki, joka syöttää kansalaisille omaa agendaansa ja estää muunlaisten näkemysten julkitulon” 19 %, ”tietyt julkisuuden henkilöt ovat lavastaneet kuolemansa kadotakseen julkisuudesta” 22 %, ”iPhone-puhelimen sovellukset tallentavat keskusteluja ilman käyttäjän lupaa” 30 %, ”tietokoneyritykset julkaisevat tarkoituksellisesti ohjelmia, joissa on virheitä, jotta voivat myydä niihin päivityksiä” 30 %, ”vapaamuurarit vaikuttavat salaisesti liike-elämässä ja politiikassa” 31 %. 

Kun kyselyn tuloksia raportoidaan tieteellisissä julkaisuissa, on kiinnostavaa nähdä, millaisia jakaumia eri vastaajaryhmissä on ja kyetäänkö aineistosta rakentamaan jonkinlaisia salaliittoideologisesti virittyneiden vastaajien profiileja. Edellä jo mainitsin, että puolueiden kannattajien joukossa erottuivat perussuomalaiset, jotka uskoivat muita herkemmin joihinkin salaliittoväittämiin. Lisäksi hypoteesina voisi arvella, että oikeisto- ja vasemmistoäänestäjien jakaumat eroavat toisistaan havaittavasti. Ilmastonmuutosvääristelyyn ja punavihreään toimittajablokkiin uskovat ovat oikeistossa, kun taas suuryritysten toimintaan kohdistuvia epäluuloja lienee yhtä lailla vasemmalla laidalla. Näissä eroissa näkynee myös sosiaalisten verkostojen rakenne: ehkä vasemmistolaisilla vastaajilla on todennäköisemmin tuttuja yliopistotutkimuksen ja journalismin piirissä kuin lääke- tai tietokonefirmoissa (tai vapaamuurareissa), ja juuri sosiaaliset verkostot vaikuttavat merkittävästikin luottamuksen rakentumiseen erilaisia instituutioita kohtaan.

Kun maltillisimmatkin kyselyn väittämät otetaan huomioon, joka tapauksessa peräti 86 prosenttia vastaajista oli ”ainakin vähän samaa mieltä” vähintään yhdestä väittämästä, ja 46 prosenttia eli lähes puolet vähintään viidestä väittämästä. Osuuksia ei voi pitää vähäisinä, joskin paljon riippuu myös väittämien muotoilusta kyselyssä, kuten FINSCI-hankkeen johtaja Johanna Kaakinen kirjassa toteaa (Kivioja, 287). Joissain ulkomaisissa vastaavissa kyselyissä on rajauduttu tarkemmin määriteltyihin, vakiintuneisiin salaliittoteorioihin kuuluviin väittämiin, joten tämä kysely ja sen jotkin melko väljästi muotoillut väittämät eivät ole täysin verrattavissa niihin.

Voi myös kysyä, kuinka vakavasti otettavaa teorioihin ”uskomista” kyselytutkimuksilla voidaan tavoittaa ja miten vastaajat tulkitsevat vastausvaihtoehdoista ”ainakin vähän samaa mieltä” olemisen. On silti selvää, että uskomuksia aktiivisesti levittävien lisäksi on paljon suurempi määrä ihmisiä, jotka ainakin jättävät oven raolleen joidenkin salaliittokertomusten tai -uskomusten paikkansapitävyydelle.

Tiittulan (5) haastattelema saksalainen salaliittoteoriatutkija Michael Butter kuvaa maansa tilannetta seuraavasti:

”Saksassa psykologit ovat osoittaneet, että noin kolmasosalla kansasta on taipumus, jota he kutsuvat salaliittomentaliteetiksi. Se ei tarkoita, että kolmasosa saksalaisista olisi jyrkän linjan salaliittouskovaisia. Heitä on ehkä 10–15 prosenttia, mikä sekin on niin paljon, ettei sitä voi selittää mielensairaudella.”

Butterin kommentti tuntuu toisaalta antavan liian selväjakoisen kuvan salaliittoteorioihin uskomisesta. Olisi virhe kuvitella, että ihmisiä voisi jakaa salaliittouskovaisiin ja meihin muihin. Myös uskomusten omaksumisen laajuus, syvyys ja kesto vaihtelevat suuresti. Salaliittouskomuksille altistavat kognitiiviset ja emotionaaliset taipumukset ovat pohjimmiltaan yleisinhimillisiä, vaikka tiettyjen tekijöiden kasautuminen herkistääkin joitain salaliittonarratiiveille muita enemmän.

Ihmisellä on esimerkiksi luontainen pyrkimys nähdä syy–seuraus-suhteita ja merkityksellisyyttä myös täysin irrallisissa ja satunnaisissa tapahtumissa. Säännönmukaisuuksien havaitseminen ja toimijoiden etsiminen ovat hyvin tutkimuksissa tunnistettuja tavallisia kognitiivisia tottumuksia (Kivioja, 257). Kaikilla ihmisillä on taipumuksia vastaavaan ”apofeniaan” enemmän tai vähemmän herkästi (Tiittula, 191). Vain konemainen ajattelu voisi irtautua kokonaan taipumuksista inhimillistää ja merkityksellistää myös satunnaisia ilmiöitä ja tapahtumaketjuja.

Tutkimuksista tiedetään, että alttius salaliittouskomuksiin on tilastollisesti yhteydessä muun muassa matalaan koulutustasoon, suppeampaan yleistietämykseen, heikompiin kognitiivisiin kapasiteetteihin, mielenterveyden epävakauteen, herkkäuskoisuuteen, taikauskoihin, uskonnollisuuteen ja ääri-ideologioiden kannatukseen19. On ilmeistä, että monet geneettiset, psykologiset ja yhteiskunnalliset tekijät kasautuessaan altistavat tietynlaisille uskomusrakenteille ja niiden tuottamille elämyksille ja tunteille. Niin tutkimuksista kuin kirjojen henkilöhaastatteluista ja tapauskuvauksista käy myös selväksi, että monet näihin piireihin päätyneet ovat lisäksi kohdanneet elämässään merkittäviä vastoinkäymisiä ja kokeneet psyykkisen tai fyysisen terveyden horjumista. Jos ahdistuneen ja itselleen selittämättömällä tavalla umpikujassa olevan ihmisen eteen sattuu osumaan retorisesti (ja visuaalisesti) taitava salaliittokuvaus, joka tarjoaa selityksiä hänen epäonnelleen ja luo tunteen yhteenkuuluvuudesta muiden kanssauskovien kanssa, käänne voi olla äkillinen. Kivioja (57) lainaa erästä entistä QAnon-seuraajaa, joka tempautui mukaan katseltuaan YouTubesta pahamaineisen Fall of the Cabal (Kabaalin tuho) -ohjelmasarjan (joka on sittemmin poistettu palvelusta): ”Jälkeenpäin nolottaa myöntää, että tämä video riitti kääntämään koko uskomusjärjestelmäni ylösalaisin yhdessä yössä. Siinä on hypnoottisia elementtejä, jotka vievät transsin kaltaiseen tilaan.”20

Läheskään kaikkia salaliittouskomuksia ylläpitäviä ei tietenkään voi pitää äkillisesti kääntyneinä tai suorastaan indoktrinoituina. Ei myöskään ole varteenotettavaa näyttöä siitä, että salaliittoteorioilla olisi yhteys vakavampiin psyykkisiin sairauksiin tilastollisesti väestötasolla21. On aivan oleellista muistaa, että esimerkiksi paranoidiset piirteet psyykkisissä sairauksissa ovat eri asia kuin salaliittoteoreettiset uskomukset niin uskomusten psykologisen laadun kuin niiden sisältöjen suhteen. Lukuisissa tutkimuksissa on kuitenkin toistuvasti havaittu vähäisempien mielenterveyden häiriöiden, tiettyjen persoonallisuuspiirteiden, huolen ja ahdistuksen, epäluuloisuuden sekä traumatisoivien kokemusten yhteyksiä salaliittouskomuksiin.22 On myös viitteitä joidenkin yhteyksien kaksisuuntaisuudesta: salaliittotarinoihin uskominen voi aluksi vastata yksilön tarpeisiin löytää tulkintamalleja ahdistuksen kokemuksiinsa, mutta toisaalta salaliittouskomukset näyttävät myös lisäävän ahdistusta, joten ne ovat erittäin huonoja apuvälineitä psyykkisessä itsesäätelyssä.

Teosten tapauskuvauksissakin toistuvat henkilökohtaiset kriisit ja niistä toipuminen, mielenterveyden horjumisen kokemukset sekä monenlaiset jo salaliittouskomuksia edeltäneet ”vaihtoehtoiset” todellisuuskäsitykset syvästä uskonnollisuudesta new age -henkisyyteen, luontaishoidoista parapsykologiaan, esoteriaan ja mystisiin enteisiin, peltokuvioiden mysteereihin ja ufoihin. Vaikka tällainen herkkäuskoisuus ei määritä kaikkia salaliittoteorioihin uskovia, näiden käsitysten aktiivisimmissa suomalaisissakin levittäjissä samankaltaiset piirteet ovat silmiinpistävän tyypillisiä. Tyypillistä näyttää myös olevan tempautuminen toistuviin ”syvällisyyden” elämyksiin vaihtuvine lähteineen: taustalla on esimerkiksi nuoruuden uskonnollisuutta ja siitä irtautumista ja sen jälkeen monenlaista ”etsintää”, usein ”henkisyyden” sekä psyykkisen ja fyysisen terveyden vaalimiseksi.23 Muun muassa epätieteellisistä terveysopeista intoudutaan kaikenkattavina ja lopullisina selityksinä omille vaivoille ja reitteinä holistiseen ”tasapainoon”. Havahtumisen ja oivaltamisen elämyksiä koetaan yhä uudelleen eri muodoissa, ikään kuin ihmisellä olisi jatkuva kaipuu tulla vapautetuksi ja parannetuksi.

Yleisinhimillistä on myös suuresti ylikorostunut kuvitelma käsityskyvyistämme, mitä Räikkä (86) kutsuu ”ymmärryksen syvyyden illuusioksi”. Yhtenä psykologisena mekanismina moniin ihmisiin selvästi vetoaa lupaus ”valaistumisesta” ja vihkiytymisestä vain harvojen tajuamiin totuuksiin.  Ihmiskulttuureissa on aina ollut initiaatioriittejä huumaavine aineineen sekä kivuliaine ja joskus hengenvaarallisine menoineen. Digimedian ajassa ne ovat korvautuneet YouTube-videoilla, some-ryhmillä ja verkkosivuilla, joihin voi tutustua kotisohvalla, mikä tekee totuuksien etsimisestä vielä houkuttelevampaa, sillä se ei enää edellytä todellista vaivannäköä eikä riskinottoa. Elämyksellisyys näkyy myös salaliittouskomusten henkilö- ja tarinavetoisuudessa. Kertomukset yksinkertaistavat ja vääristävät hankalat ilmiöt helppotajuisiksi ja suovat helpottavan elämyksen, jopa nautinnon ”ymmärtämisestä”. Vaikka tiedettä kuinka popularisoitaisiin, sen on vaikea kilpailla näiden elämysten kanssa. Mattilan kirjan nimen mukaisesti salaliittouskoiset tyypilliset kuvaavat kokemustaan ”heräämiseksi”:

”Alankomaalainen tutkija Jaron Harambam kirjoittaa väitöskirjassaan, että hänen haastattelemansa salaliittoteoreetikot viittasivat usein Matrixiin kuvatessaan sitä, miten alkoivat nähdä todellisuuden petollisen luonteen. Vielä yleisempi oli heräämisen metafora. Harambamin mukaan jokainen haastateltu puhui siitä, miten oli ’herännyt totuuteen’. [...]
Myös koronamielenosoituksessa Kansalaistorilla ihmiset puhuivat heräämisestä. Mielenosoittajien kylteissä luvattiin muun muassa, että he ovat hereillä ja taistelevat myös nukkuvien puolesta.” (Mattila, 49.)

Yhteys valaistumisen kuvastoon on ilmeinen myös hyvinvointibisneksessä, jonka harjoittajat ja pseudoterveysväitteiden levittäjät esittävät olevansa ”valon” puolella, kuten Kytömäen Valomedia. Valon ja rakkauden sanoma sekä esimerkiksi sananvapauden puolustaminen ovat ristiriitaisessa suhteessa siihen agressiiviseen retoriikkaan, jota samoissa piireissä käytetään24. Kuten Mattila (256) toteaa, osa samoista ihmisistä syytää vihaa ja maalittaa toisia ihmisiä, jotka käyttävät sananvapauttaan kyseenalaistaessaan heidän väitteitään.

Uskonnollisten pelastuskertomusten tapaan salaliittoteoriat yhdistävät tulta ja tulikiveä vapautuksen ja valaistumisen lupauksiin. Tarinoiden synkällä ihmiskuvalla ja pahoilla teoilla (nykyään etenkin pedofilialla) mässäilyllä pohjustetaan vastakkainen lupaus universumin ja luonnon lempeydestä, valosta, tasapainosta ja hyvinvoinnista. Kun Kivioja kysyy Kytömäeltä, ”eikö tuo väkivaltainen tulevaisuudenskenaario [puhdistukset ja kuolemantuomiot] ole ristiriidassa sen myötätunnon, empatian, valon ja toivon kanssa”, joista Kytömäki on kirjoittanut ja puhunut Valomedia-verkkosivuillaan, tämä tyytyy toteamaan, että ”tuo on erittäin hyvä kysymys”. Ristiriita on silti oikeastaan näennäinen, sillä taustalla on tavallinen hyvän ja pahan mustavalkoisen jyrkkä erottelu: syntiset saavat rangaistuksen, kuuntelijat ja heränneet pelastetaan. QAnonin manikealaisilla tarinoilla pahoja ihmisiä vastustavista ”valkohatuista” on niilläkin kestävä yleisinhimillinen vetovoimansa, kuten uskonnollisten mytologioiden ohella vaikkapa viihdekuvasto osoittaa.

Konservatiivisen kristillisyyden ja uushenkisyyden yhteyksiä salaliittomyytteihin analysoinut väitöskirjatutkija Toni Saarinen toteaakin näiden kaikkien väliltä löytyvän paljon samankaltaisuuksia, joista tyypillinen on usko jyrkästi toisistaan erotetun hyvän ja pahan väliseen taisteluun. Kaikki pahuus tiivistyy myyttisessä kuvauksessa kärjistettyyn vastustajaan. Yhteiskunnassa sitä edustaa ”eliitti”, jota vastustaessaan konservatiivikristillisyyden ja uushenkisyyden salaliittoteoreetikot kertovat puhuvansa populistiseen tapaan tavallisen ”kansan” puolesta.25

Rokotevastaisuus porttina denialismiin ja salaliittouskomuksiin 

Merkittävän boostin salaliittoepäluuloille antoivat koronapandemia rajoituksineen ja rokotteineen. Pandemia aktivoikin ihmisissä kaksi erityisen herkkää ja yksityistä kokemusaluetta, vapauden ja terveyden. Oma terveys – ja myös omien lasten terveys – on useimmille ihmisille voimakkaasti huolta, pelkoja ja epäluuloja synnyttävä kokemusalue, joka vaikuttaa suoraan eksistentiaaliseen turvallisuudentunteeseemme. Tämän intiimin ytimen herättämien huolten ympärille voi kertyä monenlaisia muita alarmistisia uskomuksia, jos epäilysten ja epävarmuuden kierre on päässyt alkuun.

Kirjoista ilmenee hyvin koronapandemian aikaansaama hyppäys salaliittouskomusten julkisessa näkyvyydessä. Koronarajoitusten ja rokotteiden vastustus näyttää herättäneen salaliittouskomuksia ja heijanneen sen jälkeen yhä syvemmälle ja hurjempiin kertomuksiin. Ensin ymmärrettävänä rokote-epäröintinä ja puolirationaalisena henkilökohtaisena riskiarviointina ilmennyt asennoituminen on joidenkin kohdalla toiminut emotionaalisena tarttumapintana, josta on siirrytty yleisempään epäluuloisuuteen lääke- ja terveystiedettä kohtaan, sitten suoranaiseen tiededenialismiin ja ehdottoman vastustuksen kautta lopulta jyrkkiin salaliittouskomuksiin.

Koronapandemia ja rokotekäsitykset ovat Mattilan kirjan ytimessä, koska hänen keskustelunsa Susanin kanssa saavat alkunsa jälkimmäisen rokotevastaisuudesta. Mattila perkaa kirjoittajista perusteellisimmin koronapandemian esiinnostamaa uutta rokotekielteisyyttä ja lääketieteeseen kohdistuvia epäluuloja sekä sen kytkeytymistä luonnonmukaisuuden ihannointiin: ”Terveysideologiaan liittyvä rokotekriittisyys saattaa siis kantaa mukanaan antimodernia, konservatiivista arvomaailmaa, jossa tavoitteena on luonnollisuus.” (Mattila, 192.) Samaan pakettiin yhdistetään ”luonnonläheisyyden” esoteerisiakin tulkintoja, pseudohoitoja, myyttisiä ajattelutapoja, konservatiivisia arvoja ja ihmiskuvia (esimerkiksi sukupuolten rooleista ja seksuaalisuudesta) sekä suoraan poliittista populismia muistuttavaa ”kansan puhtauden” ja ”eliittien korruptoituneisuuden” retoriikkaa. Kuten Mattila huomauttaa, esimerkiksi Kristallipuolue ilmentää hyvin koko tätä ideologista pakettia.

Mattila nimittää tätä terveysideologiaa myös ”individualistiseksi asenteeksi terveyteen”, sillä huolta kannetaan omasta tai läheisten terveydestä, mutta yhteiskunnallista ja kansanterveydellistä ulottuvuutta tai tilastoista havaittavia väestötason seurauksia ei pidetä niinkään merkityksellisinä. Tällainen ajattelutapa ei kytkeydy köyhyyteen tai syrjäytyneisyyteen, vaan päinvastoin etenkin Yhdysvaltain kaltaisessa maassa se pikemmin liittyy etuoikeutettuun asemaan (Mattila, 194). Esimerkiksi varakkailla ja etupäässä valkoisten perheiden äideillä on mahdollisuus omistautua oman ja lastensa terveyden vaalimiseen, maksaa kalliista hoidoista ja rohdoista ja uppoutua päiväkausiksi ”etsimään terveystietoa” verkosta. He eivät arjessaan kohtaa eivätkä joudu miettimään sairaita, immuunipuutoksista kärsiviä tai julkisen terveydenhuollon kehnouden vuoksi rokotuksetta ja terveydenhoitoa vaille jääneitä ihmisiä. Etuoikeudet ja varsinaisen yhteiskuntakritiikin sivuuttaminen näkyvät myös globaalissa katsannossa, sillä lääketeollisuutta arvostelevien kritiikki ei kohdistu vaikkapa siihen todelliseen ongelmaan, että patentit ja lisenssit pidettiin kaupallisesti yritysten hallussa ja rokotteet päätyivät ensisijassa maksukykyisten maiden käyttöön (Mattila, 215).

Vaikka rokote-epäröinti ja -vastustus eivät Suomessa ole olleet tilastollisesti hälyttävän suuri ongelma ainakaan vielä, niiden potentiaaliseen kansanterveydelliseen haitallisuuteen nähden Mattila käsittelee aihetta silti yllättävän hampaattomasti. Hän myös valitettavasti käyttää lääketieteeseen epäluuloisesti suhtautuvista ihmisistä perusteetta termejä ”lääketiedekriittiset” ja ”rokotekriittiset”. Lääketeollisuuden ja niin sanotun medikalisaation yhteiskunnallisten ulottuvuuksien kriittinen arviointi on ilman muuta tärkeää, mutta tähän asialliseen kriittisyyteen ei näillä termeillä tässä asiayhteydessä viitata26. Katteettoman ”kritiikkipuheen” absurdiuden huomaa, jos koettaa kutsua samaan tapaan vaikkapa ”maantiedekriittisiksi” ihmisiä, jotka pitävät planeettaamme litteänä (uskomus, joka myös esiintyy muutamissa näistä kirjoista), tai puhua ”verensiirtokriittisinä” uskonnollisista ryhmistä, jotka haluavat kieltäytyä transfuusioista.

Aiheellisesta yhteiskunnallisesta kriittisyydestä lääketeollisuuden toimintaa arvioitaessa käyvät esimerkeiksi vaikka keskustelu Yhdysvaltain opiaattikriisistä tai koronapandemian tapauksessa edellä mainittuun tapaan lääkefirmojen miljardituotoista ja rokotepatenteista, joiden suojaaminen (sen jälkeen kun ne on massiivisen julkisen rahoituksen tuella kehitetty) osaltaan estää levittämästä rokotteita tehokkaasti köyhempiin maihin. Lääketeollisuuden aiheellisen kriittisen yhteiskunnallisen tarkastelun tarkoituksena on kuitenkin parantaa ja vahvistaa tieteellistä tutkimusta ja sen yhteiskunnallista ja globaalia vaikuttavuutta, ei kyseenalaistaa lääketieteellisen tutkimuksen auktoriteettia kokonaan. Lääketieteestä levitetyn perättömän alarmismin ja rokotevastaisuuden seurauksena on sen sijaan juuri usein ajautuminen syvemmälle yleiseen tiedekielteisyyteen ja -vastaisuuteen sekä epäluuloihin kaikkea viranomaisviestintää kohtaan. Torjuvimmassa muodossaan näitä asenteita ja käsityksiä kutsutaan denialismiksi:

”Koronamielenosoitusta tosiaan näytti ajavan denialismi, esimerkiksi Facebook-­tapahtuman kuvauksen perusteella. Denia­lismi tarkoittaa asennetta, jossa vahvoista todisteista huolimatta kielletään jonkin ilmiön, esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai pandemian, olemassaolo. Usein denialismissa myös rakennetaan tilalle vaihtoehtoinen totuus.” (Mattila, 40.)

Tiededenialismin Mattila tiivistää tutkijoita Martin McKee ja Pascal Diethelm referoiden viiteen tunnuspiirteeseen. Ensimmäinen tiededenialismin tunnusmerkki on tieteellisen konsensuksen eli alan parhaan asiantuntija-auktoriteetin selittäminen salaliittojen seuraukseksi. Toinen on epärealistinen vaatimus siitä, että tieteellisen asiantuntijatiedon tulisi olla erehtymätöntä ja aukotonta, tai muutoin sitä pidetään epäilyttävänä tai virheellisenä. Denialistit myös valikoivat tarkoitushakuisesti tiedon palasia oman väitteensä tueksi, sortuvat päättelyvirheisiin tahallaan tai tahattomasti ja lainaavat ”vaihtoehtoisina” auktoriteetteina pseudoasiantuntijoita, joiden titteleitä he korostavat, mutta jättävät huomiotta lainaamiensa asiantuntijoiden puuttuvan erikoistumisen ja tieteelliset näytöt juuri käsillä olevassa aihepiirissä. Mattila näkee epäluulojen ja denialismin synnyttävän eräänlaista individualistista vastuukäsitystä, jossa epäluottamus lääketieteeseen ja terveysammattilaisiin johtaa yritykseen kantaa vastuuta terveydestään toimimalla itse ”asiantuntijana”, ”tekemällä tutkimusta”, keräämällä tietoa netistä ja harjoittamalla ”kehon maaperän hoitoa, tietoisuusharjoituksia ja mikrobien viljelyä” (Mattila, 201).

Kun huomataan, että eriasteiset epäluulot ovat rokote-epäröinnin ja rokotevastaisuuden sekä pidemmälle menevien lääketieteeseen kohdistuvien harhakäsitysten ja denialismin taustalla, päädytään teemaan, jonka kaikki kirjat korostavat olevan myös salaliittouskomusten ja niiden torjumisen ytimessä: luottamukseen, sen menettämiseen ja uudistamiseen. 

Luottamus lääketieteeseen on osin myös yhdistelmä ”etuoikeutta [esimerkiksi koulutusta] ja onnea” (Mattila, 221). Mattilan haastattelema filosofiantutkija Ilmari Hirvonen käyttääkin termiä ”episteeminen onnekkuus” kuvatessaan niitä eroja, joita taustatekijät synnyttävät ihmisten kyvyissä ymmärtää tiedon järjestelmiä. Etenkin korkeakoulutetut ovat asemassa, jossa he kykenevät tunnistamaan tieteen toimintaperiaatteita, mutta monille ihmisille nämä toisten selviöinä pitämät seikat voivat olla täysin tuntemattomia. Kun mediaympäristö on fragmentoitunut ja sanomalehtien lukeminen vähenee, edes perinteisten journalististen viestinten pyrkimys valistaa ihmisiä ei enää ulotu kattavasti väestön keskuuteen. Kansanterveyttä ja terveysturvallisuutta vaalittaessa on pyrittävä siten ennakoimaan huolenaiheita ja vastaamaan niihin avoimesti sekä vahvistamaan luottamusta siihen, että odottamattomiakin ongelmia kohdattaessa terveyspalvelut ja -ammattilaiset ovat tukena ja tekevät parhaansa. Luottamuksen rakentaminen ei ole pelkästään terveysturvallisuuden avain vaan ratkaiseva kysymys koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Epäluottamuksen ilmapiiri ja luottamuksen yhteiskunnallinen perusta

Usein epäluottamuksen taustalla ajatellaan olevan ihmisten tunne sosiaalisesta ulkopuolisuudestaan ja poliittisesta voimattomuudestaan. Mattila (152) viittaa yhdysvaltalaisjournalisti Anna Merlanin kirjaan, jossa tämä on koettanut selvittää syitä salaliittoteorioiden suosioon Donald Trumpin kannatuspohjassa:

”Myös Merlan päätyy toteamaan, että salaliittoteoreetikot tuntevat itsensä voimattomiksi. Hän näkee siihen selvän syyn Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä ja kulttuurissa, joka on etäännyttänyt ja kyynistänyt miljoonia ihmisiä jo vuosikymmenten ajan. Hänen mukaansa Yhdysvallat on jumiutunut luokkayhteiskunnaksi, jossa sosiaalinen nousu on lähes mahdotonta. Valtavat massat ihmisiä tuntevat, että he ovat poliittisten prosessien ulkopuolella. Terveydenhoitojärjestelmä on läpinäkymätön tyrannimainen koneisto, ja vastakkainasetteleva poliittinen kulttuuri lietsoo epäluuloa uutismediaan ja päätöksentekoon. Niinpä joillakin ihmisillä on halu löytää syylliset, jano kostaa jollekin ja luoda uusi ilmasto, jossa vallalla ovat sellaiset arvot ja päättäjät, joihin he luottavat.” (Mattila, 152.)

Varsin tyypillisesti monet tutkijat myös Suomessa viittaavat tämänkaltaisiin selityksiin, joissa korostuu yksilön kokemus asemastaan altavastaajana tai vähemmistönä yhteiskunnassa. Selitystapa ei kuitenkaan yksinään riitä, ja toisinaan se voi johtaa harhaankin, sillä vaikka se epäilemättä toimii osatekijänä joidenkin ihmisten salaliittouskomuksissa, esimerkiksi todellisella vähemmistöasemalla ei ole mitään suoraa yhteyttä salaliittouskomusten yleisyyteen. Mattila (152) toteaakin aiheellisesti, että tällainen yleistys ei voi toimia kattavana selityksenä salaliittoteorioihin uskomiselle: ”Olenhan jo huomannut, että salaliittoteorioita leviää myös varsin etuoikeutetuissa yhteisöissä, kuten länsimaisissa joogapiireissä. Ajattelen, että selitystä täydentää se, että luottamus saattaa olla paitsi yksilön ja yhteiskunnan myös yhteisön ominaisuus.”

Mattila (111) nimittää salaliittoteoreettista yhteisöä tai verkostoa sosiologi Colin Campbellia (ja monia salaliittouskomusten tutkijoita) seuraten ”kulttimiljööksi”, johon sopivalla tavalla herkistynyt ihminen voi päätyä ja jäädä jumiin. Koettuaan edellä kuvaillun kaltaisen ”heräämisen” uudenlaiseen maailmankuvaan, tälle kääntymiselle lähtökohdan ja tuen antava yhteisö alkaa suodattaa ihmisen tulkintoja omasta suhteestaan laajempaan yhteiskuntaan instituutioineen. Jos epäluottamus päättäjiä, viranomaisia, journalistista mediaa ja yhteiskunnan valtavirtakäsityksiä kohtaan hallitsee yhteisön sisäistä ilmapiiriä, yksilö omaksuu vastaavan epäluottamuksen perusasenteekseen, vaikkei henkilökohtaisesti kuuluisi millään mittarilla mihinkään sorrettuun vähemmistöön tai väestönosaan. Pikemmin on siis kyse ajautumisesta tietynlaiseen yhteisöön (joka voi toimia myös hyvin löyhästi verkkoyhteisönä), joka voimistaa yksilön tulkintoja siitä, että päättäjät, viranomaiset ja aivopestyt kansalaiset ovat häntä ja heitä vastaan.

Ajautumista tähän tilanteeseen voi ajatella myös haarautuvien kujien basaarina, jossa on riittävän pitkälle kuljettuaan vaikea löytää tietään ulos, ja jossa jotkut henkilökohtaisista ja psykologisista syistä ajautuvat siten yhä syvemmälle salaliittouskomuksiin saadessaan emotionaalista vastakaikua kaipuulleen löytää helpottavia vastauksia elämänkysymyksiinsä ja selityksiä mahdollisesti kokemalleen ahdistukselle. Kulttimiljöön käsite muistuttaa siitä, että yksilöiden suhdetta laajempaan yhteiskuntaan ja instituutioihin välittävät monentasoiset yhteisöt, paikat ja verkostot, joihin päätyminen on ainoastaan osittain yksilön itsensä päätäntävallassa.

Vaikka kulttimiljöömäiseen poikkeuksellisia narratiiveja ja institutionaalista epäluottamusta ruokkivaan yhteisöön voi (etenkin verkkomedian aikana) päätyä missä tahansa maassa, on silti selvää, että yhteiskuntien ja poliittisten järjestelmien välillä on erittäin suuria eroja. Tiittulan (184) haastattelema Butter ja monet muut tutkijat ovat korostaneet piirteitä, jotka eurooppalaisissa valtioissa vielä toistaiseksi ovat suojanneet Yhdysvaltain kaltaiselta kärjistymiseltä: useisiin valtapuolueisiin hajaantunut parlamentarismi, perinteisesti arvostettu ja riittävän tasapuolisena pidetty uutismedia, korkeampi koulutustaso ja sosiaaliset turvaverkot ehkäisevät yhteiskunnallista polarisaatiota, auttavat tunnistamaan valeuutisia ja arvostamaan tieteellisesti tutkitun tiedon ylläpitämiä yhteisiä faktoja maailmankuvassa.

Vastaavaan tapaan Mattila (150) kertaa tutkija Peter Söderlundin näkemyksiä referoiden muidenkin yhteiskuntatieteilijöiden mainitsemia tekijöitä, jotka vahvistavat poliittista luottamusta ja jotka samalla selittävät suomalaisen (ja pohjoismaisen) yhteiskunnan kohtuullisen vahvaa resilienssiä salaliittouskomusten mentaliteettia kohtaan: vähäinen korruptio, tulonjaon tasavertaisuus, hyvinvointivaltio, monipuoluejärjestelmä, vallankäytön läpinäkyvyys sekä kansalaisten kokemus oikeudenmukaisesta kohtelusta viranomaisten edessä ja kaikesta huolimatta edelleen melko hyvistä mahdollisuuksistaan vaikuttaa yhteiskunnassa.

Tuore osoitus suomalaisten yhä suhteellisen korkeasta luottamuksesta yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan oli marraskuussa julkaistu viimeisin Tiedebarometri, jossa kartoitettiin asenteita tiedettä ja tiedon instituutioita kohtaan27. Koronaprotestien ja rokote-epäluulojen saamasta julkisesta huomiosta huolimatta kyselyssä havaittiin, että suomalaisten vastaajien itse raportoimana heidän luottamuksensa lääketiedettä ja terveysviranomaisia kohtaan päinvastoin keskimäärin vahvistui koronan aikana. Vastaavasti joulukuussa raportoitiin suomalaisten suhtautumista Yleisradioon selvittäneestä vuosittain toteutettavasta kyselystä, jossa havaittiin sekä luottamuksen että arvostuksen YLEä kohtaan nousseen edellisvuodesta28. Kokonaisuudessaan ja keskimäärin suomalaisten luottamus tiedon auktoriteetteja, asiantuntijoita ja viranomaisia kohtaan ei ole siten suinkaan horjunut viime vuosien kriisien vaikutuksesta, mikä on sekin monien mielikuvien vastainen havainto.

Kansalaisryhmien välillä on toki suurta vaihtelua. Tiedebarometrin jakaumia tarkasteltaessa esimerkiksi huomataan, että pääpuolueiden (kok, sdp, ps, kesk, vas, vihr) vertailussa juuri perussuomalaisten kannattajat eroavat eniten muista luottamusprofiililtaan. He luottavat selvästi muita vähemmän muun muassa tieteeseen ja tutkimukseen, yliopistoihin ja korkeakouluihin, tutkimuslaitoksiin, mediaan, oikeuslaitokseen, poliisiin, kansalaisjärjestöihin ja poliittisiin puolueisiin. He ovat myös selvästi muita rokote-epäluuloisempia ja -kielteisempiä. Kuitenkin myös perussuomalaisten keskuudessa on enemmän (50 %) niitä, jotka ilmoittavat, että koronaepidemia on lisännyt heidän luottamustaan tieteeseen, kuin niitä, joiden luottamus on vähentynyt (hieman alle kolmannes). Ehkä yllättävänkin paljon suomalaisen yhteiskunnan konsensushenkisyydestä kertoo myös, että vaikka perussuomalaisten kannattajat ilmaisevat muita enemmän epäluuloja tutkijoiden poliittisia sitoumuksia kohtaan, he eivät kuitenkaan näytä olennaisesti poikkeavan muista vastauksissaan seuraaviin väittämiin: ”Poliittisen päätöksenteon tulee pohjautua tieteeseen ja tutkimustietoon” (ps 76 %), ”On oikein, että tutkijat osallistuvat julkiseen keskusteluun ja antavat suosituksia päätöksenteon pohjaksi” (ps 80 %), ”Poliittisessa päätöksenteossa käytetään liian vähän hyväksi tieteellisen tutkimukseen perustuvaa tietoa” (ps 68 %). 

Myös FINSCI-kyselyssä tarkasteltiin salaliittoteorioihin uskomisen ja yhteiskunnallisen luottamuksen välistä yhteyttä (Kivioja, 289). Täysin odotetusti havaittiin, että vastaajalla oli sitä enemmän taipumusta salaliittouskomuksiin mitä vähemmän hän luotti esimerkiksi eduskuntaan, hallitukseen, Euroopan unioniin, yliopistoihin, terveydenhuoltoon, THL:ään, pankkeihin ja tiedotusvälineisiin, kuten erityisesti Helsingin Sanomiin tai Yleisradioon. Mitä enemmän vastaaja kannatti Suomen eroa EU:sta, sitä enemmän hän myös uskoi salaliittoteorioihin. Niin sanottuun vastamediaan runsaasti luottavat erottuivat myös suuremmalla taipumuksellaan salaliittoteorioihin verrattuna niihin, jotka eivät luottaneet vastamediaan lainkaan.

On kuitenkin huomattava, että ennemmin kuin luottamuksen ja epäluottamuksen välisestä yksinkertaisesta akselista, kyse on luottamuksen ja epäluottamuksen laadusta. Söderlund muistuttaa (Mattila, 151), että sokea luottamus ei tietenkään ole toivottavaa. Rationaalista skeptisyyttä on epäilevyys, joka perustuu poliittisen järjestelmän ymmärtämiseen ja kohdentuu sille asetettuihin oikeutettuihin odotuksiin. Tällainen skeptisyys on välttämätöntä demokratian vahvistamisen kannalta, sillä se nostaa poliitikoille asetettua vaatimustasoa ja edellyttää päättäjiltä tilivelvollisuutta. Salaliittoteorioiden Söderlund katsoo sen sijaan heijastavan ”kyynistä kriittisyyttä”, jonka taustalla voi olla kokemus sivullisuudesta tai suoranaisesta syrjäytyneisyydestä, tai ainakin toimijuuden ja ehkä myös tunnustuksen saamisen puutteesta. Tällainen epäluottamus on usein summittaista ja pikemminkin läpäisevän asenteen tai tunteen kaltaista kuin rationaaliseen ajatteluun perustuvaa harkitusti kohdennettua skeptisyyttä ja kriittisyyttä. Sitä voi nimittää sosiaalisena pääomana tunnetun ”yleistetyn luottamuksen” vastakohtana nihilistiseksi ”yleistetyksi epäluottamukseksi” vakiintuneita tiedon asiantuntijajärjestelmiä ja poliittista järjestelmää kohtaan.29 Mattilan (275) haastattelema tutkija Niko Pyrhönen tiivistääkin, ettei olennaista ole niinkään se, mihin uskotaan, vaan mihin ei uskota – juuri siksi epäluottamus siirtyy herkästi asiasta ja instituutiosta toiseen.

Luottamusta ei tietenkään voi rakentaa suoraan ulkopuolelta eikä aukottomasti, ja ihmiset joutuvat vääjäämättä erilaisiin asemiin luottamussuhteissaan maailmaan. Jo pienissä lapsissa on merkittäviä synnynnäisiä temperamenttieroja siinä, kuinka luottavaisia tai varautuneita he ovat. Ihmisten elämänkokemukset luovat hyvin erilaisia valmiuksia luottaa ympärillä oleviin läheisiin, yleistetysti toisiin ihmisiin ja yhteiskunnan instituutioihin tai auktoriteetteihin. Emme ole lapsuudessa voineet valita perhettämme, sukulaisiamme, asuinpaikkaamme, kouluamme ja kaikkien näiden kautta määräytyneitä sosiaalisia verkostoja ja yhteiskunnallisia asemiamme. Myös myöhemmässä elämässä päädymme paikkoihin ja yhteisöihin paljolti itsestämme riippumattomista syistä. Luottamus ja epäluottamus ovat tyypillisesti tunnelaatuja, joiden kasautuminen voi heittää ihmiset hyvin eriarvoisille kehityspoluille.

Luottamuksen synnyssä on siis yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliset tekijänsä, ja vain joihinkin näistä voidaan vaikuttaa poliittisen järjestelmän ja julkisten instituutioiden keinoin. Ihmisten henkilökohtaisia vastoinkäymisiä voidaan yrittää ehkäistä ja pehmentää koulutuksella ja hyvinvointivaltiolla sekä tarjota heille apua sosiaali- ja terveyspalveluilla. Edes Suomen kaltaisissa hyvinvointivaltioissa ei kuitenkaan voida torjua salaliittoideologioiden vaikutuksia kokonaan.

Salaliittonarratiivien haitallisuus ja poliittinen hyväksikäyttö

Kirjoittajien ja tutkijoiden kannat niin Suomessa kuin maailmalla vaihtelevat siinä, kuinka haitallisina tai vaarallisina salaliittouskomuksia ja niitä välittäviä yhteisöjä pidetään. Esimerkiksi neljän suomenkielisen kirjan kirjoittajista Mattila on haitallisuutta arvioidessaan  pidättyväisin ja Tiittula jyrkin. Mattila on läpi kirjan dialogissa lähisukulaisensa kanssa, ja tämän ihmissuhteen varjoon tuntuu toisinaan jäävän salaliittouskomusten ja -uskovaisten synkempi laita. Tiittulan huolestuneisuutta puolestaan selittänee, että hän on journalistina asunut vuosia Yhdysvalloissa ja keskittyy sikäläisiin ilmiöihin, joita käsittelivät jo hänen edelliset kirjansa Trumpin jälkeen (Vastapaino, 2018), Valkokaavuista punahattuihin. Amerikkalainen fasismi ja oikeiston radikalisoituminen (Vastapaino, 2019) ja Maga-jeesus. Sokea usko, falskit profeetat ja kristillisen nationalismin nousu Yhdysvalloissa (BoD, 2020). Hän tarkasteleekin perusteellisimmin Trumpin kannatuspohjan luonutta yhdysvaltalaista uusoikeistoa, joka yhdistelee toisiinsa kiihkoisänmaallisuutta, fundamentalistista kristillisyyttä ja salaliittoteorioita.

Kaikissa kirjoissa joka tapauksessa pohditaan salaliittouskomusten yhteiskunnallista haitallisuutta. Esimerkiksi Kiviojan haastattelema van Prooijen ja Tiittulan haastattelema Butter muistuttavat, että salaliittouskomukset voivat lietsoa ihmisiä vakaviinkin vääryyksiin, kuten historiassa holokausti ja hiljattain Trumpin vaalipetosvalhe ja siitä seurannut väkivaltainen kapina osoittavat. Vähemmänkin dramaattisin tavoin salaliittoväitteiden levittäjät saavat aikaan yhteiskunnallista vahinkoa synnyttäessään epäluottamusta tiedettä, journalistista mediaa, hallintoviranomaisia ja esimerkiksi terveydenhoidon ammattilaisia kohtaan. Tällä on suoria haittavaikutuksia, kuten esimerkiksi koronadenialismissa tai rokotevastaisuudessa, mutta Kivoja, Räikkä ja Tiittula painottavat vielä olennaisempaa seikkaa: jopa silloin, kun jotkin salaliittokertomukset eivät ole suoraan vahingollisia, ne voivat kyseenalaistaa perusteetta tiedon asiantuntijajärjestelmiä ja siten rapauttaa demokratian perustaa. Samalla ne lietsovat polarisaatiota, joka puolestaan myrkyllisessä kehässä tuottaa lisää epäluottamusta.

Tyypillisesti johonkin tiettyyn salaliittoteoriaan uskotaan suhteellisen lyhyt jakso elämässä, mutta salaliittouskomusten manipuloivan hyväksikäytön kannalta ei toisaalta olekaan väliä, kuinka pitkäkestoinen jokin uskomus on. Olennaista on se, mitä niillä hetkellisesti saadaan ihmiset tekemään: rahoittamaan kulttia, maksamaan kursseista ja ”hyvinvointituotteista”, äänestämään tai hyökkäämään poliittista vastustajaa vastaan, horjuttamaan yhteiskuntajärjestelmää tai sotimaan valtion puolesta. Myöhemmin voi seurata syvä pettymys lupauksiin ja uskomuksiin, mutta tehtyjä tekoja se ei enää pyyhi. Salaliittotarinoiden tietoisen manipuloivaa hyödyntämistä voi pitää moraalisesti tuomittavana häikäilemättömyytenä, jossa uskomuksille alttiiden ihmisten psykologisia haasteita ja vaikeita elämäntilanteita kirjaimellisesti käytetään hyväksi.

Merkittävin yhteiskunnallinen ongelma on, että ihmisiä johdetaan harhaan, antidemokraattisiin asenteisiin ja poliittiseen väkivaltaan epäluuloja ja vastakkainasetteluja lietsomalla. Tiittulan (184) haastattelema Butter arvioi asetelmaa seuraavasti: ”Näkisin, että suurin vaara läntisissä demokratioissa on se, että perinteisten puolueiden johtajat alkavat käyttää populistien ja salaliittoteoreetikoiden retoriikkaa. Tätä on toki näkynyt Saksan konservatiiveissa, Boris Johnsonin kohdalla Britanniassa ja tavallaan Donald Trumpinkin kohdalla Yhdysvalloissa, kun hän oikeastaan kaappasi republikaanipuolueen.” Salaliittoteoreettisten narratiivien vaaraa demokratialle tutkinut politiikan professori Russell Muirhead kommentoi hiljattain yhdysvaltalaista tilannetta seuraavasti:

”Salaliittoteorioiden perinteisen selityksen mukaan ne ovat asemiaan menettävien yhteiskuntaluokkien ja ryhmien väline tehdä selkoa tilanteensa heikentymisen syistä. … Tämä näkemys periytyy jo Hofstadterilta. 
Se ei kuitenkaan vastaa sitä, mitä nyt tapahtuu. Kun Putin viittaa ’Kultainen miljardi’ -salaliittoteoriaan30 tai kun Yhdysvaltain presidentti syöttää julkisuuteen salaliittoväitteitä toisensa perään, puhutaan maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä. Nämä eivät siis enää ole vain yhteiskuntaryhmiä, jotka tekevät joistain vähemmistöistä syntipukkeja kokemukselleen maailman vihamielisyydestä. Asetelmassa on kyse poliittisesta vallasta. Ajatellaan vaikkapa ällistyttäviä ja sekopäisiä salaliittoteorioita esimerkiksi niin sanotusta Pizzagatesta, jonka mukaan Hillary Clinton harjoittaa pitserian kellarissa ihmiskauppaa lapsilla. Kuka voisi uskoa näin mieletöntä ja naurettavaa väitettä? Uskovatko sitä levittävät ihmiset siihen todella? Näitä psykologisia kysymyksiä kysymme, koska on vaikea kuvitella, että ihmisten uskomukset voisivat olla näin käsittämättömiä.

Nämä sinänsä kiinnostavat psykologiset kysymykset voivat kuitenkin ohjata huomion sivuun aiheen poliittisesta ulottuvuudesta. Ja sen valossa salaliittoteoriat itse asiassa kiistävät vastapuolelta oikeutuksen ja lujittavat uskoa omaan asiaan äärimmilleen. Ne sanovat: ’Älä välitä vastapuolesta. He eivät ole vain väärässä ja erehtyneitä. He ovat pahoja. He ovat yhtä pahoja kuin natsit. He kirjaimellisesti hyväksikäyttävät lapsia. Ja jos vaaleissa vastustajasi ovat natseja, ja sinä häviät, niin aiotko hyväksyä tuloksen rauhanomaisesti? Vastapuoli ei ole vain erilainen tai harhautunut: se on paha, eikä sen olemassaoloa pitäisi ylipäätään sallia.’ Juuri tällainen ajattelu motivoi salaliittomielialaa nykyisessä yhdysvaltalaisessa politiikassa. Sen ytimessä on poliittisten vastustajien olemassaolon oikeuden kiistäminen.”31

Näin salaliittoteorioita hyödynnetään poliittisesti vastakkainasettelujen jyrkentämisessä. Salaliittoteorioiden kannattamisessa voikin olla usein kyse juuri ”tribalismista” (Räikkä, 116), ryhmäkuntaisesta identiteettikokemuksesta, yhteenkuuluvaisuuden tunteen ja hyväksynnän etsimisestä erottautumisen, yhteisten vastustajien paheksumisen ja demonisoinnin muodossa. Kannattamalla jotakin uskomusta tai kertomusta henkilö edistää jotakin pyrkimystään (funktionaalinen ulottuvuus) ja ilmoittautuu jonkin vastakkainasettelusta rakentuvan ryhmän jäseneksi (kommunikatiivinen ulottuvuus), mutta väitteiden kirjaimellinen paikkansapitävyys (episteeminen ulottuvuus) on toissijaista. Riittää, että ne voisivat olla tai niiden haluttaisiin olevan totta, joten perustalla on tiedostettu tai tiedostamaton toive siitä, että väitteet pitäisivät paikkansa: ”näin nämä asiat koetaan”, ”saattaahan se olla”, ”lopullinen totuus ei ehkä koskaan selviä” – jäsentymättömät epäluulot ja intuitiot riittävät uskomusten levittämisen emotionaaliseksi perustaksi. Salaliittoteorioilla on tällöin motivationaalinen merkitys, jolla sekä motivoidaan itseä tiettyihin asenteisiin, uskomuksiin ja toimintaan että muita ihmisiä muuttamaan tai vahvistamaan kantaansa.

Salaliittoteoriat rinnastuvat tässä suhteessa Räikän (112) mainitsemaan filosofi Harry Frankfurtin termiin ’paskapuhe’ (bullshit). Frankfurt tarkoittaa sillä puhetta, jonka tuottaja ei kiinnitä huomiota väitteiden totuuteen vaan hyödyntää niitä tarkoitushakuisesti edistääkseen omaa asiaansa ja vaihtaa tarvittaessa väitteitään joustavasti uusiin välittämättä aiempien väitteiden kumoutumisesta32. Esimerkiksi salaliittoteorioista vihjailleen ja epäluuloja lietsoneen presidentti Trumpin puheet ja twiittaukset ovat hyvä havainnollistus bullshitistä, jossa puheiden teho ja seuraukset ovat etusijalla sisällön sijaan. Tähän tapaan etenkin laitaoikeistolaisena (ja jossain määrin yhdysvaltalaisen oikeiston valtavirrankin omaksumana) asenteena on yhteisten tiedollisten ja moraalisten pelisääntöjen nihilistinen hylkääminen sekä tarkoitus pyhittää keinot -ajattelu33:

”Taistelu totuudesta eteni Trumpin kaudella vaiheeseen, jossa suurelle osalle kansasta ei ollut enää oleellista, mikä oli argumentin sisältö, vaan se, kuka argumentin esitti. Keskeistä ei ollut, oliko väite totta, vaan se, oliko väitteen uskomisesta ja levittämisestä hyötyä levittäjälle ja tämän edustaman viiteryhmän jäsenille. Ylipäätään voisi sanoa, että totuus itseisarvona on menettänyt merkitystään, mikä taas on avannut portit salaliittoteorioille.” (Kivioja, 8.)

Tämänkin tendenssin psykologinen perusta on yleisinhimillinen ja yhteiskunnassa näkyvissä monin sinänsä harmittominkin tavoin, sillä ihmisten voi olla monesti vaikea hyväksyä sitä, että tiedolliset ja eettiset käsitykset eivät kulje käsi kädessä. Olemmekin ihmiskunnan historiaan nähden eläneet vasta vähän aikaa tilanteessa, jossa tiedon järjestelmien ja moraalisen järjestyksen erottelua on pidetty mahdollisena. 

Tutkija Ylä-Anttila tiivistää osuvasti, että ”juuri moraalin ja totuuden sekoittaminen on salaliittoteorioiden taustalla” (Mattila, 128). Esimerkiksi rokotevastaisuuden moraalisessa ytimessä on oletus, että rokottaminen on väärin (arvot), ja sille haetaan tueksi mitä tahansa väitteitä, jotka osoittaisivat, että rokottaminen on myös vaarallista tai hyödytöntä (tieto). Moraalisen ytimen perustalla näyttää tyypillisesti olevan puolestaan esireflektiivinen emootio eli tunne, tuntemus tai aavistus (jota lainauksissa edellä kutsuttiin ”intuitioksi”) siitä, että rokottamisessa on jotakin vastenmielistä, inhottavaa, arveluttavaa ja siten pahaa. Jokin asia herättää vastenmielisyyttä, joten sen koetaan olevan väärin ja sitä vastaan hyökätään ikään kuin se perustuisi valheisiin. Moraalin ja tiedon sekoittuminen toimii tietysti myös toiseen suuntaan: koska ”valtamedia” tai tieteen valtavirta esittää väitteitä, joita salaliittouskovainen ei hyväksy, on toimittajien ja tieteentekijöiden edustettava jonkinlaista pahuutta tai oltava ainakin korruptoituja valheen (eli pahuuden) puolelle.

Vaikka edellä on viitattu ennen kaikkea laita- tai äärioikeiston populismiin, josta viime vuosien tapahtumien perusteella on syytä tuntea suurinta huolta, ei pidä olettaa, että myöskään vasemmisto olisi vapaa näistä tendensseistä. Alkuperäisistä salaliittoideologiakriitikoista Hofstadter oli poliittiselta kannaltaan vasemmistolainen, joka vanhemmiten siirtyi maltillisempaan suuntaan varhaisesta kommunismistaan, kun taas Popper oli perinteinen liberaali. Molemmat heistä tunnistivat taipumuksia salaliittoideologioihin niin poliittisen kentän oikealla kuin vasemmalla laidalla. Lainasin alussa Popperin varhaista kuvausta salaliittoteoreettisesta mentaliteetista. Kun lainauksen täydentää viimeisellä virkkeellä, se toimii muistutuksena siitä, että Avoin yhteiskunta -teoksessa Popperin tähtäimessä oli tietenkin myös (vulgaari)marxilainen historianfilosofia:

”Nykyisessä muodossaan [salaliittoteoreettinen ajattelu] on modernin historisismin ja tietyn ’luonnonlakeja’ kohtaan tunnettavan asenteen tavoin uskonnollisen taikauskon maallistumisen tyypillinen tulos. Usko homeerisiin jumaliin, joiden salaliitot selittävät Troijan sodan historian, on kaikonnut. Jumalat on hylätty. Ne on kuitenkin korvattu voimakkailla miehillä tai ryhmillä, kirotuilla painostusryhmillä, joiden pahuus aiheuttaa kaikki kärsimämme vääryydet. Tällaisia ryhmiä ovat Siionin oppineet tai monopolistit tai kapitalistit tai imperialistit.”34

Myös nykyisessä vasemmistossa on syytä pohtia, ovatko tietyt yhteiskuntakritiikin muodot ja väitteet lähellä sortua salaliittoideologiamaisiin asenteisiin. Esimerkiksi jotkin vasemman laidan näkemykset sotilaallisen ja aseteollisen järjestelmän, poliisi- ja vankilajärjestelmän tai lääketeollisuuden talouskomplekseista, joissa valtion oletusti vääjäämättömät alistamistendenssit ja kapitalismin hyväksikäyttöpyrkimykset lyövät kättä, eivät aina totaalisuudessaan, epämääräisyydessään ja yleistävyydessään poikkea muodoltaan laitaoikeiston toisenlaisista narratiiveista. Samoin vaikkapa väitteet ”valtamedian” selviönä pidetystä ”oikeistolaisuudesta” voivat joskus saada muotoja, jotka muistuttavat salaliittouskomuksia leimaavaa ”kyynistä kriittisyyttä”35. Toisinaan poliittiset äärilaidat jakavat samat vastustamisen kohteet, ja asenteita voivat motivoida samankaltaiset epäilykset ja jopa aivan samat salaliittouskomukset.

Olisi kuitenkin valheellista väittää, kuten jotkut itseään ”maltillisiksi” tai ”tolkullisiksi” nimittävät nykyään tekevät, että nämä poliittiset laidat ovat jollakin tapaa yhtenevät. Tällainen väite edustaa yhtä sumeaa ja karkeaa näennäiskriitiikkiä kuin mistä se arvostelemiaan kohteita syyttää. Oikean ja vasemman poliittisen laidan harjoittaman yhteiskuntakritiikin perustelujen sisällöt poikkeavat toisistaan olennaisesti ja samoin tietysti visiot paremmasta tulevaisuudesta erkaantuvat ratkaisevasti. Viime kädessä näillä seikoilla on suurin poliittinen merkitys. Yhdistävänä tekijänä on kuitenkin ideologinen rakenne, jossa pyrkimystä arvojen ja tosiseikkojen, moraalin ja tiedon väliseen erotteluun pidetään tarpeettomana, mahdottomana tai harhaanjohtavana.

Mattila (222) tekee vastaavia havaintoja siitä, miten koronadenialistit sekoittavat normatiiviset ja tiedolliset perustelut: ”Kun koronasalaliittoteoreetikot kysyvät, kuka tästä hyötyy, he siirtävät keskustelun tieteellisestä totuudesta moraaliin. Epidemiologisista faktoista oikeussaliin.” Asetelma ja siinä esitetty kysymys onkin hyvin tuttu nykypolitiikassa. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kyseenalaistajat pitävät toistuvasti esillä kysymystä, kuka hyötyy ilmastonmuutoksen vastaisista toimenpiteistä, ja nimeävät hyötyjiksi ”vihervasemmistolaiset” puolueet ja poliittiset voimat, ympäristöjärjestöt, uusiutuvan energian tuottajat ja niin edelleen. Niinpä näiden toimijoiden väitetään vehkeilevän keskenään ja synnyttävän epäisänmaallisen uhan Suomen taloudelle ja turvallisuudelle. Vasemmiston edustajien on kuitenkin syytä havaita, että myös sillä laidalla voidaan päätyä vastaavanlaisiin uskomusrakenteisiin. On esimerkiksi kiistatta erittäin aiheellista kysyä ja analysoida, kuka hyötyy sodasta (tietysti ainakin ase- ja sotatarviketeollisuus), mutta on virhe sekoittaa tämä suoraan kysymykseen, kuka on aiheuttanut sodan tai miten sodan syttymissyitä voidaan selittää. Jälkimmäiseen kysymykseen vastaaminen vaatii toisenlaista näyttöä. Vaikka kysymyksillä on toisiinsa yhteys ja usein myös niiden vastausten välillä voidaan löytää yhteyksiä, ei tätä vastausten välistä faktuaalista suhdetta voi olettaa ennalta ideologisin tai moraalisin perustein.

Salaliittouskomusten motivoima väkivalta

Populistisen laita- ja äärioikeiston levittämät salaliittonarratiivit ovat viime vuosina lietsoneet vakavaakin väkivaltaa ja suunnitelmia poliittisen väkivallan käytöstä. Suomessa tämäntyyppisistä toimijoista ja ryhmistä ei vielä ole ollut poliittista uhkaa demokraattiselle valtiolle, vaikka väkivallalla uhkailua on nähty esimerkiksi Convoy-mielenosoituksen yhteydessä ja salaliittoteorioita levittävät henkilöt tai ryhmät ovat häiriköineet yleisötilaisuuksia. Yhdysvaltain kongressin valtaus kuitenkin viimeistään osoitti myös laajemman julkisuuden piirissä, että vakiintuneinakin pidetyissä demokratioissa ekstremistinen poliittinen väkivalta on todellinen uhka myös tässä ajassa. 

Washingtonin kapinaa ja valtausta oli jo edeltänyt useita muita samansuuntaisia tapauksia yllykkeenään Trumpilainen populismi. Yksi niistä oli Michiganin kuvernöörin, demokraatti Gretchen Whitmerin kaappaussuunnitelma ja osavaltion hallinnon vastainen terrorihanke, jonka FBI pysäytti lokakuussa 202036. Puolisotilaalliseen Wolverine Watchmen -militiaryhmään osallistuneista miehistä seitsemän sai tuomion kidnappauksen ja terroritekojen suunnittelusta. Suunnitelmaa motivoivat salaliittouskomukset siitä, että vallitseva osavaltion hallinto ei ole laillinen ja että kommunistit ovat ottamassa vallan aikeenaan riistää kansalaisilta yksilönvapaus koronapandemian varjolla. Ennakoiden presidentinvaalia seurannutta kongressin valtausta Washingtonissa, oli jo huhtikuussa 2020 Michiganin osavaltion parlamenttitaloon tunkeutunut koronarajoituksia vastustaneen ”American Patriot” -mielenosoituksen vajaan tuhannen osallistujan joukosta useita tuliasein varustautuneita miehiä37.

Yhdysvalloissa on aina ollut puolisotilaallisia järjestöjä, jotka puolustavat aseenkanto- ja omankädenoikeutta ja vastustavat hallitusvaltaa. Jo vuosikymmeniä sitten julkisuutta ovat saaneet muiden muassa Posse Comitatus- ja Montana Freemen -järjestöt, ja Wolverine Watchmen -ryhmä on yksi ilmentymä uudesta ”boogaloo”-nimitystä itsestään käyttävästä liikkeestä, joka pyrkii julkilausutusti lietsomaan sisällissotaa Yhdysvalloissa, tavoitteenaan rasistinen valkoinen ylivalta38. Yhdysvaltain parlamenttirakennuksen valtauksen jälkeen julkisuudessa ovat olleet etenkin vastaavat laajemmat kansalliset militiamaiset äärijärjestöt, kuten Proud Boys, Oath Keepers ja Three Percenters, joiden kannattajia tunnuksineen osallistui kapinayritykseen ja joiden johtohahmot ovat tapahtuneen oikeuskäsittelyissä saaneet tuomioita väkivaltaan yllyttämisestä.

Salaliittoteorioiden levittämisellä oli merkittävä osansa kapinayrityksen osallistujien usuttamisessa. Julkisuudessa näistä ja vastaavista järjestöistä ja ryhmittymistä syntyvä kuva on syvempien salaliittoteorioiden tapaan poikkeava ja äärimmäinen, mutta ne on syytä nähdä ilmentyminä merkittävästi laajemmista ja poliittisesti vielä vaarallisemmista ilmiöistä. Trumpin lähipiiristä ja tärkeimmistä neuvonantajista monet hyödynsivät aktiivisesti yhteyksiä äärijärjestöihin ja levittivät salaliittouskomuksia. Heistä muun muassa ideologi, Trumpin pääneuvonantaja Steve Bannon ja turvallisuuspoliittinen neuvonantaja, entinen kenraali Michael Flynn ovat sittemmin olleet oikeudessa syytettyinä virkarikoksista ja viranomaisille valehtelemisesta. Trump armahti Flynnin presidenttikautensa lopussa, Bannon istuu parhaillaan vankilatuomiotaan, josta hän on valittanut vetoomustuomioistuimeen.

Hiljattainen esimerkki salaliittokäsitysten motivoimasta poliittisesta väkivallasta Yhdysvalloissa on senaatin demokraattijohtajan Nancy Pelosin puolisoon kohdistunut vakava pahoinpitely. Sitäkin voi tarkastella monin tavoin laajempia kehityskulkuja havainnollistavana pikemmin kuin yksittäisenä tapauksena. Kanadan kansalainen David DePape oli tunkeutunut lokakuussa 2022 Pelosien asuntoon aikomuksenaan kidnapata Nancy Pelosi, mutta hän päätyi vahingoittamaan aseenaan käyttämällään vasaralla tämän puolisoa Paul Pelosia päähän.39 DePapen some-tileiltä löytyi runsaasti äärioikeistolaisia salaliittouskomuksia levittävää sisältöä, jossa esimerkiksi väitettiin, että vuoden 2020 presidentinvaalin tulos oli väärennetty, opettajat aivopesevät lapsia transseksuaalisuuteen, juutalaisten joukkotuhontaa ei tapahtunut ja Nancy Pelosi on valtiojohtoon soluttautunut isänmaanvihollinen. DePape oli myös hyökännyt kirjoituksissaan juutalaisia, muslimeja, katolilaisia, naisia, rodullistettuja ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan sekä jakanut QAnon- ja Pizzagate-salaliittoteorioiden väitteitä. Kuulusteluissa DePape kertoi muiksi suunnittelemansa hyökkäyksen kohteiksi muun muassa Kalifornian demokraattikuvernöörin Gavin Newsomin, presidentti Bidenin pojan Hunter Bidenin ja näyttelijä Tom Hanksin. DePapen aikeet muistuttavatkin QAnon-liikkeessä fantasioitua oikeamielistä ”puhdistusta”. Tähän mennessä Yhdysvalloissa on tuomittu jo useita henkilöitä QAnon-motivoiduista väkivalta- tai terrorismirikoksista.40

DePapen henkilöhistoriasta paljastui vuosia kestänyt jakso elämänmuutoksia ja mielenterveyden horjuntaa. Oltuaan alun perin kiinnostunut erilaisista hippiaatteiden muunnelmista, henkisyydestä ja psykedeelisistä aineista, ja rekisteröidyttyään kertaalleen Yhdysvaltain vihreän puolueen äänestäjäksi, hän oli sittemmin ajautunut monenlaiseen uusoikeistolaiseen ääriajatteluun muodoissa, jotka vastaavat juuri edellä mainittua ”kulttimiljöön” ilmiötä. Hänen bloginsa ja sosiaalisen median käyttäytymisensä perusteella tutkijat paikansivat selvimmän käänteen hänen ajattelussaan vuosien 2014–2015 niin sanottuun Gamergateen41. Gamergateksi kutsutaan tuolloin sosiaalisessa mediassa laajalle levinnyttä naisvihamielistä hyökkäystä naispuolisia tietokonepelikehittäjiä, -harrastajia ja pelikriitikoita vastaan, ja se kokosi yhteen uutta yhdysvaltalaista alt-right-oikeistoliikehdintää ja misogynististisiä asenteita lietsovaa sovinismia. Samalla se viitoitti suuntaa verkkovihalle ja -häirinnälle tavalla, joka sittemmin yleistyi laitaoikeiston ja oikeistopopulismin piirissä.

Myös Paul Pelosin pahoinpitelyn jälkeen useat oikean laidan vaikuttajat ja republikaanipoliitikot vitsailivat aiheesta ja levittivät disinformaatiota ja salaliittoväitteitä tapauksesta sosiaalisessa mediassa esittäen sen muun muassa false flag -operaatioksi eli lavastetuksi hyökkäykseksi. Näihin perättömiin vihjailuihin osallistui (sittemmin poistamallaan) twiitillä myös liikemies Elon Musk, joka oli juuri kolme päivää aiemmin ostanut Twitterin puolustaakseen näin väitteensä mukaan sananvapautta mediassa.42

Euroopassa 2000-luvun järkyttävin salaliittonarratiiveihin kytkeytynyt teko edeltää jo paljon näitä Yhdysvaltain tapahtumia. Anders Behring Breivik surmasi 77 ihmistä heinäkuussa 2011 terrori-iskuissa Oslossa ja Utøyan saarella. Ennen iskuaan Breivik julkisti laajan manifestin, joka oli pääosin kopioitu muista lähteistä, kuten esimerkiksi yhdysvaltalaisen kirjepommiterroristi Unabomberin eli Theodore Kaczynskin manifestista sekä nimimerkillä Fjordman kirjoittaneen norjalaisen Peder Jensenin islaminvastaisista kirjoituksista. Breivikin manifestissa keskeisellä sijalla on niin sanottu Eurabia-salaliittoteoria, jossa esitetään muslimien valtaavan Eurooppaa vasemmistolaisten (Breivikin manifestissa ”kulttuurimarxistien”) ja ”monikulturalistien” tuella.43 Tähän salaliittoteorioiden vyyhtiin kuuluu myös teoria tarkoituksellisesti edistetystä ”väestönvaihdosta”, jossa eurooppalaissyntyistä väestöä korvataan etenkin Afrikasta ja Lähi-idästä tulevilla maahanmuuttajilla monikulttuurisuuden edistäjien ja ”globalistien” juonena. Euroopassa lukuisat populistisen oikeiston johtajat, kuten Ranskan Marine Le Pen ja Eric Zemmour sekä Unkarin Viktor Orbán, ovat viitanneet teoriaan retoriikassaan, ja myös Suomessa muutamat poliitikot, etenkin perussuomalaisten piirissä, ovat käyttäneet väestönvaihdon termiä. Suojelupoliisin arvion mukaan terrorismin uhka on ollut täälläkin viime vuosina koholla sekä radikaali-islamistisen että äärioikeistolaisen ideologian kannattajien vuoksi, ja SUPO on maininnut väestönvaihtoteorian yhdeksi äärioikeistolaisen poliittisen väkivallan vaikuttimista44.

Voi tuntua tarpeettomalta tässä yhteydessä mainita asiasta, mutta nykyisen yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin aikana on korostettava, että salaliittokertomusten laitaoikeistolaisen hyväksikäytön tarkastelu ei tarkoita islamistisen ekstremismin vaarallisuuden unohtamista. Myös Euroopassa 2000-luvulla tappavimmat terrori-iskut ovat olleet olleet islamistien ja radikaali-islamististen terroristijärjestöjen tekemiä45. Uskontojen poliittisesti mobilisoivassa ja väkivaltaan yllyttävässä vaikutuksessa on paljon yhteistä salaliittomyyttien kanssa. Niin islamin kuin vaikkapa hindulaisuuden, kristinuskon, buddhalaisuuden ja juutalaisuuden piirissä on tästä esimerkkejä viime ajoiltakin. Niissä voi helposti havaita myös samat muodot kuin salaliittokertomusten kytkennöissä poliittiseen väkivaltaan: on massailmiöitä, joissa uskonnolliset asenteet ovat usuttaneet esimerkiksi mieltään osoittavan joukon spontaaniin hyökkäykseen (vastaavalla tavalla kuin yllä mainituissa parlamenttivaltauksissa eri puolilla maailmaa viime vuosina), on yksittäisiä väkivallantekijöitä, joiden tapauksessa mielenterveyden horjuminen on ollut tunnistettu osatekijä, ja on suunniteltuja terroriryhmien ja -solujen suorittamia tai aikomia operaatioita. Fundamentalistisen islamin ja muiden uskontojen myyttejä ja poliittisia ulottuvuuksia voitaisiinkin tarkastella hyvin samankaltaisena psykologisena ja ideologisena ilmiönä kuin salaliittoteorioita laitaoikeiston käytössä – mutta se ei ole ollut tämän katsauksen aihe.

Viimeksi salaliittoteoreetikoiden ekstremismi sai huomiota Saksan poliisin pidätettyä terroriepäiltyinä joukon Reichsbürger-liikkeeseen (“valtakunnankansalaiset”) kuuluvia äärioikeistolaisia46. Liikkeen kannattajat pitävät nykyistä Saksan valtiomuotoa ja valtionhallintoa laittomana, tähtäävät sen kumoamiseen ja käyttävät tunnuksenaan Saksan keisarikunnan vanhaa lippua. Näkemyksille on tyypillistä myös holokaustin kiistäminen ja antisemitismi. Liike on saanut alkunsa jo 1980-luvulla, mutta sen suosio lisääntyi koronapandemian aikana ja rajoituksia vastustaneiden mielenosoitusten myötä. Samoina vuosina liike yhdistyi Saksan QAnon-liikehdinnän kanssa. Saksan poliisi on arvioinut kannattajien määräksi jo selvästi yli 20 000 henkeä ja pitää sitä nykyään suurimpana äärioikeistolaisena ryhmittymänä maassa.47 Muuallakin maailmassa se on ollut myös aiemmin otsikoissa muun muassa Saksan viranomaisten otettua kiinni siihen kuuluvien poliisien verkoston vuonna 2018 ja liikkeen kannattajien yritettyä koronamielenosoituksen yhteydessä tunkeutua Saksan valtiopäivätaloon Berliinissä elokuussa 202048

Salaliittonarratiivien yhteenkietoutumisesta kertoo seuraava Saksan QAnonistien ja Reichsbürgerin piirissä levitetty uskomus: pandemiaa on väitetty viranomaisten kehittämäksi valheeksi, jonka varjolla voitiin peruuttaa NATOn mittava sotaharjoitus, joka salaliittoteoreetikkojen mukaan oli todellisuudessa presidentti Trumpin hanke alkuperäisen Saksan valtakunnan (Reich) palauttamiseksi49. Viime joulukuussa paljastetun viimeisimmän Reichsbürgerin terrorisolun pidätettyihin johtohahmoihin ja rahoittajiin kuulunut, vanhaa saksalaista aatelissukua oleva Reussin prinssi Heinrich XIII piti vuonna 2019 teknologiabisneksen verkostoitumistapahtumassa WorldWebForumissa Zürichissa luennon, jossa hän antisemitistisin vihjailuin esitti ensimmäisen maailmansodan kansainvälisten talouspiirien juonena Saksan keisarikuntaa vastaan. Luennon otsikkona oli ”Koe siniveristen eliitin nousu ja tuho”.50 Terrorisolussa kaavailtua vallankaappausta varten oli suunniteltu perustettavaksi satoja ”kodinturvakomppanioita”, joiden tehtävänä olisi ollut ihmisten pidättäminen ja teloittaminen51.

Yhtenä aihepiirin toistuvana paradoksina huomataan, että salaliittoteorioita levittäneet ovat siis tässä tapauksessa itse salaliittolaisia, jotka pyrkivät väkivalloin kumoamaan oikeusjärjestyksen ja demokratian. Salaliittokertomuksia poliittisista syistä hyväksikäyttävät, sepittävät ja levittävät ihmiset voivatkin siten olla juuri harvinainen esimerkki todellisista poliittisista salaliitoista, joissa luvataan ”uutta järjestystä” ja ”maailmanvallankumousta”. Tämän havainnon tiivisti jo Karl Popper varhaisissa salaliittoideologian kritiikeissään: 

”Yhteiskunnan salaliittoteoria on levinnyt hyvin laajalle mutta siinä on hyvin vähän perää. Siitä tulee todellisia tapahtumia kuvaava teoria vasta silloin kun salaliittoteoreetikot itse saavat vallan (olen kutsunut tätä ‘Oidipus-efektiksi’). Kun esimerkiksi Hitler nousi valtaan, hän vastusti uskomaansa Siionin viisaiden salaliittomyyttiä omalla vasta-salaliitollaan.”52

”En halua väittää, etteikö salaliittoja olisi olemassa ollenkaan. Ne ovat päinvastoin aivan tavallisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Ne muodostuvat tärkeiksi esimerkiksi silloin, kun salaliittoteoriaan uskovat ihmiset pääsevät valtaan. Ihmiset, jotka vilpittömästi uskovat tietävänsä, kuinka voimme muodostaa taivaan maan päälle, omaksuvat kaikkein todennäköisimmin salaliittoteorian ja ryhtyvät salaliittoon vastustaakseen olemattomia salaliittolaisia.”53

Rinnastus Hitleriin ja natsipuolueen valtaannousuun on äärimmäinen mutta osuva. Salaliittouskomuksia saksalaisia vastaan juonittelevista juutalaisista, kommunisteista, salaseuroista ja ulkovalloista levittäneet natsit olivat itse juonitellen ja disinformaatiota hyväksikäyttäen suosiota ja valtaansa kasvattanut vallankumouksellinen voima, joka alisti Saksan ja saksalaiset oman ideologiansa ja hankkeensa toteuttajiksi. Viime vuosien poliittiset ääriliikkeet eivät ole olleet yhtä menestyksekkäitä, ja niitä olisikin helppoa vähätellä ja pitää marginaalisina lieveilmiöinä jopa pilkallisesti, kuten Reichsbürgerin suhteen Saksassa pitkään tehtiin. Naiiviuteen ei pidä kuitenkaan sortua, sillä 2000-luvun kehityskulkujen laajemmassa kuvassa nämä helposti äärimmäisinä näyttäytyvät esimerkit eivät ole vain satunnaistapauksia. On ylipäätään vakavasti kysyttävä, kuinka pitkään voidaan luottaa siihen, että salaliittoteoriat pysyvät demokraattisissa länsimaissa salonkikelvottomina ja valtavirran poliittisten liikkeiden torjumina.

Poliittisen hyväksikäytön valtavirtaistuminen

Kuten katsauksen lukija on jo voinut edellä esitetystä päätellä: kun pisteitä yhdistellään, alkaa salaliittoteorioiden nykyisen oikeistolaisen hyväksikäytön kuva muistuttaa suuresti sitä, mitä voisi politiikan tutkimuksessa nimittää protofasismiksi, salaliittonarratiivien hyväksikäytöksi fasistisen maailmankuvan levittämisessä. Edellä luonnehditun ”salaliittoideologian” ajattelutavat vaikuttavat hyvin samankaltaisilta kuin ne piirteet, jotka esimerkiksi filosofian professori Jason Stanley teoksessaan Näin toimii fasismi yhdistää fasismin tunnusmerkeiksi54: muun muassa jyrkkä ”meidän” ja ”niiden” erottelu, hyvän ja pahan mustavalkoisuus, ”pahan eliitin” ja ”hyvän kansan” retorinen vastakkainasettelu, fanaattinen vakuuttuneisuus oman asian oikeutuksesta, vastustajan demonisointi ja epäinhimillistäminen, historiallisten valheiden ja disinformaation viljeleminen, luonnonmukaisuuden, ”perinteisten” arvojen ja konservatiivisten ihmiskäsitysten, sukupuoliroolien ja seksuaalinormien ihannointi sekä monissa tapauksissa myös antisemitismi ja rasismi.

Useat luetellut piirteet yhdistävät nykyistä venäläistä valtaideologiaa (jonka myös merkittävä osa kansasta näyttää omaksuneen), hallitsevaa uutta (ja äänestäjien keskuudessa hyvin suosittua) populistista republikanismia Yhdysvalloissa ja ylipäätään kansalliskonservatiivista ja oikeistopopulistista politiikkaa monissa merkittävissä muissa maissa, kuten Intiassa (Modi), Turkissa (Erdoğan), Brasiliassa (Bolsonaro) ja Unkarissa (Orbán)55. Samoja tendenssejä on näkyvissä käytännössä kaikkialla muuallakin, vaikkei vielä valtaan nousseina. Ja kaikissa näissä yhteyksissä niitä ajavat poliittiset toimijat joko suoraan hyödyntävät salaliittonarratiiveja tai vähintäänkin flirttailevat niitä kannattavien ryhmien kanssa. Vastaavaan tapaan tutkija Niko Pyrhönen korostaa, että kertomusten manipuloiva hyväksikäyttö poliittisessa mobilisaatiossa ja muussa vaikuttamisessa ovat salaliittonarratiivien tutkimisen olennaisin kohde ja perustelu:

”[L]isääntynyt salaliittoteorioiden kannatus on ilmiö, jonka voi rinnastaa esimerkiksi urheilujoukkueen kannattamiseen tai fanikulttuuriin. … Tällaista suhdetta tuotetun sisällön ja oman yleisön välillä tavoittelee paitsi moni salaliittoteoria-influensseri ja bloggaaja, myös poliittiset liikehdinnät, joille salaliittoteoria mahdollistaa kiehtovien, uniikkien, tunteellisten ja polarisoivien kehysten tuottamisen yleisön mobilisaatiotarkoituksiin. Tässä mielessä salaliittoteorialla voidaan oikeuttaa sellaisia kiistanalaisia identiteettejä (uskonnollinen radikalismi ja ääriajattelu), pelkoja (koronarokotteeseen liittyvät riskit) ja toimintatapoja (kokoontuminen rajoituksista huolimatta), jotka edeltävät näiden pohjalta tuotettuja salaliittoteorioita. Tämän vuoksi ei ole yhtäältä perusteltua, eikä toisaalta tarkoituksenmukaista kohdistaa kriittisen tarkastelun kärkeä ihmisten salaliittoteorioita koskeviin uskomuksiin, vaan siihen, millaiseen toimintaan ihmisiä mobilisoidaan salaliittoteoreettisilla väittämillä.”56

Monissa maissa valtaan päässeiden poliittisten johtajien tapaukset osoittavat samalla, että äärimmäisten väkivaltaisten tekojen tai suunnitelmien rinnalla ja taustalla on tapahtunut epäluulojen retoriikan ja epäluottamuksen psykologian poliittisen hyväksikäytön valtavirtaistuminen. Alussa mainitsemani asetelma, jossa salaliittoteorioita levitetään lietsoen samalla epäluottamusta ”valtamediaa”, viranomaisia ja tiedettä kohtaan, ei siten ole vain olemattoman pienen syvälle kaninkoloihin sujahtaneen vähemmistön vuoksi merkittävä ilmiö. Miedommassa muodossa sama asennemaasto ei ole nykyään lainkaan harvinainen etenkään monien maiden oikeistoäänestäjille.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on kyselytutkimuksissa havaittu, että republikaaneja äänestävien epäluuloisuus uutismediaa kohtaan on lisääntynyt merkittävästi 2000-luvun aikana. Viime vuosina yli puolet republikaanivastaajista on ilmoittanut, etteivät he luota journalistiseen mediaan (sanomalehdet, televisio, radio) lainkaan, ja vain viitisentoista prosenttia luottaa siihen edes jonkin verran. Demokraattien keskuudessa sen sijaan enemmistö luottaa mediaan ja ainoastaan kymmenisen prosenttia tuntee täydellistä epäluottamusta. Republikaanien medialuottamus on ollut demokraatteja matalammalla läpi mittaushistorian 1970-luvun alusta lähtien, mutta vielä 90-luvun puolivälissä ero näiden välillä oli lähes olematon. Jyrkin luottamusromahdus ja eriytyminen asenteissa tapahtuikin vasta Trumpin presidenttiehdokkuuden ja valtakauden myötä.57 Yksikään aiempi Yhdysvaltain presidentti ei ollut hyökännyt journalistista mediaa vastaan yhtä tiheästi ja kärjistetysti kuin Trump. Jo pitkään on myös tiedetty republikaanien ja demokraattien mediavalintojen eriytyneen voimakkaasti. Demokraattien mediankäyttö on monipuolisempaa, kun taas republikaanien ylivoimaisesti eniten seuraamana lähteenä ovat olleet Fox Newsin televisiolähetykset.58

Joissain piirteissään republikaanit muistuttavat varsin paljon venäläisten enemmistöä niin media-asenteiltaan kuin maailmankuvaltaan, joskin ironisesti venäläiset luottavat valtiolliseen tai valtio-ohjattuun mediaansa enemmän kuin republikaanit yhdysvaltalaisiin viestimiin. Heitä yhdistää toisiinsa esimerkiksi suomalaisiin verrattuna arvokonservatiivisuus, autoritäärisyys ja suurempi kunnioitus omia johtajiaan kohtaan ja samalla suomalaisia vähäisempi luottamus mediaan ja muihin tiedonlähteisiin.59 Molempien asenteissa vaikuttaa yleistettynä epäluuloisuutena käsitys siitä, ettei ylipäätään ole mahdollista saada luotettavaa tietoa siitä, miten asiat maailmassa ovat. ”Valtamediaa” kohtaan suunnattu epäuskoisuus on vain yksi ulottuvuus tästä syvemmästä tiedollista maailmankuvaa luonnehtivasta epäluuloisuudesta: mikä tahansa voi olla huijausta eikä mihinkään tietoon voi luottaa. Tätä hämmennyksen ja sekaannuksen luomista Venäjän valtiollinen propaganda on läpi 2000-luvun käyttänyt psykologisessa informaatiovaikuttamisessa paitsi kotimaassa myös ulkomailla, missä sillä onkin onnistuttu saavuttamaan tehoa niin poliittisen kentän oikealla kuin vasemmalla äärilaidalla.

Niin yhdysvaltalaisen oikeistomedian kuin venäläisen informaatiovaikuttamisen pyrkimyksenä on myös ruokkia vastakkainasettelun tunteita, huolta ja pelkoa. Venäläinen propaganda toistaa ”kultaisen miljardin” salaliittoteoriaa ja muita vastaavia uskomuksia siitä, että yltiöliberaalit moraalisesti rappeutuneet  ”lännen eliitit” ovat liittoutuneet venäläisiä vastaan (vaikka todellisuudessa länsimaiden hallitusten suhtautumista Putinin hallintoon leimasi viime vuoteen asti päinvastoin hyväuskoisuus ja taloudellinen opportunismi). Propagandalla on saatu venäläisten enemmistö tukemaan Ukrainaa vastaan käytävää ”isänmaallista” sotaa. Vastaavasti niin Fox News kuin yhdysvaltalaisen oikeiston monet verkkomedian propagandistit ja näennäisuutisfoorumit (kuten äärioikeistolaisen Alex Jonesin perustama InfoWars) pyrkivät saamaan yleisönsä uskomaan, että Yhdysvalloissa on käynnissä kulttuurisota ja ”ääriliberaalien” salaliiton ”epäisänmaalliset” vasemmistolaiset ovat päässeet soluttamaan omat arvonsa valtaan läpi yhteiskunnan. Näin on saatu sekä Yhdysvaltain republikaanien että venäläisten enemmistö uskomaan, että he ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi ja alakynteen äärimmilleen kärjistetyssä kulttuurisessa, poliittisessa ja viime kädessä väkivaltaisessa vastakkainasettelussa. Asetelma muistuttaa varsin paljon katsauksen alussa esittämääni hämmentävää maailmankuvaa, jossa yleistetty epäluuloisuus yhdistyy salaliittouskomuksiin tai salaliittoväitteiden kannattamiseen.

Tämä laajempi näkökulma ja salaliittokertomusten poliittinen ja jopa valtiollinen hyväksikäyttö ovat viitekehys, jossa näiden uskomusten merkitystä on arvioitava. Tästä näkökulmasta ja tässä viitekehyksessä ei ole olemassa ”harmittomia” salaliittoteorioita: jos ja kun salaliittonarratiivien uskomisen, kannattamisen ja levittämisen seurauksena on epämääräisen ja heikosti perustellun epäluottamuksen lietsominen tiedon ja demokratian järjestelmiä kohtaan, niitä on aina syytä pitää merkittävänä yhteiskunnallisena huolenaiheena.

Onkin olennaista ymmärtää, että salaliittoteoriat eivät ole tärkeä tarkastelun kohde vain sen vuoksi, mitä ne uskomuksina pitävät sisällään. Ylipäätään ei kannata mieltää omaksi erilliseksi aiheekseen kysymystä siitä, miten ”salaliittoteorioihin” uskotaan ja miten ne leviävät, sillä kyse ei ole pelkästään salaliittoteorioihin uskomisesta tai niiden kannattamisesta vaan laajemmasta psykologisesta, kulttuurisesta, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta mentaliteetista uskomus- ja identiteettitendensseineen. Salaliittoteorioita on syytä tarkastella näiden tendenssien ilmentymänä, ulottuvuutena ja tehostajana. Kysymys on toisin sanoen siitä, miten salaliittokertomukset toimivat osana demokratian kannalta erittäin vaarallista ideologista repertuaaria.

On myös ratkaisevan tärkeä kysymys, miten näiden tendenssien poliittiset vastavoimat kykenevät toimimaan. Niiden pitäisi toteuttaa omaa yhteiskuntakritiikkiään ja rakentaa poliittisia ohjelmiaan sortumatta tiedolliseen ja moraaliseen relativismiin, arvojen ja tosiasioiden erottelun sumentamiseen, subjektiivisten kokemusten, elämysten ja kertomusten ylevöittämiseen, tieteen ja asiantuntijuuden uskottavuuden horjuttamiseen sekä mustavalkoisiin salaliittoideologiamaisiin yleistyksiin esimerkiksi ”eliiteistä” ja ”valtamediasta”. Tarvitaan arvostelukykyistä kriittisyyttä ja kritiikin tarkkaa kohdentamista karkean ja kyynisen yleistämisen sijaan.

Kriittinen ajattelu ja tiedon verkosto

Salaliittouskomuksia levittävät kuvaavat itseään usein ”kriittisiksi” ajattelijoiksi ja kehottavat muita ”tutkimaan” asioita, kuten Susan toistaessaan Mattilan kirjassa ”do your own research” -kliseen. Väitteenä on, että vain valtavirtakäsitysten valheellisuuteen herännyt voi kyetä ajattelemaan itsenäisesti. Ja kun aiempien epäluulojen ympärille kasautuu aina uusia, lopulta päädytään olettamaan, että jos jossakin asiassa näyttää siltä, että ”virallinen” versio on tosi, silloin ei vain ole etsitty riittävän uutterasti sen kumoavia lähteitä internetin syövereistä. Asenteesta tulee itsensä toteuttava ennustus. Samalla tämän asenteen horjuvaa perustaa kuvastaa hyvin se, miten Mattila kokeneena journalistina ja tiedontarkistajana kykenee helposti selvittämään väitteiden alkuperiä ja jäljittämään verkosta lähteitä, joita hänen anoppinsa ei ole lukuisissa ”tutkimuksissaan” onnistunut löytämään. Salaliittoajattelijat eivät tyypillisesti ole taitavia edes omaksi lajikseen olettamassaan skeptisyydessä, omalla kotikentällään internetissä.

Tietenkin koko kriittisyyden idea on jo tällöin lähtökohtaisesti vinoutunut. Filosofian ja tieteellisen tutkimuksen toteuttama kriittisyys on harkintaa, jolla voidaan päätyä niin hyväksyviin kuin hylkääviinkin lopputulemiin: ”Osa kriittistä arvostelukykyä on päinvastoin juuri valmiutta tunnistaa tilanteet, joissa tietolähteeseen voi luottaa.” (Räikkä, 67) Ja vielä olennaisempaa on ymmärtää, että kriittisen ajattelun myötä hahmottuu asiakysymysten moniulotteisuus, joka ei useinkaan ratkea yksiselitteisesti hyväksyvillä tai torjuvilla arvioilla. Kriittisestä ajattelusta salaliittouskomukset eroavat myös siten, että niissä ei kyseenalaisteta yksittäisiä väitteitä täsmällisillä perusteilla vaan kohdistetaan heikosti perusteltu ja epämääräinen epäilys kokonaisiin instituutioihin tai yhteisöihin. Jälkimmäinen kuitenkin tuhoaa koko tutkitun tiedon ja luotettavan tietämisen mahdollisuuden, sillä Räikän (71) muistuttamaan tapaan ”tieteen kenttä muodostaa jättimäisen verkoston” ja jokainen ammattitutkijakin joutuu luottamaan muiden tutkijoiden tuottamaan tietoa. Puhtaasti itsenäinen ajattelu tai ”tutkimus” on harhaanjohtava kuvitelma.

Mattila (65) toteaa vastaavasti: ”Mieleeni tulee, että Susanille tieteellisyys tuntuu olevan ikään kuin individualistinen, yksilöllinen ominaisuus… kuin tieteellisyys olisi ensisijaisesti asenne, kun taas minulle tieteellisyys tulee tieteestä, siis yhteisöstä ja järjestelmästä, jotka täyttävät sovitut kriteerit.” Muiden koronahuijaukseen uskovien tapaan Susan viittaa denialistien titteleihin, taustaan ja koulutukseen ikään kuin ne olisivat osoitus heidän yksilöllisestä luotettavuudestaan virus- ja epidemia-asiantuntijoina. Samalla jää miettimättä ja hahmottamatta, millaisissa käytännöissä todellinen asiantuntijuus rakentuu, millaisia yhteisöjä, institutionaalisia rakenteita ja tutkimusmekanismeja se edellyttää, ja miten tällaista tieteellisen tiedon järjestelmää kokonaisuudessaan pidetään yllä. Kukaan ei tieteessä voi ”tehdä tutkimusta” yksinään vaan toiminnan tieteellisyys syntyy vasta keskinäisesti itsekriittisestä yhteisöstä ja järjestelmästä menettelytapoineen, kriteereineen ja standardeineen.

Tieteellistä objektiivisuutta voidaan tavoitella ja lähestyä vain intersubjektiivisissa käytännöissä ja noudattamalla niiden kriteeristöjä. Näiden yliyksilöllisten, kollektiivisesti ylläpidettyjen kriteerien ja käytäntöjen arvostaminen on paljon hyödyllisempi tiedollinen hyve kuin kuvitelma siitä, että subjekti voisi itsereflektiollaan ja yksilöllisesti harjoittamallaan ”kriittisellä ajattelulla” vapauttaa itsensä subjektiivisuuden pulmasta ja ”valaistua”.

Salaliittoajattelijalle voi myös muistuttaa, että hän omassa toiminnassaan jo luottaa tiedon verkostoon asiantuntijoineen joka hetki: valo syttyy katkaisimesta, jääkaappi estää ruokia pilaantumasta, autot pysyvät tiellä, laivat pinnalla ja lentokoneet ilmassa – ja tietotekniikka tuo mahdollisuuden tutustua mitä eriskummallisimpiin väitteisiin, jotka ovat ristiriidassa koko tietämyksemme verkoston ja arkisen käyttäytymisemme kanssa. Räikkä (79) toteaakin, että on ”psykologinen tosiasia”, että aina jo tukeudumme vallitsevaan julkiseen tietoon, vaikka haluaisimme muuta väittää. Siten ihmisten ”on rationaalista uskoa asioita, joita he eivät ymmärrä”, ja elämänmuotomme edellyttää meidän luottavan valtavaan määrän asiantuntijoiden eli tiedollisten auktoriteettien hallitsemaa tietoa, jonka sisällöstä meillä ei ole summittaistakaan käsitystä60. Tämä pätee tietysti myös asiantuntijohin itseensä: mitä vaativampi tiedonmuoto ja hankalampi ongelma, sitä pidemmälle vietyä asiantuntijuutta ja vankempaa tutkimuskokemusta tarvitaan. Titteli voi tehdä vaikutuksen koronadenialistiin, mutta todellisuudessa yleislääkärin koulutus ei tuota vielä kenellekään virologian tai epidemiologian erikoisasiantuntijuutta.

Elämysten metsästäminen, ymmärtämisen tarve ja valaistumisen kaipuu törmäävät todellisuuteen. Totuudet ovat monesti arkisia ja tylsiä. Tietämyksen kartuttaminen on usein pitkäveteistä puuhaa. Tieteelliseen tietoon tutustumalla voi kuitenkin myös huomata uuden oppimisen ja maailman avartumisen tuovan nautintoja, joiden rinnalla salaliittokertomusten mustavalkoisten ja helppojen selitysten mielihyvä kalpenee. Maailman ymmärtäminen edellyttää joka tapauksessa sitkeää, järjestelmällistä ja kognitiivisesti vaativaa opiskelua eri tieteenalojen parissa. Sen jälkeenkin pääsee vain kiinni sellaiseen ymmärrykseen, joka samaan pisteeseen aiemmin ehtineillä on ollut jo entuudestaan hallussaan. Lupauksia nopeasta valaistumisesta ja helposta vihkiytymisestä enemmistöltä salattuihin tietoihin ei ole tarjolla.

Ihmiskunnalla ei ole muuta todellista tiedollista lupausta kuin asiantuntijakäytäntöjen ja -yhteisöjen pitkäjänteinen ja järjestelmällinen, päättymättömään itsearviointiin ja fallibilismiin perustuva työ tietojemme koettelemiseksi ja laajentamiseksi. Tiede ei lupaa lopullisia varmuuksia vaan väliaikaista, suuntaa-antavaa ja kiistelevää konsensusta faktoista. Toisin kuin salaliittoteorioihin uskovat ajattelevat, tutkimusyhteisöissä ei ylipäätään tavoitella eikä yleensä koskaan saavuteta samanmielisyyttä, vaan edistys perustuu jatkuvaan sisällölliseen erimielisyyteen, jonka hyödyllisyyttä turvaa riittävä yksimielisyys menettelytavoista ja tietämisen laadun vaalimisesta. Kriteereihin perustuva argumentaatio ja näytön tuottaminen on vaativaa ja ymmärryksen kartuttaminen pitkäjänteistä – mutta sellainen on asiain laita.

Pitkäjänteistä ja sitkeää työtä edellyttää myös luottamuksen rakentaminen niin yhteiskunnallisella kuin henkilökohtaisella tasolla. Henkilökohtaisesta näkökulmasta puhuttelevin katsauksen kirjoista on Mattilan kertomus matkastaan anoppinsa ajatuksiin ja tunteisiin, ja samalla omiinsa. Lopuksi hän pohtii salaliittouskomuksiinsa hautautuneiden ihmisten auttamista. Salaliittoihin uskovia läheisiä kohtaaville hän (303) jakaa omat kokemuksensa:

”Keskittyminen vain vaarallisuuteen, moraalittomuuteen ja disinformaation ’koneistoon’ ei juurikaan auta minua ja muita, jotka yrittävät tulla toimeen eri tavalla ajattelevien läheistensä kanssa. Kovin hyödyllisiltä eivät ole tuntuneet myöskään näkökulmat, jotka korostavat salaliittoteoreetikoiden väitettyä herkkäuskoisuutta tai taipumusta harhapäätelmiin. [...]
Minua auttoi ensinnäkin se huomio, että sekä salaliittoajattelussa että rokotevastaisuudessa Susania ja minua erottaa pohjimmiltaan luottamuksen taso. Ei itsekkyys, irrationaalisuus tai vastuuttomuus, vaan luottamus. Lisäksi minua auttoi sen pohtiminen, mitä luottamus oikeastaan onkaan.”

Pakottaminen ja hyökkäävyys eivät toimi vaan nostattavat vastareaktioita.61 Ihmisten yksilöllisiä elämäntilanteita ymmärtäen voi yrittää auttaa heitä löytämään jonkin maaperän, luotettavan keskustelusuhteen, ja jossakin yksittäisessä väitteessä tai tilanteessa voi piillä hetki, joka jättää epäilyksen siemenen salaliittouskomuksia kohtaan, ikään kuin langan pään, johon tarttuen vyyhti voi alkaa purkautua ja irtautuminen käynnistyy. Päinvastoin kuin salaliittoteoreettisissa piireissä toistellaan, juuri salaliittouskomuksista vapautuminen voi psykologisena prosessina muistuttaa heräämistä.

Kaikki tässä katsauksessa käsitellyt kirjat tarjoavat joitakin käytännön ehdotuksia ja näkökulmia haitallisten salaliittouskomusten ehkäisemiseen ja niiden yksilöllisten ja yhteiskunnallisten seurausten kohtaamiseen. Koulutus, tieteellisen ymmärryksen ja medialukutaidon vahvistaminen, tieteen popularisointi, asiantuntijoiden ja tavallisten kansalaisten lähentäminen, journalismin käytäntöjen kehittäminen ja monet muut tutut ehdotukset mainitaan. Esimerkiksi Kivioja päättää kirjansa hyödylliseen listaan lähdekritiikin keinoja. Mattila puolestaan ehdottaa ajattelu- ja toimintatapoja, joita hän pitää suositeltavina niille, jotka kohtaavat salaliittouskoisia lähimmäisiä.

Yhteiskunnallisesti salaliittoideologiaa vastustetaan ennen kaikkea samoin keinoin, joilla torjutaan fasismin ituja: puolustamalla ja rakentamalla demokraattista hyvinvointivaltiota, joka sekä takaa ihmisille liberaalit perusvapaudet ja poliittiset oikeudet että tarjoaa heille sosiaalisen ja taloudellisen turvaverkon vastoinkäymisten varalta. Pohjoismaisten yhteiskuntien suurimpana vahvuutena on pidetty sosiaalista pääomaa eli kansalaisten suhteellisen vahvaa luottamusta instituutioita, viranomaisia, järjestelmän oikeudenmukaisuutta ja toisia ihmisiä kohtaan. Luottamuspääomaa hyvinvointiyhteiskuntamme on tutkimusten mukaan onnistunut rakentamaan paremmin kuin mikään toinen yhteiskuntamalli.62 Tämän pääoman merkityksen demokraattisen järjestelmän ylläpitämisessä kaikki vastuulliset poliitikot toivottavasti ymmärtävät puolueesta riippumatta.

 

LÄHTEITÄ

 

Faktantarkistuksen tärkeimmät verkkolähteet: 

- Faktabaari: faktabaari.fi
- Valheenpaljastaja: yle.fi/valheenpaljastaja
- FactCheck: www.factcheck.org
- Agence France-Presse Fact Check: factcheck.afp.com
- PolitiFact: www.politifact.com
- Climate Feedback: climatefeedback.org

Mediataitojen ja mediakritiikin verkkosivuja:

Sisältösekaannuksen selviytymisopas (”Informaatiokaaos ja luottamus perinteiseen journalismiin” -tutkimushankkeen tuottama verkko-opas): sisaltosekaannus.fi
- Euroopan komission Identifying conspiracy theories -opas: commission.europa.eu/strategy-and-policy/coronavirus-response/fighting-disinformation/identifying-conspiracy-theories_en (Havainnollisia infografiikoita usealla kielellä, joskaan ei suomeksi) 
- UNESCO, Addressing conspiracy theories: what teachers need to know -opas: unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000381958
- Tutkija John Cookin ilmastonmuutostietoa kokoava Skeptical Science: skepticalscience.com (Sivuilla ladattavissa Stephen Lewandowskyn ja Cookin The Conspiracy Theory Handbook: skepticalscience.com/conspiracy-theory-handbook-downloads-translations.html sekä lukuisten tutkijoiden kokoama The Debunking Handbook: skepticalscience.com/debunking-handbook-2020-downloads-translations.html)
- Yleisradion Oppiminen-portaalin Media ja digitaidot -sisällöt: yle.fi/aihe/oppiminen/media-ja-digitaidot
- Yleisradion Valheenpaljastajan mediataitopaketti: yle.fi/aihe/artikkeli/2021/02/08/valheenpaljastajan-mediataitopaketti-koululaisille-ja-opiskelijoille
Mediakasvatusseuran materiaaleja mediakasvatukseen: mediakasvatus.fi/materiaalit
Sanomalehtien Liiton Onko tämä totta? Työkaluja median luotettavuuden arviointiin -oppimateriaali: www.uutismediakasvatus.fi/materiaalit/onko-tama-totta-tyokaluja-median-luotettavuuden-arviointiin 
- Informaatiovaikuttamiseen vastaaminen: Opas viestijöille, Valtioneuvosto: julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161512

Yleistajuisia tutkimusperustaisia suomenkielisiä lähteitä:

- Teologia.fi, Teema 3/2022: Salaliittoteoriat: teologia.fi/avainsana/teema-2022-3-salaliittoteoriat-2
- ”Näistä merkeistä tunnistat väärän tiedon verkossa”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: thl.fi/fi/ajankohtaista/tiedotteet-ja-uutiset/naista-merkeista-tunnistat-vaaran-tiedon-verkossa
- FT Pauli Ohukaisen Tervettä skeptisyyttä -instagramsivu: www.instagram.com/tervettaskeptisyytta
- Pauli Ohukaisen verkkoluento ”Tiedon valossa: Itsepuolustuskurssi salaliittoteorioita vastaan”, Oulun yliopisto: www.youtube.com/watch?v=mJveE_yBP2c 
- ”QAnon: Kaikkien salaliittoteorioiden äiti. Tämän takia siihen uskotaan”, Yleisradion Takaisin Pasilaan -podcast, jossa haastateltavana tutkija Niko Pyrhönen: areena.yle.fi/podcastit/1-50659471
- Helsingin yliopiston Utelias mieli -podcast, jakso 23: ”Mitä yhteistä on eri aikojen salaliittoteorioilla?”, jossa haastateltavana professori Katja Valaskivi: www.helsinki.fi/fi/ajankohtaista/podcastit/podcast-utelias-mieli
- Professori Juha Räikkä, ”Uskotaanko salaliittoteorioihin oikeasti", Turun yliopiston blogi 17.11.2020: blogit.utu.fi/utu/2020/11/17/uskotaanko-salaliittoteorioihin-oikeasti
- Tutkija Elina Tolonen, ”Miksi salaliittoteoriat ovat suosittuja?”, Tampereen yliopiston Alusta! -verkkojulkaisu: www.tuni.fi/alustalehti/2021/02/16/miksi-salaliittoteoriat-ovat-suosittuja/
- Professori Katja Valaskivi, ”Kiertävät salaliittokertomukset vihapuheen välineinä”, Vartija 11.5.2021: www.vartija-lehti.fi/kiertavat-salaliittokertomukset-vihapuheen-valineina/ 
- Tutkija Niko Pyrhönen & professori Katja Valaskivi, ”Radikaalioikeisto käyttää hyväkseen hybridiä mediatilaa salaliittoteoreettisen ajattelun levittämisessä”, Politiikasta-verkkolehti: politiikasta.fi/radikaalioikeisto-kayttaa-hyvakseen-hybridia-mediatilaa-salaliittoteoreettisen-ajattelun-levittamisessa
- Toni Saarinen, ”Uuden salatiedon markkinat ja kauppiaat”, Kalevalaseura 8.6.2022: kalevalaseura.fi/artikkeli/uuden-salatiedon-markkinat-ja-kauppiaat/
- Toni Saarinen, ”Salaliitoista ja teorioista, myyteistä ja hallitusta maailmasta”, Myyttejä, kummaa, maailmanlopun tunnelmia -blogi 23.10.2019: www.tonisaarinen.fi/tutkimuksesta/salaliitoista-ja-teorioista-myyteista-ja-hallitusta-maailmasta/ 
- Maija Metsä, ”Epäoikeudenmukaisuuden kokemus ja huolet ruokkivat salaliittoteorioiden kannatusta”, Tieto & Trendit, Tilastokeskus: www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2021/epaoikeudenmukaisuuden-kokemus-ja-huolet-ruokkivat-salaliittoteorioiden-kannatusta/ 
- Satu Honkala, ”Salaliittoteoriat eivät ole harmitonta hauskaa”, Opetushallituksen opettajille ja kasvattajille suunnattu blogi: www.oph.fi/fi/blogi/salaliittoteoriat-eivat-ole-harmitonta-hauskaa
- Johanna Vehkoo, ”Usko yhteen salaliittoon altistaa muillekin salaliittoteorioille”, Valheenpaljastaja, YLE: yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/19/valheenpaljastaja-usko-yhteen-salaliittoon-altistaa-muillekin
- Tuukka Tomperi & Jarkko S. Tuusvuori, ”Kriittisestä ajattelusta opintiellä ja julkisuudessa – tapauksena rokotekeskustelu”, niin & näin 2/2021: netn.fi/fi/artikkeli/kriittisesta-ajattelusta-opintiella-ja-julkisuudessa (Ks. kirjoituksen lopussa olevat verkkolähteet koronapandemiatiedosta) 

Vapaasti verkossa saatavilla olevia tieteellisiä artikkeleita:

- Karen M. Douglas ym., Understanding conspiracy theories. Political Psychology Vol. 40, No. S1, 2019: onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/pops.12568
- Matthew Hornsey ym., Individual, intergroup and nation-level influences on belief in conspiracy theories. Nature Reviews Psychology 22.11.2022: www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9685076
- Tuukka Tomperi, Kriittisen ajattelun opettaminen ja filosofia. Pedagogisia perusteita. niin & näin 4/2017: netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn174-17.pdf
- Joseph Uscinski ym., The psychological and political correlates of conspiracy theory beliefs. Scientific Reports (Nature) 12/2022: www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9751515/
- Jan-Willem van Prooijen & Karen M. Douglas, Belief in conspiracy theories: Basic principles of an emerging research domain. European Journal of Social Psychology Vol. 48, No. 7, 2018: www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6282974

Kirjoituksessa käytettyjen journalististen viestinten linjauksia toiminnastaan:

- New York Times, Standards and ethics: www.nytco.com/company/standards-ethics; Ethical journalism handbook: www.nytimes.com/editorial-standards/ethical-journalism.html
- Washington Post, Policies and standards: www.washingtonpost.com/policies-and-standards
- Guardian, Values and mission for journalism: www.theguardian.com/about/journalism
- Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan journalistiset periaatteet: yle.fi/a/3-11405388
- Helsingin Sanomien periaatelinja: www.hs.fi/info/art-2000006390609.html
 
 

Artikkelia muokattu 17.1.2023: Lyöntivirheitä korjattu; loppuun lisätty kaksi verkkolähdettä; viitettä 35 täydennetty kahdella jälkimmäisellä kappaleella; viitteisiin 54 ja 56 lisätty yksi uusi lähde kumpaankin.

 
Korjauspyynnöt ja ehdotukset täydennyksistä (esim. verkkosivuihin): tuukka.tomperi (at) gmail.com 
Kirjoittaja KT, FM Tuukka Tomperi työskentelee tutkimushankkeen johtajana ja vanhempana tutkijana Tampereen yliopistossa Koneen säätiön rahoittamissa hankkeissa, joissa hän tutkii kriittistä ajattelua ja demokratiaa kasvatuksessa ja koulutuksessa.  


Kuva: Kyösti Karila


Viitteet

  1. 1. Laajemman yleisön viestimissä ilmestyneistä kirjoituksista ks. esim. Tuomo Yrttiaho, ”Anoppini, rokotekriitikko”. Helsingin Sanomat (HS) 27.4.2022: www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008768379.html; Veli-Pekka Hämäläinen & Teemu Hallamaa, ”Sotauutisia kaninkolosta”. YLE 11.4.2022: yle.fi/a/3-12374536; Jonas Sivelä & Esa Väliverronen, ”Salaliittoteoriat eivät ole mystisiä ja todellisuudesta irrallaan – ne ovat disinformaatiota, johon järkeväkin voi hairahtua”, joka on ilmestynyt lehdessä Kanava 4/2021 sekä Suomen Kuvalehdessä 1.6.2021: suomenkuvalehti.fi/kotimaa/kanava-salaliittoteoriat-eivat-ole-mystisia-ja-todellisuudesta-irrallaan-ne-ovat-disinformaatiota-johon-jarkevakin-voi-hairahtua; Laura Hallamaa, ”Hurahduksen jälkeen”. HS 1.12.2020: www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007654276.html.
  2. 2. Teologia.fi 21.12.2022, teema 3/2022: teologia.fi. Lisäksi joulukuussa järjestettiin Helsingissä konferenssi ”Conspiracy theories, denialism, and skepticism” (1.–2.12.2022), joka kokosi joukon kotimaisia ja ulkomaisia tutkijoita: blogs.helsinki.fi/contrarian-epistemologies. Aihepiirin samoin vilkastuneesta kansainvälisestä tutkimuksesta luo kuvaa hiljattainen Routledge Handbook of Conspiracy Theories (Toim. Michael Butter & Peter Knight. Routledge, 2020).
    Avoimesti verkossa saatavilla olevista julkaisuista voi suositella European Journal of Social Psychology -tiedelehden salaliittoteorioihin keskittyneen teemanumeron johdantoartikkelia, jossa koostetaan yleiskuvaa tutkimuskentästä, ks. Jan-Willem van Prooijen & Karen M. Douglas, ”Belief in conspiracy theories: Basic principles of an emerging research domain”. European Journal of Social Psychology. Vol. 48, No. 7, 2018: www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6282974.
  3. 3. Tätä analogiaa, jonka oikeastaan esitti jo Karl Popper (palaan tähän tuonnempana) käsitellään perusteellisesti esimerkiksi teoksessa Asbjø Dyrendal, David G. Robinson & Egil Asprem (toim.), Handbook of Conspiracy Theory and Contemporary Religion. Brill, 2018.
  4. 4. Toni Saarinen, ”Salaliitoista ja teorioista, myyteistä ja hallitusta maailmasta”. Blogikirjoitus 23.10.2019: www.tonisaarinen.fi/tutkimuksesta/salaliitoista-ja-teorioista-myyteista-....
  5. 5. Fostering Finnish Science Capital -tutkimushanke tutkii suomalaisten ”tiedepääomaa”: www.finsci.fi.
  6. 6. Ks. esim. Jari Valteen artikkeli ”Q ja Suomi”, jossa kuvataan suomalaista toimintaa ja haastatellaan Jokinivan lisäksi mm. tutkija Niko Pyrhöstä. HS 2.11.2020: www.hs.fi/nyt/art-2000006706094.html; Heidi Moisio, ”Hurahdus”. HS 20.5.2022: www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008721350.html; Petri Jääskeläinen, ”Hyvinvointivalmentajia ja terveysguruja hurahti QAnon-salaliittoteoriaan: joogaopettajat jakavat maskipelotteluita ja haukkuvat koronarajoituksia”. Seura 15.10.2020: seura.fi/asiat/tutkivat/hyvinvointivalmentajia-ja-terveysguruja-hurahti-qanon-salaliittoteoriaan-joogaopettajat-jakavat-maskipelotteluita-ja-haukkuvat-koronarajoituksia/; Mia Jokinivan vetoomus ”Joogit QAnonia vastaan” hänen verkkosivullaan: www.miajokiniva.com/dakiniscripts/2020/10/13/joogit-qanonia-vastaan. Joidenkin suomalaisten joogatoimijoiden yhteys salaliittoteorioiden levittämiseen nousi Jokinivan vetoomuksen jälkeen näkyvästi julkisuuteen useissa mediajutuissa vuonna 2020. Aihetta käsittelee kiinnostavasti lyhyessä tekstissään ”Vaaleanpunaisten lasien läpi: jooga ja salaliittoteoriat” Minna Aslama Horowitz. Teologia.fi 21.12.2022: teologia.fi/2022/12/vaaleanpunaisten-lasien-lapi-jooga-ja-salaliittoteoriat
  7. 7. Odysee (odysee.com) on uusi verkkovideofoorumi, joka toimii lohkoteknologiaan perustuvan eli hajautetun (ja siten valvomattoman) LRBY-tiedostonjakopalvelun varassa.
  8. 8. ”You take the blue pill... the story ends, you wake up in your bed and believe whatever you want to believe. You take the red pill... you stay in Wonderland, and I show you how deep the rabbit hole goes." Ks. ”Red pill and blue bill”. Wikipedia: en.wikipedia.org/wiki/Red_pill_and_blue_pill. Ks. myös HS 23.9.2019: www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006041252.html.
  9. 9. Yazka Love, Höpöttelyä 7.9.2022. Merirosvoradio: odysee.com/@yazkalove:7/7.9.2022hopottelya:e
  10. 10. Tässä mielessä Yazka Loven väite siitä, että ”kokonaisuus on paljon paljon laajempi” kuvastaakin salaliittoteorioiden leviämistä ja poliittista hyväksikäyttöä: kertomusten levittäminen ei ole vain yksittäisten eksentrikkojen ja salaliittoteorioihin uskovien ihmisten työtä vaan paljolti myös järjestelmällistä disinformaatiovaikuttamista. En ole nähnyt kattavia määrällisiä arvioita siitä, kuinka mittavasti Venäjän disinformaatiokampanjoissa on tuettu salaliittouskomusten leviämistä länsimaissa, mutta on jo paljon näyttöä siitä, että niillä on ollut merkittävä osansa. Sosiaalisen median vaikuttajia on rekrytoitu ja rahoitettu Venäjältä ja some-tilejä on käytelty venäläisistä trollitehtaista. Salaliittoteorioiden institutionaalinen, puoluepoliittinen tai valtiollinen hyväksikäyttö ei kuitenkaan rajoitu Venäjän toimintaan vaan on ”paljon paljon laajempi” ilmiö.
    Ks. YLEn raportti “Sotauutisia kaninkolosta”, joka jäljitti sitä, miten tehokkaasti Venäjän sotapropaganda levisi aiemmin terveysaiheista tunnettujen sosiaalisen median vaikuttajien viestinnässä (kuten oli havaittu muissakin maissa). YLE 11.4.2022: yle.fi/a/3-12374536.
    Kansainvälisiä lähteitä esim. Christopher Paul & Miriam Matthews, ”The Russian 'firehose of falsehood' propaganda model. Why it migth work and options to counter it”. RAND Perspective 2016: www.rand.org/pubs/perspectives/PE198.html; Ilya Yablokov, ”Russian disinformation finds fertile ground in the West”. Nature Human Behaviour 6, 2022: www.nature.com/articles/s41562-022-01399-3; David Robert Grimes, ”Russian misinformation seeks to confound, not convince”. Scientific American 28.3.2022: www.scientificamerican.com/article/russian-misinformation-seeks-to-confound-not-convince; Laura Loguercio & Tommaso Canetta, ”How Covid-19 conspiracy theorists pivoted to pro-Russian hoaxes”. European Digital Media Observatory 30.3.2022: edmo.eu/2022/03/30/how-covid-19-conspiracy-theorists-pivoted-to-pro-russian-hoaxes. Venäjän disinformaatiota ja propagandaa seuraa Euroopan Unionin ulkosuhdehallinnon East StratCom -yksikön hanke ja verkkosivu EUvsDisinfoeuvsdisinfo.eu
  11. 11. Entinen kansainvälisen tason voimanostaja ja nykyinen hyvinvointiluennoitsija Samuli Perälä on ollut YLEn selvityksen mukaan Suomen seuratuin rokotevastaisten sisältöjen levittäjä, ja hän on suomalaisten QAnon-piirien ydinhahmoja (ks. esim. Kivioja, 187; Mattila, 54). Ks. YLEn raportit: Anu Rummukainen, ”Sairaanhoitaja kehottaa välttämään koronarokotetta ja kauppaa omaa kurssiaan – YLE selvitti: Näin vaihtoehtohoitoja mainostetaan rokotevastaisuudella”. YLE 26.2.2021: yle.fi/a/3-11793886; Anu Rummukainen, ”Yle selvitti: Näin rokotevastaisuudella kerätään rahaa Suomessa – mukana myös talousrikoksista tuomittu”. YLE 17.2.2021: yle.fi/a/3-11772207; Eero Mäntymaa, ”Meitä ette rokota”. YLE 7.12.2020: yle.fi/a/3-11674343.
    Blokkimedia on anonyymisti ylläpidetty hanke, joka on sittemmin suljettu muun muassa YouTubesta. Tähän QAnon-liikkeen suomalaiseen solmukohtaan voi tutustua verkkosivulla blokkimedia.net.
  12. 12. Laura Huhtasaareen postauksiin viitataan parissa näistä teoksista, mutta hieman enemmän voi niihin tutustua esimerkiksi Johannes Kosken Twitter-ketjussaan 25.10.2020 esittämästä koosteesta: twitter.com/johanneskoski/status/1320113226819002370.
  13. 13. Venäjän propagandan, koronadenialismin, rokotevastaisuuden ja salaliittoteorioiden yhteydet ovat olleet esillä monesti viime vuosina. Hiljattain esimerkiksi Helsingin Sanomien laaja artikkeli 20.11.2022 käsitteli Kosti Heiskasen ja Janus Putkosen lokakuussa suomalaisryhmälle järjestämää ”ystävyysmatkaa” Pietariin: ”Venäjä-mielisten suomalaisten keskustelukanavilla näkyy harvoin kannanottoja, joissa toivotaan Venäjän valtaa Suomeen. Moni piireissä toimiva kiistää olevansa ’putinisti’. Sen sijaan he kutsuvat itseään ’isänmaallisiksi’ tai ’patriooteiksi’.Keskustelukanavilla he kuitenkin hurraavat Venäjän sotatoimille ja Putinin puheille.Venäjän politiikkaa tukevat suomalaiset ovat monenkirjavaa porukkaa. Heidän pääteemojaan on vastustaa EU:ta ja Natoa. Yleinen hokema on, että maailmaa hallitsevat ’globalistit’.Venäjä-myönteisissä keskusteluryhmissä näkyy myös monikulttuurisuuden ja seksuaalivähemmistöjen vastustamista, rasismia, äärikristillisyyttä, valtamedian arvostelua ja salaliittoteorioita. Moni koronakieltäjä ja rokotteiden vastustaja levittää myös Venäjä-myönteistä sisältöä.Oikeastaan porukkaa yhdistää vain eräänlainen kaiken vastustaminen. Tutkija Pekka Kallioniemi huomauttaa, että joillain näiden piirien näkyvillä toimijoilla on ollut ongelmia virkavallan kanssa.’Se tutkitusti ajaa ihmisiä salaliittojen pariin.’Kallioniemen mukaan aktivistien todellinen kannatus näkyy, kun he kutsuvat koolle mielenosoituksia. Tyypillisesti paikalla on korkeintaan joitain kymmeniä ihmisiä.” Sami Sillanpää & Outi Salovaara, ”Ystävyysmatka Venäjälle”. HS 20.11.2022: www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009124814.html.
  14. 14. Ks. myös edellä mainittu YLEn raportti “Sotauutisia kaninkolosta”. YLE 11.4.2022: yle.fi/a/3-12374536.
  15. 15. Karl Popper, Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (The Open Society and Its Enemies, 1945). Suom. Paavo Löppönen. Otava, Helsinki 2000, 401. Aivan samoin Popper käsittelee aihetta myös toisessa pääteoksessaan Conjectures and Refutations. Popperin roolista ja salaliittoteorioiden filosofian kehittymisestä ks. esim. Marc Pauly, ”Conspiracy theories”. Internet Encyclopedia of Philosophy: iep.utm.edu/conspiracy-theories; Charles Pigden, ”Popper revisited, or what is wrong with conspiracy theories?”. Philosophy of the Social Sciences. Vol. 25, 1993, 3–34; Brian L. Keeley, ”Of conspiracy theories”. The Journal of Philosophy. Vol. 96, No. 3, 1999, 109–126.
  16. 16. Richard Hofstadter, ”The Paranoid Style in American Politics”. Harper’s Magazine. November 1964: harpers.org/archive/1964/11/the-paranoid-style-in-american-politics. [”American politics has often been an arena for angry minds. In recent years we have seen angry minds at work mainly among extreme right-wingers, who have now demonstrated in the Goldwater movement how much political leverage can be got out of the animosities and passions of a small minority. But behind this I believe there is a style of mind that is far from new and that is not necessarily right-wing. I call it the paranoid style simply because no other word adequately evokes the sense of heated exaggeration, suspiciousness, and conspiratorial fantasy that I have in mind.”]
  17. 17. Hofstadter 1964. [”The old American virtues have already been eaten away by cosmopolitans and intellectuals; the old competitive capitalism has been gradually undermined by socialistic and communistic schemers; the old national security and independence have been destroyed by treasonous plots, having as their most powerful agents not merely outsiders and foreigners as of old but major statesmen who are at the very centers of American power. [...] The basic elements of contemporary right-wing thought can be reduced to three: First, there has been the now-familiar sustained conspiracy, running over more than a generation, and reaching its climax in Roosevelt’s New Deal, to undermine free capitalism, to bring the economy under the direction of the federal government, and to pave the way for socialism or communism. A great many right-wingers would agree with Frank Chodorov, the author of The Income Tax: The Root of All Evil, that this campaign began with the passage of the income-tax amendment to the Constitution in 1913.The second contention is that top government officialdom has been so infiltrated by Communists that American policy, at least since the days leading up to Pearl Harbor, has been dominated by men who were shrewdly and consistently selling out American national interests.Finally, the country is infused with a network of Communist agents, just as in the old days it was infiltrated by Jesuit agents, so that the whole apparatus of education, religion, the press, and the mass media is engaged in a common effort to paralyze the resistance of loyal Americans.”]
  18. 18. Esim. Barbara De Poli, ”Anti-Jewish and Anti-Zionist conspiracism in the Arab world: historical and political roots”. Handbook of Conspiracy Theory and Contemporary Religion. Brill, 2018, 321–342; Willow J. Berrige, ”Islamism and the instrumentalisation of conspiracism​​​​​​”​. Handbook of Conspiracy Theory and Contemporary Religion. Brill, 2018, 303–320.
  19. 19. Kaikissa teoksissa viitataan aihetta koskeviin tutkimuksiin, joissa näitä säännönmukaisuuksia ja korrelaatioita on jo monesti havaittu. Tutkimuksia ei vielä ole kovin laajasti eikä pitkältä ajalta, mutta tutkimuskenttä kehittyy nopeasti. Tuoreessa katsausartikkelissaan ”Individual, intergroup and nation-level influences on belief in conspiracy theories” Matthew Hornsey ym. toteavatkin, että yli puolet salaliittoteorioita käsittelevistä psykologian tutkimusartikkeleista on julkaistu vuodesta 2019 eteenpäin, Nature Reviews Psychology 22.11.2022: www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9685076. Tuoreehko pieni yleisteos aiheesta on Jan-Willem van Prooijenin The Psychology of of Conspiracy Theories. Routledge, 2018. Ks. myös Dolores Albarracin, Julia Albarracin, Man-pui Sally Chan & Kathleen Hall Jamieson, Creating Conspiracy Beliefs. How Our Thoughts Are Shaped. Cambridge University Press, 2021.
    Verkossa saatavilla olevia yleistajuisia englanninkielisiä tiedekatsauksia aiheeseen ovat esim. Melinda Wenner Moyer, ”People drawn to conspiracy theories share a cluster of psychological features”. Scientific American 1.3.2019: www.scientificamerican.com/article/people-drawn-to-conspiracy-theories-share-a-cluster-of-psychological-features; Zara Abrams, ”What do we know about conspiracy theories”. American Psychological Association News 18.11.2020: www.apa.org/news/apa/2020/conspiracy-theories; Rebecca Ruiz, ”Conspiracy theories are a mental health crisis”. Mashable 27.6.2021: mashable.com/article/mental-health-disinformation-conspiracy-theories-depression.
  20. 20. 5G-verkkoja koskevia ja sittemmin koronpandemiaan liitettyjä salaliittoteorioita sosiaalisessa mediassa tutkinut Hanna Lilderstål toteaakin, että niiden tekijät ovat "todella taitavia informaatiota esittäessään. He luovat vetovoimaisia narratiiveja. Ne ovat kuin hyviä elokuvakatkelmia". Laurens Cerulus, "How anti-5G anger sparkled a wave of arson attacks". Politico 29.4.2020: www.politico.eu/article/coronavirus-5g-arson-attacks-online-theories.
  21. 21. Toki myös tällaisen yhteyden tutkiminen on hyvin vaikeaa. Yhdysvaltain terrorismin tutkimuksen konsortion (National Consortium for the Study of Terrorism and Responses to Terrorism, START) syyskuussa 2021 julkaisemassa selvityksessä kartoitettiin ideologisesti motivoituneisiin väkivaltarikoksiin syyllistyneitä QAnon-kannattajia. Tästä joukosta 44 henkilöä oli syytettyinä muista kuin kongressin valtauksen tapahtumista (joiden oikeudenkäynnit ovat yhä kesken). Heistä 60 %:lla oli aiemmin virallisesti todettu vakavampi mielenterveydellinen häiriö, ja 41 %:a oli ennen radikalisoitumistaan kokenut jonkin traumaattisen tapahtuman. Ks. QAnon Offenders in the United States. START Research Brief, University of Maryland, 2021: www.start.umd.edu/publication/qanon-offenders-united-states. (START ylläpitää lukuisia erittäin merkittäviä ja hyödyllisiä tieto- ja tutkimusarkistoja radikalisoitumisesta Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa: www.start.umd.edu.)
    Tämänkaltaiseen suppeaan ja voimakkaasti valikoituneeseen aineistoon liittyy kuitenkin lukuisia epävarmuuksia ja ongelmia, eikä havaintoja voi yleistää väestötasolle, ks. esim. Joseph Pierre, ”Conspiracy theories aren’t delusions”. Psychology Today 3.11.2021: www.psychologytoday.com/us/blog/psych-unseen/202111/conspiracy-theories-arent-delusions.
  22. 22. Ks. viimeisimpinä yhteenvetoina Joseph Uscinski ym., ”The psychological and political correlates of conspiracy theory beliefs”. Scientific Reports (Nature) 12/2022: www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9751515; Matthew Hornsey ym., ”Individual, intergroup and nation-level influences on belief in conspiracy theories”. Nature Reviews Psychology 22.11.2022: www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9685076; Michael Minzenberg & Jong Yoon, ”Profiles in conspiracism: Associations with two psychiatric syndromes, religiosity and pandemic-related health behaviors”. Frontiers in Psychiatry 13/2022: www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9622782. Ks. myös viite 18 edellä.
    Personality and Individual Differences -tiedejournaalin erittäin laaja teemanumero ”Personality Traits & Covid” sisältää myös lukuisia artikkeilta, joissa raportoidaan havaituista tilastollisista yhteyksistä salaliittouskomusten, mielenterveysongelmien, persoonallisuuspsykologisten piirteiden ja korona-asenteiden välillä: www.sciencedirect.com/journal/personality-and-individual-differences/special-issue/10WLXB6S0SS.
  23. 23. Ks. myös sosiaalisen median vaikuttajien piirissä uushenkisyyden jälkeen levinneestä konservatiivisesta kristillisyydestä Milla Palkoaho, ”Herran haltuun”. HS 18.12.2022: www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009006387.html.
  24. 24. Vielä kärjistetympi esimerkki tästä ristiriidasta näkyy Venäjän propagandassa, jonka ansiosta myös suuri osa kansalaisista on saatu uskomaan, että oman valtion hyökkäyssota ukrainalaisia ”natseja” ja Venäjää uhkaavaa NATOa vastaan edustaa ”valon puolella” olemista, esim. HS 6.1.2023: www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009310890.html.
  25. 25. Saarista haastattelee Milla Palkoaho artikkelissa ”Herran haltuun”. HS 18.12.2022: www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009006387.html.
  26. 26. Ks. aiheesta Tuukka Tomperi & Jarkko S. Tuusvuori, ”Kriittisestä ajattelusta opintiellä ja julkisuudessa – tapauksena rokotekeskustelu”. niin & näin 2/2021 (verkko): netn.fi/fi/artikkeli/kriittisesta-ajattelusta-opintiella-ja-julkisuudessa.
  27. 27. Tiedebarometri 2022. Tieteen tiedotus ry, 2022: www.tieteentiedotus.fi/tiedebarometri.html.
  28. 28. YLEn tiedotteet 8.12.2022: yle.fi/aihe/a/20-10003874.
  29. 29. Salaliittoteorioita käsittelevässä pienessä oivallisessa oppaassaan The Conspiracy Theory Handbook tutkijat Stephan Lewandowsky ja John Cook nimittävät tätä salaliittoajattelun piirrettä termillä overriding suspicion, viitaten sillä ”nihilistiselle tasolle” vietyyn epäluuloisuuteen virallisia tiedon auktoriteetteja ja tulkintoja kohtaan. Nihilistinen yleistetty epäluuloisuus on asenne, jonka vallassa jo ennakolta hylätään kaikki väitteet ja todistusaineistot, jotka eivät sovi yhteen salaliittoteorian kanssa. Ks. Lewandowsky & Cook, The Conspiracy Theory Handbook: skepticalscience.com/conspiracy-theory-handbook-downloads-translations.html.
  30. 30. ”Kultainen miljardi” (золотой миллиард) on jo kolmen vuosikymmenen ajan tunnettu ja maassa hyvin suosittu venäläinen salaliittoteoria, jonka esitti 1990 Anatoli Tsikunov kirjassaan Maailmanhallituksen juoni: Venäjä ja kultainen miljardi. Ukrainan sodan aikana sitä ovat levittäneet myös Venäjän hallinnon johtohenkilöt Putinia myöten. Salaliittoteorian mukaan ”globalistisen eliitin” kabaali ”kultaiseksi miljardiksi” (väestömääränsä perusteella) kutsutuista varakkaista maista (Yhdysvallat, Kanada, Australia, EU-maat, Japani, Israel ja Etelä-Korea) juonittelee salaliitossa keskenään hallitakseen maailmaa ja alistaakseen Venäjän ja muun ihmiskunnan raaka-ainevarastokseen, koska luonnonvarat eivät riitä kaikkien tarpeisiin. Ks. Jarmo Koponen, ”Venäjää ohjaa Kultaisen miljardin salaliittoteoria”, Apu 29.7.2022: www.apu.fi/artikkelit/putinin-sota-ja-kultainen-miljardi-nain-salaliittoteoria-ohjaa-venajaa; ”Golden billion”. Wikipedia: en.wikipedia.org/wiki/Golden_billion.
  31. 31. Yascha Mounk, ”Russ Muirhead on the Enduring Appeal of Conspiracy Theory”. Persuasion 5.11.2022: www.persuasion.community/p/muirhead. Aihetta käsittelee Nancy L. Rosenblumin ja Muirheadin kirja A Lot of People Are Saying: The Conspiracism and the Assault on Democracy. Princeton University Press, 2019. [”The classic account of conspiracy theories is that they are a tool that losing social classes and social groups use to make sense of their declining position. There's a chapter of a recent book on American conspiracy theories that basically says ’Conspiracy theories are for losers.’ It's a very familiar idea that goes back to Hofstadter. But that's not what we're seeing right now. When Putin engages in the ’Golden Billion’ conspiracy theory, or when the president of the United States trucks in one conspiracy after another—these are some of the most powerful people in the world. It's no longer just social groups explaining to themselves a hostile world by scapegoating some minority. It's more political. It's about power. Think of the baffling and wacky conspiracies like, say, Pizzagate: Hillary Clinton sex trafficking children from the basement of a pizzeria. It's just preposterous. It's ludicrous. Who could believe this? Do the people who repeat it, actually believe it? Those are psychological questions, and we ask them because we just can't imagine that people could bring themselves to believe something so wacky.But the psychological questions, as interesting as they are, are distracting us from the politics involved. What these theories do in practice is delegitimate the other side. They eliminate all doubt. Conspiracy theories say: ’don't worry about the other side. They're not just erroneous, they're not just mistaken. They are evil. They are as evil as the Nazis. They literally are abusing children. And if you were in an election against a Nazi, and you lost, would you concede peacefully? The other side isn't just different or mistaken: it's evil, and therefore, it shouldn't be tolerated.’ That's what's motivating conspiracism today in American politics. It's about delegitimizing the political opposition.”]
  32. 32. Harry G. Frankfurt, Paskapuheesta (On Bullshit, 2005). Suom. Antti Nylén. WSOY, 2006.
  33. 33. Keskustaoikeistolainen politiikan republikaanikommentaattori Sarah Longwell nimittääkin puolueensa vallannutta äärilaitaa ”uusiksi nihilisteiksi” tiivistäen termillä osuvasti moraaliarvojen ja totuudentavoittelun hylkäämisen. ”The New Nihilists”. Persuasion 28.10.2022: www.persuasion.community/p/the-new-nihilists. Maltillisten republikaanien hämmennyksestä kertoo kahden pitkän linjan tunnetun konservatiivin Bret Stephensin ja David Brooksin keskustelu, jossa samaan tapaan puhutaan puolueen moraalisesta ”romahduksesta” ja ”nihilismistä” autoritaarisen populismin vallattua sen, ”The party’s over for us. Where do we go now?” New York Times 11.1.2023: www.nytimes.com/2023/01/11/opinion/republican-party-future.html.
  34. 34. Karl Popper, Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (The Open Society and Its Enemies, 1945). Suom. Paavo Löppönen. Otava, Helsinki 2000, 401.
  35. 35. Tämä ei tietenkään koske esimerkiksi kaupallisen median ”kapitalistisuuteen” suunnattua kritiikkiä, koska tilausmaksuihin ja mainosrahoitukseen perustuvan median toiminta tapahtuu kapitalistisen talouden ehdoilla ja osana tätä talousjärjestelmää, ja tämän synnyttämien kysymysten ja ongelmien tarkastelu on ilman muuta tarpeen. Jos tämän faktuaalisen asetelman harkitun analyysin ja kritiikin lisäksi sen sijaan väitetään, että kaikki kaupallinen media toimittajineen osallistuu tarkoituksellisesti kapitalistiseen indoktrinaatioon ja sallii vain yhdenlaisia mielipiteitä, on selvästi astuttu kyynisen ja yleistettyä epäluottamusta ruokkivan arvostelun puolelle.
    Vastaava erottelu on paikallaan myös puhuttaessa esimerkiksi niin sanotusta ”sotateollisesta kompleksista” eli viitattaessa ase-, sota- ja turvallisuustarvikkeiden valmistajien ja käyttäjien taloudelliseen ja teolliseen etupiiriin termillä, jota käytti Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower jäähyväispuheessaan 17.1.1961. Eisenhower tarkoitti sillä toisen maailmansodan asevarustelun välttämättömyyden luomia rakenteita, joissa sotavoimien ja alan teollisuuden edut käyvät yhteen ja ilmenevät lisääntyneenä lobbauksena poliittisten päättäjien suuntaan. Hänen sanomansa ei pyrkinyt demonisoimaan tätä kompleksia tai väittämään sen yksittäisiä edustajia aikeiltaan pahantahtoisiksi, vaan hän korosti tarvetta tiedostaa nämä rakenteet ja eturyhmät ja pitää ne demokraattisessa valvonnassa. Ks. ”Military–industrial complex”. Wikipedia: en.wikipedia.org/wiki/Military%E2%80%93industrial_complex
    Juuri tällä tavoin on olennaista erotella rakenteellisiin ilmiöihin kohdistuva tarpeellinen arviointi ja kritiikki salaliittoteoriamaisista väitteistä, joissa oletetaan vääryydellä asemaansa päässeitä toimijoita, kätkettyjä suunnitelmia ja pahoja aikeita. Rakenteellisiin ongelmiin kohdistetussa analyysissa ja arvostelussa ei ole tarpeen tehdä oletuksia toimijoiden intentioista, ja rakenteista puhuttaessa he ovat yleensä asemassaan nimenomaan nykyjärjestelmässä tiedetysti ja oikeutetusti eivätkä salaisesti ja vääryydellä. 
  36. 36. ”Gretchen Whitmer kidnapping plot”. Wikipedia: en.wikipedia.org/wiki/Gretchen_Whitmer_kidnapping_plot; ”F.B.I. says Michigan anti-government group plotted to kidnap Gov. Gretchen Whitmer”, New York Times 8.10.2020: www.nytimes.com/2020/10/08/us/gretchen-whitmer-michigan-militia.html.
  37. 37. ”Armed protesters demonstrate against Covid-19 lockdown at Michigan capitol”. Guardian 30.4.2020: www.theguardian.com/us-news/2020/apr/30/michigan-protests-coronavirus-lockdown-armed-capitol.
  38. 38. Liikkeen edustajien mukaan ”boogaloolla” tarkoitetaan vallankumousta. ”Boogaloo movement”. Wikipedia: en.wikipedia.org/wiki/Boogaloo_movement.
  39. 39. ”Man Indicted in Connection with Attempted Kidnapping and Assault at Pelosi Residence”. The United States Department of Justice 9.11.2022: www.justice.gov/opa/pr/man-indicted-connection-attempted-kidnapping-and-assault-pelosi-residence; ”Attack on Paul Pelosi”. Wikipedia: en.wikipedia.org/wiki/Attack_on_Paul_Pelosi.
  40. 40. QAnon Offenders in the United States. START Research Brief, University of Maryland, 2021: www.start.umd.edu/publication/qanon-offenders-united-states. QAnon-liikkeen kannattajien radikalisoitumisen tapauskertomuksista yksityiskohtaisena ja kiinnostavana analyysina jo ennen Yhdysvaltain kongressin tapahtumia ks. Amarnath Amarasingam & Marc-André Argentino, ”The QAnon conspiracy theory: a security threat in the making?”. Combating Terrorism Center Sentinel. Vol. 13, No. 7, 2020: ctc.usma.edu/the-qanon-conspiracy-theory-a-security-threat-in-the-making.
  41. 41. ”How the Pelosi attack suspect plunged into online hatred”. New York Times 20.11.2022: www.nytimes.com/2022/11/20/us/pelosi-attack-suspect-david-depape.html; ”Accused Pelosi attacker’s history shows blurry lines of radicalization”. Washington Post 31.10.2022: www.washingtonpost.com/national-security/2022/10/31/david-depape-pelosi-online-radicalization.
  42. 42. ”Elon Musk vihjaili salaliittoteoriasta koskien Paul Pelosin pahoinpitelyä – Poisti myöhemmin twiittinsä”. HS 31.10.2022: www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009169148.html; ”Elon Musk, right-wing figures push misinformation about Pelosi attack”. Washington Post 30.10.2022: www.washingtonpost.com/politics/2022/10/30/paul-pelosi-attack-misinformation-elon-musk; ”Elon Musk, in a Tweet, shares link from site known to publish false news”. New York Times 30.10.2022: www.nytimes.com/2022/10/30/business/musk-tweets-hillary-clinton-pelosi-husband.html.
    Elon Muskin suosittujen twiittien ja hänen Twitter-käyttäytymisensä viime vuosien muutosten analysointi avaisi myös erinomaisen näkymän salaliittoväitteiden valtavirtaistumiseen. Musk on postauksissaan käyttänyt lukuisia kertoja aiemminkin salaliittoteoreetikoiden suosimia meemejä. Esimerkkinä tästä hiljattainen postaus, jossa Matrixiin viittaavassa kuvassa lukee ”Mitä jos kertoisin sinulle, että ainoa tapa paeta Matrixista on oppia pois kaikesta, mitä sinulle on opetettu, ja rakentaa uskomusjärjestelmäsi kokonaan uudelleen kriittiseen ajatteluun ja analyysiin perustuen”, ks. Elon Musk, Twitter 30.12.2022: twitter.com/elonmusk/status/1608828315581976576. Postaus ilmentää juuri salaliittoteoreetikoille tyypillistä virhekäsitystä ja yksilöllisiä ajattelukykyjä ylikorostavaa hybristä siitä, miten kriittistä ajattelua harjoitetaan. (Palaan tähän vielä katsauksen lopuksi.) Postauksen saama yli miljoona tykkäystä on Muskinkin twiittausten joukossa poikkeuksellisen paljon.
    Matrix-symboliikkaa Musk on hyödyntänyt viitatakseen ajattelunvapauteen ja sananvapauteen sekä tietämättömyydestä ”heräämiseen”. Samalla on vaikea uskoa, etteikö hän olisi tietoinen symboliikan suosiosta salaliittoteorioissa, alt-right-piireissä ja oikeistolaisessa miesten ylivaltaa ihannoivassa ”manosfäärissä”. On ironista, että Matrix-elokuvat tehneet Wachowskit ovat sittemmin molemmat tulleet ulos transnaisina ja vastustavat luomansa symboliikan käyttöä tässä laitaoikeiston konservatiivisessa ja usein naisvihamielisessä retoriikassa. Kun Musk 17.5.2020 kehotti twiittauksessaan (twitter.com/elonmusk/status/1262076474565242880) seuraajiaan ottamaan ”punaisen pillerin”, ja Ivanka Trump jakoi twiittauksen saatteella ”Taken!”, vastasi Matrixin ohjaaja Lilly Wachowski: ”Fuck both of you.” Ks. ”Lilly Wachowski rounds on Ivanka Trump and Elon Musk over Matrix tweets”. Guardian 18.5.2020: www.theguardian.com/film/2020/may/18/lilly-wachowski-ivana-trump-elon-musk-twitter-red-pill-the-matrix-tweets.
    Muskin Twitter-käyttäytyminen vaikuttaa usein impulsiiviselta ja ironisoivalta, mutta hän on myös käyttänyt Twitteriä suoraan poliittiseen vaikuttamiseen muun muassa jakaen koronapandemiaepäilyksiä ja -disinformaatiota sisältäviä lähteitä, arvostellen ja pilkaten vasemmistolaisia vaikuttajia, ”liberaalia” mediaa ja ammattiyhdistyksiä sekä muun muassa kehottamalla seuraajiaan äänestämään republikaaneja Yhdysvaltain viimeisissä välivaaleissa. Usein hän myös postauksissaan nykyään esittää ”wokeksi” kutsumansa ajattelutavan salaliittoteoriamaiseen tapaan kaikkialle levittäytyneenä ja valtaan päässeenä liikkeenä tavalla, joka muistuttaa laitaoikeistolaista ja jopa uusfasistista retoriikkaa, esim. Twitter 25.11.2022 (twitter.com/elonmusk/status/1596083744728928257): ”I am neither conventionally right nor left, but I agree with your point. The woke mind virus has thoroughly penetrated entertainment and is pushing civilization towards suicide. There needs to be a counter-narrative.”
    Postaustensa vuoksi Muskista onkin tullut QAnon-piirien ja laitaoikeistolaisten uusi suosikki. Ks. esim. ”QAnon, adrift after Trump’s defeat, finds new life in Elon Musk’s Twitter”. Washington Post 14.12.2022: www.washingtonpost.com/technology/2022/12/14/qanon-musk-revival-twitter; ”Elon Musk is playing Twitter footsie with the fringe right”. The Verge 19.5.2020: www.theverge.com/2020/5/18/21262407/elon-musk-red-pill-far-right-twitter-tesla-spacex.
  43. 43. Tutkimusartikkeleista ks. esim. Jelle van Buuren, ”Spur to violence? Anders Behring Breivik and the Eurabia conspiracy”. Nordic Journal of Migration Research. Vol. 3, No. 4, 2013: journal-njmr.org/articles/abstract/10.2478/njmr-2013-0013. Ks. myös The Ulkopolitist -verkkojulkaisun blogissa nimimerkin Sunnuntaistrategisti kirjoitus ”Breivik ja Vastajihadismi: Näkökulma Norsunluutornista”: www.ulkopolitist.fi/2011/08/09/breivik-ja-vastajihadismi-nakokulma-norsunluutornista. Yhdysvaltalainen kirjoittaja ja kirjallisuuskriitikko Anita Dalton julkaisi pian tapahtumien jälkeen blogissaan (16.8.2011) erittäin laajan analyysin Breivikin manifestista sekä sen tärkeimmän lähteen Fjordmanin eli norjalaisen ”vastajihadisti”-bloggaajan Peder Are Nøstvold Jensenin kirjoituksista: www.oddthingsconsidered.com/2083-by-andrew-berwick-aka-anders-behring-breivik.
  44. 44. Esim. Suojelupoliisi, Vuosikirja 2020, 8. SUPON vuosikirjat verkossa: supo.fi/vuosikirja; ”Väestönvaihto”. Wikipedia: fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4est%C3%B6nvaihto.
  45. 45. Ks. esim. Statista, ”Ten worst terrorist attacks in terms of fatalities in Europe from 1980 to 2022”
    : www.statista.com/statistics/541483/worst-incidences-of-terrorism-eu.
  46. 46. Katrin Bennhold & Erika Solomon, ”Germany arrests 25 suspected of planning to overthrow government”. New York Times 7.12.2022: www.nytimes.com/2022/12/07/world/europe/germany-coup-arrests.html; Katrin Bennhold & Erika Solomon, ”Far-right group suspected in German plot gained strength from QAnon”. New York Times 8.12.2022: www.nytimes.com/2022/12/08/world/europe/germany-plot-qanon.html; Hanna Mahlamäki, ”Täällä juonittiin Saksan vallankaappausta”. HS 9.12.2022: www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009254892.html.
  47. 47.  Saksankielisessä Wikipediassa on laaja liikettä käsittelevä artikkeli sekä lyhyemmät artikkelit myös englanniksi ja suomeksi, ks. ”Reichsbürgerbewegung”. Wikipedia: de.wikipedia.org/wiki/Reichsb%C3%BCrgerbewegung. Historiallisista yhteyksistä esoterian, oikeistopopulismin ja salaliittonarratiivien välillä Saksassa ks. Risto Saarisen valaiseva kirjoitus ”Saksalainen esoteerinen populismi: kuunatseista viheroikeistoon”. Teologia.fi 21.12.2022: teologia.fi/2022/12/saksalainen-esoteerinen-populismi-kuunatseista-viheroikeistoon.
  48. 48. New York Times julkaisi toukokuussa 2021 tutkivan journalismin podcast-sarjan, joka käsittelee perusteellisesti liikkeen ajatuksia ja viranomaisten aiemmin pidättämiä ryhmittymän soluja, jotka ovat muun muassa poliisin ja armeijan sisällä suunnitelleet nykyjärjestelmän kaatamista. ”Day X”. New York Times 19.5.2021: www.nytimes.com/2021/05/19/podcasts/far-right-german-extremism.html; Hanna Mahlamäki, ”Sietämätön hyökkäys demokratian ytimeen, sanoi liittopresidentti – tällainen joukko on valtiopäivätalolle Berliinissä rynnänneet reichsbürgerit”. HS 30.8.2020: www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006618630.html.
  49. 49. Bennhold & Solomon, ”Far-right group suspected in German plot gained strength from QAnon”. New York Times 8.12.2022: www.nytimes.com/2022/12/08/world/europe/germany-plot-qanon.html.
  50. 50. ”What do we know of Prince Heinrich XIII of Reuss”. New York Times 7.12.2022: www.nytimes.com/2022/12/07/world/europe/prince-heinrich-reuss-germany.html.
  51. 51. ”Terrorismista epäilty ryhmä suunnitteli satojen teloituskomppanioiden perustamista eri puolille maata”. HS 15.12.2022: www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009269275.html.
  52. 52. Karl Popper, Conjectures and Refutations. Basic Books, 1962, 123. [”The conspiracy theory of society is very widespread, and has very little truth in it. Only when conspiracy theoreticians come into power does it become something like a theory which accounts for things which actually happen (a case of what I have called the ’Oedipus Effect’). For example, when Hitler came into power, believing in the conspiracy myth of the Learned Elders of Zion, he tried to outdo their conspiracy with his own counter-conspiracy.”]
  53. 53. Karl Popper, Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (The Open Society and Its Enemies, 1945). Suom. Paavo Löppönen. Otava, Helsinki 2000, 401.
  54. 54. Jason Stanley, Näin toimii fasismi. Vastakkainasettelun politiikka (How Fascism Works: The Politics of Us and Them, 2018). Suom. Tapani Kilpeläinen. niin & näin/Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2022.
  55. 55. Kaikkien mainittujen poliittisten johtajien tapauksissa on mediassakin ollut esillä runsaasti esimerkkejä salaliittoteorioiden hyväksikäytöstä oman kannatuksen vahvistamisessa ja vastustajia vastaan hyökkäämisessä. Viimeaikaisia tutkijoiden kirjoittamia analyyseja näistä tapauksista mm.: Kenneth Saltman, ”Salvational super-agents and conspiratorial secret agents: conspiracy, theory, and fantasies of control”. Symploke. Vol. 28, No. 1, 2020, 51–63; Ihsan Yilmaz & Erdoan Shipoli, ”Use of past collective traumas, fear and conspiracy theories for securitization of the opposition and authoritarianisation: the Turkish case”. Democratization. Vol. 29, No. 2, 2022, 320–336; Michelguglielmo Torri, ”India 2020: The deepening crisis of democracy”. Asia Maior. Vol. 31, 2020, 331–375; Asim Ali, ”Paranoid State: India Battles COVID-19 and Conspiracy Theories”. The Diplomat 31.5.2021: thediplomat.com/2021/05/paranoid-state-india-battles-covid-19-and-conspiracy-theories; Paolo Demuru, ”Conspiracy theories, messianic populism and everyday social media use in contemporary Brazil: A glocal semiotic perspective”. Glocalism: Journal of Culture, Politics and Innovation. No. 3, 2020, 1–42; Isabela Kalil ym., ”Politics of fear in Brazil: Far-right conspiracy theories on COVID-19”. Global discourse. Vol. 11, No. 3, 2021, 409–425; Raquel Recuero ym., ”Bolsonaro and the Far Right: How Disinformation About COVID-19 Circulates on Facebook in Brazil”. International Journal of Communication. Vol. 16, 2022, 148–171; Péter Krekó & Zsolt Enyedi, ”Orbán's laboratory of illiberalism”. Journal of Democracy. Vol. 29, No. 3, 2018, 39–51.
  56. 56. Niko Pyrhönen, ”Pandemia-ajan salaliittoteoriat: uskomuksia vai kannattamista?”. Teologia.fi 21.12.2022: teologia.fi/2022/12/pandemia-ajan-salaliittoteoriat-uskomuksia-vai-kannattamista.
  57. 57. Megan Brenan, ”Americans’ Trust In Media Remains Near Record Low”. Gallup 18.10. 2022: news.gallup.com/poll/403166/americans-trust-media-remains-near-record-low.aspx; Hunt Allcott & Matthew Gentzkow, ”Social media and fake news in the 2016 election”. Journal of Economic Perspectives. Vol. 31, No. 2, 2017: doi.org/10.1257/jep.31.2.211
  58. 58. Mark Jurkowitz, Amy Mitchell, Elisa Shearer & Mason Walker, ”U.S. media polarization and the 2020 election: a nation divided”. Pew Research 24.1.2020: www.pewresearch.org/journalism/2020/01/24/u-s-media-polarization-and-the-2020-election-a-nation-divided; Jeffrey Gottfried, Michael Barthel & Amy Mitchell, ”Trump, Clinton Voters Divided in Their Main Source for Election News”. Pew Research 18.1. 2017: www.pewresearch.org/journalism/2017/01/18/trump-clinton-voters-divided-in-their-main-source-for-election-news; Amy Mitchell, Jeffrey Gottfried, Jocelyn Kiley & Katerina Eva Matsa, ”Political Polarization & Media Habits”. Pew Research 21.10. 2014: www.pewresearch.org/journalism/2014/10/21/political-polarization-media-habits.
  59. 59. Venäläisten arvo- ja asennetutkimuksista ks. esim. ”Religious Belief and National Belonging in Central and Eastern Europe”. Pew Research 10.5.2017: www.pewresearch.org/religion/2017/05/10/religious-belief-and-national-belonging-in-central-and-eastern-europe; Vera Zakem, Paul Saunders, Umida Hashimova & P. Kathleen Hammerberg, Mapping Russian Media Network: Media’s Role in Russian Foreign Policy and Decision-making. Center for Naval Analysis. January 2018: www.cna.org/archive/CNA_Files/pdf/drm-2017-u-015367-3rev.pdf; Kseniya Kizlova & Pippa Norris, ”What do ordinary Russians really think about the war in Ukraine?”, London School of Economics 17.3.2022: blogs.lse.ac.uk/europpblog/2022/03/17/what-do-ordinary-russians-really-think-about-the-war-in-ukraine.
     Asennekohtaisia vertailuja eri maiden ja populaatioiden välillä voi tehdä esimerkiksi World Values Survey -tutkimusohjelman keräämistä laajoista kyselyaineistoista hankkeen verkkosivulla: www.worldvaluessurvey.org/WVSOnline.jsp.
  60. 60. Sanottu ei päde pelkästään erikoisasiantuntemusta edellyttäviin vaativiin tiedonmuotoihin vaan koko arkiseenkin elinympäristöömme. Ihmisten päättelykykyä ja kognitioita käsittelevä kirjallisuus on täynnä esimerkkejä tutkimusasetelmista, joissa ihmisiä on pyydetty kertomaan jonkin aivan tutun asian toimintaperiaate ja huomattu, että enemmistö vastaajista ei siihen kykene. Jopa monet sellaiset asiat, jotka kysyttäessä useimmat ilmoittavat ensin varmasti osaavansa tai ymmärtävänsä, osoittautuvatkin vaikeiksi. Yksilöllisen tietokyvyn vajavaisuutta (ja ihmisten ylipaisuneita kyvykkyysoletuksia) käsittelevässä kirjassaan Sloman ja Fernbach antavat esimerkeiksi muun muassa WC-pöntön toimintaperiaatteen selittämisen ja polkupyörän piirtämisen. Steven Sloman & Philip Fernbach, The Knowledge Illusion. Why We Never Think Alone. Riverhead Books, 2017.
  61. 61. Ks. myös Uskontojen uhrien tuki ry:n Joni Valkilan ja joogakouluttaja Mia Jokinivan ehdotukset, ”Mitä tehdä, jos läheinen sukeltaa salaliittoteorioiden maailmaan?”. HS 2.11.2020: www.hs.fi/nyt/art-2000006708129.html.
  62. 62. Pohjoismaat sijoittuvat kärkisijoille mitattaessa kyselytutkimuksissa niin yleistettyä luottamusta toisiin ihmisiin (sosiaalista pääomaa) kuin luottamusta instituutioihin (ja esim. viranomaisten korruptoitumattomuuteen). Kansainvälisesti vertailevia kyselytutkimuksia on viime vuosikymmeninä toteuttanut mm. European Social Survey -tutkimusohjelma, jonka verkkosivuilla kyselyiden aineistoja voi tarkastella: www.europeansocialsurvey.org. Samoin luottamusta on mitattu jo aiemmin mainitussa World Values Survey -tutkimusohjelmassa: www.worldvaluessurvey.org/WVSOnline.jsp. Ks. myös Our World in Data -verkkosivujen analyyseja ja kuvaajia luottamuksesta eri maissa: ourworldindata.org/trust. Muista julkaisuista ks. esim. Ulf Andreasson, Trust – The Nordic Gold. Nordic Council of Ministers, 2017: norden.diva-portal.org/smash/get/diva2:1095959/FULLTEXT02.pdf; Frank Martela, Bent Greve, Bo Rothstein & Juho Saari, ”The Nordic exeptionalism: what explains why the Nordic countries are constantly among the happiest in the world”. Chapter 7. World Happiness Report 2020. Sustainable Solutions Development Network, 2020: worldhappiness.report/ed/2020/the-nordic-exceptionalism-what-explains-why-the-nordic-countries-are-constantly-among-the-happiest-in-the-world.

Lisenssi: 
CC BY-ND-NC

Jaa tämä