Kuule, koe & näe

Filosofian ensyklopedia Logos on laaja, laadukas ja ilmainen tietosanakirja

– Logoksessa on julkaistu artikkeleita käsitteistä, jotka vilistävät esimerkiksi poliittisissa kiistoissa. Artikkelit muistuttavat lukijaa, että yksinkertaisilta vaikuttavat asiat paljastuvat filosofisessa tarkastelussa monimutkaisiksi. Vaalien alla poliitikkojenkin olisi hyvä päivittää ymmärryksensä Logoksen avulla, toteaa Logoksen päätoimittaja Kalle Puolakka.

 Viimeisen vuoden aikana Logos on täydentynyt monilla keskeisillä hakusanoilla ja erityisesti filosofian historiasta kertovilla artikkeleilla unohtamatta nykyfilosofiaa tai filosofian lähihistoriaa.

 – Ensyklopedia Logos on tuotettu suurimmaksi osaksi kahvikuppitöinä sivistyksen puolesta, mutta aikojen saatossa olemme saaneet tukea Suomen kulttuurirahastolta, Jenni ja Antti Wihurin rahastosta, Alfred Kordelinin säätiöltä sekä Koneen säätiöltä. Ajoittaiset apurahat ovat mahdollistaneet Logoksen systemaattisen kehittämisen, ja niiden turvin olemme julkaisseet monia opetuskäyttöön soveltuvia perusartikkeleita, joiden ansiosta Logos lienee nykyään Suomen luetuin filosofinen julkaisu, kertoo Logoksen luonut ensimmäinen päätoimittaja Sami Syrjämäki.

 – Lähitulevaisuus näyttää hyvältä. Julkaisemme monia tärkeitä artikkeleita, esimerkiksi emeritusprofessori Juhani Pietarisen artikkelin ”etiikka” ja kansleri emeritus Ilkka Niiniluodon laajan artikkelikokonaisuuden logiikasta ja logiikan historiasta. Yhteiskunnallisen keskustelun kannalta merkittäviä pian julkaistavia hakusanoja ovat uusliberalismi ja uskonnonfilosofia, Puolakka täydentää.

 Filosofian nettiensyklopedia Logosta julkaistaan Filosofia.fi-portaalissa, ja se löytyy osoitteesta http://filosofia.fi/ensyklopedia

Filosofia.fi-portaalin julkaisija on Eurooppalaisen filosofian seura ry., joka julkaisee myös niin & näin -lehteä sekä filosofista niin & näin -kirjasarjaa. Lehden ja kirjasarjan kotisivut.

 

Lisätietoja:
Kalle Puolakka, FT, päätoimittaja, 050-539 8002, kalle.puolakka@helsinki.fi
Sami Syrjämäki, FT, toimittaja, 044 540 0268, sami.syrjamaki@gmail.com 

 

––

Eurooppalaisen filosofian seura ry.
Tiedote 23.2.2015
Vapaa julkaistavaksi heti