Etusivu » Kuule, koe & näe » Arkistot
Kuule, koe & näe

niin & näin 2/2016: teemoina biologian filosofia ja kirjeet
Numeron avaushaastattelussa kotimaisen tiedejulkisuuden kärkihahmoihin lukeutuva Anto Leikola kertoo huimasta urastaan biologina, kustannuspäällikkönä, kääntäjänä, oppihistorian professorina ja sanataiteen ystävänä. Emerituksen viitoittamalla tiellä avautuu monipuolinen biologian filosofian teemapaketti, jossa tutustutaan esimerkiksi Darwinin käsityksiin ihmislajin evoluutiosta ja haistellaan bioetiikan uusimpia tuulia.
Teemassa pureudutaan biomedikaalisen parantelun, biopankkien ja geenieditoinnin polttaviin pulmiin. Tieteenfilosofi Tomi Kokkonen oikoo biologisen ihmiskuvan väärinymmärryksiä, kun taas kirjailija Tiina Raevaara pohtii taiteen ja viihteen maalaamia uhkakuvia aina Frankensteinista tieteiselokuviin. Lukija saa myös rautaisannoksen ajankohtaista tietoa neandertalilaisista.
Lehden toiseksi painopisteeksi nousee kirjeenvaihto. Teemapaketissa selvitetään, miten kirjeet ovat välittäneet tietoa, kantaneet tunteita, tukeneet tieteen kansainvälistymistä ja taipuneet yhteiskunnallisen ja filosofisen debatin välineeksi.
Toimituspäällikkö Kirsi Keravuori esittelee 1800-luvun jälkipuoliskon saaristolaisten itseoppineiden viestinvaihdon luomaa kuvaa kirjoittajien sosiaalisesta asemasta, arjen elinpiiristä ja sukulaissuhteista. Keskitysleirien todellisuudesta saadaan puolestaan häivähdyksiä Sachsenhausenista lähetettyjen tšekkiläiskirjeiden välityksellä. Kirjailijanimellä Lewis Carroll tunnetun Charles Dodgsonin riemastuttavat neuvot kirjeiden kirjoittajille ovat sähköpostitulvan keskellä kenties ajankohtaisempia kuin koskaan.
Numeron teemapaketteja tukee lehden vakiopalstojen runsas anti. Kolumneissa Hanna Kuusela pohtii konsensuksen yhteiskunnallista merkitystä polemiikin, provokaation ja puutteellisen lainvalmistelun vastapainona ja Sirke Mäkinen luotaa Venäjän jännitteistä länsisuhdetta yliopistopolitiikan näkökulmasta. Teemojen ulkopuoliset tutkimusartikkelit kuuluvat lehden sisältöön. Kesänumerossa tohtori Janne Mattila luo perehtyneen katsauksen islamilaisen filosofian moninaisiin juuriin. niin & näin -sivuilla nautitaan tuttuun tapaan myös elokuvista, kirja-arvioista ja ajankohtaisotteista.
Lehden visuaalista ilmettä hallitsevat tällä kertaa akvarellit ja hehkuvat öljyvärimaalaukset. Numeron taiteilijoiden Hanna Saarikosken ja Karoliina Hellbergin töiden kestoaiheita ovat mieleenpainuvat ihmishahmot sekä talojen interiöörit ja pihat.
Kesänumeron 2/2016 sisällysluetteloon, vapaasti luettaviin verkkoteksteihin ja kaikille avoimen juttuarkiston helmiin voi tutustua lehden verkkosivuilla.
Yhteydenotot
Jaakko Belt, niin & näin -päätoimittaja, paatoimittaja@netn.fi, 040 592 6971
Jukka Kangasniemi, yhteyspäällikkö, ilmoitukset ja tilaukset, jukka.m.kangasniemi@gmail.com, 040 721 4891