niin & näin -lehden talvinumero 4/2018 ilmestynyt

Filosofisen niin & näin -lehden joulunumerossa keskustellaan poliittisista tunteista sekä pohditaan ääntä ja teknologiaa.

Numeron avaushaastattelussa neurotieteilijä Molly Crockett luotaa moraalisen närkästyksen, suuttumuksen ja raivon kokemuksia digitaalisena aikana: sosiaalinen media madaltaa kynnystä ilmaista raivoa, ja pahimmillaan raivoa lietsomalla vaikutetaan vaalituloksiin. Poliittiset tunteet -teemassa pureudutaan muun muassa suuttumuksen, häpeän ja inhon tekemään kulttuuriseen työhön aina antiikin filosofiasta ja kirjallisuudesta 1800-luvulle ja nykyaikaan.­

Ääni-teemassa ruoditaan äänen ja teknologian suhteita. Käännösteksteissä Bertolt Brecht ja Theodor Adorno tarjoavat katsauksen radiolähetysten alkuaikoihin. Tanja Tiekson esseessä kuunnellaan hälyjä ja hiljaisuutta, ja Atte Häkkinen kirjoittaa kokeellisesta soitinrakennuksesta vaihtoehtokulttuurin osana.­ Sara Sintosen kolumnissa puolestaan tarkastellaan hyräilyä kasvatuksena.

Numerossa pureudutaan myös ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kiistoihin. Ympäristöfilosofi Andrew Light pohtii haastattelussa, millaisia mahdollisuuksia filosofeilla on osallistua taisteluun ilmastonmuutosta vastaan. Tietokirjailija Jeremy Lent ruotii puheenvuorossaan väitteitä ihmiskunnan edistymisestä ja kritisoi Steven Pinkerin tapaa hahmottaa edistystä talouskasvun mittarein. Filosofi Panu Raatikaisen analyysin kohteena puolestaan on syksyllä Suomessakin vieraillut julkkispsykologi Jordan Peterson, jonka filosofiset käsitykset totuudesta, tiedosta, ihmisluonnosta ja moraalista jättävät toivomisen varaa.

Tuttuun tapaan numerossa käydään myös näyttelyissä ja konferensseissa: Tieteiden talolla ja Sinebrychoffin museossa tarkasteltiin syksyllä tunteita, Äänitaiteen illassa tarkennettiin ääneen kehollisena ja välittömästi aistittavana ilmiönä. Kirja-arvioissa tutustutaan muun muassa Kantin Arvostelukyvyn kritiikin tuoreeseen suomennokseen sekä luetaan uutta kotimaista feminististä kirjallisuutta.

Numeron taiteilijat ovat Milla Toivanen ja Erno Enkenberg. Toivasen öljyvärimaalauksissa kohdataan apinoita, hovineitoja, kuninkaallisia, pyhimyksiä ja näiden sekoituksia. Enkenbergin maalausprosessissa pienoismallit muuntuvat valokuviksi ja lopulta maalauksiksi, ja numeron teossarja kuvaa maailmaa, josta aikuiset ovat kadonneet.

 

Sisällysluetteloon ja verkossa luettaviin teksteihin pääsee tutustumaan lehden verkkosivuilla:

www.netn.fi/lehti/niin-nain-418

 

Yhteydenotot

Anna Ovaska, päätoimittaja, anna.ovaska[at]gmail.com, 040 5695 052

Jukka Kangasniemi, yhteyspäällikkö, ilmoitukset ja tilaukset, jukka.m.kangasniemi[at]gmail.com, 040 721 4891

 

niin & näin (netn.fi) on vuodesta 1994 ilmestynyt laajan yleisön tiede- ja kulttuurilehti, jota julkaisee Eurooppalaisen filosofian seura ry. Yhdistys julkaisee myös niin & näin -kirjasarjaa ja pitää yllä filosofian verkkoportaalia Filosofia.fi.