Ville Lähde, Tere Vadén, BIOS-tutkimusyksikkö

12 käsitettä maailmasta

Käsikirja etenevän ympäristökriisin aikakaudelle

Miten ajatella ympäristökysymyksiä, kun ekologiset muutokset ylittävät kriittisiä rajoja ja yhteiskunnat mullistuvat ympärillämme? Mitä tahansa tulevaisuutta ei voi enää tavoitella, sillä joitain asioita menetetään väistämättä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita toivottomuutta, sillä uhanalaisessa maailmassa on yhä tärkeämpää toimia pahimpien tulevaisuuksien estämiseksi. Ympäristöajattelun on muututtava maailman muuttuessa. 12 käsitettä maailmasta tarjoaa välineitä sekä ajattelun uudistamiseen että harhakäsitysten torjumiseen.

Kirja on tulosta BIOS-tutkimusyksikön työstä 10 vuoden ajalta. Ville Lähde ja Tere Vadén ovat tutkijoita, jotka ovat käsitelleet ympäristökysymyksiä yli 25 vuoden ajan.

40,00 € (kestotilaajille –25 %)
30,00 € (sähkök.)

Ville Lähde ja Tere Vadén keskustelevat 12 käsitettä maailmasta -teoksen teemoista lukuisissa yleisötapahtumissa läpi syksyn, katso aikataulu täältä!

Arvosteluja ja keskustelua teoksesta

”12 käsitettä maailmasta on ympäristöajattelun runsaudensarvi, jonka soisi kuluvan niin tutkijoiden, poliitikkojen, virkamiesten, opettajien kuin tavan kansalaistenkin kädessä. Se antaa hyvät edellytykset seurata ja osallistua ympäristöä ja maailmantilaa koskevaan kirjoitteluun ja keskusteluun.”
– Jyrki Alenius, Helsingin Sanomat 09.05.2026

”Kirjan edetessä käy ilmeiseksi, ettei ekologinen kriisi oikeastaan ole yksi yhtenäinen kriisi, vaan monikriisi, jolla on useita toisiinsa eri tavoin limittyviä ulottuvuuksia. Kirjoittajat onnistuvat yhdistelemään vaivatta luonnontieteellisen tutkimuksen tuloksia ekologis-filosofiseen ajatteluun, mikä ei ole helppo tehtävä. [–] Teoksen erityisenä ansiona on se, että Lähde ja Vadén kirjoittavat monimutkaisista asioista selkeästi.”
– Mika Pekkola, Voima 05.04.2026

”Esitystapa on aiheen läkähdyttävästä laajuudesta ja monimutkaisuudesta huolimatta selkeä. 12 käsitettä ei tarjoa valmiita pakettiratkaisuita ympäristöongelmien selättämiseen. Pikemminkin lukijaa varoitetaan haikailemasta sellaisten perään.”
– Nikke Kinnunen, Maaseudun Tulevaisuus, 22.5.2026

”Nimensä mukaisesti teos on enemmän käsikirja kuin sanakirja. Tavoitteena on siis tarjota jonkinlaiset perustiedot ja alustava ymmärrys aiheesta helposti omaksuttavassa muodossa siitä kiinnostuneelle; mahdollista maaperää hengen viljelylle.”
– Emilia Männynväli, Kansan Uutiset, 20.5.2026

“Joka tapauksessa liityn ilolla kaikkien niiden kuoroon, jotka toivovat, että mahdollisimman moni eri alojen toimija lukisi tämän teoksen huolellisesti kannesta kanteen ja lähtisi sitten rakentamaan polkuja käytäntöön. Sillä kuten kirjoittajat toteavat: ‘Ilman käytäntöä kaikki jää turhaksi.’”
– Pinja Sipari, Elonkehä 3/2026

”Suosittelen kirjan lukemista aivan jokaiselle. Lähde ja Vadén ovat onnistuneet kirjoittamaan aiheesta sen verran selkeällä kielellä aiheen monimutkaisuudesta ja monialaisuudesta huolimatta, että sitä ymmärtävät muutkin kuin filosofiaan ennestään perehtyneet. Kirjassa on hyvin tiukkaa ja suoraa puhetta nykyisen tilanteen vakavuudesta, mutta se ei kuitenkaan aiheuta epätoivoa tai lamaannusta vaan nostattaa jopa pientä toiveikkuutta.”
– Valpuri Ketola, Vartija 6.10.2026

Julkaisuvuosi: 2026
Sivumäärä: 340
ISBN: 978-952-7478-35-6
ISBN 978-952-7478-36-3 (sähkök.)