pollan_toinenluonto_kansi_rgb_netti
Michael Pollan

Toinen luonto. Puutarhurin oppivuodet

Luonto ja kulttuuri mielletään usein vastapukareiksi, joista toisen on väistämättä väistyttävä. Niin ajatteli myös Michael Pollan, kun hän aikoinaan osti vaimonsa kanssa ränsistyneen maitotilan. Pian hän kuitenkin sai havaita, ettei kirjoista ja idealistisista ajatuksista opituilla asenteilla pötkitä puutarhassa pitkälle. Hän oivalsi, että puutarha saattaa tarjota mallin järkevämmälle, tasapainoisemmalle ja ennen kaikkea toiveita herättävämmälle luontosuhteelle kuin jalustalle nostettu villin luonnon ihanne.

Michael Pollan (s. 1955) on yhdysvaltalainen kirjailija ja ympäristöaktivisti, joka opettaa journalismia Berkeleyn yliopistossa. Yhtenä viime vuosikymmenten tärkeimmistä ympäristökirjoista pidetty Toinen luonto (1991) oli hänen esikoiskirjansa.

39 € (kestotilaajille –25%)
Sähkökirja 26,60 €

Arvioita ja keskustelua teoksesta

”Harva teos luotaa aloittelevan puutarhurin taivalta niin syvältä kuin Michael Pollanin Toinen luonto”
– Kotipuutarha 1/2019.

”Pollan lähtee siis puutarhasta, ja näkee sen ihmisen ja kasvien yhteiselon paikkana. Hänelle puutarha on ainoa näyttämö, missä ihminen voi ylpeänä asettua luonnon rinnalle.”
– Risto Niemi-Pynttäri, Maailmankirjat-verkkolehti

”Jos pidät puutarhaa tai raivaat mökillä puita näköalan tieltä, tämä kirja auttaa sinua ymmärtämään, mitä itsessäsi tapahtuu, kun teet niin. Urbaanin ihmisen luontosuhteesi joutuu kosketuksiin todellisuuden kanssa, ja todellisuus testaa, oletko luonnosta todella sitä mieltä kuin luulit olevasi.”
– Jouni Tikkanen, Suomenluonto.fi

Kirjamies.fi, Michael Pollan: Toinen luonto. 22.7.2019.

Ville Lähteen puutarhassa komposti on kaiken keskipiste. Yle Radio Suomi Tampere 8.9.2018.

Maaria Ylikangas, Essee: “Hyvät ajat loppuvat sinun sukupolveesi” – ilmastokriisin lasten elämä on kuolemisen opettelua. Yle.fi / Kulttuuricocktail 2.11.2021.

(Second Nature. A Gardener’s Education, 1991)
Kääntäjä(t): Tapani Kilpeläinen
Julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 288
ISBN: 978-952-7189-35-1
978-952-7189-36-8 (sähkök.)