Millaista luontoa talousmetsä voi olla?
”Meistä jokainen on kasvanut talousmetsien keskellä”, toteavat Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä teoksessaan Metsä meidän jälkeemme1Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen & Jenni Räinä, Metsä meidän jälkeemme. Like, Helsinki 2019, 11.. Harva suomalainen tuntee luonnontilaista metsää eikä välttämättä osaa sellaista kaivata. Toisaalta Nuuksion ja Sipoonkorven suojelualueisiin tottuneet pääkaupunkiseudun asukit saattavat yllättyä huomatessaan, ettei vastaavia metsäympäristöjä löydy sisämaasta kovin helpolla.
Tämän niin & näin -numeron ”Metsä”-teema käsittelee talousmetsää. Useiden artikkeleiden ote on historisoiva. Teema on kuitenkin myös ajankohtainen, sillä metsätalouden käytännöt ovat suuren muutospaineen alla. Kuinka tasapainottaa metsän monet käyttötavat – palvella yhtä aikaa teollisuuden, metsänkävijöiden ja ekosysteemien tarpeita?
Pulmaa pohtivat tahoillaan niin ministeriöt, Metsähallitus, ympäristöliike ja teollisuus kuin yksityiset metsänomistajatkin. Metsänhoitoyhdistyksen julkaisemassa Metsänomistajat-lehdessä hämeenkoskelainen metsänomistaja Mika Hämäläinen kertoo tavoitteistaan. Halutaan ”jättää maa seuraavalle sukupolvelle entistä paremmassa kunnossa”. Parempaan kuntoon kuuluu ilmeisenä osana metsän taloudellinen tuottavuus. ”Mutta koska emme tiedä tulevaisuuden tarpeita, on viisasta jättää seuraaville monia mahdollisuuksia. Luonnon monimuotoisuus on yksi mahdollisuus.”2Annika Suvivuo, Metsänomistajalla on valtavasti mahdollisuuksia. Metsänomistajat 2/2026, 6–8 (8).
Jutussa kerrotaan, että Hämäläisten tilan metsissä luonnon monimuotoisuutta edistetään monin eri keinoin: erikoisemmasta päästä lienevät kulotus ja alkuperäiskarjan metsälaidunnus. Osa metsistä on suojeltu määräaikaisesti tai pysyvästi. Hämäläisen haastattelu toimii Metsänomistajat-lehdessä esimerkkinä siitä, kuinka aktiivinen metsänomistaja käyttää päätösvaltaansa, tietenkin metsänhoitoyhdistyksen tuella. Hämäläinen saa metsistään kaikkea haluamaansa – ”euroja, ekologiaa ja estetiikkaa”3Sama, 7..
Tässä numerossa tutkijat Janne Säynäjäkangas ja Tero Toivanen käsittelevät metsänhoitoon liittyvää valtaa. He kohdistavat huomion yksittäisiä päätöksentekotilanteita syvemmälle, rakenteelliseen valtaan. Historian saatossa muotoutuneeseen rakenteelliseen valtaan kuuluvat esimerkiksi metsätalouden painopisteet sekä vallitsevat käsitykset terveen ja tuottavan metsän luonteesta ja hoitokeinoista. Säynäjäkankaan ja Toivasen mukaan suomalaista metsävaltaa luonnehtii selluhegemonia: valtarakenne, jossa metsätalous ja metsänhoito järjestyvät selluteollisuuden intressien ympärille. Selluteollisuutta palvelee parhaiten nopeasti kuitupuuta tuottava, tasaikäinen, päätehakkuilla korjattava metsä.4Janne Säynäjäkangas & Tero Toivanen, Selluhegemonia. Suomalaisen metsävallan ruumiinavaus. niin & näin 3/2026, 29–50.
Kuten Metsänomistajat-lehden jutusta huomaa, tämän hegemonian rinnalle on julkisessa keskustelussa tuotu muita näkökulmia ja tarpeita. Esimerkiksi metsän monikäyttöön (marjastukseen, sienestykseen, virkistykseen ja niin edelleen) ja ympäristön hyvinvointiin kiinnitetään huomiota. Puupellon valta-asema ei ole itsestäänselvä. Rakenteellisen vallan luonteeseen kuitenkin kuuluu, että se pitää pintansa ”yhteiskunnallisen hyväksyttävyytensä rapistumisesta huolimatta”. Metsävallan kohdalla huomattavaa on metsien kasvun luoma hitaus: jos viimeiset 70 vuotta on jaksollisen kasvatuksen opein kasvatettu tasaikäistä talousmännikköä, ei se kovinkaan nopeasti muutu monimuotoiseksi, vaikka ajattelutapa vaihtuisikin.
***
Jatkuvassa kasvatuksessa metsä pidetään jatkuvasti peitteisenä, puuta korjataan pikkuhiljaa järeimmästä päästä eikä avohakkuita tehdä. Menetelmä on saanut metsälain hyväksynnän vasta vuonna 2014. Jaksollisella ja jatkuvalla kasvatuksella on muitakin kuin menetelmällisiä eroja. Metsä käsitetään eri tavoin.
”Nykyisin vallitseva jaksollinen metsätalous on viljelytaloutta, jossa puulla on samanlainen rooli kuin viljalla. Ihminen tekee työtä metsässä, siis istuttaa, raivaa, muokkaa maata, lannoittaa, harventaa ja lopuksi korjaa sadon. Jatkuvassa kasvatuksessa puu on kuin metsämarja, luonnonvara, jonka metsä tuottaa ihmisestä riippumatta ja josta ihminen hakee sadon sen kypsyessä.”5Jokiranta ym. 2019, 46.
Säynäjäkankaan ja Toivasen mukaan ”tieteellinen metsänhoito”, jonka pohjalta jaksollisen kasvatuksen menetelmät ovat kehittyneet, sai alkunsa tarpeesta mitata ja hallita metsän kasvua. ”Riittävällä ylisukupolvisella tietotaidolla varustettu” talonpoikaisyhteisö on saattanut harjoittaa kestävääkin metsänkäyttöä, mutta sen ”metsäsuhde teki kuitenkin metsistä valtion ja viranomaisten katseelle läpitunkemattomia.”6Säynäjäkangas & Toivanen 2026, 32. Kun metsästä poimittiin muutama tuttu puu kerrallaan silloin, kun oma tarve saneli, valtion oli vaikea tehdä teollisen mittakaavan kannattavuuslaskelmia.
Metsä meidän jälkeemme -teoksessa metsäalan yrittäjä ja metsänomistaja Osmo Palosaari kertoo isästään, joka kieltäytyi avohakkaamasta metsiään. Oikeus määräsi metsät rauhoitettaviksi, siis hakkuukieltoon. Sukupolvenvaihdoksen myötä Palosaari sai hoidettavakseen metsät, joihin ei ollut juuri koskettu 20 vuoteen – ja ne vaikuttivat voivan hyvin. Palosaari siis alkoi epäillä avohakkuiden järkevyyttä jo 1990-luvulla, ja nykyään hän hoitaa metsiään lähinnä jatkuvan kasvatuksen menetelmin. Hän on kehittänyt omia työskentelytapojaan ja teettänyt itselleen yläharvennukseen sopivan hakkuukoneen.7Jokiranta ym. 2019, 220.
Metsän kanssa elävien ja metsässä työskentelevien ihmisten kokemuksella, havainnoilla ja perinteillä on merkitystä metsänhoidollisten valintojen kannalta. Rakenteellinen valta voi suunnata kokemusta. Jatkuvan kasvatuksen ohjeistukset ja esimerkiksi pilottivaiheessa oleva EverCover-sertifikaatti ohjaavat metsänhoitajia tekemään metsässä tarkkaavaisuutta vaativaa työtä8Ks. aeforest.org.. Suunnittelutyöhön kuuluu luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden kohteiden, kuten järeiden lehtipuiden, suurten muurahaispesien ja jyrkänteiden merkitsemistä maastoon. Puuta korjatessa nämä metsän piirteet on huomioitava – ei esteinä vaan vaalittavina ekologisina aarteina. Korjuussa vaaditaan sellaista erikoistunutta tietotaitoa, jota esimerkiksi Osmo Palosaarella on.
Säynäjäkankaan ja Toivasen käsitteistöä lainatakseni: metsän materiaalisen monimutkaisuuden huomioiminen ei anna mahdollisuutta symboliseen yksinkertaistamiseen, siis esimerkiksi keskenään identtisesti käsiteltävien laajojen kuvioiden piirtämiseen kartalle. Tällaiseen yksinkertaistamiseen ei jatkuvassa kasvatuksessa välttämättä edes pyritä.
Työ ja liikkuminen jatkuvan kasvatuksen metsässä on erilaista kuin tasaikäisessä männikössä tai hakkuuaukealla. Metsä tunnistetaan monilajisena elinympäristönä, mikä voi auttaa muuttamaan vallitsevia käsityksiä ”hyvästä metsästä”. Ekologi Ilkka Hanski muistuttaa, että mielikuvat ohjaavat todellisuutta:
”Mielikuvillamme elinympäristöistä on suuri vaikutus, koska niiden varaan rakentuu todellisten elinympäristöjen tulevaisuuden ratkaiseva politiikka. Ihmisten ympäristökäsitykset voivat monestakin syystä vääristyä tai elinympäristöt hävitä mielestämme. Silloin on riski, että elinympäristöt pääsevät häviämään myös todellisuudesta.”9Ilkka Hanski, Kutistuva maailma: elinympäristöjen häviämisen populaatioekologiset seuraukset. Gaudeamus, Helsinki 2007, 255.
***
Metsänhoitoyhdistyksen jäsenlehtenä Metsänomistajat tavoittaa ainakin teoriassa 180 000 ihmistä. Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys oli vuoteen 2015 saakka metsänomistajalle pakollista, ja yhdistys on käyttänyt merkittävää valtaa niin metsänhoidon ohjauksessa kuin puukauppojen välittäjinäkin. Luontoarvoja korostavasta haastattelujutusta voidaan olla monta mieltä – kriittisesti voidaan epäillä, toimiiko se lähinnä silmänlumeena, kun metsänhoitajien suositukset kuitenkin useimmiten ohjaavat metsänomistajia puupellon kasvatukseen. Optimisti löytää siitä myös paljon hyvää. Antaahan se esimerkin metsänhoidon tavasta, jossa luonnon monimuotoisuus on konkreettisella ja arkisella tavalla läsnä.
Hämäläinen esittää jutussa lupaavan ajatuksen: luonnon monimuotoisuus on jälkipolville mahdollisuus. Kuitenkaan ilman elinvoimaisia ekosysteemejä ei ihmisenkään järjestelmille ole pohjaa. Monimuotoinen luonto on se mahdollisuus, jonka varassa kaikki muut mahdollisuudet lepäävät: ehkäpä siis ennemminkin välttämättömyys.
Kestävää metsänhoitoa voi ohjata visio luontokäytävien verkostosta, jollaista luonnonsuojeluasiantuntija Risto Sulkava on populaatioekologien ja Luonnonmetsä-työryhmän kartoitustyön pohjalta esittänyt. Viisi kilometriä leveistä käytävistä koostuva, pääosin valtion maille sijoittuva suojelualueiden verkosto voisi kattaa koko Suomen ja yhdistää toisiinsa nykyiset luonnonsuojelualueet. Luontokäytävät antaisivat metsälajeille yhtenäistä elintilaa ja mahdollistaisivat niiden liikkumisen alueelta toiselle olosuhteiden muuttuessa.10Risto Sulkava, Luontokäytävät torjuvat luontokatoa ja ilmastonmuutosta kustannustehokkaasti. Suomen Luonto 23.8.2023. Verkossa: suomenluonto.fi/artikkelit/luontokaytavat-mahdollistaisivat-lajien-suojelun-ja-ilmastonmuutoksen-torjumisen-nopeasti-ja-kustannustehokkaasti
Jos jatkuvapeitteisiä talousmetsiä sijoitetaan vyöhykkeiksi luontokäytävien ympärille, ne voivat tukea suojelualueita. Tällaiset talousmetsät voinevat myös toimia kompromissina niin kauan kuin varsinaisia suojeltuja käytäviä ei saada aikaan. Tähän projektiin voi osallistua, jos vain varaa on: osta metsää visioidun luontokäytäväverkoston varrelta tai olemassa olevan suojelualueen vierestä. Koeta suojella se. Ja vaikka palstasi ei suojeluohjelmien kriteereitä täyttäisikään, voit hoitaa metsää niin, että sadan vuoden päästä se on eloisa ja monimuotoinen elinympäristö.
