”Keitä nämä ’toisinajattelijat’ sitten ovat? Mistä heidän näkökulmansa kumpuaa ja mikä on heidän merkityksensä? […] Onko heillä ylipäätään voimia tai mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskuntaan tai yhteiskuntajärjestelmään? Voivatko he ylipäätään muuttaa mitään?”1Vacláv Havel, Voimattomien voima. Teoksessa Euroopan toivo. Esseitä ja puheita 1978–2002. Suom. Minna Suikka. niin & näin -kirjat, Tampere 2020, 7–94 (7).
Vacláv Havelin klassikkoesseessään ”Voimattomien voima” (1978) esittämät kysymykset palaavat hakematta mieleeni lukiessani maaliskuussa The New York Review of Booksissa ilmestynyttä juttua ”Russia: Letters from the Opposition”. Historioitsija ja toimittaja Joy Neumeyer on kirjoitustaan varten käynyt kirjeenvaihtoa Venäjällä sodan vastustamisesta vankeusrangaistuksiin tuomittujen kanssa. Maan tuhansien poliittisten vankien tarinoista vain harva on yleisölle entuudestaan tuttu.2Joy Neumeyer, Russia: Letters from the Opposition. NYRB 13.3.2025.
Viime vuosina kansainvälinen huomio on perustellustikin kiinnittynyt mielipidevankeina selleissä viruneisiin Venäjän opposition johtohahmoihin, etenkin Siperiassa vankileirillä kuolleeseen Aleksei Navalnyiin ja vankienvaihdossa syksyllä 2024 vapautettuun Vladimir Kara-Murzaan. Maanpakoon ajetut vapaan median edustajat sekä Maria Stepanovan ja Mihail Šiškinin kaltaiset kirjailijat ovat niin ikään käyttäneet ääntään ja saaneet sen kuuluviin. Neumeyerin juttu valottaa näiden näkyvien oppositiovoimien katveeseen jäänyttä ruohonjuuritason liikehdintää.
Neumeyerin sanoin Venäjällä on myös täysimittaisen hyökkäyssodan ja ankarien sananvapauden rajoitusten aikana säilynyt ”piilevä opposition saaristo”. Poliittisten vankien ja heidän läheistensä ohella Neumeyer on haastatellut vankeja avustavia juristeja, vapaaehtoisia ja Memorialin kaltaisten ihmisoikeusjärjestöjen työntekijöitä. Hän mainitsee myös vapaan median ja oppositiohenkisten hankkeiden hiljaiset tukijat, jotka lahjoittavat niille rahaa tai seuraavat niiden toimintaa verkossa3Ks. Neumeyerin haastattelu: Dahlia Krutkovich, Notes from Underground. NYRB-uutiskirje 1.3.2025..
Vaikka tuomituistakin vain osa pitää itseään dissidentteinä, haastattelujen perusteella he vastaavat Havelin luonnehdintaa toisinajattelijoista järjestelmän valtarakenteiden ulkopuolisina ”tavallisina ihmisinä tavallisten ihmisten huolineen”4Havel 2020, 7, 51. Heidän sodanvastainen toimintansa on luonteeltaan poliittista, vaikka heidän poliittisuutensa aste vaihtelee. Monia heistä vaikuttaa ohjaavan Havelin kuvailema moraalinen tai eksistentiaalinen asenne, päätös ”elää totuudessa”: ”’[T]oisinajattelijat’ eroavat muista vain sikäli, että he lausuvat ääneen sen, mitä muut eivät voi tai uskalla sanoa.”5Sama, 51, ks. 31, 49–50.
*
Neumeyerin jutusta käyvät ilmi vangittujen moninaiset taustat ja protestoinnin muodot. Yksi haastatelluista, komilainen historianopettaja, oli jo taannoin irtisanottu työstään hänen järjestettyään Navalnya tukevan mielenilmauksen kantaen viestiä ”Vaikene tai kuole”. Hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen sodanvastaisista some-kommenteista ja pisteliäin saattein jaetuista sotauutisista, joita hän kieltäytyi pyytämästä anteeksi. Viisikymppinen paikallispoliitikko oli puolestaan kirjoittanut kyläkauppansa seinään sotaa vastustavia iskulauseita ja jakanut itsestään verkossa kuvan, jossa hän protestoi perinteiseen tapaan polvillaan, kädessään kyltti: ”Ukraina, anna meille anteeksi”. Tuomiota odottaessaan nälkälakkoon kuollut pianisti oli ladannut sotaa kritisoinutta sisältöä YouTube-tililleen, jolla oli viisi tilaajaa. True crimeen keskittyneistä livestriimeistään tunnettu tšetšeeni- ja tšerkessitaustainen nuorukainen oli puolestaan syyttänyt salanimellä ylläpitämässään Telegram-ryhmässä Venäjää sotarikoksista Mariupolissa.
Sosiaalinen media korostui paitsi vastalauseiden ilmaisemisen myös vainon välineenä. Eläkeikäinen lastenlääkäri tuli potilaskäynnin jälkeen ilmiannetuksi väitetyistä Ukraina-sympatioistaan some-videolla, joka alkoi levitä turvallisuuspalveluun yhdistetyllä isommalla kanavalla. Sittemmin maasta paennut oppositiopoliitikko, joka haki sotaa vastustavalle mielenosoitukselle lupaa, puolestaan pidätettiin ja joutui kuulusteluihin, joissa hänen mukaansa lainattiin ystäville lähetettyjä yksityisiä Telegram-viestejä.
Neumeyerin erittelemät tapaukset tarjoavat kylmäävän oppitunnin erimielisyyden kitkemisen mekaniikoista Venäjällä. Mielivaltaisten pidätysten, pahoinpitelyjen ja jopa kidutuksen kaltaisten kovien keinojen lisäksi valtiovalta käyttää oikeusjärjestelmää sananvapauden rajoittamiseen. Duuman kiellettyä keväällä 2022 lailla ”valheellisen tiedon” levittämisen maan armeijasta sodan vastustamisen monia muotoja on alettu käsitellä tavanomaisina rikoksina, usein myös terrorismiin ja ekstremismiin liittyvien lainkohtien nojalla, Neumeyer muistuttaa6Krutkovich 2025.. Ankarat vankeusolot pakkotöineen ja eristyksineen luovat itsessään pelotevaikutuksen, mutta rikolliseksi ja terrorismin tukijaksi leimaaminen on myös sosiaalisen eristämisen taktiikka. Sakkorangaistukset, työpaikan menettämisen pelko ja ulossulkemisen uhka suitsivat vapaata mielipiteenilmaisua siinä missä pakkokeinotkin.
*
Toisinajattelun edellytykset olivat jo ennen täysimittaista sotaa heikot maassa, jossa opposition tukahduttamisella on pitkät perinteet ja raskas lähihistoria. Mihail Šiškin kuvaa kirjassaan Sota vai rauha (2023), kuinka Kreml otti tiukan linjan vuonna 2011 alkaneisiin demokratiamielenosoituksiin, joihin kirjailija itsekin osallistui. Rauhanomaiset protestoijat esitettiin kapinoitsijoina, lännen viidentenä kolonnana, ja heitä pidätettiin mielivaltaisesti. Kansalaisjärjestöjen edustajia paneteltiin sittemmin lakiin kirjatulla termillä ”ulkomaisiksi agenteiksi”. Värivallankumousten pelko, vilpilliset presidentinvaalit 2012 ja Euromaidan Kiovassa kiihdyttivät Venäjän suistumista poliisivaltioksi. Šiškin jäljittää myös Ukrainan vastaisessa (sota)propagandassa hyödynnetyn kiihkonationalistisen retoriikan nousun samaan historialliseen nivelkohtaan.7Mihail Šiškin, Sota vai rauha. Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä (Frieden oder Krieg, 2019/2022). Suom. Vappu Orlov. WSOY, Helsinki 2023, 87–91, 189.
Propagandan tehon ohella Šiškin selittää laajempien sodanvastaisten mielenosoitusten puutetta itsesuojeluvaistolla: ”Vaitiolo on venäläisten selviytymisstrategia.”8Sama, 219–220. Edellä kuvatut oikeudelliset ja sosiaaliset painostuskeinot ovatkin Neumeyerin sanoin pitkälti kitkeneet avoimen toisinajattelun. Ankarien vankeusrangaistusten tarkoitus on hiljentää myös kerran äänekkäät: ”Tuomion kärsittyään poliittiset vangit palaavat yhteiskuntaan, joka vaatii vaikenemista vastineeksi vapaudesta.”9Neumeyer 2025.
Sveitsissä jo pitkään asunut Šiškin valitsi kuuluvan protestoinnin tien kieltäytyessään vuonna 2013 edustamasta Venäjää New Yorkin kirjamessuilla. Avoimessa kirjeessään kirjailija tuomitsi jyrkin sanoin Putinin ”rikollisen” hallinnon ja vannoi edustavansa siitä vapautettua ”toista Venäjää”, joka turvaa yksilönoikeudet ja jossa media, vaalit ja kansalaiset ovat vapaita10Šiškin 2023, 92–93.. Kirjailija jatkaa samalla polulla sodanvastaisilla puheenvuoroillaan: ”Hiljaisuus merkitsee hyökkääjän ja sodan tukemista.”11Sama, 8.
”Vaikeneminen ei (enää) ollut vaihtoehto.”
Myöskään Neumeyerin haastattelemalle Ludmila Razumovalle vaikeneminen ei (enää) ollut vaihtoehto. Sotaa vastustaneita iskulauseita seiniin maalannut ja someen kirjoittanut taiteilija ei oikeuden istunnossa perääntynyt, koska katsoi vain puhuneensa totta. Hän kertoo olleensa ennen epäpoliittinen, kunnes ymmärsi ”kaikkien ongelmiemme kummunneen juuri siitä, että ihmiset ajattelevat näin – lukuun ottamatta heitä, jotka olivat […] rehellisempiä ja vahvempia kuin me, jotka pysyimme nöyrästi hiljaa”.
*
Haveliin palaten: muuttaako toisinajattelu mitään? Voimattomilla on tuskin voimaa kääntää Ukrainan sodan kulkua, eikä Šiškinin peräänkuuluttama tilinteko kansallisesta syyllisyydestä ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä. Silti sotatoimia avoimesti vastustavat ja niitä anteeksi pyytävät osoittavat, ettei Venäjäkään käy sotaa ja tee rikoksia kaikkien kansalaistensa nimissä. Vaikka syyllisyytensä tunnustava ja historiansa perkaava, demokraattinen ”toinen Venäjä” tuntuu kaukaiselta ajatukselta, toisinajattelijat muistuttavat sanoillaan ja teoillaan sen mahdollisuudesta.12Ks. Šiškin 2023, 7–11. Toisesta Venäjästä puhuu myös Kara-Murza HS-haastattelussa 5.9.2024.
Neumeyer arvelee, että ”opposition saariston” verkostoja voi hyödyntää, kun vakautta vastineeksi vaitiolosta luvannut yhteiskuntasopimus alkaa joskus Venäjällä purkautua. Diasporassa elävien maanmiesten yhteydet paikallistoimijoihin voivat myös auttaa oppositiomielialan kanavoinnissa.13Ks. Krutkovich 2025. Ks. myös Jacobin Radion podcast-jakso ”Letters From Russia’s Opposition w/ Joy Neumeyer” 2.4.2025. Esimerkit läheltä ja kauempaa niin ikään osoittavat, että länsimaissa tunnetut taiteilijat voivat yhdistää yleisöjä, olivatpa he Svetlana Aleksijevitšin kaltaisia kotimaansa kansannousuihin itse osallistuneita aktivisteja tai Iranista vastarinnan kuvia välittäviä elokuvaohjaajia14Cannesin pääpalkinnon elokuvallaan It Was Just an Accident juuri voittaneen Jafar Panahin ohella mainittakoon Saksassa maanpaossa elävä Mohammad Rasoulof. Hänen kotimaassaan salaa kuvaamansa Pyhän temppeliviikunan siemen (2024) kierrättää Iranin vuoden 2022 kansannoususta kännykkäkameralla tallennettuja otoksia..
Dissidenttien tunnettua asennetta mukaillakseni jotkut toimivat epävapaissa maissa jo nyt niin kuin olisivat vapaita15Ks. Benjamin Nathans, To the Success of Our Hopeless Cause. The Many Lives of the Soviet Dissident Movement. Princeton University Press, Princeton 2025.. Neumeyer haastattelee jutussaan demokraattisen opposition vaalityöhön aiemmin osallistunutta Peter Losevia, joka toimittaa nyt poliittisille vangeille suunnattua satiirilehteä, nykypäivän samizdatia. Hänen perustamansa hanke myös haastaa oikeuteen vankiloita, jotka estävät vangittujen postia menemästä perille. Kun kansalaisyhteiskunta on kuristettu henkihieveriin, kaikki tuenosoitukset suunsa avanneille rohkaisevat heitä jatkamaan ja kenties muitakin vaatimaan muutosta.
Paikallisen tuen ohella sodanvastaiset äänet tarvitsevat todistajia muualtakin. Kun toisinajattelijat esitetään rikollisina, terrorismin tukijoina, kansallisina uhkina tai maanpettureina, heidän toimintansa ja vainonsa pitää tunnistaa ja tunnustaa poliittiseksi, kuten Neumeyer muistuttaa16Krutkovich 2025.. Näin voi voimistaa hiljaisempiakin ääniä.
