Koronapandemian aikana monitahoinen kieltämisen aate yleistyi Brasiliassa hälyttävän laajasti. Sen ilmenemismuotoja ovat muun muassa taudin vakavuuden vähättely, ehkäisytoimien vastustaminen, puutteellinen raportointi epidemiologisista löydöksistä, laistaminen kansanterveydellisten toimintaohjelmien hahmottelusta, kannustaminen tieteellistä perustaa vailla oleviin hoitoihin ja yritykset kiistää rokotusten luotettavuus. Tällainen negationismi korostaa epävarmuuksia, vaikuttaa ihmisten hakeutumiseen sairauden ennaltaehkäisyn piiriin, horjuttaa koko maan kykyä suoriutua pandemiasta ja uhkaa demokratiaa.1
Kuva: Theo Rathsam
”Negationismi ei ole vain irrallinen huhu tai yksittäinen valeuutinen. Se on kokonainen uskomussysteemi, joka järjestelmällisesti kieltää objektiivisen tiedon, pätevän kritiikin, empiirisen näytön, loogisen todistelun ja siten järkiperäisen julkisen keskustelun. Kieltämisen aatteella on vieläpä organisoitu näennäistiedon verkostonsa. Systemaattinen ja jäsennelty kieltävä asennoituminen, jolla kätketään poliittisia etuja ja ideologisia pyyteitä, tunnetaan holokaustidenialismista. Moista ei ole aikaisemmin nähty Brasiliassa”, toteaa São Paulon historian professori Marcos Napolitano.
Erilaisilla negationismin muodoilla – uusnatsismista kreationismiin ja litteän Maan aatteeseen – voi olla vaikuttiminaan eri intressejä ja näistä syntyvät ryhmät muodostua erossa toisistaan. Niillä on kuitenkin yhteisiä piirteitä, kuten poliittinen opportunismi ja epäjohdonmukaisuus. Näin toteaa Minas Geraisin yliopiston sosiologian professori Yurij Castelfranchi. Joissakin tapauksissa tavataan kognitiivista dissosiaatiota eli tiedollista erkaannuttamista: kun näyttö ja tosiasiat törmäävät subjektiivisiin arvoihin tai uskomuksiin, negationisti valikoi itselleen vaihtoehtoisen esityksen todellisuuden selittämiseksi. Silloin tietämisen johdonmukaisuus tai tietojen yhtenäisyys ei enää kuulukaan asiaan.
Esimerkiksi käyvät puhetapojen muutokset maailmanlaajuisesta tartuntataudista. Aluksi covidia nimitettiin farssiksi tai flunssanpoikaseksi eli gripezinhaksi, mutta kun sairauden olemassaolo sittemmin myönnettiin yhtä kaikki kiistämällä sen vakavuus, luotiin tilalle salaliittoteoriat viruksia valmistavista kiinalaisista biologisen sodankäynnin asialla2. Vastaavaa havaittiin ehkäisevässä terveydenhuollossa. ”Kun kielletään näyttö, kielletään paljon muutakin ja sovelletaan ad hoc -pohjaista eli tarkoitukseen sopivaa tarinaa kaikkiin tilanteisiin”, Castelfranchi tähdentää. ”Tietämättömyys ei ole negationismin syy vaan seurausta siitä, ja tämä on varta vasten rakenneltua. Tällaisia kyhäävillä ihmisillä on hyvinkin paljon informaatiota ja kehittyneitä viestintäkeinoja, joilla voidaan valituilla paikoilla altistaa suuret ihmisjoukot väärille tiedoille.”
Hämääviä vastakkainasetteluja ja käteviä epätotuuksia
Monet kysymykset covid-19-taudista ovat kirvoittaneet asiantuntijapiireissä epäilyä ja väittelyä. Tämä kuuluu luontojaan tieteellisen tiedon rakentumiseen.
Negationismi sen sijaan hylkää näytön ja saa näkemään kiistoja tosiasiallisessa yksituumaisuudessakin. ”On välttämätöntä erottaa toisistaan kriittinen ajattelu tieteen piirissä ja negationistinen mielipiteenmuodostus julkisessa sanassa”, vannottaa Napolitano.
Pakollista luettavaa tässä aihepiirissä on Naomi Oreskesin ja Erik M. Conwayn teos Merchants of Doubt (2010)3. Se paljastaa, kuinka yleistä mielipidettä voidaan peukaloida tekaistuja kiistoja luomalla. Yhtäältä tupakoinnin vaarojen piilottelun ja toisaalta ilmastonmuutosdenialismin haitallisia vaikutuksia käsitellään kirjassa esimerkkeinä siitä, miten kieltämisen strategia voi palvella taloudellisia ja poliittisia etuja. ”Negationismi ei tarkoita yksinkertaisesti samaa kuin yhteiskunnallisesti vaikuttava epätieto eli disinformaatio. Kieltämisajattelua kehkeytyy, kun vaikuttimensa ja voittonsa naamioiva eturyhmä maalailee tieteellisiä kärhämiä ja keksii tutkijoiden yksituumaisuudettomuutta myös tilanteissa, joissa tällaista ei tosiasiassa ole. Näin se voi haitata tai edistää tiettyjä toimia yhteiskunnassa aina kulloistenkin intressiensä mukaan”, selittää terveysministeriön alaisessa Fiocruz-tutkimusyksikössä työskentelevä kansanterveyshistorian professori Dominichi Miranda de Sá.
Napolitano liittää negationismin laajoihin sosiaalisiin ryhmiin, jotka eivät koe olevansa edustettuina maapalloistuneen nykyajan hallitsevissa poliittisissa ja taloudellisissa järjestelyissä. Kieltäjäpiireissä uskotaan, että vakiintuneita yhteiskunnallisia laitoksia – lehdistöä, yliopistoja, poliittisia elimiä, kansainvälisen yhteisön rakenteita – hallitsevat mahtipiirien taloudelliset edut. ”Kannattaa huomata, että ajatus lähtee kriittisestä eikä lainkaan sopimattomasta mutta aivan liian yleisluontoisesta havainnosta taloudellisen tai poliittisen vallan vaikutuksesta ’systeemiin’, mutta se etenee saman tien hylkäämään nykyisten demokratioiden kulttuuriset ja institutionaaliset perustukset. Nämä pohjimmiltaan konservatiiviset ryhmät varaavat kirjaviin uskonnollisiin, etnisiin, nationalistisiin tai identiteettiarvoihin ja toimivat opportunististen poliittisten johtajien luotsaamina mutta tarjoavat johonkin kuulumisen tuntua ja erinäisiä yksinkertaisia ratkaisuja maailman väitetyksi parantamiseksi”, professori tuumii.
Uhkaa ja vastahankaa
Negationismi, salaliittoteoriat ja näennäistiede kuuluvat autoritaarisen hallinnon tyypillisiin strategioihin. ”Kieltämisen aate tuhoaa ihmisten luottamuksen kansanvaltaisiin laitoksiin ja vaikuttaa suoraan järkevän keskustelun käymiseen, perustelemiseen ja kuuntelemiseen. Siksi se uhkaa demokratiaa”, esittää Castelfranchi. Natsi-Saksassa negationismi johti kaiken juutalaisten tuottaman tieteen, kuten Einsteinin suhteellisuusteorian, torjumiseen. Stalinistisessa hallintomallissa koko ajatus evoluutiosta kiistettiin ”luonteeltaan porvarillisena”.
Vaikka demokraattisia instituutioita vastaan on Brasiliassa hyökätty järjestelmällisesti, brasilialaisten suhtautuminen tieteeseen näyttää valtaosin myönteiseltä. Tästä todistaa tiede-, teknologia-, innovaatio- ja viestintäministeriön sekä strategiatutkimukseen erikoistuneen MCTIC-keskuksen yhteinen selvitys Percepção Pública da Ciência e Tecnologia no Brasil (2019)4. Negationistinen puhe itsessään kertoo tieteen mahdista, kun kieltäjät hyödyntävät teknis-tieteellisiä argumentteja tai pyrkivät vetoamaan tutkijoihin. Tästä mainitseva Castelfranchi jatkaa: ”Selvästikin liike on suuri ja vaarallinen, semminkin kun sillä on niin väkeviä aseita kuin netin haja- tai epätiedon käyttövälineet.”
Yritys viedä tieteeltä oikeutusta ja hyväksyttävyyttä on yhteiskunnallisesti vahingollista etenkin terveyden laajamittaisen vaarantumisen aikoina. Brasilialla on paljon kokemusta tartuntatautien hoitamisesta ja tunnustettua asiantuntemusta niin kansanterveydellisestä tutkimuksesta kuin sen käytännöllisestä edistämisestäkin. Miranda de Sá muistuttaa, että maan useiden tärkeiden laitosten perustamiseen vaikuttivat nimenomaan epidemiat: ruttoa torjumaan syntyivät yhtä hyvin Butantã-instituutti São Paulossa 1901 kuin myös Fiocruz Rio de Janeirossa 1900. Hän jatkaa:
”Näiden keskusten toiminta on sittemmin monimuotoistunut. Niiden panos tutkimiseen, opettamiseen ja immunobiologisten aineiden tuottamiseen on ollut ratkaisevaa jo 120 vuotta, eikä suinkaan vain hätätilanteiden puhjetessa. Saamme kiittää tätä historiallista asiantuntemusta terveyskriisien monialaisesta hoitamisesta (lääketieteellistä tutkimuksesta lääkkeiden ja rokotteiden valmistukseen) siitä, että meillä on mahdollisuus suojautua joukkomitassa koronalta myös Brasiliassa. Tieteilijät eivät ole väistäneet vastuutaan. Ja pandemia on lisännyt paljonkin ihmisten yleistä kiinnostusta tieteeseen. Toisaalta jopa viranomaiset ovat vastustelleet sitä.”
Meneillään oleva kriisi tarjoaisi tilaisuuden kokonaisen toimintaohjelman laatimiseen. Miranda de Sán mukaan ensisijaiseksi pitäisi nostaa pysyvä satsaus tieteeseen sekä kansanterveysjärjestelmän tiettäväksi tekeminen, tulosten levittäminen ja vaikuttavuuden varmistaminen. Tutkija toteaa, etteivät pistemäiset vastaukset terveydellisiin hätätilanteisiin tai talouteen keskittyvät väittelyt riitä:
”Rajat oppialojen välillä on otettava uuteen tarkasteluun, sillä pandemiaan vastaamisen mutkikkuus edellyttää monialaista tietoa ja tieteidenvälistä yhteistyötä. Samoin maiden rajojen täytyy antaa myöten, jotta solidaarisuus ja yhteistoiminta voivat toteutua. Edelleen rajat inhimillisen maailman ja ei-inhimillisten eläinten välillä on piirrettävä uudelleen niin, että ihmiskeskeisyys ja ihmisten ensisijaisuus hellittävät vähemmän ulossulkevien näkemysten tieltä.”5
(alun perin: Negacionismo na pandemia. A virulência da ignorância. Unicamp.br 14/iv/2021.)
Suomentajan huomautukset
- 1. Portugaliksi – ja espanjaksi – puhutaan negacionismosta, italiaksi negazionismosta ja ranskaksi négationnismesta. Ne kattavat kutakuinkin saman ilmiöpiirin kuin englannin denialism, josta on totuttu johtamaan käyttötermit esimerkiksi hollantiin ja suomeen. Tässä käännettyyn artikkeliin suoraan yhdistyvä saksan Wissenschaftsleugnung eli ”tieteen kieltäminen” on synnyttänyt vastineen Leugnismus. Toisinaan on pyritty tekemään ero psykologisesti tai psykiatrisesti virittyneen ”denialismin” (irrationaalinen kieltäytyminen hyväksymästä itselle uhkaavaksi koettua todellisuutta) ja historiallisia tosiasioita koskevan ”negationismin” tai ”skeptisyyden” (jotakin erityistä etua palveleva tapahtuman kieltäminen tai olemattomaksi epäileminen) välillä.Joka tapauksessa negationismista on eri kielillä puhuttu 80-luvulta alkaen. Ensimmäisiä ja edelleen tunnetuimpia tapauksia on natsien hallitseman Saksan toteuttama juutalaisten kansanmurha eli holokausti, jonka epäämättömissä olevan tapahtumisen jotkut pyrkivät eri vaikuttimin ja pyytein torjumaan kokonaan. Nyttemmin avainasiaksi on noussut ihmistoiminnasta johtuva ilmastonmuutos, jonka jotkin tahot pyrkivät esittämään olemattomaksi. Käsitteen mihinkään yksittäiseen kiistaan rajoittumattomasta käytöstä ks. esim. Michael Specter, Denialism. How Irrational Thinking Hinders Scientific Progress, Harms the Planet, and Threatens Our Lives. Penguin, New York 2009; Sara E. Gorman & Jack M. Gorman, Denying to the Grave. Why We Ignore the Facts That Will Save Us. Oxford University Press, Oxford 2016.Ks. myös Mikael Klintman, Knowledge Resistance. How We Avoid Insight from Others. Manchester University Press, Manchester 2019, jossa ruotsalainen sosiologi erittelee faktanvierontaa laajempaa, syvään juurtuneempaa ja mutkikkaampaa ”tiedonvastustusta”. Siihen kuuluu näytön, todistelujen ja kokemusten torjuntaa. Ilmiö ansaitsee hänestä luultua monitahoisempaa tutkimusta ja sen kanssa toimeen tuleminen vaatii tepsivien strategioiden hiomista. Vaikka Klintmanin pääasiana on ymmärtää tiedon välttelyä ja vastustelua, häntä kiinnostaa myös tällaisen ilmiön ”hallitseminen ja kitkeminen aina tarpeen tullen”. Joskus se on hänestä haitallista ja joskus harmitonta. Kriittisestä ajattelusta Klintmanilla ei ole juuri sanottavaa.Vrt. tuore kasvatustieteellinen tutkimus: Philipp Schmid, Effective Strategies to Counter Science Denialism in Public. Väit. Universität Erfurt, Erfurt 2020, 204: ”Löydösteni valossa suosittelen, että tieteen puolustajat harjaantuisivat aihe- tai tekniikkavastaväitteisiin [tai kumoamisiin, joissa epätieto korvataan oikealla tiedolla ja virhepäättely pitävällä todistelulla], ja että journalistit antaisivat varoituksia, kun kertovat tieteellisiä aiheita koskevasta yleisestä keskustelusta. Kaikki nämä lähestymistavat on osoitettu tehokkaiksi tieteenkieltäjien aiheuttamaa vahinkoa pienentämään […]. […] Olisi kuitenkin naiivia ajatella, että tämä riittäisi poistamaan tieteen kieltämisen maailmanlaajuisen uhan totuudenjälkeisellä aikakaudella […]. Järjestäytynyt tieteen kieltäminen häiritsee jatkuvasti päätöksentekoa ja voi haitata tutkimusta tukevia rakenteita niin, ettei siihen tehoa mikään psykologisen viestinnän lähestymistapa. […] [U]udessa tutkimuksessa nojataankin ’psykologian, kriittisen ajattelun, viestinnän ja käyttäytymistaloustieteen yhdistelmään’ […], teknokognitioon [ks. James Cook, Understanding and Countering Misinformation About Climate Change. Teoksessa Handbook of Research on Deception, Fake News, and Misinformation. Toim. Innocent E. Chiluwa & Sergei A. Samoilenko. IGI-Global, Hershey 2019, 281–306.].”Väitöksessä puhutaan hämmästyttävän vähän kouluista tai kasvatuksesta. Filosofiasta Schmid ei sano mitään ja kriittisestä ajattelustakin vain niukasti.Suomalaisesta näkökulmasta kiireellisimmältä yhteiskunnalliselta, kasvatukselliselta ja koulutuspoliittiselta tavoitteelta tuntuisi vahvistaa ajattelutaitojen asemaa entistä selvemmin yhteydessä sekä tieteelliseen tutkimukseen että kriittiseen journalismiin, niin että tiedostetaan aiempaa paremmin kaikkia kolmea uhkaava negationismi (ja muu epätiedon levitys).
- 2. Ks. Gustavo Uribe ym., ”Não vai ser uma gripezinha que vai me derrubar”, diz Bolsonaro sobre coronavírus. Folha de São Paulo 20/iii/20.
- 3. Ks. Yhdysvaltalaisten tieteenhistorioitsijoiden yhä suomentamaton raportti Merchants of Doubt. How a Handful of Scientists Obscured the Truth on Issues from Tobacco Smoke to Global Warming. Bloomsbury, London 2010. Vrt. Geoffrey Supran & Naomi Oreskes, Rhetoric and Frame Analysis of ExxonMobil’s Climate Change Communications. One Earth. Vol. 4, No. 5, 2021, 696–719, joka erittelee öljyjätin tapaa viitata ilmastonmuutokseen viestinnässään ja toteaa, että se on omiaan vähättelemään tämän ilmiökokonaisuuden vakavuutta, samalla kun se yhdistyy tupakkateollisuuden aiemmin käyttämään strategiaan vastuun siirtämisessä toimintansa haitat kieltäviltä yhtiöiltä kuluttajien niskoille: tämä yhteys tuo esiin ”kysynnän vikapäisyyteen vetoavan argumentoinnin vastauksena kanteille, sääntelylle ja kansalaisaktivismille”.
- 4. Ks. cgee.org.br/web/percepcao.
- 5. Vrt. Rathsamin toinen artikkeli tutkijoiden vastarinnasta ”tietämättömyyden tuottamiselle” Brasiliassa: Tietämättömyystuotannon tutkimisesta ja vastustamisesta (Cientistas estudam a produção da ignorância e unem esforços para combatê-la). Suom. Jarkko S. Tuusvuori. niin & näin 2/2021, verkkoteksti: netn.fi/fi/lehti/niin-nain-221.
