Ruumiin maailmoista

Kohunäyttely Body Worlds rantautui Suomeen toissavuonna. Verrattuna maailmalla siitä käytyihin kiistoihin julkinen sananvaihto jäi täällä laimeaksi ja kritiikittömäksi. Siksi suomalaisilla tiedekeskusvierailla ei ollut parhaita valmiuksia pohtia esille pannun ruumisspektaakkelin tieteellisyyttä, laillisuutta ja eettisyyttä. Päällimmäisiksi nousivat mielikuvat elämän ja kuoleman tutkivasta ja kasvattavasta kommentoimisesta. Sen jälkeenkin on tapahtunut ja tulkittu lisää: on aika hahmotella koko tarinaa. … Lue lisää

Tarpeellista puhetta kuolemasta

Kuoleman kulttuurit Suomessa. Toim. Outi Hakola, Sari Kivistö & Virpi Mäkinen. Gaudeamus, Helsinki 2014. 270 s. Kuolema on viime vuosikymmeninä herättänyt yhä enenevissä määrin julkista kiinnostusta. Kotimaassamme trendi on näkynyt ainakin radio- ja televisio-ohjelmina, elokuvina, taidenäyttelyinä, yleisöluentoina, yleistajuisina tietokirjoina ja osittain niidenkin lietsomana julkisena keskusteluna. Myös akateemisessa maailmassa on aiheesta innostuttu, mistä kielii erityisesti Suomalaisen … Lue lisää