Katseita, keinuntaa ja erävoitto kiusaajista

Antti Tuisku, En kommentoi. Warner Music Finland 2015. Helmikuussa otsikot julistivat Antti Tuiskun näyttävää paluuta ja kehottivat katsomaan maistiaisiksi musiikkivideon ”Peto on irti”. Kappaleen räväkkyys ja laaja näkyvyys takasivat, että paluun huomasivat hekin, joilta vuoden mittainen tauko oli mennyt ohi. Takaisin sorvin ääreen -tematiikka on olennaista, koska uuden Antti Tuiskun esittely vaati, että ihmisillä oli … Lue lisää

Jumalan huomaan

Godspeed You! Black Emperor, Asunder, Sweet and Other Distress. Constellation 2015. GYBE:n maaliskuun lopussa ilmestynyt levy Asunder, Sweet and Other Distress on kuin ensimmäinen pysäkki yhtyeen uudella tiellä. Tie muistuttaa silti suuresti sitä samaa raunioista, töyssyistä ja apokalyptista hiekkatietä, jota he ovat aikaisemminkin kulkeneet. Horisontissa siintää kuitenkin kirkkaampi, sateenjälkeinen aurinko. Levyn kappaleet perustuvat yhtyeen keikoilla … Lue lisää