Maailmaan ulottuva minuus

Mielenfilosofia on perinteisesti määritellyt mielen rajoittuvan pään sisälle – tarkemmin sanottuna aivoihin. Viime vuosikymmeninä suurta kiinnostusta herättäneet laajentuneen ja ruumiillisen mielen teoriat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet aivokeskeisen ajattelutavan. Niissä mieli pohjautuu aivotoiminnan lisäksi koko ruumiiseen ja vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Mielen ymmärtäminen kehollisena ja maailmaan kietoutuneena vaikuttaa myös minuuden tulkintaan. Jos kehollinen mieli laajenee, laajeneeko minuus mielen … Lue lisää

Ruumiin maailmoista

Kohunäyttely Body Worlds rantautui Suomeen toissavuonna. Verrattuna maailmalla siitä käytyihin kiistoihin julkinen sananvaihto jäi täällä laimeaksi ja kritiikittömäksi. Siksi suomalaisilla tiedekeskusvierailla ei ollut parhaita valmiuksia pohtia esille pannun ruumisspektaakkelin tieteellisyyttä, laillisuutta ja eettisyyttä. Päällimmäisiksi nousivat mielikuvat elämän ja kuoleman tutkivasta ja kasvattavasta kommentoimisesta. Sen jälkeenkin on tapahtunut ja tulkittu lisää: on aika hahmotella koko tarinaa. … Lue lisää