Marx, Luxemburg ja kasvun tuska

Eurokriisin pitkittyessä kaikki tuntuvat miettivän, miten talous saataisiin taas kasvamaan. Vastauksia on tarjolla valtavat määrät, ja ainakaan nykyisten instituutioiden vallitessa mikään niistä ei taida olla aukoton. Marxilainen teoria opettaa, että kapitalistisella kasautumisella on aina vakaa vaihe ja kriisivaihe. Vakaassa vaiheessa pääoma kiertää häiriintymättä ja kasvu syntyy vaivatta. Kriisivaiheessa kasautuminen häiriintyy, mikä pakottaa keksimään uusia kasautumisen … Lue lisää

Eriarvoistuminen näkyy mielenterveydessä

Suomessa väestöryhmien välinen hyvinvointikuilu on kasvanut 1990-luvulta lähtien. Erityisesti ihmisten terveydentilassa ja elinajanodotteessa on poikkeuksellisen suuret erot verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Näin on huolimatta siitä, että jo monen hallituksen ohjelmassa on ollut tavoitteena terveyserojen kasvun taittaminen. Nyt koulutetuimpien ja parhaiten ansaitsevien 35-vuotiaiden miesten viidennes elää noin kymmenen vuotta pidemmän elämän kuin köyhien ja vähiten … Lue lisää

Sairas maailma ja hullu ruhtinas

  Thomas Bernhard, Häiriö (Verstörung, 1967). Suom. & jälkisanat Tarja Roinila. Teos, Helsinki 2014. 208 s.   Thomas Bernhardin proosa perustuu absurdia hivelevään sanojen, väitteiden ja teemojen toistoon, katkoksiin, villeihin kursiiveihin ja loputtomiin poukkoileviin monologeihin, jotka kuuntelijana toimiva kertoja tallentaa. Uudelleen ja uudelleen toistuvina aiheina ovat isien ja poikien vaikeat suhteet, sairaat sisaret tai veljet, … Lue lisää

Tarpeellista puhetta kuolemasta

Kuoleman kulttuurit Suomessa. Toim. Outi Hakola, Sari Kivistö & Virpi Mäkinen. Gaudeamus, Helsinki 2014. 270 s. Kuolema on viime vuosikymmeninä herättänyt yhä enenevissä määrin julkista kiinnostusta. Kotimaassamme trendi on näkynyt ainakin radio- ja televisio-ohjelmina, elokuvina, taidenäyttelyinä, yleisöluentoina, yleistajuisina tietokirjoina ja osittain niidenkin lietsomana julkisena keskusteluna. Myös akateemisessa maailmassa on aiheesta innostuttu, mistä kielii erityisesti Suomalaisen … Lue lisää

Taloustiede ja arjen järki

Taloustieteilijä Ha-Joon Changin mukaan meille ei kerrota viittä asiaa taloustieteestä (economics): 1) 95 % taloustieteestä on arkijärkeä, 2) taloustiede ei ole tiede, 3) taloustiede on politiikkaa, 4) älä koskaan luota taloustieteilijään ja 5) talous(tiede) on liian tärkeää jätettäväksi asiantuntijoille.[1] Keskusteltuani sähköpostin välityksellä erään taloustieteilijän kanssa minulla on suuri kiusaus hyväksyä yllä mainitut ajatukset pelkästään sen … Lue lisää

Onko suomalaisista yliopistoista tullut täysi-ikäisiä?

  ”Helsingin yliopistolle julkisoikeudellisen oikeushenkilön asema merkitsee tuloa täysi-ikäiseksi. Vihdoinkin irti kuninkaan, kirkon, keisarin ja valtion holhouksesta.” Näin toiveikkaasti kuvaili Helsingin yliopiston silloinen rehtori Ilkka Niiniluoto uuden oikeudellisen aseman sallimia mahdollisuuksia vuonna 2007, vajaat kolme vuotta ennen nykyisen yliopistolain voimaantuloa.[1] Kahdeksan vuotta myöhemmin valtiovallan tarve puuttua yliopistojensa toimintaan ei kuitenkaan näytä ratkaisevasti vähentyneen. Tuore esimerkki tästä … Lue lisää

Rakkauden politiikkaa ja mielikuvitusta

Ystäväni kuvaili minulle erään keskustelun Nuorten filosofiatapahtumassa. Hän oli matkallaan paikan päälle kuullut joidenkin nuorten miesten puhuvan tuttavastaan, jonka hän tiesi Nufitin kävijäksi. Yksi keskustelijoista kyseenalaisti alentuvaan sävyyn mokoman tapahtuman mielekkyyden. Toinen rohkeni epävarmasti hieman puolustaa Nufitia. Näin puhellessaan keskustelijat liittyivät varmaankin tietämättään osaksi jatkumoa, joka on yhtä vanha kuin filosofia itse. Filosofian puolustajat ja … Lue lisää

(Äidin)rakkauden karikot

Kanadanranskalaisen Xavier Dolanin elokuva Mommy (2014) paneutuu rakkauden kanssakulkijoihin, valtaan ja vastuuseen. Dolanin kiitellyn esikois­ohjauksen J’ai tué ma mèren (2009) tavoin Mommyn polttopisteessä on äidin ja pojan tai ehkä laajemminkin vanhemman ja lapsen suhde. Cannesissa palkittu elokuva näyttää rakastamisen ilonhetkien rei’ittämänä kamppailuna. Erityisesti lastensa rakastamisessa on aivan ensimmäiseksi nieltävä oma ylpeytensä. Elokuvassa monin tavoin oireileva teinipoika, … Lue lisää