Maailmaan ulottuva minuus

Mielenfilosofia on perinteisesti määritellyt mielen rajoittuvan pään sisälle – tarkemmin sanottuna aivoihin. Viime vuosikymmeninä suurta kiinnostusta herättäneet laajentuneen ja ruumiillisen mielen teoriat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet aivokeskeisen ajattelutavan. Niissä mieli pohjautuu aivotoiminnan lisäksi koko ruumiiseen ja vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Mielen ymmärtäminen kehollisena ja maailmaan kietoutuneena vaikuttaa myös minuuden tulkintaan. Jos kehollinen mieli laajenee, laajeneeko minuus mielen … Lue lisää

Arvojen kamppailu ja uusi maailmanjärjestys – Suomi vuoden 2015 jälkeen

  Maailman nykyisten konfliktien synty ei ole parhaiten selitettävissä sivilisaatioiden keskinäisenä kamppailuna, kuten esimerkiksi länsimaiden ja islamilaisen maailman välisenä taisteluna. Niiden taustalla on pikemminkin erilaisten arvoprioriteettien välinen kamppailu tulevaisuudesta. Vaikka kulttuuriset tai kansalliset piirteet luovatkin merkittäviä ja näkyviä eroja, eivät ne välttämättä ilmennä tärkeimpiä arjen tasolla esiintyviä jakolinjoja. Perinteisistä erottelun tavoista poiketen rajalinjat erilaisten arvopainotusten välillä … Lue lisää