”Suomesta joustavan oppimisen mallimaa” – Digivisio 2030 -hankkeen ja korkeakoulutuksen digitalisaation kriittinen analyysi

Tietoyhteiskunnan strategioita ja tietoyhteiskuntamalleja on laadittu Suomessa jo 1990-luvulta. Niissä informaatioteknologioita on pidetty koulutuksen ja jopa koko Suomen pelastuksena. Osana Juha Sipilän hallitusohjelmaa (2015–2019) Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vuonna 2017 uuden korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyön, Ehdotus Suomelle 100+. Sen yhtenä tuloksena perustettiin korkeakoulukentän kattava koulutuksen digitalisaatiohanke Digivisio 2030. Hankkeessa tavoitellaan kansallista digitaalista ”palvelualustaa”, joka tarjoaa … Lue lisää

Lohkoketjuteknologian yhteiskunta. Osa III: Hajahuomioita uniikeista tokeneista

[ks. juttusarjan muut osat] Aluksi Lohkoketjuteknologian sovellukset ja palvelut ovat olleet olemassa jo kohta toistakymmentä vuotta. Bitcoin lanseerattiin 2008–2009, ja ”seuraava sukupolvi” saapui Ethereumin vanavedessä vuoden 2012 aikoihin. Tästä huolimatta lohkoketjut eivät ole lunastaneet juurikaan niitä odotuksia, joita teknologian siivittämä hype on tuottanut1. On tietysti totta, että näiden teknologioiden kehitys on tavallaan vasta alkuvaiheessa – … Lue lisää

Johdatus Simondoniin

Ranskalainen tekniikan ja tieteenfilosofi Gilbert Simondon (1924–1989) on vasta viime vuosina noussut tunnetummaksi Ranskan ulkopuolella. Ennen 2010-lukua hänen teoksiaan ei ole ollut saatavilla englanniksi, mutta myös Ranskassa Simondonilta ilmestyi periaatteessa vain kaksi teosta vuosina 1958–1989. Sittemmin Simondon on alkanut nauttia suurta suosiota niin kotimaassaan kuin myös muualla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa. Simondonin teoksista ja … Lue lisää

Lohkoketjuteknologian yhteiskunta

Tälle sivulle on koottu Lohkoketjuteknologian yhteiskunta -artikkelisarjan osat. Osa I: Bitcoinista Ethereumiin [1/18, s. 45–58] Lohkoketjuteknologiasta (blockchain technology) on povattu internetin, talouden ja koko teknologia-alan uudistajaa. Se onkin otettu innostuneesti vastaan, kiitos noin kahdeksan vuotta sitten käynnistetyn, lohkoketjun varaan rakentuvan kryptovaluutta Bitcoinin (BTC). Bitcoinilla ja lohkoketjulla on myös kriitikkonsa: esimerkiksi Paul Krugmanin mukaan ensin mainittu ei toimi … Lue lisää