Konfliktin kolmas osapuoli: Thymos antiikin ajattelussa

Järjen ja tunteen konflikti on helppo hahmottaa, kun taistelevina osapuolina ovat paremmin tietävä järki ja välitöntä tyydytystä vaativa tunne. Haluamme suklaapatukan; järki sanoo ei. Järjen ja tunteen konflikti sekä erilaiset strategiat, joilla järkeä voidaan kirittää voittoon, ovat keskeinen teema antiikin filosofisessa etiikassa ja psykologiassa. Mutta tilanne mutkistuu, kun konfliktin mahdollisia osapuolia on kolme. Platonin ja … Lue lisää

Pääkirjoitus 4/18

Hylkiösankareita, myrkyllistä maskuliinisuutta ja vaikeaa empatiaa   ”Minua ei vaivannut mikään tauti, oli muuten raskasta. Onkohan muilla ihmisillä samanlaista kuin minulla, ajattelin silloin. Toivoin, että muillakin olisi raskasta. Mutta en siitä kenellekään puhunut, se ei olisi ollut sopivaa.”1   Kuva: Toni Laurila Jorma Korpelan (1910–1964) puoliksi unohdettu modernistinen klassikko Tohtori Finckelman (Ihmiskurjan kertomus) vuodelta 1952 … Lue lisää

Jordan Peterson – oikeiston pop-intellektuelli

Kanadalainen psykologian professori Jordan Peterson on noussut parin viime vuoden aikana nopeasti kuuluisuuteen: hänestä on innokkaasti leivottu länsimaiden johtavaa antivasemmistolaista ajattelijaa ja jopa ”yhtä aikamme suurista ajattelijoista”1. Petersonin ihailijat näkevät hänet tieteen, sananvapauden ja yksilönvapauden vankkumattomana puolustajana ja totalitarismin, ”postmodernismin” ja poliittisen korrektiuden väsymättömänä vastustajana. Arvostelijat puolestaan syyttävät häntä naisvihasta ja fasismista. Vaikka 56-vuotias Peterson … Lue lisää

Numeron kirjoittajat

Kirjoittajatiedot n & n 3/18 Ilse Aichinger, kirjailija (1921–2016) Jouni Avelin, kustannustoimittaja, Turku Chuck Dyke (1938–2018) Kai Ekholm, professori, FT Elvira Groza, tutkija, Universitatea Babeș-Bolyai din Cluj-Napoca Saara Hacklin, FT, amanuenssi, Nykytaiteen museo Kiasma Sauli Havu, yhteiskuntatieteiden yo., Tampereen yliopisto Anna Huhtala, FM, tohtoriopiskelija, Tampereen yliopisto Tommi Kakko, FT, Helsinki Arto Laitinen, filosofian professori, Tampereen yliopisto … Lue lisää

Numeron taiteilijat

IC-98 Vaikka IC-98:n työskentely on olemuksellisesti käsitteellistä, ryhmä tunnetaan parhaiten animaatioistaan, jotka yhdistelevät klassista piirrosta digitaalisiin tehosteisiin. Töiden pitkän keston maisemakuvaukset peilaavat luonnonhistoriaa inhimilliseen aikajänteeseen ja kutovat myyttisestä, materiaalisesta, faktuaalisesta ja fiktiivisestä avoinrakenteista ja runollista visuaalista kerrontaa. IC-98:n viimeaikainen työskentely käsittelee ympäristötuhon ja ihmisenjälkeisen maailman tulevaisuuden teemoja. Töiden tunnelma vaihtelee kriisintajun, melankolian, hyväksynnän ja resignoituvan … Lue lisää

Pääkirjoitus 3/18

25.7.2018, hieman ennen keskipäivää, Ruotsin ilmavoimien JAS 39 Gripen pommitti metsäpalopesäkettä Taalainmaan Trängsletissä. Videolla operaatio näyttää siistiltä ja näppärältä teknologiselta huippuratkaisulta. Kuin tarvitsisi alleviivata rynnäkköhävittäjällä: Ilmastonmuutosta ei enää torjuta, sitä vastaan joudutaan taistelemaan. Mutta mitä vastaan silloin oikeastaan taistellaan? Vastuutonta grillaajaa? Kädetöntä ilmastopolitiikkaa? Mukavuudenhalua ja luonnonpelkoa? Aurinkoa ja sadetta ja tuulta? Fossiilisilla polttoaineilla muotoiltua porvarillista … Lue lisää

Hyönteissyönnin etiikka, ekologia ja estetiikka

”Hyönteisten syönti pelastaisi maailman”, kuului Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen juttukokonaisuuden otsikko huhtikuussa 2015. Hyönteisiä kaavaillaan innokkaasti osaksi länsimaista ruokavaliota ekologisin, eettisin ja terveydellisin perustein. Hyönteissyönnin eettisyydestä ei Suomessa ole juurikaan puhuttu, vaan sen eettinen kestävyys tuntuu olevan julkisessa keskustelussa lähtöoletus. Hyönteisten syöminen herättää kuitenkin tärkeitä eettisiä kysymyksiä. Lue lisää…

Miksi joka päivä ei tapahdu mitään? – Jäännöksellisyyden potentiaalisuus Georges Perecin arkipäiväisyys-projekteissa

Taiturimaisena kertojana ja virtuoosimaisena verbaaliakrobaattina ylistetty, omaelämäkerturi, dokumentaristi, ristisanojen laatija – ja kokeellinen kirjailija – Georges Perec (1936–1982) lienee vähiten tunnettu ohjelmallisena jokapäiväisen elämän kuvaajana. Arkipäiväisyys (quotidien) on kuitenkin yksi eniten Perecin kirjoittamista määrittelevistä aihepiireistä. Yrityksissään kuvata arkielämää sellaisena kuin se on Perec koettelee kielen ja kirjallisuuden alarajaa: kuinka vähästä, huomaamattomasta ja tavanomaisesta voi kirjoittaa … Lue lisää

Takapakkia maahanmuuttajavastaisuuden käsittelyssä

Saksalaisen Motor-Kritik-lehden kansi (no. 4, ii/1933). Kuva: Wikimedia Commons. Selvitin kevätkesällä 2017 käsitteen ’maahanmuuttokriittinen’ käyttöönottoa ja kymmenvuotisen historiansa käänteitä. Pidin harkitsemattomana ja viheliäisenä sen laajaa omaksumista näennäisneutraaliksi laatumääreeksi milloin millekin kannalle tai ryhmittymälle aina perussuomalaisista Soldiers of Odiniin. Tämä vikatikki sievistää ja somistaa vähintäänkin arveluttavia poliittisia hankkeita tai suoranaista rasismia, samalla kun se häpäisee kriittisen ajattelun … Lue lisää

Lohkoketjuteknologian yhteiskunta

Tälle sivulle on koottu Lohkoketjuteknologian yhteiskunta -artikkelisarjan osat. Osa I: Bitcoinista Ethereumiin [1/18, s. 45–58] Lohkoketjuteknologiasta (blockchain technology) on povattu internetin, talouden ja koko teknologia-alan uudistajaa. Se onkin otettu innostuneesti vastaan, kiitos noin kahdeksan vuotta sitten käynnistetyn, lohkoketjun varaan rakentuvan kryptovaluutta Bitcoinin (BTC). Bitcoinilla ja lohkoketjulla on myös kriitikkonsa: esimerkiksi Paul Krugmanin mukaan ensin mainittu ei toimi … Lue lisää