Georg Henrik von Wright ja ympäristökysymys – Kohti kriittistä kokonaiskuvaa

Georg Henrik von Wright (1916–2003) oli Edward Westermarckin ja Jaakko Hintikan ohella 1900-luvun merkittävin suomalainen filosofi. Hän loi monella tavalla uraauurtavan kansainvälisen uran loogikkona sekä Wittgensteinin inspiroimana analyyttisenä hermeneutikkona ja tämän teosten toimittajana. Von Wright oli opiskeluvuosistaan lähtien myös keskusteleva filosofi, poliittinen ja aikalaiskriittinen intellektuelli, jonka vaikutus tuntui kaikkialla Pohjoismaissa. Von Wrightin historiallisen, poliittisen ja … Lue lisää

Pääkirjoitus 3/24: Sienimäistä käyttäytymistä

Tieteet ja taiteet paikkaavat ihmisaistien vajavaisuutta monin tavoin. Ne myös kurottavat kohti muiden lajien tuottamaa tietoa. Esimerkiksi Cesar & Lois -taiteilijakollektiivin tuore teos Boreal Intelligence kerää ja visualisoi metsän olioiden aistimuksia erilaisia antureita ja apparaatteja hyödyntäen. Kiinteästä yhteydestä luonnontieteisiin kertoo, että teos on tehty yhteistyössä Oulun yliopiston Oulangan tutkimusaseman kanssa. Teoksellaan kollektiivi pyrkii kehittämään ”ekosysteemistä … Lue lisää

Tiedollinen luottamus – Voimmeko luottaa muilta saamaamme tietoon?

Niin sanotusta totuuden jälkeisestä ajasta puhuttaessa tarkoitetaan tiedollista kriisiä, jossa sekä asiantuntijuus että tieto ovat muuttuneet epävakaiksi ja kontingenteiksi. Elämämme monimutkaisessa yhteiskunnassa edellyttää kuitenkin välttämättä luottamusta muilta ihmisiltä saamaamme tietoon, koska emme voi henkilökohtaisesti saada ensi käden tietoa kuin pienestä osasta elämäämme vaikuttavista asioista. Mutta mihin tiedollinen luottamus voi perustua? Tätä kysymystä pohditaan luottamuksen filosofiassa. … Lue lisää

Kriittisestä ajattelusta opintiellä ja julkisuudessa – tapauksena rokotekeskustelu

Kuvat: Kimmo Hokkanen/Sami Kero Kriittistä ajattelua julkisessa keskustelussa käsitellyt puheenvuoromme ilmestyi HS:n yliökirjoituksena perjantaina 4. kesäkuuta1. Tähdensimme kriittisyyttä tärkeänä tietoperustaisen arvioinnin ja harkinnan kansalaistaitona vastoin yleistä tapaa mieltää se yksinomaan kielteisyydeksi ja vastustukseksi. Valaisemme seuraavassa käsitteen ja ilmiön luonteeseen pureutuneen tekstin taustaa ja lisäämme siihen muutaman näkökohdan. Erityisesti kommentoimme rokotekeskustelua. Tietoomme kantautui jo lopputalvesta muuan erikoisen huolestuttava … Lue lisää